Sooloilua

Tänään morjenstelin naapuria kun hän lähti kissan kanssa ulos (jep, naapurin mirri ulkoilee ainakin kahdesti päivässä flexissä) yhdeksän aikaan. Itse olin sen sijaan tulossa lenkiltä!
Sitä se teettää kun kersa herää 6.07, ehtii juoda aamukahvit ja lenkkeillä rauhassa ennenkuin muu lähiö herää.

Siinä lenkkeillessä tulee pohdittua kaikenlaista tärkeää, mutta useimmiten kaikkia elämän sivuseikkoja. Esimerkiksi tänään tajusin olevani soololenkkeilijä. Aimmin kun lenkkeilen kaverin kanssa, vedettiin aina se sama pururata läpi, ja kellotettiin aikaa. Se oli ihan jees. Mutta nykyään kun mulla on kaksi vakilenkkikaveria, Keittiömestari ja yksi naapurin äippä, valitsen kuitenkin usein sen kolmannen vaihtoehdon, itseni.
Keittiömestari on sellainen löytöretkeilijä; "mennääks tosta"tai "kato tota ojaa". Tai sitten se jää valokuvaamaan jotain puunrunkoa.
Naapurin kanssa lenkille lähtee usein mukaan vanha koira, joka köpöttelee omaa tahtiaan ja jää haistelemaan ja maistelemaan kaikkea. Näillä lenkeillä myös juoruillaan kaikkea mahdollista, joten lenkkeily on enemmän sosiaalinen kuin urheilullinen tapa.
Ei siinä mitään, kumpikin puolustaa paikkaansa, mutta tänään(kin) oli ihana mennä omaa tahtia, omaa reittiä.

Niin ja sitten tyhmä kysymys. Mitä tarkoittaa karkeampi ruoka 8-kuisella vauvalla? No okei, ymmärrän kyllä että ruokaa joka ei ole ihan samettisen sileää, mutta kuinka paakkuista sen kuuluisi olla? Eilen yritin syynätä kaupassa valmisruokia, jos niissä olisi näkynyt vähän se ruoan rakenne, mutta kilin kassit. TuVehan on syönyt kaikki kiinteät ruokansa karkeusasteella "kaurapuuro" kun olen ollut niin kamalan laiska niitä sileäksi surruttamaan ja nuo karkeammatkin on uponneet.
Pitäiskö nyt siirtyä luokkaan "kokonainen riisin jyvä" vai peräti "peukalon pään kokoinen pala perunaa"?
Tavallisen järkevä äiti varmaan vaan kokeilisi jättää ruokaa karkeammaksi, ja katsoisi millainen sörsseli uppoaa, mutta pieni uusavuttomuus mun sisällä herää ja pitäähän tätäkin täällä kysellä!