Onko nyt lankalauantai?

Sami Liuhdon blogista sain yhtäkkiä valtavan inspiraation. Minä tarvitsen projektin. Sellaisen että joka päivä julkaisee blogissa runon, tai aforismin, tai minuuttinovellin tai. Juuri tällaista olen aina kaivannut. Miksi en keksinyt ennen, vaikka internet on täynnä hulluja projekteja. Ehkä siksi, etten nytkään keksi, mitä julkaisisin joka päivä.

Aforismi kiehtoisi eniten, mutta projekti johtaisi luultavasti lopulliseen itseni nolaamiseen, koska olen elämässäni kirjoittanut vain yhden aforismin, ja sekin tapahtui vahingossa. Minulla on kyllä olemassa Markku Enwallin opas aforismin kirjoittamiseen, ja olen sen jopa lukenut.

Ps. Historioitsija Sedergrenin Facebookpäivityksestä opin, että lankalauantain "lanka" olisi runoilijan väännös långasta. Opin myös hienon termin Sabbatum Sanctum, ja nyt on siis sellainen.

Onko nyt lankalauantai?

Ilo pintaan, vaikka pitkänä perjantaina

Mistähän se tosiaan johtuu, että yleensä kun joku sanoo olevansa suora ja rehellinen ihminen, se tarkoittaa, että häneltä saa kohta kuulla jotain ikävää. Harvempi julistaa olevansa suora ja rehellinen ja siksi kehuvansa avoimesti muita. Miksi hyvien asioiden sanominen, toisen kannustaminen ei olisi suoruutta ja rehellisyyttä?

Minä olen kyllä niinkin nössö, että minusta on kiva, kun kaupan kassa hymyilee ja naapuri sanoo ystävällisesti päivää. Minua ei haittaa, vaikka haistaisin taustalla olevan pienoista teeskentelyäkin. Oikeasti heitä tietenkin voi potuttaa ja heidän ehkä tekisi mieli toivottaa minut jonnekin pois silmistä, mutta arvostan sitä, että pitävät mölyt sisällään. Esiinnymme kohteliaasti ja asiat sujuvat jouhevasti, sen sijaan että rehellisyyden puuskassa ryhtyisimme setvimään välejä.

Joskus nuorempana samastin älykkyyden ja kriittisyyden. Koska pidin itseäni älykkäänä, olin kriittinen ääni kaikkialla minne meninkin. Kerran yksi kurssikaveri sanoi: kuule, ei tuo negatiivisuus ole mikään suoritus. Kuka tahansa osaa valittaa.

Ilo pintaan, vaikka pitkänä perjantaina

Kävelytreenit-->

Heräsin seitsemältä. Nukkumisesta on tullut melkein työhön verrattavissa oleva suoritus. On pakko nukkua, vaikka ei millään meinaa pysyä siellä unessa, vaan on jatkuvasti tikkana pystyssä miettimässä mitä on jäänyt tekemättä. Siis muistilappu itselle: älä anna tällaisen vuoden toistua.

Nyt menen aamiaiselle ja sitten lähden taas tallustelemaan Ruissaloon. On kummallista, että kahdenkymmenen kilometrin lenkki menee kevyimmin, kun se on aina se sama lenkki, jonka tietää tarkasti millainen se on. Ensimmäinen pysähdys kasvitieteellisessä puutarhassa, jos tarve vaatii. Siellä on ihania hillomunkkeja, eikä niissä kanelipullissakaan ollut valittamista. Niin ettei tässä tosiaan laihtumaan pääse, siitä on turha haaveilla. Päivitin sarjakuvabloginikin kävelystripillä.

Kävelytreenit-->

Pyhä viikko

Aloitin tiistaisen puolivapaapäiväni kuuntelemalla Antti Nylénin haastattelun Yle Puheesta. Kristinusko on saanut Nylénistä kiinnostavan mannekiinin. Minun on hiukan vaikea liittää näin ylenpalttista snobiutta kristinuskoon, vaan miksipä ei.

Minusta oli mukava, kun Nylén sanoi pitävänsä kysymystä Jumalan olemassaolosta epäkiinnostavana. Nimenomaan, ei minuakaan auta, että tiedän juomalasin olevan olemassa. Mutta jos lasken juomalasiin vettä ja juon ja janoni sammuu, en välitä paljonkaan miettiä onko juomalasi ihan oikeasti olemassa vai eikö ole. Kenties ymmärrätte pointin.

Postauksen otsikko viittaa siis hiljaiseen viikkoon, joksi tätä viikkoa kai luterilaisessa maailmassa kutsutaan. Tosin Suomessahan ei tätä maailmaa enää ole, kaikki viikot ovat samanlaisia, eikä toinen ole toista hiljaisempi, eikä pyhempi. Katoliselle kirkolle tämä viikko on pyhä, mutta tämä ei koske minua, joka olen onnistunut sössimään tällekin viikolle yhtä jos toista stressin aihetta ja opetustehtävää. Olen luvannut auttaa kirjoittajia hahmottamaan näkökulma- ja kertojajuttuja, mutta sepä ei olekaan helppo yhtäkkiä taikoa esimerkiksi tekstejä, joissa olisi jotenkin selkeästi nähtävissä kaikkitietävät tai kaikkialla läsnäolevat, näkymättömät tai näkyväiset kertojat, minäkertojat, hänkertojat ja millä kaikilla tavoilla sitä nyt voikaan kirjoittajan mielen sekoittaa.

Olen siis opetustehtävässä kiirastorstainakin juuri silloin, kun katolinen maailma valmistautuu hyvään perjantaihin. Loistavaa Kirsti, hyvin menee.

Lisäys: Kuuntelin vielä Iskelmä-Suomen. Todella kiinnostava ohjelma, ja paljon löytyy samastumispintaa, vaikken ole varsinaisesti esiintyvä taiteilija.

Pyhä viikko

Baudelaire sitaatit jatkuvat

Maailma toimii vain väärinymmärryksen ansiosta. 

Yleisen väärinymmärryksen seurauksena kaikki näet ovat yhtä mieltä.

Sillä jos ihmiset onnettomuudekseen ymmärtäisivät toisiaan, he eivät voisi olla yhtä mieltä mistään.

Henkisen ihmisen, joka ei ole yhtä mieltä kenenkään kanssa, tulee koettaa nauttia keskusteluista typerysten kanssa ja huonojen kirjojen lukemisesta. Hän saa näistä katkeraa hupia, joka monin verroin palkitsee hänen vaivansa.

***

Miksi onkin niin hauska löytää omat ajatuksensa 1800-luvun klassikkorunoilijan teoksesta. Kirjallisuus on kommunikaatiota, yhteyden saaminen heihin, jotka ovat tarkastelleet asioita jotenkin samasta vinkkelistä kuin itse. Kun nykyään julkaistaan niin vähän sellaisia kirjoja, joita lukiessa voisin koea tämän elähdyttävän yhteyden, pitää penkoa 1800-lukua.

Baudelaire sitaatit jatkuvat

Näin lausui nerokas... niin, kuka?

Ei yksinkertaisesti voi selailla ainuttakaan sanomalehteä, oli päivä, kuukausi tai vuosi mikä hyvänsä, löytämättä joka riviltä pöyristyttäviä näyttöjä ihmisen turmeltuneisuudesta ja samalla mitä hämmästyttävintä rehellisyydellä, hyvyydellä, lähimmäisenrakkaudella kerskailua ja aivan häpeämättömiä vakuutuksia edistyksen ja sivistyksen voittokulusta. 

Jokainen lehti on alusta loppuun yhtä kauhujen kudosta. Sotia, henkirikoksia, varkauksia, riettauksia, kidutuksia... , maailmanlaajuisen julmuuden huuma. 

Ja tämän oksettavan aperitifin sivistynyt ihminen nauttii joka-aamuisen ateriansa palanpainikkeeksi... En ymmärrä miten puhdas käsi voi tarttua sanomalehteen kouristumatta inhosta.

Minä olisin ihan hyvin voinut kirjoittaa tuon yllä olevan sitaatin, mutta en ole. Olen vähän yllättynyt, että tuntemukset ovat niin yleispäteviä. Toinen ihminen aivan toisena maailmanaikana, toisessa maassa on ajatellut samoin kuin minä ja vieläpä kirjoittanut sen kirjaansa. Emmekö me olekaan niin omaperäisiä, ainutlaatuisia kuin luulemme?

Mitä veikkaatte, kuka ihmiskunnan moraalittomuuden tyrmistyttämä tyyppi on kyseisen tekstikatkelman takana?

Näin lausui nerokas... niin, kuka?

Hattu pelastaa

Ihmettelin edellisellä kouluvierailulla, miksi oppilaat yllättäen sähköistyivät.

Olin kertonut, että kannattaisi pitää päiväkirjaa. Esittelin omaa päiväkirjaani vuodelta 1969 ja sanoin, että minulla on täällä kuviakin, seison tässä ystäväni kanssa Samppalinnan portailla. Yhtäkkiä kaikki lapset säntäsivät pystyyn ja tungeksivat ympärilläni. Esittelin päiväkirjaani ylpeänä. Ihmettelin pettyneitä ilmeitä: ei toi ole mikään Samppalinna, he väittivät. No onhan se nyt Samppalinna, hyvänen aika, minä sanoin. Vasta sitten muistin, että Samppa Linna oli yksi tämän vuoden sketsihahmoista kotimaisessa viihdeohjelmassa.

Joskus tulee vähän sellainen turha on potkia tutkainta vastaan olo. Tai yliajetun olo. Mutta sinänsä tänäänkin oli koulussa kivaa. Oppilaat olivat söpöjä. (Mitä lapsille tapahtuu kun ne kasvavat aikuisiksi? Miksi niin monet lakkaavat olemasta söpöjä siinä vaiheessa?)

Harmi, etten voinut leuhkia sillä että olen oikean Samppa Linnan kaveri, mutta onneksi minulla oli mukana nuori kuvittaja jolla oli hyvä hattu. Se pelasti paljon.

Hattu pelastaa

Huvittelu on tosiaan ikävystyttävää

Täytyy tehdä työtä, ellei innoissaan niin epätoivoissaan, sillä loppujen lopuksi työnteko on vähemmän ikävystyttävää kuin huvittelu.

Kirjoittaa Baudelaire kirjassa Alaston sydämeni.

Hassua, olen ostanut kirjan itselleni vuonna 1978. Siinä on paljon alleviivauksia. Miksi kaikki nokkelat oivallukset ovat karisseet päästäni? Kyllä se vähän lohduttaa huomata, että olen ollut aika kulturelli nuori ihminen, kun tällaisen teoksen parissa olen kuluttanut aikaani. Ei kovin moni viitsisi.

Huvittelu on tosiaan ikävystyttävää

Habemus papam

Ensin vaikutuin Paolo Freirestä ja sosiokulttuurisen innostamisen menetelmistä. Opiskelin Tampereen yliopistossa sosiaalityötä ja olin lukenut Leena Kurjelta jotain siihen liittyvää. Freire tuli aikoinaan tunnetuksi Brasiliassa siitä vallankumouksellisesta työstä, jota hän teki köyhien ihmisten parissa auttaakseen näitä tulemaan tietoiseksi heitä sortavista yhteiskunnallista rakenteista.

Vähän myöhemmin törmäsin Leena Kurjen omakohtaiseen teokseen: Kasva vapaaksi, matka jesuiittojen kasvatusajatteluun. Kurki ei itse ole katolilainen, hän on vain kiinnostunut jesuiittojen vallankumouksellisista menetelmistä. Luin kirjan.

Muistin yhtäkkiä Joffen elokuvan The Mission/Linnake kahdeksankymmentäluvulta, jossa Jeremy Irons jesuiittana matkusti  Etelä-Amerikan viidakkoon ja perusti intiaanien pariin lähetysaseman. Taustalla soi Ennio Morriconen musiikki. Muistan olleeni kuohuksissani elokuvan vuoksi ymmärtämättä oikeastaan miksi. Robert de Niro esitti orjakauppiasta joka kääntyi ja liittyi jesuiittoihin. Tajusin, ettei elokuva ollutkaan pelkkää fiktiota, vaan historiaa.

Jäin jesuiittakoukkuun. Luin jesuiittojen kirjoja. Jesuiitat uskovat, että jokaisella ihmisellä on persoonallinen kutsumus syntymästä lähtien. Sen löytäminen antaa pohjan kaikille ihmisen eteen tuleville tehtäville ja hänen tavalleen olla ihminen. Minä siis eräällä tavalla käännyin ja minusta tuli jesuiitta. Tosin ilman yhteisöä, sillä Suomessa ei ole jesuiittoja, eikä kukaan suomalainen tiettävästi ole jesuiittojen jäsen.

Anthony de Mello oli luultavasti Suomessa parhaiten tunnettu jesuiitta tähän mennessä, mutta nyt tilanne ehkä muuttuu. Habemus Papam, Fransiscus. Katsoin Vatikaanin sivulta suorana, kun valkoinen savu nousi piipusta ja jäin odottamaan, että kuka sieltä verhon takaa mahtaa ilmestyä. En voi uskoa, että katolinen kirkko saa ensimmäisen jesuiittapaavinsa juuri nyt. No tätä ei varmaan moni ymmärrä, mutta siis ihan totta. Eikä ole ihan merkityksetöntä sekään, että otti nimekseen Fransiscus.

Habemus papam

Ihmisten erilaisuus

Hiukan jännittää tulossa oleva palaveri, koska viime kerralla yksi työryhmän jäsen sylkäisi tarjoamani pullan tassille ja sanoi: Hyi, eihän tämä ole edes kypsää. Sinun ei olisi tarvinnut muuta tehdä, kuin paistaa uunissa ja sitäkään et osannut. Sellaisesta voi herkästi tulla trauma kaltaiselleni mimoosalle. Sama ihminen sanoi joskus aikaisemmin: Anteeksi Kirsti, etten ole vastannut viesteisihisi, mutta minua suoraan sanoen vituttaa, kun jatkuvasti kyselet. Yritän kuitenkin toipua, koska hän oikeasti on ystävällinen ihminen.  Sovittiin, että työryhmä tuo seuraavalla kerralla pullat itse. Niin, me siis kokoonnumme täällä minun keittiössäni.

Ihmisten erilaisuus

Ne katseet

Olen viime aikoina taas kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka vähän ihmiset malttavat kuunnella toisiaan ja kuinka paljon mielikuvat vaikuttavat siihen mitä luulee toisen sanovan. Joskus se on turhauttavaa.

Mutta ihmiselämässä on asioita jotka välittyvät sanoitta. Vai mitä mieltä olette Marinan ja Ulayn tapaamisesta. Entiset rakastavaiset eivät olleet tavanneet vuosikymmeniin ja nyt Ulay ilmestyi yllätysvisiitille Marinan näyttelyyn. Nyyhkis.

Ne katseet

Jotkut ne uskovat avioliittoon, hieno juttu!

Nyt on pian mahdollisuus allekirjoittaa aloite Tasa-arvoisen avioliittolain puolesta. Tarkoittaako tämä, että ihmiset uskovat avioliittoon? Se olisi rohkaisevaa aikana, jolloin puolet avioliitoista päättyy eroon. Siis puhun nyt heteroiden liitoista. Heterot eivät jaksa pistää avioliittojaan toimimaan, ehkä homojen on siis aika näyttää meille mallia?

Ainakin naistenlehtiä selatessa ja televisiota katsellessa tulee mieleen, että monien mielestä vain hyvä, kun erotaan ja kasvetaan ihmisinä taas rykäys jonkun toisen, kolmannen jne. kumppanin kanssa.

Monet eivät tunnu pitävän elinikäistä liittoa enää realistisena tavoitteena. Siitä mikä näyttää surullisen vääjäämättömältä on nykyisessä yhteiskunnassa tehty eräänlainen hyve. Eron myötähän ihmiset vahvistuvat, löytävät itsensä jne.

Viestintämielessä voisi ottaa oppia siitä kuinka käsitehirviö Sukupuolineutraali avioliittolaki on korvautunut Tasa-arvoisella avioliittolailla. Kun on keksitty hyvä termi, kaikki on hyvin, ainakin tässä nykyisessä maailmassa jossa niin paljon tapahtuu mielikuvien varassa.

Jotkut ne uskovat avioliittoon, hieno juttu!

Olen taas ihan ihmissutena

Inhottavin vaihe kirjailijan työssä on se, kun luulee jonkin työn olevan jo valmis ja sitten se vielä kerran palaa takaisin kera kustannustoimittajan terveisien. Että jokin kohta pitää vielä tarkistaa, kun siinä on jotain epäloogisuutta.

Tungin nimittäin mukaan ihmissusiantologiaan joskus vajaa vuosi sitten, koska minulla oli ylimalkainen idea siitä millaisen vähän erilaisen ihmissusitarinan haluaisin kirjoittaa. Tosin kukaan tuskin haluaa kirjoittaa samanlaista kuin kaikki muut, joten siinä mielessä lähtökohdassani ei ollut mitään omaperäistä. Mutta minulla oli mielessä humoristinen ja vähän suloinen ihmissusitarina.

Syksy meni, eikä novelli edennyt riväkään. Sitten alkoi jo deadline häämöttää. Minun oli pakko tunnustaa, joskin vain itselleni, ettei minulla ollut hajuakaan siitä mitä novellissa varsinaisesti tapahtuisi.

Eräänä yönä heräsin kesken unien novellin alkulauseeseen. Henkilöt ja tyylilaji suorastaan soivat päässäni. Oli aamuyö. Nousin vuoteesta ja kirjoitin novellin puoliväliin. Seuraavana päivänä kirjoitin loppuun ja lähetin.

Novelli kelpasi, eikä siinä kuulemma ollut erityistä huomautettavaa. Mutta sitten muutamaa päivää myöhemmin novellia oli luettu tiheämmällä kammalla ja oli löytynyt pikku huomautus. Ja nyt kun eilen illalla uupuneena palasin kotiin, oli vieläkin löytynyt pikkuhuomautus.

Tunnen itseni koukussa kiemurtelevaksi madoksi. Syökää minut jo. Nielaiskaa koukku että pääsen kitumasta.

Olen taas ihan ihmissutena

Muuttuuko ihminen, ja mihin suuntaan

Minua järkytti se, että kun Wäinö Aaltosen koululla propagoin lapsia pitämään päiväkirjaa elämästään, kaikki jotka jo olivat kirjoittaneet päiväkirjaa kertoivat, että joku läheinen ihminen, yleensä veli tai sisko oli murtautunut lukolliseen päiväkirjaan.

Myös minun ensimmäiseen päiväkirjaani murtauduttiin aikoinaan. Olen aivan varma, ettei veljeni muista tapahtumaa, mutta minä muistan. Kun lapset yksi kerrallaan halusivat kertoa, miten heidän salaisuuksiaan oli reposteltu, sydämeni vuosi verta. Miksi ihmiskunta ei ole yhtään kehittynyt sitten minun lapsuuteni? Aikuiset, jos teillä on lapsia jotka kirjoittavat päiväkirjaa, estäkää sisaruksia lukemasta niitä salaa. Vaikka ettehän te pysty, kyllä minä sen tiedän.

Tuo edellisen postauksen alla käyty keskustelu oli aika masentava, mutta kiitos teille jotka ymmärsitte tai edes oikeasti yrititte pohtia asiaa. Kristillinen verkkokauppa ei Haitin runoja myy, mutta nou hätä, esimerkiksi Savukeidas-kustannukselta sitä saa!  Ostakaa ihmeessä! Kannattaa tukea kotimaista runoutta eikä pelkästään keuhkota marginaalikirjailijan blogissa. Savukeitaalla on myös muuta erittäin kiinnostavaa kirjallisuutta. Esimerkiksi Chestertonin Oikea oppi.

Muuttuuko ihminen, ja mihin suuntaan

Lihaa prkl!

Kun en keksi parempaakaan, linkitän runoilija Kinnusen blogitekstin. Kinnunen kokee joutuneensa fundamentalistien hampaisiin, kun uskonnollinen verkkokauppa ei haluakaan myydä hänen woodoolla leikittelevää runoteostaan. Kommentoin jo Kinnuselle, mutta kerta kiellon päälle, pistän tänne saman jutun.

Minusta kummallinen ajatus, että jollakin putiikilla olisi velvollisuus edistää sellaisten tuotteiden myyntiä, joiden sisältämää ideologiaa he eivät hyväksy. Mutta tämän ajatuksen ja mahdollisuuden innoittamana menenkin  kasvisravintolaan vaatimaan veristä pihviä. Haukun ravintoloitsijat fundamentaleiksi, jos ei ala pihviä löytyä lautaselle ,ja kutsun Turun sanomat tekemään pöyristyneen jutun aiheesta. Se etten itse syö lihaa on tässä sivuseikka, kysymys on periaatteesta. Kyllä pitää vegaaniravintolasta saada lihaa prkl!

Edit: Elegian avustamana kehitin paremman analogian:
Minulla on kauppa, jossa myyn kaikenlaisia juomia. Yhtäkkiä saan kuulla, että vaarattoman näköisessä limupullossa onkin alkoholia, vaikka se näyttää ja maistuu limulta. En hyväksy alkoholia, joten vedän limuviinat myynnistä.  Käsken lapsosten etsiä limuviinat muualta. Olenko kaamea kaksinaismoralisti?

Lihaa prkl!

Nyt iski Lukuvarkaus!

Majavakevät on Lukuvarkaus-ehdokkaana. Varsinaissuomalaisia on ehdolla peräti kolme, Magdalena Hai, Roope Lipasti ja minä. Eli merkitseekö tämä nuorisokirjallisuuden painopisteen siirtymistä Turun suuntaan? Lukuvarkaus on jännittävä palkinto, koska siinä lapset päättävät. Olen ällistynyt siitä millaisessa nosteessa ns. kirjallinen urani on ollut viimeisen vuoden aikana. Hyvä että tulee vasta nyt, kehittymättömämpi minä olisi voinut innostua ja siitä olisi voinut tulla rumaa jälkeä. Nyt minä täällä vain meditoin kaikessa rauhassa.

Nyt iski Lukuvarkaus!

Se on niin tätä

Nykyään vaaditaan oikeuksia siihen ja tähän asiaan, mutta entä velvollisuudet? Ne eivät ole yhtä suosittuja. Niitä harvoin vaaditaan meille, yleensä ne jäävät muiden huoleksi.

Edit. Paulan kommentti palautti mieleen, että tuli tosiaan kahdeksan vuotta bloggaamista täyteen jossain vaiheessa helmikuuta. Ensin Vuodatuksessa ja sittemmin täällä Bloggerin puolella. Jälkijättöiset sumpit ja kuivahtaneet pullat kaikille siitä hyvästä. Ei vaineskaan, skumppapullo auki, se on perjantai ja sede vacante.

Se on niin tätä