Taivaskoboltissa sun sun sunnuntaikissa.

Sinuttelu (kuin seepraa koivumetsässä)

Sinulla on sisällä kivi joka sattuu olevaksi hyvässä paikassa.
On hyvä että sattuu kuinka muuten olisit hyvä kivi.

Sinulla on nälkä joka on outo kuin laulu jonka vehnä huojui.
On hyvä että vehnä huojui miten muutoin olisit sen korjannut.

Sinulla on askel joka ei kysy lupaa mutta jakaa saada kaiken.
On hyvä että olet kivi kivempi kivoin.

Sinulla on käsi joka ei pelota minua toista kertaa.
On hyvä että osaat juosta.

Pajupilli

Hautajaisissa soitan jotain nättiä ja saako olla lisää kahvia.
Ristiäisissä soitan jotain nättiä ja saako olla lisää kahvia.
Häissä soitan jotain nättiä ja saako olla lisää kahvia.
Syntymäpäivillä soitan jotain nättiä ja saako olla lisää kahvia.

Syntymäpäivänäni soin jotain nättiä ja saako olla lisää.
Häissäni soin jotain nättiä ja saako olla.
Ristiäisissäni soin jotain nättiä ja saako
hautajaisissani. Soitan jotain nättiä ja saako olla lisää kahvia.

Luontopolku

Ei saa astua valkoisille. Vain valkoisille saa astua.
Ei saa astua katukivien saumaan. Pitää kulkea saumoja pitkin.
Ei saa koskea lehtiin. Vain lehtien päällä saa kävellä.
Ei saa astua kastomatojen päälle. Saa kulkea vain kastematojen päällä.

Törmäilen suunnistajiin, kartat leijuvat etelään,
niin kuin syksy on talven esi-
leikki-isä on aika lähteä ja aika saapua perille.

alkulähiömeri

hän käy kaikki tyynni kuin vesisuonet kivessä
     jos vain narraat sen itse
hän käy tihkua läpi harmaan kiven
     jos vain kalautat siltä hengen itse
hän on kiven koti on kiven koti on olla talo
     jos vain tiedät itse sen kidusvaltimon
lapojen välissä kutittaa portaikko joki tai selkäevä
     jos olet nopea voimakas nälkäinen
on nuorallatanssi takaisin mereen kämmensyrjällä konttaavat ripset
     ja suomustat itse avaat vatsan huuhtelet keität syöt soppasi itse
hän löytää kadun
     jos rakennat silmistä mosaiikkipeilin
puhaltaa ja näkee korttelin
     ja ennustat ruodoista kuten äitisi ennusti
jossa kiven sisässä hän ui rintaa vuotaa makeaa

Haltijain sukupuolesta

"Kerran pelkäsin, kun menin kynttelilauantaina kokkiin köljäämään, pelkäsin kovasti. Sitten tuli yöllä sänkyni viereen semmoinen pitkä mies ja kysyi, että mitä sinä minua pelkäät. "Eikö sinua tarvitse pelätä", kysyin minä. "Ei tarvitse", sanoi se. - - Kyllä jokaisessa nelinurkkaisessa huoneessa on haltija."

"Talossa oli naishaltija eli semmoinen haltija, joka oli vaimoihminen. Se pesi joka ilta astiatkin kaikki. Ei muuta tarvinnut kuin pistää kaikki reeraan vain, niin seuraavana päivänä oli astiat pesty ja korjuussa. Kerran joku näki sen vilaukselta ja huomasi, että sillä oli hyvin repaleinen hame."



Myytillisiä tarinoita. SKS 1999.

Punahukka

Ne ovat vakavissaan minun allani kulkee tie.

Syksy hoipertelee vastaan jokaisessa on talletettu yksi.

Käsi joka punaisin huulin.

Ulvon mielissäni kuuta.

Montako lasta hukkasimme tänään, montako löysimme.

Eväskori lipeää kalaa rakasta isöäitiäsi.

Mukamas kappas kuulepas kerropas.

Sama kaipuu on askelten ja vainomme tunnemme tuoksumme.

Miksi sinulla on noin punaiset kynnet, miksi kynnet.

Menen hukkaan.

Kömmin hukasta ulos.

Veren väri voimistuu sitä mukaa kun.

Köynnöskasvio

Pohjoisessa kaivataan köynnöksiä jatkamaan siitä mihin syksyllä jäätiin.
Ajatteletko käärmeitä, lonkeroita ja toisia hiuksia,
kun kietoudun kiinni sinuun, oletko savea,
hiekkaa, soraa, multaa, tuoretta märkää kuivaa meren pohjaa,
kun kietoudun, humulus lupulus, paahteessa iskee härmä.
Murattini verkottuu, ilmajuuret tukistavat lasta,
köynnös peittää omenapuuni kokonaan.
Barbara Jackman, Clematis patens hybrid,
puutarhan kuningatar, mikä on sinun nimesi.
Elämänlanka kasvaa missä vain,
päivät se istuu koneella, pyrkii istumaan suorassa.
Minulla on pyhimyksen silmäluu, yöt
kopioin kirjoja, karaatteja, marjoja olen kuuta,
lämmin nyt, eilisestä puolet luostarissa ja huomisesta kuudesosa.
Olen yksivuotinen köynnöskasvi, joka vuosi aloitan maasta,
köynnöstän sinut, syötän kirjaimia, rypäleitä
ja pähkinät voivat tappaa,
marjoissa kaikki sateenkaaren värit sitä mukaa
kun kypsyn eri tahtiin.
Karhunköynnös on perenna kuten humala, talviolosuhteissa luontoäiti
hoitaa karsimisen, tappajaköynnös kuristaa muut kasvit hengiltä,
eilisestä kolme ja huomisesta kaksi
neljäs osaa kuun kierrosta.
Takapiha tuoksuu voimakkaalle,
kasvio jossa harhailemme on hengen
vaarallinen. Kuolo korjasi kaikki muut
paitsi punakoison, joka sinnitteli vuodesta toiseen,
kunnes taloon istui lapsia ja lopetin senkin kärsimykset.

Vaelsimme päivän polttavan katedraalin läpi sen kaupungin tykö jossa riisuit huntusi, he antoivat lasten tulla ja tuulen. Oli ilmastoitu pytinki. Oli karavaani, pitkä sauvottu vatsaisku perhosille. Oli silmätön itsekkyys ja siivekäs metamorfoosi, oli susi korennolla. Milloin palaatte?

Vaellamme polttavan kaupungin läpi kaipaamme huivia. He tuovat lapsensa ja minä heidät imetän heidät jätän huomenna kiipeän kalliolle sen mikä on maksamatta jäänyt, risti raikastuu, rako valkealla. Syytetty. Syytetty. Sytytetty. Ja herranen

aika, olen menossa lounaalle, vaellan polttavan auringon nälkää. Milloin palasitte? Muutoin katso peiliin ja neiti-ihminen myös. Olemmeko sairastuneet. Flunssan tarkoitus on puhjeta kukkaan, ei nestevirtailu seisovassa vedessä. Kuule kuinka seison, lepatan, siivet lämmittävät kylää. Olisipa enemmän kuumetta. Ovatko lapset sairastuneet. Itse uskon karpaloon. Minullakin on ikävä minua. Minä vaadin tietää. Onko Isä tulossa vai ei.

Yhteenveto

Solujen saaristo siinä missä on sormesi,
sormiesi missä kätesi,
ihosi, keuhkorakkulasi,
luittesi, lihasi, elimesi, ympärillä, sinä
hiustukkojen saarivaltiot viemärissä,
legopalikoiden avaruuslaivueet,
huomisten aamujen lattialla ruuhkautuvien kirjojen
henkilöhahmojen rintalastat,
verkostoituvat sanat.
Pöytä on katettu, sohvatyynyt viskottu,
puut metsiksi, metsät kirjahyllyiksi,
kukat kimpuiksi sidottu pellavat paidoiksi,
siirtolohkareitten muistot sykkivät mannerlaatat.
Kolme sänkyä on kertomuksien saariryhmä,
perhe on, monta perhettä kansallissatu.
On asuttujen ikkunoiden korttelit,
katulyhtyjen rykelmät, kaupungit, maapallot, tähdistöt.

Kylmällä säällä sen voi laittaa villasukkaan jos haluaa
veneen uivan sulasta sopuun kuin kaksi
joutsenta höyhenet liimassa
se on pukeutunut sään mukaisesti

     Mikähän eläin sekin oli, sen varpaiden välistä
     kasvoi sammalta, sillä se nousi tuskin koskaan tuolistaan.

kysyäkseen täälläkö sinä asut,
lattialla on kosteaa ja silmänurkista vetää,


     Uudenlainen ajatus, saari kellui veden päällä.


mutta onhan piilopaikkoja, lankakeriä, ääniä ja varasukat,
ilmeistä kertovia tuoksuja ja kylmällä säällä liplatusta.


     Lähdetkö sinä nyt kotiin? kysyi Otusnalle.

     Heillä oli mukava asento vanhassa linnunpesässä



Jaana Lappo, Outi Markkanen: Jonnin joutavaa. Minerva 2007.