Hirvisaari Laila: Hiljaisuus

 Elämäni ensimmäinen Hietamies/Hirvisaari on luettu lukupiirin ansiosta. Kuuntelin tämän tarinan cd-levyiltä kotitöitä tehdessäni. Ihan mielelläni kuuntelin, vaikka varauksella tartuin teokseen. Olen aina mieltänyt Laila Hietamiehen kirjat viihteeksi, joka on monille tärkeää. Kukaan ei ole minulle kertonut tai en ole antanut kenenkään itselleni kertoa, miksi lukea näitä. Yksi kirjoista Katariina, oli Finlandia-palkintoehdokkaana taannoin. Sekin olisi ollut lainattavana kotipaikkakuntani kirjastosta, mutta näytti niin kovin kuunnellulta, että tiesin vain ärsyyntyväni.

Tämä kirja kertoo Ingasta, joka ei puhu ja ontuu ylimääräisen varpaansa takia. Tapahtuma-aika on sotien jälkeen pienessä maaseutukylässä Suomen itärajan lähellä. Epäpätevä opettaja antaa Ingalle ehdot lukemisessa, vaikka tämä lukee vaikeitakin tekstejä mm. avaruudesta ja kirjoittaa kaikki vastauksensa toisten puhumalla esitettyihin kysymyksiin. Opettaja ei siedä heikkoja, jollaiseksi luokan muut oppilaat ovat Ingan arvioineet. He kutsuvat Ingaa Nilkku-Inkuksi ja kiusaavat arkaa ja orpoa tyttöä, jota isovanhemmat kasvattavat. Onneksi isovanhempien lisäksi on muitakin ymmärtäjiä: kylään saapunut lääkäri ja tämän puoliorpo poika, Joel, joka saa Ingan luottamuksen.

Kirjan tapahtumissa on dramaattisia käänteitä ja lapsen näkökulma tekee kerronnasta koskettavaa. Odotin ja sain onnellisen lopun, kuten satuun kuuluu. En heti arvannut käänteitä, ja kieli oli sujuvaa. Lievä mustavalkoisuus häiritsi ajoittain: oli hyviä ja pahoja eikä montakaan henkilöä siltä väliltä. Ei minulla ole juuri moitittavaa, mutta ei tämäkään Hirvisaaren myöhäistuotannon kirja saa minua hamuamaan hänen mittavaa tuotantoaan luettavakseni. 

Hirvisaarella on lukijansa, jotka palaavat kirjoihin yhä uudestaan. Heille suon ilomielin tämän ilon, enkä ole sitä ennenkään kieltänyt. Minun ei kuitenkaan tarvitse lukea sitä, mistä "kaikki" pitävät, vaan voin lukea omien mieltymysteni mukaan. Luettavaa riittää todennäköisesti moneen makuun.

Laila Hirvisaari: Hiljaisuus. Otava.- 2016. 5 cd levyä. 5 h 7 min. Lukija: Elsa Saisio

Wells Benedict: Yksinäisyyden jälkeen

 

Ihmettelen omaa suhtautumistani tähän kirjaan, joka houkutti ensin kansikuvallaan ja nimellään. Kielsin kuitenkin pitkään kirjan itseltäni, koska en tuntenut kirjailijaa enkä kustantajaakaan. "Maailmalla miljoonia myynyt"-mainoslause ei purrut minuun. Helsingin Sanomissa Vesa Rantama nimitti kirjaa laatukirjallisuudeksi 10.7.2021 ja silloin annoin itselleni luvan hankkia sen lukupinooni. Vielä lukiessani (tai ahmiessani) kirjaa yritin vähätellä ja varoa innostumasta tarinasta, jossa oli rakkautta, ikävää, surua ja haikeutta. Onhan minun nyt kuitenkin viimein myönnettävä, että pidin kirjasta mahdottomasti. 

Nyt olen hiukan silmännyt myös kirjailijan taustoja, eikä tämä ollutkaan Wellsin omaelämäkerta eikä esikoisteos, kuten arvelin. Kirja on jo neljäs, tosin ensimmäinen suomennettu. Hiukan yhtymäkohtia kirjailijan omaan elämään kirjan tarinassa on, mutta aika tavalla tapahtumia ja henkilöitä on etäännytetty ja muutettu. Hyvä niin, mielestäni.

Kirjaa lukiessa mieleen tulee väistämättä LeoTolstoin lause: Kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia, jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan. Onnellisen lapsuuden jälkeen sisarukset Liz, Marty ja Jules menettävät vanhempansa auto-onnettomuudessa.

Siihen asti elämäni oli ollut suojattua, mutta ilmeisesti oli olemassa näkymättömiä voimia ja virtauksia, jotka pystyivät muuttamaan kaiken yhdellä iskulla. s. 28

 Ensijärjestelyjen jälkeen sisarukset sijoitetaan internaattiin. Nuorin Jules, jonka näkökulmasta tarinaa kerrotaan, joutuu erilleen vanhemmista sisaruksista. Hän tuntee joutuneensa eristetyksi eikä syrjäänvetäytyvänä löydä ystäviä. Kiusaajia ilmaantuu kyllä. 

Vaikea lapsuus on kuin näkymätön vihollinen, ajattelin. Ikinä ei tiedä, milloin se iskee. s.125

Miten olinkaan ruvennut vihaamaan tätä erakkomaista olemassaoloa, tätä kykenemättömyyttä ottaa osaa elämään. Olin aina ollut unimaailmassani, en koskaan todella hereillä. Katso itseäsi, ajattelin: miksi kaipaat seurassa niin usein yksinoloa, kun tuskin edes kestät sitä? s.147

Huolimatta vahvasta keskinäisestä yhteydestä, sisarukset ovat hyvin erilaisia. Liz elää hetkessä ja tarttuu rohkeasti elämään ja sen mahdollisuuksiin. Hän haluaa näyttää muille ja olla rohkea, mikä johtaa välillä eksyksiin.

Liz vain pudisti päätään. Hän oli tuntunut aina tuntunut elävän pelkästään nykyisyydessä ja unohtavan monet asiat, kun taas minusta oli mukava ajatella kokemuksiani vielä pitkään jälkeenpäin ja miettiä, mihin lokeroihin ne olisi parasta sijoittaa. s.66

Hän oli aina nauttinut hetkestä ja luopunut elämässään aina kaikesta ollakseen vapaa, ja nyt hän oli melkein tyhjin käsin. s.268

Martylla on vielä aikuisenakin pakkotoimintoja. Hänen täytyy varmistella asioita ja kulkea tarkistellen mm. liukuportaissa. Siitä huolimatta hän tietotekniikkaa opiskeltuaan perustaa menestyvän firman, avioituu ja rikastuu.

Onnettomat vuodet internaatissa tuntuivat vahvistaneen hänen tahtoaan, ja hän oli rakentanut menneisyydestä, nykyisyydestä ja tulevaisuudesta kolmiaskelmaisen portaikon, joka oli viemässä häntä suoraan ylöspäin. s.81

"Olitko vahva jo ituna? kysyimme toisiltamme.. s.66

Jules on pohdiskeleva ja muisteleva, hiljainen olento, jonka elämän kiinnekohdaksi sisarusten lisäksi tulee Alva, joka istahtaa hänen viereensä koulussa, kun molemmat ovat teini-ikäisiä. Vaikka Alva pyörii jatkuvasti Julesin ajatuksissa, ei varsinaista romanssia heti synny. Alva opiskelee, muuttaa vuosiksi Venäjälle ja avioituu kirjailija A.N. Romanovin kanssa. Vuosia myöhemmin hän kutsuu Julesin Sveitsiin, pariskunnan vuoristomajaan. Oleskelun pidentyessä Jules löytää vähitellen idullaan olleen kirjoittajan itsestään.

Tärkeää ei kuitenkaan ollut kirjoittaminen sinänsä vaan se, että olin katsonut sisimpääni. Oli asioita, joita en voinut sanoa, saatoin vain kirjoittaa ne. Puhuessani nimittäin ajattelin, ja kirjoittaessani tunsin. s.212

"Todellisen minänsä löytääkseen ihminen joutuu asettamaan kyseenalaiseksi kaiken, mitä hänessä on ollut jo syntymähetkellä. Ja myös menettämään yhtä ja toista, sillä usein ihminen vain tuskaa kokiessaan oppii, mikä on todella osa häntä.... Ihminen tunnistaa itsensä aina kun jokin hänessä murtuu." s. 251

Kirjan tapahtuma-aika ei kulje kronologisesti vuodesta 1980 vuoteen 2014, kuten otsikoidut luvut ensin antavat ymmärtää. Jo alussa Jules heräilee koomasta moottoripyöräonnettomuuden jälkeen. Hieman epäselväksi jää, oliko onnettomuus itsemurhayritys. Vaikka kirja jossain vaiheessa tuntuu seurailevan vuosia tarkoinkin, kyseenalaistaa minä-kokija ajan kulun ja todellisten tapahtumien merkityksen sisäisen maailman rinnalla.

Minulle on luonnollisesti selvää, että nämä fantasiat ovat lapsellisia. Olen kuitenkin varma, että tässä maailmankaikkeudessa täytyy olla paikka, josta katsellen molemmat maailmat ovat yhtä totta. Aito ja kuviteltu. Sillä kun kaikki on mennyttä ja unohdettua, kun aika on miljardien vuosien kuluessa pyyhkinyt yli kaiken eikä enää ole todistetta yhtään mistään, silloin on yhdentekevää mikä oli todellista. Silloin tarinat, jotka olen keksinyt päässäni, ovat ehkä olleet yhtä todellisia ja epätodellisia kuin se, mitä ihmiset ovat sanoneet todellisuudeksi. s.280

Kuten jo alussa sanoin, pidin kirjasta kovin ja tunnen saaneeni  paljon niin oivalluksia kuin tunne-elämyksiä. Kerronta on vähäeleisen toteavaa ja vättää alleviivauksia tai paisutteluja. Sekin miellytti minua. Omalle lukijaminälleni kirjan lukeminen oli pienoinen korvapuusti: vaikka elämä olisikin niin lyhyt, ettei huonoja kirjoja kannata lukea, voi silti seurata omia mieltymyksiään myös ohi ja yli arvostelujen.

Benedict Wells: Yksinäisyyden jälkeen. Aula &Co, 2021. Saksankielinen alkuteos Vom Ende der Einsamkeit, 2016. Suom. Raimo Salminen. Kansi: Laura Noponen. 321 sivua

Winterson Jeanette: Majakanvartija

 

Hopea on äidin yksin kasvattama ja kun äiti kuolee, neiri Pinch hoitaa hänet sokean majakanvartija Pewin luo oppiin. Pew kasvattaa tyttöä tarinoiden avulla. Erityisesti hän palaa 1800-luvulla eläneen papin Babel Darkin elämään. Pappi oli tuntenut Robert Lousi Stevensonin kertomukset ja Darwinin Lajien synnyn ja hänen elämäänsä leimasi ihmisen pimeä puoli enemmän kuin papillinen hyvyys. Hän oli naimisissa, mutta piti vaimoaan satamakaupungissa  Papillisessa avioliitossakin syntyi poika.

Eräänä päivänä Dark satuloi hevosensa ja katosi.

Hän oli poissa kuukauden ja kun hän palasi, hän oli pehmeämpi, helpompi, mutta hän kantoi kasvoillaan paljasta surua. s. 49

Dark katoaa tästä lähtien aina kuukaudeksi keväällä ja syksyllä Mollyn luo. Hän  teki tälle lapsiakin. Vaikka mies piti molemmista naisistaan  ja seurakunnastaanhuolta, hän rakasti vain Mollya. Vaikka hän tunsi aidosti rakkautta vain tätä naista kohtaan, edustivat tämän luona vietetyt kuukaudet kuitenkin papin pimeää puolta. Vai oliko pimeys ja synti siinä, että hän esitti jotain muuta kuin oikeasti oli?

Mainokset kirjan liepeissä ylistävät kirjaa runolliseksi ja lumoavaksi ja kristallimaiseksi ja tunteisiin vetoavaksi ja kirjailijaa "hitto vie paras lukemani kirjailija "( Anders Paulrud, Aftonbladet). Minä petyin, sillä odotin kehutulta kirjailijalta paljon. Sain hienon kuvauksen suuren meren äärellä elämisestä ja salaperäisiä tarinoita kauniisti katettuna. Kovin sekavalta kirjakuitenkin tuntui enkä aluksi tiennyt, mikä liittyi mihin. Välillä luulin jo kadottaneeni lukukykyni. Antikin jäi siten vajaaksi, kannen hienosta merihevosen kuvasta huolimatta.

Jeantte Winterson: Majakanvartija. Bazar 2005. Alkuteos Lighthousekeeping 2004 Suom. Mervi Sainio. Kannen suunnittelu: Sukker, Norja. - 208 sivua