Ätshii, hihii

Jälleen näppärästi otsikkoon kiteytetty tämän viikon teema. Muhun iski kuin iskikin joku maailman lopun lentsu, aivastelen ja pärskin minkä ehdin ja kaiken huipuksi naamakin kutiaa. Ikkunasta kattelen pihan kuusia sillä silmällä että noihin kun pääsisi naamaansa hinkkaamaan. Mitään ihottumaa ei naamassa näy, tää on enempi sisäistä kutinaa.

Mutta aivastelen tosiaan koko ajan, ja sekös TuVea naurattaa! Joka kerta pääsee vatsanpohjasta lähtevä hekotus kun mä pärskähtelen. Se sentään tuo jotain hilpeyttä taudin kuvaan. Siihen ne ilot sitten jääkin. Ilmeisesti tuo mun lapseni ei usko että kellot käy, ja hänen pitää henkiläkohtaisesti herätä  tunnin ja 20 minuutin välein se tarkastamaan. Tänä iltana ollaan menty jo alle puolen tunnin syklillä. Nukahtaa kyllä heti kun lykkään sille tutin suuhun. Jos ei ole pitkin yötä heräily lystiä muutenkaan, niin ei se ole sitä kipeänä varsinkaan.

Mikähän tuota valvottaa? Ei vaikuta lainkaan kipeältä, päivisin on tosiaan ihan pirteä ja hyväntuulinen, ja saattaa jopa nukkua parin tunnin päikkäritkin. Ruoka maistuu, ja iho on taas paranemaan päin ja vatsaoireista ei ole tietoa. Ei nuku paremmin saatuaan kipulääkettä taikka Ataraxia. En oo sitten viitsinyt antaa kun ei niistä apuakaan ole ollut. Korvat tsekattiin pari viikkoa sitten. Suuhun ollaan kurkittu monena päivänä, ei näy turvotuksia tai hampaan alkuja. Tulipa muuten tässä männä yönä sekin testattua, ettei tuolla nälkä ole. Ilmaisi kyllä pullollisen maitoa, nukahti vain herätäkseen taas tunnin päästä uudelleen. Tulipahan kokeiltua sekin.

En vaan tajua. Voihan tuo olla vaan tullut isäänsä, kaikkien huonosti nukkuvien ihmisten esikuvaan. Paitsi että nytkin Keittiömestari nukkuu niin että olemattomat kattokruunut vaan helisee. Mä sen sijaan niistelen sohvalla kun en viitsi mennä nukkumaan heti herätäkseni.

Olen tässä aikani kuluksi sitten vertaillut turvaistuimia kun TuVe alkaa puskemaan kaukalostaan ulos, se muuten vasta onkin suo! Kävin tuossa hetken aikaa sitten yhdessä alan liikkeessä, ja siellä myyjä osaaottavasti sanoikin, että mallin valinta riipuu siitä miten aikoo autonsa kolaroida. Yksi suojaa enempi toiselta kolarilta kuin toinen. Ja istuimia tarvitsisi tähän talouteen vielä kaksi! Vuoden vaihteessa palaan töihin, ja silloin alkaa TuVen hoidossa läpsystä vaihto-tyyppinen hoitoruljanssi, tulee tyttö kulkemaan kummankin vanhemman kyydissä, ei fixeillä kiinni olevaa istuinta jaksaisi olla koko ajan repimässä irti. Joten tarkoituksena on löytää mun autoon fixeillä kiinnitettävä, ja Keittiömestarin poikamiesbiiliin turvavyökiinnitteinen joka on sitten helpompi lainailla vaikka isovanhemmille kun hekin pääsevät (joutuvat)  tähän hoitopalapeliin osallistumaan.

Mutta nyt, unta kuulaan! Ainakin hetkeksi.