J.R.R. Tolkien: Hobitti

J.R.R. Tolkien; Hobitti eli sinne ja takaisin
Alkuteos: The Hobbit or There and Back Again
Kustantaja: WSOY 16. painos 2001 (1985)
Suomentaja: Kersti Juva, Panu Pekkanen
Sivuja: 312

""Oikein soma", sanoi Gandalf. "Mutta minulla ei ole aikaa puhaltaa saurenkaita tänä aamuna. Minä etsin jotakuta mukaan seikkailuun jota olen järjestämässä, eikä ketään tahdo löytyä."
"Ei varmaan hevin löydykään täältä meiltäpäin! Me olemme yksinkertaista hiljaista väkeä eivätkä seikkailut ole minua varten. Ikäviä ja epämukavia hankkeita joista on vain häiriötä! Hyvässä lykyssä myöhästyy päivälliseltä. En käsitä mitä kukaan niissä näkee", sanoi herra Reppulimme ja työnsi peukalon olkaimen alle ja puhalsi ilmoille uuden entistä isomman saurenkaan. Sitten hän otti esiin aamun kirjeet ja ryhtyi lukemaan niitä eikä ollut huomaavinaan vanhusta. Hän oli päättänyt, ettei Gandalf ollut sellaista seuraa jota hän kaipasi ja hän toivoi tämän lähtevän. Mutta vanhus ei liikahtanutkaan. Hän istui nojaten sauaansa ja tuijotti hobittia sanomatta mitään, kunnes Bilbo kiusaantui ja häntä alkoi jopa vähän suututtaa.
"Hyvä herra!" hän sanoi iimein. "Täällä ei tarvita mitään seikkailuja, kiitos vain!""

Kolossa maan sisällä asuu huolettomista elonpäivistään nautiskeleva hobitti nimeltä Bilbo Reppuli. Mutta kun velho Gandalf valitsee Bilbon mukaansa retkelle "sinne ja takaisin", edessä onkin lähtö vaarallisille poluille: takaisin pitäisi saada lohikäärme Smaugin ammoin varastama kääpiöiden aarre.
Vaikka vaaroja matkalla riittää, haasteiden keskellä pienestä ja pelokkaasta mutta tavattoman sinnikkäästä hobitista kasvaa todellinen sankari.

---

Minusta on tullut huono kirjoittamaan tiivistelmiä, tai sitten olen vain laiskistunut. Ylläoleva tiivistelmä on siis kopioitu wsoy:n sivuilta.

Mutta siitä sen enempiä löpisemättä, palataan aiheeseen, siis Tolkienin Hobittiin.

Yritin nuorempana aloittaa siskon omistaman Taru Sormusten Herrasta yhteisniteen ja se tyssäsi varmaan ensimmäisen kymmenen sivun jälkeen. En enää kuolemaksenikaan muista, aloitinko tyhmänä kaiken keskeltä vai miten tämä meni. Jokatapauksessa, ei vain uponnut. 

Mutta näinhän kävi jo Harry Pottereillekin ja rakastuin niihin vähän kasvettuani. Joten, eiköhän olisi aika antaa myös Tolkienille uusi mahdollisuus. Hobitti tuli ensin ja oli muutenkin vähemmän kunnianhimoinen tavoite näin alkuun. 

Kaipasin kevyttä luettavaa, jotain muuta ainaisten mysteerien jatkoksi, ja totesin, että nyt sitten mennään eikä meinata. Hobitti oli pyörinyt jo jokusen aikaa kirjahyllyssä siskolta lainassa ja se nyt tuntui olevan ainoa, mikä kutkutti mieltä. Vaikka pääsääntöisesti olen pitänyt Hobitin elokuvasovituksista, mutta vähän arastelin silti, sillä en niinkään perusta niistä ainaisista taistelukohtauksista ja verestä ja suolenpätkistä ja irtopäistä (tästä syystä en ole pahemmin pitänyt Taru Sormusten Herrasta -elokuvista ja totta puhuakseni Hobitin viimeinen elokuvasovituskin on vielä näkemättä). 

Onneksi kuitenkin tartuin kirjaan! Ilokseni totesin, ettei Tolkien mässäillyt väkivallalla taikka sota ja taistelukohtauksilla. Kyse oli ihan tosissaan sadusta. Satukirjallisuuden klassikon arvon on Hobitti ihan ansaitusti saanut, sillä tämähän on ihan täydellinen. Täydellinen satu! Ihana satu, jossa on juuri sopivasti toimintaa, ripaus sitä väkivaltaa ja kummallisia, hassunkurisia sattumia ja juonenkäänteitä, jotka pitävät vanhemmankin lukijan mielenkiintoa yllä ihan viimeisille sivuille asti.  

Teksti oli runsasta ja rönsyilevää, mutta silti niin helppolukuista kieltä. Vähän kummastelin, kuinka Hobitin alku oli niiiiin hidasta lukemista. En sano, että kyseessä olisi siis ollut tahmeaa etenemistä, vaan olin aivan varma, että olin lukenut jo vaikka kuinka paljon ja huomasinkin, että vasta pari sivua oli mennyt. Lieköhän johtunut väsystä tai jostain, mutta puolivälin paikkeilla tahti kuitenkin palasi normaaleihin uomiinsa ja loppuosa olikin hujauksessa ohi. 

Hidasta tai ei, niin nautin jokaisesta Hobitin kanssa vietetystä hetkestä. Ja päädyin hankkimaan Sormusten Herran tarun trilogian saman tien. Nyt kirjojen postiin kolahtamista odotellessa, juoksin kirjastoon, mistä sattui Sormuksen Ritarit hyllyssä kököttämään, lainaamaan sen, että pääsisin heti aloittamaan. 

Tolkienin kieli hurmasi minut vasta nyt, mutta niin monet enennen minua. Jos olet meitä harvinaisia Matti Myöhäisiä, niin kipaise kirjastoon tai lainaa kaverilta, tilaa netistä tai löydä antikvariaatista ja sukella Tolkienin maailmaan, sillä välillä tekee meille (krhm... :D) aikuisillekin hyvää painaa jarru pohjaan ja antaa sadun viedä. 

★★★★★

Cassandra Clare: Clockwork Angel*

Cassandra Clare; Clockwork Angel
Äänikirja
Lukija: Jennifer Ehle
Kustantaja: Simon & Schuster Audio
Kesto: 14h 35min

"Will went back to scrubbing dried vampire blood off his hands and arms. The task was absorbing enough that he was able to almost completely ignore Gabriel Lightwood when the other boy appeared out of the shadows and sauntered over to Will, a superior smile plastered on his face.
"Nice work in there, Herondale, setting the place on fire," Gabriel observed. "Good thing we were there to clean up after you, or the whole plan would have gone down in flames, along with the shreds of your reputation."
"Are you implying that shreds of my reputation remain intact?" Will demanded with mock horror. "Clearly I have been doing something wrong. Or not doing something wrong, as the case may be." He banged on the side of the carriage. "Thomas! We must away at once to the nearest brothel! I seek scandal and low companionship."
Thomas snorted and muttered something that sounded like "bosh," which Will ignored.
Gabriel’s face darkened. "Is there anything that isn’t a joke to you?"
"Nothing that comes to mind."
"You know," Gabriel said, "there was a time I thought we could be friends, Will."
"There was a time I thought I was a ferret," Will said, "but that turned out to be the opium haze. Did you know it had that effect? Because I didn’t.""

Tessa Gray saapuu New Yorkista kuningatar Victorian aikaiseen Lontooseen tätinsä hautajaisten jälkeen, vain huomatakseen, ettei veli olekaan tullut häntä vastaan. Nathanielia ei näy mailla halmeilla, mutta hieman kummalliset rouvat, (The Dark Sisters) ovat tyttöä vastassa kirjeen kanssa. Nate ei päässytkään paikalle ja Tessa saisi kyydin siskoksilta. Pian Tessa joutuu kuitenkin toteamaan, ettei veli ole siskosten luona. Rouvat Dark ja Black pitävät Tessaa lukkojen takana ja pakottavat tämän opettelemaan jotain, mitä Tessa ei ikinä kuvitellut voivansa tehdä, tai ylipäänsä kuvitellut, että sellaista voi tehdä, yhtään kukaan.

Juuri, kun siskokset ovat sitä mieltä, että Tessa on valmis ja aikovat kutsua paikalle pomonsa (The Majester), käy Tessalla tuuri ja tämän pelastaa Will Herondale, nuori varjometsästäjä, joka vie Tessan Lontoon instituuttiin, missä tytölle selviää, että on olemassa toinenkin maailma, kuin vain se, jonka tämä on tottunut näkemään ja sen esittelevät hänelle instituutin johtaja Charlotte ja tämän aviomies Henry, kuin Willin veljenkaltainen ystävä Jem (James) ja varjometsästäjän elämästä eroon tahtova Jessimen.

Varjometsästäjät auttavat Tessaa löytämään veljensä, sitä vastaan tietysti, että Tessa antaa tietonsa siskoksista. Alkaa paljastua suuri vyyhti, the Pandemonium Club, jonka jäseninä on niin alamaailman olentoja kuten vampyyreja, ihmissusia ja velhoja, kuin tavallisia kuolevaisiakin, jotka ovat jollain keinoin sukeltaneet varjomaailmaan. Ja Pandemonium klubin johtaja tahtoo hänet. Kukaan ei tiedä miksi ja mikä Tessa oikeastaan on, varmaa on vain se, että Tessa ei ole ihminen, toisin kuin veljensä.

---

Clockwork Angel on ensimmäinen osa Cassandra Claren Infernal Devices -trilogiaa, joka sijoittuu tosiaan Viktoriaaniseen Lontooseen kauan ennen Mortal Devices -sarjan tapahtumia. Kirjoja ei ole vielä ainakaan käännetty suomeksi, mutta kaipasin jälleen uutta kuunnteltavaa saatuani Caster Chroniclesin päätökseen ja Infernal Devices sopi linjaan loistavasti. 

Olen pitänyt varsin paljon Mortal Instrumentsista ja siksi ajattelin kokeilla myös tätä. Enkä pettynyt. Nuortenkirjaksi tämä on vallan loistava ja erittäin viihdyttävä. 

Henkilökemiat toimivat ja varjomaailma on jo etukäteen tuttua. Clockwork Angel esittelee meille myös Mortal Instrumentsista tutun velhon, Magnus Banen. Miljöö on mitä hurmaavin ja kuvaukset Viktoriaanisesta Lontoosta osuvia ja tuntuvat varsin autenttisilta. Ainoa, mikä vähän tökki silmään (korvaan..) oli varjometsästäjien taisteluasu, joka tuntui todella modernilta, ollessaan ilmeisesti samanlainen kuin nykypäivään sijoittuvissa Mortal Instrumentsin tapahtumissa. Olisin ehkä kaivannut hieman aikaansa paremmin sopivaa asua... Mutta tosiaan vain hieman.

Huomasin, että Clare on kirjoittanut Tessasta, Willistä ja Jessimenistä varsin samanlaisia hahmoja, kuin mitä Mortal instrumentsissa on. Tessa muistuttaa aikalailla Claryä, Will tuntuu olevan sekoitus Jacea ja Alecia, kun taas Jessimen tuo hatarasti mieleen Izzyn. Ei liiaksi, mutta niin, että asiaan saattaa kiinnittää huomiota. 

Kuten Mortal Instrumentsissa, ei Clockwork Angelkaan sisältänyt liialti liibalaabaa, vaan juuri sopivasti toimintaa ja juonenkäänteitä ja kaikenlisäksi taattuja huumorinpätkiä, jotka nostivat bussissa hymyn huulille ja kirvoittivat pienoisia hymähdyksiä. Jennifer Ehle onnistuu myös loistavasti lukijan pestissään, hahmot erottuvat selkeästi toisistaan, mutta Jem olisi saanut kuulostaa ehkä aavistuksen miehekkäämmältä. Tosin, ihmettelin miksi Gabriel Lightwoodilla oli r-vika? Reppana kuulosti melko lapselta. Mutta mitä parahin matkakirja äänikirjan muodossa siis. Ylempänä tosiaan pieni snippet, millainen lopputulos on. Kuuntelin siis jälleen englanniksi.

★★★★☆

C. J. Daugherty: Night School - Yön valitut

C. J. Daugherty; Night School - Yön valitut
Alkuteos: Night School
Kustantaja: Otava 2013
Suomentaja: Kirsi Ohrankämmen
Sivuja: 321 (e-kirjan lukulaitteella)

"Carter astui ovesta ulos ja suuteli Allieta kevyesti ovensuussa. "Jos kuulet tai näet yhtään mitään, huuda. Onko selvä?"
"Lupaan sen."
Heti kun Carter oli mennyt, Allie puki päälleen puhtaanvalkoisen pyjämän ja kiipesi sänkyyn. Sammutettuaan valot hän kertasi mielessään illan tapahtumat ja muisti, miltä Carterin huulet olivat tuntuneet. Ja kuinka paljon poika oli häntä halunnut.

Allie ei ollut kertaakaan ajatellut Nathanielia, tai vaaraa, tai sitä, että tarvitsi henkivartijoita. Onnen kyllästämänä hän vaipui uneen.
Myöhemmin hän mietti,  mihin hän heräsi. Kuuluiko käytävältä askelia? Vai oven takaa puhetta? Niin tai näin, mutta kun hänen ovensa lensi selälleen ja valot sytytettiin, hän istui jo valmiiksi sängyssään. Kello oli kolme aamuyöllä. 
"Herää, Allie", Carterin ilme oli synkkä. "Nathaniel tulee.""

Allie on 16-vuotias ongelmanuori, jonka vanhemmat saavat vihdoin tarpeekseen tytön törttöilystä. Kolmannen pidätyksen jälkeen Allie kuskataan sisäoppilaitos Cimmeriaan. Allie kuvittelee inhoavansa koko akatemiaa, mutta huomaakin pian saavansa ystäviä ja oikeastaan pitävänsä kesälukukaudella opiskelusta, eikä huomio kahdelta komistukseltakaan ole pahitteeksi.

Allien saavuttua koulussa alkaa kuitenkin tapahtua kummia. Allie ystävineen kuulee ulkona yöllä outoja askelia, joiden aiheuttajasta ei näy jälkeäkään ja kummallista murinaa, joka ei voi olla ainakaan kettu. Mutta jostain syystä näitä tapahtumia vähätellään koulun henkilökunnan toimesta. Ja mikä kumma on yökoulu?

Kun sitten oppilas kuolee, alkavat huhut liikkua. Onko Allie murhaaja? Miksi Allie on täällä, eihän hän ole legaattioppilas, jotka ovat ainoita, jotka pääsevät vain neroille tarkoitetulle kesälukukaudelle? Allie ei ymmärrä, mitä koulussa oikein on meneillään.

---

Kirjasta oli jotenkin hankala kirjoittaa pientä tiivistelmää. Ehkä siksi, että kirjassa ei tapahtunut varsinaisesti mitään, vaikka koko ajan tapahtui jotain, ennen viimeistä sataa sivua.

Valitsin kirjan luettavaksi, koska sain jostain mielikuvan, että se sisältäisi ehkäpä asteen verran jotain yliluonnollista. No, olin väärässä. Kokeilin kuitenkin ensimmäistä kertaa ellibs -e-kirjasto palvelua ja tämä oli heti lainattavissa. 

Jo ensimmäisistä sivuista alkaen kirja tuntui omiin korviini... no, teennäiseltä. Dialogi oli jo luku itsessään, mutta eniten minua häiritsi henkilöhahmot, jotka tuntuivat solmivan suhteita sormia napsauttamalla ja käyttäytyvän kuin pikkulapset, vaikka olivat olevinaan vähintään 16-vuotiaita, toiset 16-vuotiaat taas tuntuivat käyttäytyvän kuin huomattavasti vanhemmat ja osa koulun henkilökunnastakin tuntui varsin... teinimäisiltä. Voimme siis päätellä, että kirjan henkilöhahmoissa on parantamisen varaa, reilusti. Loppuunpäin mentäessä hahmotkin saivat kyllä vähän enemmän ikäisiään piirteitä, myönnettäköön sen verran. En kuitenkaan pitänyt yhdestäkään hahmosta. 

Esimerkiksi... kuka paljastaa syvimmät salaisuutensa ihmiselle, jonka on tuntenut kaksi päivää, salaisuudet, joita ei ole kertonut yhtään kenllekään? No ei kukaan. Ellei kyseessä ole joku terapeutti tai vastaava ns. pakkotilanne. 

Mutta en mollaa enempää. Tarina itsessään oli oikeastaan hyväkin. Tai idea ainakin, toteutuksessa oli tosiaan reilusti toivomisen varaa. Kun vihdoin päästiin tapahtumien keskipisteeseen, kun oikeasti alkoi tapahtua jotain joka vei tarinaa eteenpäin, alkoi tarina tosissaan kiinnostaa. Mutta ikävä kyllä tähän pisteeseen päästiin vasta reilusti kirjan puolenvälin jälkeen. 

Ja vaikka kirja päättyikin eräänlaiseen cliffhangeriin, en usko, että ikinä tartun sarjan toiseen osaan. Toteutus ei sytyttänyt, vaikka tällä tarinalla oltaisiin voitu tehdä vaikka mitä taikoja. Yön valitut oli ehkä liian teini jo omaan makuuni, vaikka teineille suunnattua kirjallisuutta luenkin. Ja kuinka harhaanjohtava voi tuo kansikuva ja kirjan nimi, yön valitut, olla?! Älkää vaan väittäkö, että olen ainoa, jolle tuli supernaturaalit jutut mieleen?

Kaksi tähteä siksi, että tarinasta olisi erilaisella toteutuksella ja erilaisilla (ikäistään vastaavasti käyttäytyvillä...) henkilöhahmoilla voinut sukeutua varsin viihdyttävä teos. 

★★☆☆☆

Kami Garcia & Margaret Stohl: Beautiful Creatures *

Kami Garcia & Margaret Stohl; Beautiful Creatures
Äänikirja
Suomeksi: Lumoava kirous
Lukija: Kevin T. Collins ja Eve Bianco
Musiikki: Michele McGonigle
Kustantaja: Penguin Books Ltd
Kesto: 17h 9min

"Falling.
I was free falling, tumbling through the air.
"Ethan!" 
She called to me, and just the sound of her voice made my heart race.
"Help me!"
She was falling, too. I stretched out my arm, trying to catch her. I reached out, but all I caught was air. There was no ground beneath my feet, and I was clawing at mud. We touched fingertips and I saw green sparks in the darkness. 
Then she slipped through my fingers, and all I could feel was loss. 
Lemons and rosemary. I could smell her, even then.
But I couldn't catch her."


Gatlin on uninen kaupunki Etelä-Carolinassa, missä mikään ei muutu, eikä mitään tapahdu. Kunnes kaupunkiin muuttaa uusi tyttö, joka kääntää kaiken päälaelleen. Gatlin ei ole se kaikista lämpimimmin tervetulleeksi toivottava paikka uusille henkilöille, varsinkaan, jos kyseessä on kylähullun herra Ravenwoodin siskontyttö.


Ethan tuntee vastustamatonta vetoa uutta tyttöä kohtaan, eikä voi muuta kuin hyväksyä sen kummallisen tosiasian, että Lena on se unien tyttö, joka aina lipeää Ethanin otteesta. Lena on erilainen kuin Gatlinin muut asukkaat ja vaikka Ethanin koulukaverit ja heidän vanhempansa ottavat sydämen asiakseen ajaa Lenan pois koulusta ja koko kaupungista, pyrkii poika tekemään tytön olosta mahdollisimman siedettävän.


Mutta kuten sanottu, Lenan saapuminen pikkukaupunkiin pistää asiat päälaelleen, alkaa tapahtua kummia. Äidinkielentunnilla muiden keskittyessä ilkkumaan Lenaa, ikkuna hajoaa ja vain Lena on ainoa, joka ei vahingoitu lasinsirpaleista, sää on entistä myrskyisämpi hurrikaanikaudesta huolimatta.
Mitä lähemmäs Ethan pääsee Lenaa, sitä mukaa alkaa pojan ihastus syventyä ja tälle paljastua suuri salaisuus, jota Lena ei ole kertonut yhdellekään kuolevaiselle. Sillä Lena ei ole kuolevainen vaan eräänlainen noita, (caster, jolle ei pikaisesti löytynyt mitään suomenkielistä vastaavaa sanaa) jonka suku on kirottu. Lenan täyttäessä 16, tyttö lunastetaan joko valon tai pimeyden puolelle, eikä tällä ole vaihtoehtoa. Jostain syystä Lena on varma, että päätyy pimeyteen, vaikka tekisi mitä tullakseen lunastetuksi valoon. Joku yrittää saada Lenan uskomaan, että tämä kuuluu heidän, pimeän, puolelleen. Onko siis Lenan ja Ethanin rakkaus, vahvistettuna yliluonnollisella yhteydellä, alku vai loppu?

---

Juonikuvio on ehkä omalla tavallaan jo hieman kulahtanut; kaksi rakastavaista, joiden perheet yrittävät pitää heidät erossa. Mutta tästä huolimatta Beautiful creatures oli hurmaava kuuntelukokemus. Se nyt on toki sanomattakin selvää, että elämys on erilainen, kun sen kokee kuunnellen, kuin itse lukien. En osaa varmaksi sanoa, olisinko pitänyt tästä yhtä paljon jos olisin sen lukenut, enkä kuunnellut. Mutta kuunneltuna tämä toimi loistavasti. Kuuntelin siis alkuperäiskielellä englanniksi, en osaa sanoa, onko tätä edes suomeksi luettu...

Ensinnäkin lukija itsessään, Kevin T. Collins, on aivan loistava, miellyttävä ääni, jota mies osaa käyttää monipuolisesti. Lisäksi repliikkien paksu etelävaltioiden aksentti vain kuului tekstiin, eikä tuntunut yhtään tyhjästä nyhjäistyltä, mitä vähän arastelin.

Tahdon antaa ison plussan jo siitä, että tämä tarina oli kerrottu Ethanin kannalta. Nämä teinirakkaustarinat kun tuppaavat aina näyttämään vain sen tytön kannan asiaan, mutta Beautiful Creatures kerrotaan Ethanin suulla. Toki kirjan loppupuolella, jossa yksi kappale on Lenan kannalta, on käytetty naislukijaa Eve Biancoa, mutta Collins luki siinäkin Ethanin repliikit. Pisti siis miettimään, olisiko Bianco voinut lukea koko kirjan ajan Lenan repliikit? Sillä nyt Biancon osuus tuntui vähän irralliselta, koska Collinsin lukemana olin muodostanut erilaisen mielikuvan Lenan äänestä. 

Lisäksi pidin siitä, että tähän äänikirjaan oli lisätty niin musiikkia kuin äänitehosteitakin. Esimerkiksi kuunnellessani Harry Potter -kirjat Stephen Fryn lukemana, ei näitä äänitehosteita ollut. Toisaalta, Potterit eivät niitä tarvitse. Tässä kuitenkin musiikki ja äänitehosteet loivat niin tiiviisti tunnelmaa, että tarinaan oli helppo hävitä. Ylimääräisiä ääniä ei ollut todellakaan kokoaikaa, mutta ns. vaikuttavammissa kohtauksissa käytettiin tehosteita varsin onnistuneesti. Musiikki on mainittu alun krediiteissäkin, koska kirjassa toistuu eräs kappale, joka on iso osa tarinaa ja positiivista oli se, että se oli tosissaan tehty musiikiksi, eikä vain luettu.

Mutta palataan itse kirjaan, eikä puhuta pelkästä äänikirjan toteutuksesta. 

Pidin siitä, että kirjassa ei oltu käytetty näitä perus mytologisia hahmoja kuten ihmissusia ja vampyyreja, vaan otettiin jotain ehkä vähän vähemmän tunnettua; succubus ja incubus -olennot. Näiden luonnetta oli hieman manipuloitu tarinaan sopivammaksi, mutta pääpiirteet olivat samat. Ihana saada jotain uutta tällekin saralle! 

Hahmot oli luotu selkeiksi ja vahvoiksi, oli helppo pysyä kärryillä siitä kenestä oli kyse ja osasi tavallaan vähän jo etukäteen arvailla miten nämä reagoisivat tiettyihin tilanteisiin ja tapahtumiin. Kyse ei ollut ennalta arvattavista hahmoista, vaan juurikin hyvällä tavalla vahvoista, ns. voimakaspiirteisistä. 

Kirjan loppu oli(si ollut) yllätys, eräänlainen täydellinen cliff hanger. Oli siis pakko aloittaa samantien Beautiful Darkness -äänikirjan kuuntelu. Tahdon tietää, mitä Ethanille ja Lenalle käy. Mielestäni tämän ehkä selkein sanoma tai ns. opetus on se, että kaikki ei aina ole niin mustavalkoista, miltä näyttää. Ehkä hieman kliseistä, mutta kun teinidraama uppoaa. 

Tästä kirjasta oli paljon melua aikanaan ja olin suunnitellut sen lukemista, mutta kirjastossa varausjonot olivat mielettömät, eikä sitten tullut teosta ostettuakaan, joten se vain jäi. Kävin kyllä tästä tehdyn elokuvan katsomassa, (siksi loppu ei varsinaisesti yllättänyt) mutta jos rehellisiä ollaan, niin en siihen ihan päässyt mukaan. Mutta kirjana tämä iski ja suosittelen ehdottomasti. Omalla tavallaan parempi kuin Twilight, vaikka tässäkin on kyse eeppisestä rakkaudesta, rakkaudesta _ennen_ ensisilmäystä. Siihen rakastamiseen ei kuitenkaan rysähdetä kerralla vaan kaikki alkaa ihastumisesta, joka syvenee ja kehittyy nopeasti, mutta hiljalleen. Aina huomattavasti uskottavampi vaihtoehto kuin päätäpahkaa rakastuminen sormia napsauttamalla, vaikka tämäkin on tosiaan yliluonnollisesti sidottu suhde.

Kannattaa myös harkita sitä äänikirjaa, varsinkin jos on tarpeeksi kielipäätä, että ymmärtää englantia.

"Mortals. I envy you. You think you can change things. Stop the universe. Undo what was done long before you came along. You are such beautiful creatures."

★★★★☆

Carlos Ruiz Zafón: The Watcher in the Shadows

Carlos Ruiz Zafón; The Watcher in the Shadows
E-kirja

"The boy nodded, altough he wasn't quite sure what Lazarus was talking about. Finally, Lazarus showed them the way to the door. It was then that, almost by chance, Dorian thought he witnessed something impossible. As they walked past one of the flickering lamps, their bodies cast shadows against the wall. All of them but one: Lazarus's body left no trace of a shadow, as if his presece were only a mirage. 
When Dorian turned round, Lazarus was observing him intently. The boy swallowed hard. The toymaker nipped his cheek in a friendly manner. 
'Don't believe everything you see...' "

Sauvellen perhe on hiljattain menettänyt perheenpäänsä ja ajautunut pienoiseen ahdinkoon rahallisesti. Mutta salaperäinen lelujen valmistaja tarjoaa apuaan, perheen äidin sihteerin työtä vastaan. Perhe saa idyllisen kodin kauniista Normandiasta.

Lelutehtailijan kartano vaikuttaa kuitenkin, varsinkin pimeän tullen, varsin karmivalta. Ja joku, ennemminkin jokin, lymyilee varjoissa. Ja pian tapahtuukin murha, jonka jälkeen mikään ei ole ennallaan. Varjo on päässyt irti. Varjo, joka ei säästä ketään, joka on pääsemässä edes lähelle Lazarus Jannin, lelutehtailijan sydäntä. Sydän kun ei kuulu enää hänelle itselleen.

---

Tämän "takakansiteksti" oli varsin houkutteleva. Kyseessä siis Carlos Ruiz Zafónin 90-luvun tuotantoa, nuorille lukijoille. Ostin tämän Kobon kirjakaupasta matkalukemiseksi (ja sitähän siitä nimenomaan tuli... luin kirjan lähes yhdeltä istumalta odotellessani tatuointistudiossa miehekkeen tatuoinnin valmistumista tieskuinkamonen tunnin ajan. Omani hakkaaminen kun ei kestänyt kuin vartin. Mutta onneksi loman ainoa sadepäivä osui juuri tähän väliin!). En iedä, onko tätä käännetty suomeksi, joku viisaampi osaa ehkä valistaa minua?

Odotin ehkä hieman pitempää kirjaa, mitä tämä nyt sitten olikaan. Mutta sama tuttu mystinen tunnelma leijui taas lähes jokaisella sivulla.  Ja jos odotin enemmän pituutta, niin odotin kyllä vähän suurempaa seikkailua kirjailijan alkusanojen perusteella. Ehkä olin vain liian vanha ja siitä erilainen, etten ole lukenut nuorena kovinkaan paljon seikkailukirjallisuutta. Nautin kuitenkin yhtäkaikki tästäkin lukukokemuksesta, vaikkei tämäkään yltänyt lähellekään Tuulen Varjon tasoa. Mutta sille tasolle onkin kyllä mielettömän vaikea päästä, edes itse täydellisen kirjan kirjailijan itsensä.

Nuoremmille lukijoille tämä varmasti toimisi paremmin. Vaikka en siis edelleenkään sano, että tämä ei toiminut tai että tämä olisi huono, kun en valehdella tahdo. Rakastan Carlos Ruiz Zafónin mystiikkaa ja painostavaa ilmapiiriä.

★★★☆☆

Veronica Roth: Divergent Trilogy

Veronica Roth; Divergent / Insurgent / Allegiant
Kustantaja: Katherine Tegen Books (Harper Collins Publishers) Suomessa Otava
Sivuja: 487 /525 / 526

Kuva lainattu täältä.

"We stand on a platform ten feet above the ground. Around us is an open cavern. "Can't believe it," a voice says from behind him. It belongs to a dark-haired girl with three silver rings through hr right eyebrow. She smirks at me. "A Stiff, the first to jump? Unheard of."
"There's a reason why she left them, Lauren," he sats. His voice is deep, and it rumbles. "What's your name?"
"Um..." I don't know why I hesitate. But 'Beatrice' just doesn't sound right anymore.
"Think about it," he says, a faint smile curling his lips.
"You don't get to pick again."
A new place, a new name. I can be remade here.
"Tris," I say firmly.
"Tris," Lauren repeats, grinning. "Make the announcement, Four."
The boy - four - looks over his shoulder and shouts, "First jumper - Tris!"
A crowd materializes from the darkness as my eyes adjust. They cheer and pump their fists, and then another person drops into the  net. Her screams follow her down. Christina. Everyone laughs, but they follow their laughter with more cheering. Four sets his hand on my back and says, "Welcome to Dauntless." "

Chicago on jaettu viiteen eri "osastoon", joista kukin huolehtii luonteenomaisia, elintärkeitä tehtäviä kaupungin ja sen ihmisten elämän ylläpidosta. On tullut Beatricen valintaseremonian aika, aika päättää, jääkö hän syntymäosastoonsa, vai vaihtaako. Yksi päätös määrittää yksilön koko tulevaisuuden. Ennen seremoniaa järjestetään kuitenkin testit, jotka ohjaavat kuusitoistavuotiaita päätöksessään; testi kertoo, mihin osastoon henkilö valintojensa perusteella kuuluu. Trisin testin tulos ei kuitenkaan ole yksiselitteinen, eikä se tiedä hyvää.

Tris tekee valintansa ja päättää vaihtaa osastoa. Tris tahtoo olla osa Dauntlessia, osastoa, jota hän on pienestä pitäen ihannoinut, koska jokainen osaston jäsen näyttää Trisin silmin vapaalta ja rohkealta. Totuus ei kuitenkaan ole niin ruusuinen. Edessä on rankka koulutusjakso, eivätkä kaikki kokelaat edes tule selviämään täysivaltaisiksi jäseniksi.

Samalla alkaa taistelu elämästä ja kuolemasta. Ja rakkaudesta.

---

Olen vähän sellainen, että välttelen lähes kaikkea, mitä hypetetään kovasti. Ja Divergent oli juuri sellainen, josta kohuttiin pitkin maailmaa, enkä jotenkin taas jaksanut innostua. Elokuvan traileri vaikutti kuitenkin sellaiselta, että pätkän voisi käydä katsomassa. Ja hyvä että käytiinkin. Sillä leffa itsessään (ehkei mikään ihmeellinen, mutta hoiti hommansa) herätti kiinnostukseni näihin kirjoihin.

Aloinpahan sitten miettiä, ostanko ensimmäisen osan suomeksi kalliimmalla, millä saisin kaikki kolme osaa englanniksi. Laskin sen varaan, että alkaa ärsyttää suuresti, jos kirja on hyvä ja joudunkin odottelemaan ikuisuuden toisen osan käännöstä. Siksi siis luin nämä englanniksi ja tämä teksti on toteutettu englannin kielisten versioiden pohjalta.

Ei sillä, en kyllä tiedä olisinki osannut lukea suomenkielistä kirjaa... Kumpi kuulostaa paremmalta; Four vai Neljä? Omaan korvaan tuo Neljä särähti vähän ilkeästi. Joten onneksi päädyin alkuperäiskieleen.

Mutta itse trilogiasta. Aluksi en tosiaan osannut ymmärtää, miksi tätä kirjaa ja trilogiaa niin hehkutettiin. Kun avasin kirjan ja luin ensimmäiset sivut, jäin täysin koukkuun. Ja nyt todellakin ymmärrän, miksi tätä on hypetetty niin paljon.

Tarina tempaa mukaansa heti alusta alkaen, juonenkäänteitä on tiheään, eikä mikään varsinaisesti ole ennalta arvattavaa. Ja suurin osa on jopa, vähintään jollain tasolla, varsin uskottavaa ja mahdollista. Ainoa asia, mikä vähän mietitytti on, että voiko 16-vuotias todella ymmärtää rakkautta ja rakastaa niin syvästi, kuin mitä Trisin ja Fourin välille kehkeytyy.

Äh, mitä tässä turhaan yrittää löytää sanoja, jotka ovat edelleen hukassa. En osaa sanoa mitään rakentavaa koko trilogiasta. Se vei sydämeni, vaikkakaan en reagoinut niin vahvasti Allegiantin loppuun, kuin muutamat muut. Ehkä olin jo osannut varautua oikealla tavalla lopputulokseen, ihmeteltyäni riittämiin sitä hypetystä ties minkä some-kanavien kautta.

Sanon vain, että vaikkei takakansiteksti vakuuttaisi teitä, tai karttelette kaikkea hypetettyä, ottakaa se Divergent tai Outolintu sieltä kirjakaupan tai kirjaston hyllystä ja antakaa sille mahdollisus.
Itsekin päätin, etten enää välttelemällä välttele mitään, mikä on saanut osakseen suurtakin hehkutusta, annan edes mahdollisuuden ja vilkaisen, millaisesta on kysymys (onhan tämä jo toinen kerta, kun saan takoa päätäni seinään, etten tarttunut ns. ajoissa johonkin vain siksi, että sillä on mieletön hype takanaan).

★★★★★

Carlos Ruiz Zafón: Marina

Carlos Ruiz Zafón; Marina
Alkuteos: Marina
Kustantaja: Otava 2013
Suomentaja: Antero Tiittula
Sivuja: 282

"En tiennyt vielä silloin, että ennemmin tai myöhemmin ajan valtameri huuhtoo takaisin sinne viskatut muistot. Viidentoista vuoden jälkeen tuon muisto palasi luokseni. Näin taas saman pojan harhailemassa Francian aseman hämyssä, ja Marinan nimi alkoi jälleen kirvellä kuin tuore haava."

Oscar käy koulua Barcelonalaisessa sisäoppilaitoksessa, mutta livahtelee jatkuvasti vaeltelemaan pitkin kaupungin aavekaupunginosien katuja. Sisäoppilaitoksen lähellä on huvila, joka näyttää hylätyltä, mutta yhtenä päivänä Oscar päättää uskaltautua portista sisään.

Oscar tutustuu huvilassa asuvaan tyttöön, Marinaan ja tämän erakkoisään. Nuorten ystävystyessä Oscar alkaa viettää aikaa Marinan kanssa huvilassa ja viihtyy myös tytön isän kanssa. Kaivatessaan tekemistä kaksikko suuntaa läheiselle hautausmaalle, mistä Marina tahtoo näyttää Oscarille jotain.

Hautausmaalta kaksikko seuraa salaperäistä mustiin pukeutunutta naista, joka vierailee säännöllisesti yhdellä ja samalla, mustalla perhosella merkityllä haudalla. Tämä johdattaa Marinan ja Oscarin selkäpiitä hyytävän mysteerin partaalle. He seuraavat naista syvälle Barcelonan hylätyille kaduille ja päätyvät osaksi karmivaa salaisuutta, johon liittyvät juurikin nuo mustat perhoset ja karmaisevaa kyllä; ruumiinosat. 

---

Osaattekin ehkä jo arvata, että olen suuri Carlos Ruiz Zafónin fani. Ja Marina oli siis ehdottomasti luettavien listalla. (Ja siellä on siis vielä Taivasten Vanki ja ainakin yksi vielä suomentamaton teos.)

Ja kuten taattua, Marinassa oli jälleen se hyytävä, mystinen ja uhkaava tunnelma, jonka luomisen Zafón osaa paremmin kuin kukaan. Konsepti on samantyylinen kuin Unohdettujen kirjojen hautausmaan ympärille sijoittuvissa, myöhemmin kirjoitetuissa (Marina siis kirjoitettu 90-luvulla) Zafónin kirjoissa; historialline Barcelona, sen unohdetummat kaupunginosat, historiaan kietoutuva ja kätkeytyvä mysteeri.. Ja sehän uppoaa minuun kuin kuuma veitsi voihin.

Zafónin mittapuulla kirja oli ehkä hieman "huonompi", kuin tuulen varjo tai enkelipeli. Mutta minkäs teet, kun Tuulen varjo on minulle esimerkki täydellisestä kirjasta. Huonohan Marina ei missään nimessä ollut, ei todellakaan. Mutta sanotaanko, että ehkä ihan hieman, ihan pikkiriikkisen, liian... karmiva? Mitä suomenkielen sanaa creepy vastaa? No, vähän liian creepy, kaikkine irtonaisine ruumiinosineen ja marionetteineen. Mutta kun toinen kirjoittaa niin hyvin, että saa aikaan puistatuksia pelkällä kuvailulla...

Tarttukaa siihen kirjaan siellä kirjastossa, tai kirjakaupassa, suosittelen täydestä sydämestäni. Vaikkakin Tuulen varjon tasolle tämä ei yllä, mutta jos pidät Zafónin tunnelmasta, pidät edes sen osalta Marinasta.

Ja tarvitseeko edes sanoa tuosta kansikuvasta? Jokaisessa suomennetussa Zafónin kirjassa on ollut aina niin kaunis kansi, että voisin ylistää niitä loputtomiin. Kuvat ovat kauniita ja luovat jo hippusen tunnelmaa siitä salaperäisydestä, mitä kirja pitää sisällään. 

Sananen vielä tunnisteista... Eli Zafónin sanoin tämä oli viimeisin nuorten kirja, jonka herra kirjoitti. Mutta ihan nuorten kirjaksi en tätä luokittelisi kuitenkaan, sen verran väkeviä elementtejä tässä on. Eli tämä tipahtaa johnkin nuorten ja aikuisten kirjallisuuden välimaastoon, siksi tunnisteissa on molemmat.

★★★★☆

J. K. Rowling: Harry Potter ja Kuoleman Varjelukset

J. K. Rowling; Harry Potter ja Kuoleman Varjelukset 
Alkuteos: Harry Potter and the Deathly Hallows
Kustantaja: Tammi 2008
Suomentaja: Jaana Kapari-Jatta
Sivuja:828

"Kunpa hän olisikin saanut kuolla sinä kesäpäivänä, jolloin hän lähti viimeisen kerran Likusteritie nelosesta, silloin kun jalo feeniksinsulkasauva pelasti hänet! Kunpa hän olisikin saanut kuolla niin kuin Hedwig, niin nopeasti, ettei olisi ehtinyt tietää kuoleman tulevan! Tai kunpa hän olisi sanut heittäytyä taikasauvan eteen pelastaakseen jonkun rakkaansa... hän kadehti nyt vanhempiensa kuolemaa. Tämä kylmäverinen marssi omaan tuhon vaatisi toisenlaista rohkeutta. Hän tunsi käsiensä vapisevan ja yritti hillitä niitä, vaikkei kukaan häntä nähnytkään; seinien muotokuvakehykset olivat typötyhjiä."

Aika on koittanut ja Voldemort on saanut jälleen taikamaailman hallintaansa. Ihmisiä katoaa ja tuttuja kuolee. Pystyykö Harry hoitamaan loppuun tehtävän, jonka Dumbledore on tälle antanut? Pystyykö poika-joka-elää, täyttämään kohtalonsa?

Alkaa pitkä jahti ympäri Britannian, kun Harry, Ron ja Hermione lähtevät metsästämään Voldemortin viimeisiä hirnyrkkejä, jotta ennustus voidaan saattaa toteen. Ystävykset joutuvat koville, kun eivät voi paljastaa tekemisiään kenellekään, eivät edes rakkailleen, Dumbledore halusi heidän hoitavan homman salassa.

Joten sillä välin, kun Feeniksin kilta yrittää epätoivoisesti taistella Voldemortin hirmuvaltaa vastaan, kun Tylypahkan velhokoulua johtaa Severus Kalkaros ja pimeän lordin uskolliset kuolonsyöjät, kolmikko juoksee ympäri maata, pyrkien löytämään viimeiset keinot tuhota Voldemort lopullisesti. Lisäksi pitäisi keksiä keino, millä tuhota hirnyrkit niiden löydyttyä, niistä ensimmäinen kun onnistuu ajamaan kolmikon erilleen, aiheuteuttuaan jatkuvaa eripuraa ja väärinkäsityksiä. Ron lähtee omille teilleen, mutta Harry ja Hermione päättävät jatkaa loputonta jahtiaan. Kaksikko päätyy Harryn syntymäkodin maille, Godrickin notkoon, vain joutuakseen hengenvaaraan, josta selvitäkseen Harryn sauvan on rikkouduttava.

Raskaan vuoden loppupuolella tulee aika palata Tylypahkaan. On aika taistella ja todeta, ketkä ovat ne urheimmat, aidot ystävät. Voivatko näkymättömyysviitta ja piilossa pysytellyt elpymyskivi pelastaa Harryn, kun Voldemortilla on seljasauva, kuoleman varjelusten kiistattomin todiste?

---

Kuoleman Varjelukset on koko seitsenosaisen Potter sarjan synkin kirja. Jo ensimmäisillä sivuilla aistii selkeää synkkyyttä, synkkyyttä, joka ei hälvene tekstin yltä vaan roikkuu niskassa koko tarinan viimeisen osan läpi. Vaikka on Rowling onnistunut muutaman huumoripisarankin sekoittamaan joukkoon, saaden lukijan naurahtamaan kaiken synkkyyden keskellä kerran jos toisenkin.

Ja myönnettäköön, että toisinaan oli vielä näinkin monennella lukukerralla hankala pidätellä silmiin nousevia kyyneleitä. Siksi, että loppunsa kohtasivat niin rakkaat kirjan hahmot, ettei ennen viimeistä osaa tajunnutkaan, kuinka näihin hahmoihin ehti kiintyä niinkin lyhyessä ajassa, vaikka kyseessä on täysin fiktiiviset hahmot. Suurimmat kyyneleet olivat valua jo aivan ensimetreillä ja tietysti sitten suuren Tylypahkan taistelun tuoksinnassa.

Vihdoin Rowling paljastaa salaisuudet, jotka ovat askarruttaneet lukijaa koko sarjan läpi ja ensimmäisellä lukukerralla ahaa-elämyksiä oli paljonkin. Kuka olisi uskonut Kalkaroksesta?

Jokin tässä teoksessa vetää sanattomaksi. Ehkä sen lopullisuus ja synkkyys vievät ajatukset tyhjyyteen. Sillä tyhjä olo seurasi tämänkin kerran jälkeen. Se oli viimeinen Potter kirja. Ja kuten kaikilla aikaisemmillakin lukukerroilla, jäin kaipaamaan lisää, mitä tulevaisuudessa tapahtuukaan ja mitä sattuu kenellekin. Kuinka Teddy Lupinin käy? Tai Malfoyn? Nämähän onneksi selviävät sitten muuta kautta, mutteivät itse kirjasta. Ja minä kun olisin niin mielelläni lukenut Harryn lasten seikkailuista Tylypahkassa.

Mutta kokonaisuudessaan taas kerran kyseessä on kaunis satu. Satu ystävyydestä ja oikeasta rohkeudesta, oikean ja väärän häilyväisestä rajasta, epäitsekkyydestä. Askel askeleelta synkemmäksi lipuva tarina, jonka kanssa on ollut kunnia varttua ja seurata Harryn, Hermionen ja Ronin kasvua.

Harry Potter on tarina ja satu, jota rakastavat aikuisetkin, sillä tästä tarinasta saa eri ikäisenä niin erilaisia asioita irti, etten varmaan ikinä kyllästy näitä lukemaan aina tietyin väliajoin. Enkä saata uskoa, kuinka pienempänä saatoin jättää ensimmäisen kirjan jo ensimmäisessä luvussa kesken. Ehkä minun piti hieman kasvaa, ennen kuin pystyin sisäistämään tämän upean tarinan. Nykyäänhän se on yksi rakkaimmista. Ja eikös sitä sanota, että hyvän kirjan tunnistaa siitä, että se herättää tunteita.

Pistearvio tästä kirjasta, kuin kokonaisuudessaan koko Harry Potter sarjasta on täydet viisi tähteä.

★★★★★

J. K. Rowling: Harry Potter ja Viisasten kivi

J. K. Rowling; Harry Potter ja Viisasten Kivi  
Alkuteos: Harry Potter and the Philosopher's Stone
Kustantaja: Tammi 1998
Suomentaja: Jaana Kapari
Sivuja: 335

""Joko tajuatte?! Hermione sanoi, kun Harry ja Ron olivat lukeneet tekstin. "Koira vartioi tietysti Flamelin viisasten kiveä! Flamel on varmaan pyytänyt Dumbledorea pitämään kiven tallessa hänen puolestaan, koska he ovat ystävykset ja koska Flamel tiesi, että joku tavoittelee kiveä, ja siksi kivi siirrettiin Irvetasta tänne!" 
"Kivi, joka tekee kultaa ja estää kuoleman!" Harry sanoi. 
"Ei ihme, että Kalkaros havittelee sitä! Kuka tahansa haluaisi sellaisen kiven!"
"Eikä ihme, ettei Flamelia löytynyt Velhouden viimeaikaisesta kehityksestä", Ron sanoi. "Hän ei ole kovin viimeaikainen, jos hän kerran on 665-vuotias, vai mitä?""

Harry Potter on tavallistakin tavallisempi poika. Vaikka hän toki asuukin tätinsä ja setänsä eteisen portaikon alaisessa komerossa. Elämä Likusteritiellä ei ole varsinaista herkkua, mutta minkäs teet, kun vanhemmat ovat kuolleet, eikä muita sukulaisiakaan enää ole.

Harryn yhdennentoista syntymäpäivän lähestyessä alkaa pojalle osoitettuja kirjeitä putkahtelemaan niin postiluukusta kuin savupiipustakin. Harryn huoltajat ovat kuitenkin vakaasti päättäneet pitää pojan erossa näistä oudoista, kummallisen tarkkaan osoitetuista kirjeistä. Lopulta kirjeitten tulva ajaa Dursleyt epätoivoisina pois omasta kodistaan. Herra Dursley on valmis menemään juuri niin pitkälle kuin on pakko pitääkseen Harryn erossa kirjeistä.

Tarpeeksi kauas ei perhe kuitenkaan pääse, sillä Harryn elämä kokee täyskäännöksen pojan 11 syntymäpäivän aattoiltana. Kirjepaossa piskuisessa mökissä keskellä merta ei vieläkään ole tarpeeksi, sillä paikalle pamahtaa suurin Harryn näkemä mies, joka tuntee Harryn entuudestaan. Hagrid, tuo puolijättiläinen, toimittaa Harryn kirjeen vihdoin perille ja järkyttyy, kun poika ei tiedäkään mitään itsestään tai edesmenneestä perheestään.

Harry on velho ja kutsuttu maan parhaaseen kouluun opiskelemaan taikuutta. 11 vuotiaan pojan on hankala uskoa tällaista, mutta tarkemmin ajateltuna, siinä on järkeä. Miten muuten Harry olisi saanut tukkansa kasvamaan yhdessä yössä lähes kaljusta taas rehottavaksi? Tai miten muuten eläintarhan matelijatalon häkin lasi olisi yhtäkkiä voinut haihtua?

Syyskuun ensimmäisenä mutkien kautta Harry on kuienkin matkalla kohti Tylypahkaa, tuota mieletöntä taikakoulua, jonka rehtoria pidetään yhtenä maailman parhaimmista velhoista. Alkaa uskomaton seikkailu, jonka aikana Harry saa vihdoin oikeita ystäviä ja sukeltaa niin peikkojen kuin yksisarvisten, taikajuomien ja luudalla lentämisen ja huispauksen maailmaan.

Tylypahkassa on kuitenkin vaarallinen salaisuus ja mukaan on sotkeutunut itse Lordi Voldemort, pimeyden velhoisa synkin ja vaarallisin. Harry, Ron ja Hermione alkavat uteliaisuuksissaan selvittää mitä kouluun on kätketty ja joutuvat huomaamattaan niin syvälle, ettei ulospääsyä ole. Harryn on kohdattava Lordi Voldemort, voidakseen pitää velhomaailman turvassa.

---

Jouduin noin pari viikkoa sitten sairaalaan ja jouduin makaamaan niissä moottoroiduissa sairaalasängyissä lähes viikon. Tänä aikana olisi kuvitellut, että saisin luettua paljonkin, mutta vasta ihan viimeisinä päivinä aloin toipumaan niin, että silmät pysyivät auki, eikä väsymys sumentanut näkökenttää. Lukeminen jäi siis aika vähille. Kotiuduttuani mulle oli kehittynyt ihan hassuja fiiliksiä, kuten syksyn kaipuuta (no ei näillä helteillä ollut kovin helppoa toipua) ja vieno joulufiilis. Näiden lisäksi tuntui siltä, että tahdon katsoa/lukea Harry Potteria.
Lauantai iltana sitten miehen ollessa työkaverinsa läksiäisissä istuin itse toiseksi viimeistä sairaslomapäivää kotona ja kaverin kanssa tapitettiin Potter leffasarjan viimeinen osa. Ja siitä se fiilis sitten vain syveni ja pakkohan se oli tarttua uudestaan kirjoihin.

Tuntuisi hölmöltä pitää blogia tauolla koko sen ajan, kun kahlaan seitsenosaisen kirjasarjan alusta loppuun, joten päätin, että laitetaan nyt Potter arvostelujakin sitten kehiin. Tässä siis ensimmäisen osan arviota!

Viisasten kivi on aivan ihana satu! Pienempänä tämän ollessa uusi juttu, en jostain syystä päässyt ensimmäistä lukua pidemmälle, mutta näin myöhemmin olen ihan myyty. Rakastan Rowlingin luomaa taikamaailmaa, sen pieniä yksityiskohtia jotka tekevät siitä niin lumoavan.

Kirja on helppoa luettavaa ja Rowlingin kirjoitustyyli on ihanan sujuvaa. Kirjaan on helppo hukkua, sillä tarina itsessään on niin houkutteleva. Ei mikään ihmekään, että tämä oli klassikko jo julkaisuhetkellään. Eikä ole sekään ihme, että myös aikuiset ovat ihastuneet näihin pysyvästi.

Viisasten kivi on hauska ja lumoavan salaperäinen ja Harryn, Hermionen ja Ronin kasvua on ihana seurata. Tuntuu, etten löydä sanoja kuvaamaan tätä kirjaa. Olen kasvanut Potterin kanssa, vaikka oma matkani alkoikin elokuvien kautta, löysin myös kirjat ja rakastuin. On vaikea pukea sanoiksi jotain, mikä tuntuu olevan iso osa omaa kasvutarinaa.

Mutta suosittelen ihan kaikille, niin lapsille, nuorille kuin aikuisille ja vanhuksillekin. Potterit ovat ihanaa fantasiaa, kevyttä lukemista ilman liiallista hömppää ja täynnä rivien välissä piilevää viisautta. Tämä on niitä kirjoja ja kirjasarjoja, jotka tahdon myös hamassa tulevaisuudessa omien lasteni lukevan. Niitä upeita tarinoita, joiden kanssa tahdon omien lasteni varttuvan, ihan niin kuin itse sain.

★★★★★

Kira Poutanen; Rakkautta Borealis

Kira Poutanen; Rakkautta Borealis     
Kustantaja: WSOY 2012
Sivuja: 149


"Muistilista häitä varten:
1. Osta häälehtiä
2. Valitse hääpukujen TOP (1)55
3. Valitse häämarssi (esim. Beyoncén Crazy in Love tai Rihannan Man Down)
4. Valitse häämeikki: kevätmorsiamen pastellisävyt vai Mad Men-tyylinen glamour?
5. Tee vieraslista (korkeintaan 100 170 vierasta)
6. Valitse kirkko ja juhlapaikka
7. Valitse häiden teema: 50-luvun glamour, Barbie ja Ken, William ja Kate vai Keijuhäät?
8. Valitse häiden väritys: vaaleanpunainen, pinkki vai punertava
9. Valitse kakun koristeet: a) muovinen hääpari b) marsipaaninalleja c) prinsessakruunu vai d) joku muu (esim. Sinkkuelämää -sarjan hahmot)?
10. Valitse kakun maku: suklaa, mansikka-marenki vai kinuskiunelma (tai salmiakki!!!)?
11. Valitse kengät: Siniset Jimmy Choot vai mustat Louboutinit?
12. Tee lahjalista: Stockalle, Galeries Lafayettelle, Henkkaan ja Make Up Storeen
13. Varaa häämatka Seychelleille. Tai osta ainakin matkaesite.
14. Keksi, miten saat Ericin kosimaan..."


Vaikka Lara ja Eric ovatkin sopineet, ettei häistä vielä ole puhettakaan, saa kai unelmahäistä tyttö silti haaveilla?
Ranskassa asuva Lara Autio on vakaasti päättänyt saada Ericin kosimaan itseään, mitä pikemmin sen parempi. Tarkkaan laadittua suunnitelmaa neiti päättää lähteä toteuttamaan Suomen Lapissa, missä ranskalainen taiteiljasielu Eric ei vielä ole kertaakaan käynyt. Ei ole kyllä sen puoleen Larakaan.

Lapin kauneudesta ja revontulista huolimatta ei Ericin sydän ota sulaakseen ja pian Lara löytääkin epähuomiossa lohduttajakseen itsensä joulupukin, hieman kimeä-äänisemmän version partaukosta. Tuttuun tapaan homma pääsee vähän livahtamaan rukkasesta ja Lara huomaa testailevansa, miltä Joulupukki suukon sai -joululaulu toimii todellisuudessa. Moinen suudelma on sotkea neidin pasmat täysin ja pistää myös Saa-Eric-Kosimaan -suunnitelman ihan uuteen uskoon. Sitä paitsi, Ericillä näyttää olevan jotain peliä Miss Rovaniemen kanssa.

Eräoppaan itsestään löytänyt Lara Autio, ei kun Lara Borealis, päätyy kuitenkin taas yhden mutkan kautta joulupukin asuisena poron kelkkaan, mutta lumiturpa päättääkin, ettei palaakaan joulupukin maailmaan vaan kiskoo ohjauskyvyttömän neidin mukanaan keskelle metsää. Kumpi pelastaa Laran, suukon saanut joulupukki, vai Miss Rovaniemen kanssa hääsviitissä lepertelevä Eric?

---

Rakkautta Borealis on Kira Poutasen Rakkautta sarjan neljäs osa. Olen myös kaikki aikaisemmat; Rakkautta Au Lait (Ranska), Rakkautta Al Dente (Italia, Capri) ja Rakkautta On the Rocks (Yhdysvallat, New York), lukenut. Poutasen chick-lit onkin ainoaa laatuaan, mitä olen kotimaisilta kirjailijoilta lukenut.

Rakkautta Borealis oli aiemmista kirjoista tuttua hassunhauskaa sähellystä alusta loppuun, mitä ei tosin pituudella oltu pilattu. Loppu hieman ehkä töksähtää ja jäin kaipaamaan vähän lisää toilailua. Näitä kirjoja ei välttämättä ole tarkoitettu sille kypsimmälle yleisölle, mutta minuun nämä uppoavat juuri sopivasti. Poutasen kieli on sujuvaa ja Lara persoonana ihanan hömppä, mutta tiedän, että moni lukee näitä kirjoja hampaitaan kiristellen ja kuvaisivat kirjaa teiniosastolle sopivaksi.

Mutta minähän luen muutenkin teineille/nuorille suunnattua kirjallisuutta siinä missä muutakin, joten tämä tekijä ei haittaa itseäni. Pyysin tätä tosiaan vanhemmilta joululahjaksi ja kivasti sainkin, mutta vasta näin paljon joulun jälkeen ehdin tämän lukea. Olisi ollut kyllä juuri sopivan pituinen junamatkalle Rovaniemeltä kotiin heti joulun alla, mutta silloin kesken oli toinen kirja.

Kokonaisuudessaan minulla ei ole oikein mitään varsinaista pahaa sanottavaa tästä kirjasta, kuin, että 50 sivua olisi voinut mukavasti olla enemmänkin. Pitäisi varmaan tutustua muuhunkin kotimaiseen chick-lit tuotantoon?

★★★☆☆

Sara Shepard; The Lying Game

Sara Shepard; The Lying Game
Kustantaja: HarperTeen
Sivuja: 336

" Sutton's dead. Tell no one. Keep playing along... or you're next.

"At least she had a clear picture of what the Lying Game was now: Girl Scouts for psychopaths.” 

The Lying Game on Sara Shepardin toinen, menestystä niittänyt nuorten kirjasarja, josta on alettu myös näyttää TV-sarjaa.

Sutton Mercer elää jokaisen teinitytön unelmaelämää, elämää, josta joku olisi voinut vaikka tappaa, saadakseen sen.
Ja niin käykin.

Emma on elänyt koko ikänsä kiertäen erinäisiä kasvattikoteja, nyt, lähellä 18 syntymäpäiväänsä tytön kasvattikodin biologinen poika löytää netistä videon, jossa on aivan täsin Emman näköinen tyttö. Video alkaa mietityttää Emmaa ja tämä alkaa kaivella esiin tietoja ja löytääkin tytön, joka on kuin täydellinen peilikuva Emmasta, tytön nimi on Sutton Mercer. Emma ottaa Suttoniin yhteyttä Facebookin kautta ja saakin pian vastauksen, missä Sutton pyytää Emmaa tulemaan tapaamaan itseään. Ja tietysti Emma uteliaana suostuu, Suttonin, Emman kauan kadoksissa olleen kaksosen elämä näyttää ulkoapäin juuri siltä, millaisen elämän Emma olisi halunnut.

Kun Emma kuitenkin pääsee paikalle, ei Sutonia näy eikä kuulu. Pian viattoman, vaiko sittekään, erehdyksen kautta Emma päätyy esittämään Suttonia tämän ystävien juhlissa. Äkkiä Emma imaistaan näytelmään mukaan ja pian tyttö saakin tietää jonkun tappaneen kaksoissiskonsa, jota hän ei koskaan saanut tavata. Emma joutuu näyttelemisen mukana sekaan peliin, jota kutsutaan The Lying Gameksi, jossa Sutton on ollut ilmiselvästi päähahmona.

Emma kehittää pakkomielteen selvittää kuka on Suttonin murhaaja. Murhaaja, joka kiristää Emmaa näyttelemään Suttonia, niin kauan, kunnes murhaaja toisin tahtoo. Ei ruumista, ei murhaa.
Lopulta Emma alkaa saada vyyhteä hieman auki ja alkaa näyttää siltä, että murhaaja ei olekaan vain yksi henkilö, vaan Suttonin lähimmät ja parhaat ystävät.

---

Pidän kovasti Shepardin Pretty Little Liars kirjasarjasta ja ajattelinkin, että voisin kokeilla olisiki The Lying Game yhtään sen veroinen. Myönnän, että odotukseni taisivat olla hieman korkealla, mutta jouduin ikävä kyllä pettymään.
Kirjan läpi kahlaaminen oli aika pakko pullaa. Heti aluksi teki mieli lyödä kirja kiinni ja jättää siihen, kun huomasin, että kertojana toimii kummitus. Koko kirjan läpi. Toki olen tottunut sivusta katsojana olevaan kertojaan, mutta jotenkin tämä kummitus kertoo tarinaa -systeemi ei oikein toiminut kohdallani. Kuolleen Suttonin kummitus seuraa kaksosensa toilailuja ja välillä saa muistikuvia menneestä. Ideana ehkä ihan hyvä, mutta toteutus ei nyt oikein osunut nappiin.

Ideasta täytyy kyllä antaa taas pisteitä Shepardille. Sillä jos totta puhutaan, kirjan lopussa tuli tunne, että tahdon tietää, miten tässä käy, kuka murhasi Suttonin? Murhaako sama henkilö, tai samat henkilöt, myös Emman? Huomaao kukaan, ettei Emma olekaan Sutton?
Kovasti jäi avonaisia kysymyksiä, mikä kuuluu tietenkin asiaan, kun on tällaisesta jatkuvasta kirjasarjasta kyse.

Ikävä kyllä tiedän, etten tule seuraavia osia lukemaan, sillä vaikka pidänkin kovasti Shepardin vaivattomasta ja yksinkertaisesta tavasta kirjoittaa, ei tämä haamu-kertoja toiminut minulle ja jopa ärsyti toisinaan. Kertoja oli kuitenkin todella vallitseva osa koko tarinaa ja tiputtaakin pisteitä aika roimasti juuri tästä syystä.

Suosittelen kuitenkin, mikäli pidätte teinitrillereistä, eikä tämä kummitus-kertojana häiritse. Minua se, sääli kyllä, häiritsi turhan pahasti.

★★☆☆☆

Ransom Riggs; Neiti Peregrinen Koti Eriskummallisille Lapsille

Ransom Riggs; Neiti Peregrinen Koti Eriskummallisille Lapsille
Alkuteos: Miss Peregrine's Home for Peculiar Children
Kustantaja: Schildts & Söderströms
Suomentaja: Virpi Vainikainen
Sivuja: 350

"Olin juuri ehtinyt sopeutua ajatukseen, että edessäni oli hyvin tavallinen elämä, kun epätavalliset tapahtumat alkoivat. Niistä ensimmäinen oli raastava kokemus, ja kuten mullistavat kokemukset aina, sekin jakoi elämäni kahtia, aikaan Ennen ja aikaan Jälkeen. Monien muiden tulossa olevien epätavallisten asioiden tapaan tämä ensimmäinenkin liittyi isoisääni, Abraham Portmaniin.

"Seisoin yllättävässä tuulenvireessä ja mietin, mikä kumma oli tehnyt tällaista tuhoa. Talossa oli täytynyt tapahtua jotain todella kammottavaa. Oli mahdotonta uskoa, että tällä painajaisten talolla oli jotain tekemistä isoisän idyllisten kertomusten kanssa tai että tällainen täystuhon perikuva oli ollut isoisän turvapaikka. Tutkittavaa olisi ollut vielä paljon, mutta työ tuntui äkkiä turhalta. Edes ihmisiä vihaava erakko ei voisi elää tällaisessa paikassa. Poistuessani talosta tunsin, että totuus oli kauempana kuin koskaan." 

 Teini-ikäinen Jacob saa kesken työpäiväänsä puhelun hätääntyneeltä isoisältään, joka yrittää epätoivoisesti löytää asekaappinsa avainta, koska on aivan varma, että ne ovat tulossa. Ne, siis hirviöt.
Kun Jacob sitten saan kyydin isoisänsä talolle ja pääsee perille, huomaa hän talon olevan tyhjillään, mutta takaovi on rikki. Jacob lähtee seuraamaan aavistustaan metsään ja liikkuu pelkän tunteen perusteella, vain löytääkseen isoisänsä vertavuotavana.
Isoisän viimeiset sanat: "Etsi lintu. Silmukassa. Vanhuksen haudan toisella puolella. Syyskuun kolmas, 1940."
Minä nyökkäsin, mutta hän näki, etten tajunnut mitään. Viime voimillaan hän lisäsi: "Emerson - kirje. Kerro heille mitä tapahtui, Yakob", eivät kerro Jacobille mitään, mutta tämä alkaa kuitenkin selvittää niiden merkitystä.

Nuo sanat johdattavat Jacobin etsimään isoisän tarinoiden tarunomaista taloa, orpokotia Walesissa ja sen asukkaita, pojasta, jonka sisällä eli mehiläisiä, tytöstä jonka jalat eivät pysyneet maassa, pojasta, jota ei nähnyt, ellei tällä ollut vaatteita päällä; lapsia, joista isäisä oli Jacobin ollessa pieni, näyttänyt kuviakin. Vaikka Jacob onkin pitänyt isoisän tarinoita pelkkänä humpuukina, tämä päättää lähteä etsimään orpokotia Cairnholmin pikkusaarelle.

Saarella Jacobille selviää totuus, se, mistä isoisä kuollessaan puhui. Valokuvien lapset olivat olleet olemassa ja ovat edelleen ja tarvitsevat Jacobin apua pärjätäkseen eriskummallisia jahtaavia hirviöitä vastaan. Jacobille selviää totuus, joka on kaikkea muuta, kuin mitä poika osasi villeimmissä kuvitelmissaankaan odottaa.

---

Olen ymmärtänyt, että kirjailija aikoi alunperin julkaista teoksen pelkästään kuvista, mutta kustantaja sai tämän ylipuhuttua kehittelemään kuvien ympärille myös jonkinlaisen tarinan. Ja kirjasta tosiaan huomaakin, että tarina on aika tuulesta temmattu, eikä pitkän juonen kypsyttelyn jälkeinen lopputulos. Tarina itsessään on toki mielenkiintoinen, ja idea hyvä, vaikka se jääkin hieman ohueksi. Lukiessa tulee tunne, että kirja on enemmän nuorten kirja ja ehkä hieman kuin pelottava iltasatu, ei ihan kypsä hedelmä, vaan hieman raaka vielä.

Myös Riggsin kirjoitustyylistä huomaa, että kyseessä on esikoisteos, jota ei oltu alunperin edes suunniteltu kirjoitettavaksi. Teksti on hieman karkeaa, mutta luistaa kuitenkin hyvin.

Kirjan parasta antia olivatkin sekaan lisätyt kuvat, jotka syvensivät juonta ja auttoivat mielikuvien luomisessa. Maltoin jopa mieleni, enkä kurkistellut kuvia ollenkaan etukäteen, vaan tarkastelin niitä aina tovin, kun ne tarinassa esiintyivät. Kuvat ovat upeita, vanhoja mustavalkokuvia ja aivan mahtava tunnelmanluoja. Ilman näitä kuvia, pelkkä teksti tuskin olisi onnistunut vallitsevaa tunnelmaa luomaan.

Vaikka Ransom Riggsin esikoisteos ei yllä kirjojen aateliin, se saa pisteitä ideasta ja valokuvista ja jo näittenkin vuoksi voin suositella kirjaa luettavaksi. Ihan viihdyttävä lukukokemus siis tämäkin. Lisäksi, jo ennen kuin kirja julkaistiin, sen elokuvaoikeidet ehdittiin varata ja itse Tim Burton toimii ohjaajana, elokuva tulee ulos ensi vuonna (2013). Kyseinen elokuva on aivan pakko nähdä. Ja tästä voidaan myös vetää omat johtopäätökset, kuinka toimiva kirjan idea onkaan.

TÄSSÄpä vielä linkki kirjan traileriin YouTubessa.

★★★☆☆

Sara Shepard; Flawless - A Pretty Little Liars Novel

Kuva

Sara Shepard; Flawless - A Pretty Little Liars Novel
Kustantaja: Sphere (UK)
Sivuja: 272

"Spencer Hastings stood on the apple-green lawn of the Rosewood Abbey with her three ex-best friends, Hanna Marin, Aria Montgomery, and Emily Fields. The girls had stopped speaking more than three years ago, not long after Alison DiLaurentis mysteriously went missing, but they'd been brought back together today for Alison's memorial service. Two days ago, construction workers had found Ali's body under a concrete slab behind what used to be her house.
   Spencer looked again at the text message she'd just received on her Sidekick.

I'm still here, bitches. And I know everything. - A

'Oh my God,' Hanna whispered. Her Blackberry's screen read the same thing. So did Aria's Treo and Emily's Nokia. Over the past week, each of them had gotten e-mails, texts, and IMs from someone who went by the initial A. The notes had mostly been about stuff from seventh grade, the year Ali went missing, but they'd also mentioned new secrets... stuff that was happening now."

Flawless on Sara Shepardin Pretty Little Liars -sarjan toinen osa, jota ei vielä tietääkseni ole suomennettu. Tapahtumat sijoittuvat kuvitteelliseen Rosewoodin pikkukaupunkiin Pennsylvaniassa.
Alison DiLaurentis, Aria Montgomery, Emily Fields, Hanna Marin ja Spencer Hastings ovat kaupungin suosituimmat tytöt. Mutta, kun Alison, tyttö, jota kaikki kahdehtivat, joka jokainen tahtoo olla, alkukesän iltana katoaa jäljettömiin, tyttöjen tiet eroavat. 
Kolmisen vuotta myöhemmin rakennusmiehet löytävät Alisonin ruumiin DiLaurentisien entiseltä tontilta betonivaloksen alta. Toisistaan vieraantuneet tytöt ajautuvat yhteen kummallisten viestin vuoksi. Viestit sisältävät salaisuuksia, joista vain Alison tiesi ja tytöt kuvittelevatkin Alin olevan viestien takana, sillä jokainen viesti on allekirjoitettu A-kirjaimella. Alisonin ruumiin löytyessä käy kuitenkin varsin selväksi, ettei mystinen A olekaan Alison. Mutta kuka muu voisi tietää tyttöjen salaisuudet?

Sarjan toinen osa alkaa Alisonin muistotilaisuuden jälkeisestä hetkestä ja tuo nipun uusia epäiltyjä ja odottamattomia juonenkäänteitä.

----
Kirjasarjaan perustuen on jo tehtykin televisio sarjaa samalla nimellä ja itse tutustuin sarjaan tätä kautta. Yleensä toimin toisin päin. Huomaan vertaavani kirjaa ja sarjaa jatkuvasti toisiinsa ja tässäkin kirjassa oli todella paljon eroavaisuuksia, kuten eräs tv-sarjan tärkeistä hahmoista, onkin tässä melko pienessä osassa.
Ja tv-sarjassa tytöt elvyttävät ystävyyssuhteensa todella nopeasti, kirjoissa tätä ei vieläkään ole varsinaisesti tapahtunut.

Pidän Shepardin yksinkertaisesta tavasta kirjoittaa, mutta eiväthän nämä tietenkään mitään syvällisiä kirjoja ole, enemmänkin aivan täydellistä aivot narikkaan lukemista. Shepardin hahmot herättävät tunteita ja ovat sopivan aitoja, hienosti rakennettuja, kuten myös juoni. Kirjan kertoja johdattelee taitavasti mukanaan ja pystyy toisinaan vakuuttamaan lukijan ratkaisusta, joka kirjan aikana tai lopussa osoittautuukin aivan vääräksi. Shepard on taitavasti yhdistelly kymmeniä, satojakin langanpätkiä toisiinsa luoden mielenkiintoisen ja alati muuttuvan ympäristön. Tapahtumia ei aina osaa odottaa etukäteen, eikä teksti käy tylsäksi.

Mutta jostain syystä tunnelma jää minun kohdallani hieman vajaaksi. Kirjassa on muutama hienosti kuvattu kohtaus, johon sisältyy jännitysmomentti ja hektisyyttä, mutta jäin kaipaamaan näihin kohtauksiin ihan hippusen verran lisää syvyyttä ja tällaisia kohtia ehkä enemmän. Nämä odotukset voivat toki pohjautua siihen, että seuraan sarjaa tiiviisti televisiosta Yhdysvaltojen tahtiin, tv:ssä kun sarjaan on saatu hyvin tiivis tunnelma. Sitä tiivistä ja jännittävää ja ehkä vähän odottavaakin tunnelmaa jäin vielä hakemaan kahdesta lukemastani Pretty Little Liars kirjasta, mutta alkutekijöissähän tässä tosiaan vasta ollaan ja sarjassa on ilmestynyt yhteensä 11 kirjaa ja 12. on tulossa. Lisäksi neljännen ja viidennen osan väliin sijoittuu "Pretty Little Secrets" -romaani, joka ei niinkään pyöri mysteerisen A:n ympärillä ja mikäli wikipediaa on uskominen, niin tulossa on myös Pretty Little Secrets osa 2.
Lukemista näissä siis riittää.

Jos nyt kuitenkin vielä palataan niihin pikkujuttuihin, minkä takia pisteytin kirjan vain neljään, niin täytyy mainita se vielä, että kun kirjassa kerrotaan tai palataan aikaan, jolloin Alison oli vielä hengissä, eli tyttöjen ollessa noin 13-vuotiaita, ei heidän toimintansa tai puhetyylinsä sitä paljasta. Lukiessa jään monesti miettimään, että näinkö 13-vuotiaat nykyään toimivat tai puhuvat, jotenkin tuntuu, että vaikka ajassa mennään taaksepäin, henkilöt eivät muutu, tai paremmin sanottuna kasva. Heidän tekemisensä ja sanomisensa voisivat hyvinkin olla 16-18 vuotiaitten tekemisiä ja sanomisia, mikä on hieman hämäävää, mutta ei loppujen lopuksi onneksi häiritse lukukokemusta kovinkaan merkittävästi.

Mutta suosittelen ehdottomasti kevyeksi lukemiseksi jokaiselle, joka ei tahdo vaivata päätään liikaa. Nämä ovat mahtavia mm. mökillä riippumatossa luettaviksi tai rannalle mukaan otettaviksi. Ja mikseivät nämä toimisi myös sateisena päivänä viltin alla lehteiltäväksi. Tämä on todennäköisesti ainoa tämän sarjan kirja, josta tänne kirjoitan, ellei jostain syystä jokin osa saa minua kovin puheliaaksi.

★★★★☆