Näytetään tekstit, joissa on tunniste Juhlat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Juhlat. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Vappu 2015

Vappua 2015 juhlittiin meillä karnevaalitunnelmissa!
 Kyseessä ei kuitenkaan ollut lastenkutsut, vaikka niin voisikin värikylläisestä kattauksesta ja tarjoiluista luulla. Koossa oli taas sama työtovereists koostuva porukka, jolla kaikki edellisetkin kekkerit on juhlittu. Tällä kertaa tarjolla oli muunmuassa värikkäitä cakepopseja, suussasulavia munkkeja ja muita pieniä cocktailpaloja kotitekoista simaa unohtamatta. Onnistuneet juhlat, ei voi muuta sanoa!

maanantai 16. helmikuuta 2015

Ystävänpäiväkattaus

 Lauantaina juhlistettiin jälleen ystävänpäivää ja allekirjoittaneen 24 -vuotis syntymäpäiviäkin. Otimme uusiksi viime vuotiset ystävänpäiväkekkerit työporukan tyttöjen kesken ja tunnelma tarjoiluneen oli jälleen varsin mainio. Tänä vuonna tarjolla oli kattavan karkkivalikoiman lisäksi laskiaspullaa sekä aivan ihania suklaasuukkoja. Tästä pääset kurkkaamaan, miltä kekkerit näyttivät viime vuonna. 
 Kylläpä helmikuu on kiva kuukausi kaikkine juhlan aiheineen! :)

tiistai 16. syyskuuta 2014

Sushi-ilta

Kokosimme tässä parisen viikkoa sitten talon asukkaat koolle ja näpersimme ensimmäistä kertaa itse sushia illalliseksi. Samalla katoimme pöydän koreaksi (vai liekö sitten japaniksi, heh, huono vitsi joka tuli mieleen tuona iltana! :D) ja kerrankin kaikista kivoimmat astiat pääsivät käyttöön!
ushi-ilta1 Sushi-ilta6 Sushi-ilta5 Sushi-ilta8 Sushi-ilta4 Sushi-ilta7 Sushi-ilta2 Sushi-ilta3
Alkuruokana meillä oli misokeittoa ja jostain pakkasen uumenista löytyi muutama kevätkäärylekin. Tavallisten merilevärullien lisäksi muotoilimme sushiriisistä palleroita, joiden päälle aseteltiin erilaisia täytteitä. Pilkoimme täytteeksi kylmäsavulohta, tonnikalaa, avokadoa, kurkkua, porkkanaa, paprikaa, jättikatkaravun pyrstöjä ja tavallisia katkarapuja. Paistoimme myös ohuen munakkaan, joka käärittiin rullalle ja pilkottiin. Lisukkeena oli tietysti wasabitahnaa ja teriyaki -kastiketta sekä vihreää teetä. Yllätyin, kuinka sushin tekeminen ei ollutkaan kovin vaikeaa, vaikkakin tässä lajissa harjoitus tekee varmasti mestarin. Merilevät ja riisit kääriytyivät rullalle ihmeellisen helposti bambumaton avulla ja palaset pysyivät kasassa hienosti. Riisiä olisi ehkä voinut maustaa hieman enemmän, mutta ruoka oli siitä huolimatta herkullista. Varmasti kyhäämme toistekin tällaisen illallisen kokoon!

perjantai 25. heinäkuuta 2014

Juhlatunnelmissa

Tulevana viikonloppuna juhlitaan ystäväpariskunnan häitä ja asusta tuli sen verran kesäisen kukkaisa, että oli pakko napsia hieman kuvia väriloistosta.
 Maksimekko on Selected Femme:n Merla dress. Ihastuin mekkoon välittömästi sen nettikaupassa nähtyäni ja kotiuduttuaan se päihitti muut sovitukseen tilaamani seitsemän mekkoa ihan 6-0! Maksi on hyvin A-linjainen ja aionkin solmia vyötärölle mustan sifonkinauhan ryhtiä tuomaan. Mekosta nappasin keltaisen tehosteväriksi ja pitkän etsinnän tuloksena löysin Anttilasta oikean sävyisen kirjekuorilaukun. Kiharrettuihin hiuksiin ujutan kolme sifonkikukkaa, joiden väriin kynsilakkakin on sovitettu. Miehen kravatti valikoitiin ihan sattumalta mekon helman vaalenavihertävään sopivaksi, näistä asuista ei kyllä kesäisyyttä puutu!

maanantai 30. kesäkuuta 2014

Juhannus 2014

 Meidän juhannus sujui varsin leppoisasti mökkeilemällä. Kylmästä säästä huolimatta grillattiin, saunottiin, soudeltiin ja pelattiin mölkkyä, ei siis yhtään hullumpi juhannus!
Ruokapuolikin oli varsin mukavasti hoidossa, kun reissun menu koostui muunmuassa karitsan sisäfileestä, mansikkatriflestä, kylmäsavuporo-kasvissosekeitosta, uunituoreesta focacciasta, hampurilaisista ja grillatusta lohesta, mm! Juhlapyhien vietto on kyllä yhtä syömistä :D

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Iloinen keittiö

Keittiö näyttää näin pääsiäisen aikaan varsin iloiselta kaikkine väreineen. Nappailinkin vähän kuvia väriläiskistä ja samalla pääsin kokeilemaan, miten kuvien lisääminen onnistuu Flickr:n kautta. Viime postauksen kuvat tulivat sellaisena mössönä uunista ulos, että nyt päätin opetella käyttämään kuvapalvelua. Hyvältähän nämä näyttävät!

Vielä jatketaan pääsiäisen viettoa parin päivän ajan, keli on ainakin ollut kohdillaan! :)

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Oksilla

 Ruokaostosten lomassa kaupasta löytyi myös ei niin värikkäitä koristemunia. Nämä sopivat paremmin meille! :)
Oikein leppoisaa pääsiäisen aikaa!

torstai 17. huhtikuuta 2014

Pääsiäiskattaus

Tänä vuonna pääsiäinen on keltaisen, vihreän ja turkoosin kirjava.
Ruokapöydältä löytyy vanhojen tuttujen lisäksi uusiakin juttuja. Ihanat sitruunankeltaiset Kartio -lasit ja puinen Aalto -tarjoilualusta muodostavat raikkaan kokonaisuuden turkoosin Sukat makkaralla -kaatimen ja sitruunakeltaisen Kastehelmi -maljan kanssa. Sekaan ripottelin vielä pari ylisöpöä keraamista pupua, viime viikolla saadun kukkakimpun, lasimaljaan kasvatettua ohraruohoa ja kauniin värisiä suklaamunia. Olipas kiva kuvailla pitkästä aikaa lähikuvaakin ja yleensäkin ottaa valokuvia, muistikortinlukija nimittäin irtisanoi itsensä viime viikolla ja sain hankittua uuden vasta tänään.