Aiemmat blogipäivitykseni ovat käsitelleet kirjallisuutta. Nyt on ensimmäisen kirjoittamismerkkauksen aika. Tämä on tavallaan astuminen parrasvaloihin, sillä vaikka useimmat ystävistäni tietävät minun harrastavan kirjoittamista, he eivät ole tekstejäni lukeneet. Älkää peljätkö - en tule tännekään tekstejäni sellaisenaan kopioimaan, mutta kirjoittamisesta kirjoitan.
Kerron aina kaikille olevani korostuneesti asiakirjoittaja. Se on totta. Olen kuitenkin viime syksystä saakka käynyt harrastamassa kirjoittajapiirissä fiktiota, ja se on kyllä vienyt mukanaan. Tuntuu kiehtovalta haastaa itsensä astumaan asiakirjoittamisen asfalttitieltä pomppuiselle fiktiopolulle. Asiakirjoittaminen ei onneksi häiritse fiktion kirjoittamista, pikemminkin kyse on tukisuhteesta. Asiakirjoittajaksi opitaan, fiktioon synnytään. Ehkä. Pikkutyttönä kirjoitin eläintarinoita ja asiakirjoittamisen opin varmaan lukiossa.
Kirjoittajapiirissä on ollut häikäisevää huomata, miten monet erilaiset ihmiset ovat innostuneita kirjoittamisesta. Eräs piirimme varttunut jäsen sanoi ensimmäisellä tapaamiskerralla kokevansa, että kaikki kirjoittavat ovat hänen perhettään. Se tuntui hyvältä silloin, ja nyt sen alan itsekin ymmärtää. Kirjoittamisesta on tavattoman helppo keskustella siitä kiinnostuneiden kanssa! Tämän blogin myötä olen jo löytänyt ja toivottavasti löydän lisää kirjoittajia, joiden kanssa voin intohimoani pilkkoa osiksi. (Lukeminen on samanlainen asia - hyvistä kirjoista voi keskustella loputtomiin.)
Parrasvaloihin juuri tänään minut sysäsi paikallislehden kirjoitus vuodelta 2007. Siinä kerrottiin, miten alakoululaisten luona oli vieraillut paikallisen kirjoittajayhdistyksen puheenjohtaja. Hän oli innostanut lapsia runoilemaan ja leikkimään kielellä. Lapset olivat keksineet omia sanoja, jotka eivät tarkoittaneet mitään, ja kirjoittaneet loruja, joissa ei ollut päätä eikä häntää. Toiminnassa oli ollut selvästi sellaista tekemisen riemua, jota jokainen kirjoittaja aina tarvitsisi.
Samassa lehtiartikkelissa kerrottiin kummityttärestäni, joka oli löytänyt tunnilla itsestään sisäisen runoilijan. Nykyään hän kirjoittelee paitsi tilapäisrunoja myös jatkokertomuksia kavereittensa kanssa verkossa. Siinäkö tulevaisuuden kirjailijalupaus? Toivottavasti vähintään kirjoittaminen voi hänelle olla loppuelämän ajan yhtä tärkeä ja toimiva tapa tarttua hetkeen kuin se on minulle. Olisipa minullakin lapsuudessani ollut verkkokaveripiiri, jonka kanssa olisin harrastanut kertomista!
Ooh, ehkä saan susta virtuaalista vertaistukea. Olen kirjoittanut kahta - kolmea eri kirjan käsikirjoitusta jo monen vuoden ajan. Aina on liian kiire keskittyä siihen. Muka?
VastaaPoistaMinulla on muistikirja, joka on aina mukana, ja kirjaan siihen kirjaani sopivia ideoita, henkilöitä, sattumuksia, joskus lauseitakin. Huomaan kuitenkin, että ellen heti kirjoita sitä hienoa ideaa raakatekstiksi edes, en enää viikon päästä saa kiinni hienosta ideastani. Esimerkiksi muistikirjani yhdellä sivullalukee vain että "pieksemä". Mitvit?
"Pieksemä". Heh. Siitähän olisi vaikka koko kirjan aiheeksi!
VastaaPoistaToivotaan, että saat tuuppinkia käsikirjoituksillesi! Jos tarvit lukijaa tekstillesi, laita tulemaan!
Minustakin tuntuu jatkuvasti, että kirjoittamiseen ei ole tarpeeksi aikaa. Luin vähän aikaa sitten Stephen Kingin kirjoittamista käsittelevän kirjan, jossa hän kertoi kirjoittavansa aina tunteja putkeen, säännöllisesti ja kurinalaisesti. Sitä haluaisin minäkin. Sellaiseen luksukseen lienee tosin varaa vain ammattilaisella - tai eläkeläisellä. Eläkeikää en kuitenkaan halua odottaa harrastukseni kanssa. Ajankäytössä on kyse priorisoinnista, ja tällä hetkellä mun elämässä on monta kirjoittamistakin tärkeämpää asiaa. Niin kai se on sullakin. Itse yritän tilkitä kaikki raot lukemisella tai kirjoittamisella.
Heippa! Tulin heti vastavierailulle :). Tuo on ihan totta, että verkosta saa vertaistukea. Minä olen blogannut jo aika pitkään, mutta vieläkin joskus jaksan hämmästellä sitä, että bloggaaminen on tuonut ihan uuden ihmisverkoston ulottuvilleni ja ne ihmiset ihan oikeasti jakavat onnistumisen ja epätoivon tunteet kanssani. Sitä en olisi uskonut bloggaamista aloittaessani :). Kiva kun olet aloittanut, laitankin seuraavaksi blogisi syötteenlukijaani :).
VastaaPoistaTervetuloa, Rooibos! :-)
VastaaPoistaSyötteenlukija on jännä sana. Mahdoton oikeastaan, mutta silti minusta on upeaa, että suomalaisia sanoja on ja niitä käytetään.