Lyhytarviot klassikkoteoksista: Ranya ElRamly & Fredrika Runeberg

Naisten kirjoittamien klassikoiden lukeminen on sujunut kivasti Joka päivä on naistenpäivä -lukuhaastetta ajatellen: olen lukenut nyt kaikkiaan viisi klassikkoa. Tällä hetkellä ei ole yhtäkään kesken, mutta eiköhän sitä syksyllä sitten taas! Luin kesäkuussa kaksi klassikkoteosta: Ranya ElRamlyn toistaiseksi ainoan romaanin Auringon asema ja Fredrika Runebergin kirjoittaman Rouva Katarina Boije ja hänen tyttärensä. Olen iloinen, että sain viimein tartuttua näihin, sillä molemmat ovat olleet pitkään tbr-listallani. Valitettavasti kumpikin jäi mieleen aika hatarasti ja olen jo unohtanutkin aika paljon kummastakin, mutta lukuhaastetta varten kirjoitan kuitenkin edes lyhyesti.

Auringon asema, Ranya ElRamly. Otava 2003 (ensim. kerran 2002). 190 s. Kirjastolaina.

Ranya ElRamlyn romaanissa Auringon asema tytär kertoo edesmenneiden vanhempiensa rakkaustarinan ja kuljettaa lukijan muistoissaan Egyptiin, mistä tyttären isä on kotoisin. Hänen isänsä ja suomalaisen Anun katseet kohtaavat junassa ja rakkaus syttyy. Minun isäni katsoi minun äitini vaaleansinisiin silmiin ja näki unelmiensa maan. Siinä maassa olisi tilaa kaikille, ei ketään roikkumassa hihassa ja muistuttamassa: tämä on sinun maasi ja sinun aikasi ja sinun paikkasi ja sinun vastuusi ja sinun velvollisuutesi ja sinun sukusi ja sinun valintasi ja sinun menneisyytesi ja sinun tulevaisuutesi, ja muista poikani se, että Egytistä ei koskaan pääse lähtemään - - 

En oikein tiedä, mitä tarkalleen ottaen odotin, mutta jostain syystä Auringon asema osoittautui joksikin muuksi kuin etukäteen kuvittelin. Ehkä en odottanut niin kuvailuun painottuvaa kerrontaa, mene ja tiedä. Kuvailu kuitenkin työnsi minua tällä kertaa etäämmälle tarinasta, sillä olen viimeistään tämän vuoden aikana myöntänyt itselleni lukumakuni muuttuneen erityisesti kuvailun suhteen: siinä missä ennen rakastin sitä, nykyään arvostan enemmän vähäeleisyyttä ja juoneen keskittymistä. Auringon asema on pitkiä virkkeitä, paljon toistoa, soljuvaa ja lyyristä kieltä, joka on kyllä kaunista ja maalaa auringossa palavan Egyptin upeasti lukijan eteen, mutta jätti minut tällä kertaa vähän syrjään enkä saanut tarinasta otetta. Silloin kaikki kukat vihdoinkn puhkesivat, ne eivät enää mahtuneet minun sisääni, ja niin niitä tuli silmistäni kyyneleinä.

Vaikka Auringon asema jäi kohdallani vaisuksi lukukokemukseksi, se käsittelee hyvin kahden eri kulttuurin eroja sekä ihmisen suhdetta omiin vanhempiinsa. Jos etsit juonivetoisuuden sijaan kuvailuun ja kauniiseen kieleen keskittyvää luettavaa, tämä voisi olla sopiva valinta.

Helmet-lukuhaaste 2019: 4. Kirjailijan ainoa teos

Joka päivä on naistenpäivä -lukuhaaste

Lukemattomat naiset -lukuhaaste (naisen kirjoittama klassikko)

Rouva Katarina Boije ja hänen tyttärensä. Kertomus isonvihan ajoilta, Fredrika Runeberg.
suom Tyyni Tuulio. Wsoy 1981. (Ruotsiksi v. 1858). 207 s. Kirjastolaina.

Olen erityisen iloinen siitä, että sain viimein luettua ensimmäisen teoksen Fredrika Runebergilta. Rouva Katarina Boije ja hänen tyttärensä kertoo nimensä mukaisesti Katarinasta ja hänen tyttäristään, Ceciliasta ja Margaretasta. Tapahtumat sijoittuvat isonvihan aikaan 1700-luvun Tampereelle, jolloin leskeksi jäänyt Katarina joutuu pakotettuna lähtemään Hatanpään kartanosta (jota tuolloin ei tunnettu tällä nimellä). Pakoa yrittäneistä tyttäristä Margareta joutuu joksikin aikaa perheestä erilleen. Kun perhe on jälleen koossa, nousevat keskiöön tyttärien puolisot ja se, hyväksyykö määrätietoinen ja tarkka Katarina esimerkiksi alempisäätyistä miestä Margaretan aviopuolisoksi.

Kiinnostavinta teoksessa on juuri tyttärien suhteiden käsittely sekä Katarinan suhtautuminen niihin, ja nämä myös jäivät alun tapahtumien lisäksi vahvasti mieleen - ylipäänsä kirjan naiset ovat kiinnostavia ja mieleenpainuvia henkilöitä. Oli positiivinen yllätys lukea tapahtumista, jotka sijoittuivat yhteen entisistä lemppari lenkkeilyreiteistäni Hatanpään kartanon ympäristöön.

Luin teosta kuitenkin aika pitkään ja jätin sen välillä tauolle lukiessani muuta, sillä vanhahtava kieli lauserakenteineen ja jotenkin imuton kerrontatyyli saivat ajatukset harhailemaan helposti muualle. Haasteista huolimatta suosittelen tutustumaan: onhan kyseessä ensimmäinen suomalainen historiallinen romaani. 

Helmet-lukuhaaste 2019: 29. Kirjassa nähdään unia

Joka päivä on naistenpäivä -lukuhaaste

Lukemattomat naiset -lukuhaaste (naisen kirjoittama klassikko)

Sylvia Plath: Lasikellon alla

Lasikellon alla (The Bell Jar, 1963), Sylvia Plath. Otava 1997 (ensimm. kerran suomeksi 1975),
suom. Mirja Rutanen. 238 s. Kirjastolaina.

Esther Greenwood on aina ollut hyvä koulussa, nauttinut erityisesti kirjoittamisesta ja silmissä siintää tarkka päämäärä siitä, mitä hän haluaa tulevaisuudeltaan. Kun Esther voittaa muotilehdessä olleen kirjoituskilpailun, hän pääsee stipendin avulla kuukaudeksi New Yorkiin paikalliseen lehteen harjoittelijaksi. Työharjoittelun aikana Esther huomaa ikään kuin alati keikkuvansa huteralla tasapainolaudalla: samaan aikaan olisi kyettävä osoittamaan olevansa loistava kirjoittaja ja työntekijä, mutta myös hehkeä, kaunis ja sosiaalinen muiden tyttöjen joukossa, osallistuttava kaikenlaisiin rientoihin ja löydettävä itselle kumppani. Esther ei ole sosiaalisilta taidoiltaan yhtä taidokas kuin kirjoittajana, ja hän huomaakin pian jäävänsä ystävänsä ja muiden tyttöjen varjoon ja olevansa aina lopulta sivustaseuraaja ja yksin. Esther alkaa muuttua yhä alakuloisemmaksi ja entistä synkemmät varjot vallata mieltä. Aina kun yritin keskittyä, ajatukseni liukuivat kuin luistimilla jonnekin suureen tyhjyyteen ja tekivät siellä hajamielisiä piruetteja. 

Tilanne pahenee, kun Esther palaa kotiin ja saa kielteisen kirjeen tärkeältä kirjoituskurssilta. Kun tarkoin suunniteltu ponnahduslauta elämään palaa tuhkaksi, tulevaisuus näyttäytyy tarkoituksettomana, mustana kuiluna. Esther joutuu shokkihoitoihin ja alkaa miettiä erilaisia keinoja lopettaa elämänsä. Itsemurhayrityksen jälkeen edessä on vuosien pitkä hoito- ja toipumiskausi. 

Lasikellon alla (Otava 1997) on amerikkalaisen runoilijan Sylvia Plathin (1932-1963) ainoaksi jäänyt romaani; Plath teki itsemurhan pian teoksen julkaisun jälkeen. Teos nojaa Plathin elämään, erityisesti hoitolaitosten osalta; ehkä juuri sen vuoksi Estherin ääni tuntuu niin aidolta ja koskettavalta. Lasikellon alla on siis samalla matka Plathiin itseensä, vaikka tarina fiktiivinen onkin.

En ole aiemmin lukenut mitään Sylvia Plathilta, ja Lasikellon alla on ollut jo pitkään tbr-listoillani. Onneksi sain sen viimein luettua Joka päivä on naistenpäivä -lukuhaasteen innoittamana, sillä Lasikellon alla osoittautui alusta alkaen teokseksi, josta oli vaikea irrottautua. Lisäksi se sai minut kiinnostumaan Sylvia Plathin päiväkirjat -teoksesta, jonka jo hankinkin kirjastosta odottelemaan lukemista. Lasikellon alla pureutuu syvälle masentuneeseen ihmismieleen, jossa ei ole valonpilkahduksia, ainoastaan painostavaa pimeyttä, josta ei näe syytä etsiä tietä ulos. Juuri tämä mielenterveysongelmien kuvaus kiinnosti minua kaikkein eniten, ja teos sai miettimään, miten pienikin asia voi tyrkätä ihmismielen pahasti raiteiltaan ja miten ensisijaisen tärkeää olisi päästä hoitoon. Tästä Lasikellon alla onkin äärimmäisen hyvä muistutus. Ei pidä kuitenkaan säikähtää, että teos olisi raskas tai uuvuttava tummanpuhuvan yleisvärinsä takia, sillä Lasikellon alla valaa myös toivon valoa ympärilleen. Uskon, että teos jää mieleen pitkäksi aikaa. 

Helmet-lukuhaaste 2019: 40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia 

Joka päivä on naistenpäivä -lukuhaaste 

Lukemattomat naiset -lukuhaaste (naisen kirjoittama klassikko)

Märta Tikkanen: Miestä ei voi raiskata

Miestä ei voi raiskata (Män kan inte våldtas), Märta Tikkanen. Tammi 2019 (ensipainos suomeksi 1975,
ruotsiksi 1974). suom. Kyllikki Villa. 184 s. Kansi: Anders Carpelan. Kirjastolaina.

Sen piti olla aivan tavallinen syntymäpäivä. Kirjastonhoitaja ja kahden pojan yksinhuoltajaäiti Tova Randersin oli tehnyt mieli ravintolaillallista työpäivän jälkeen, ja miksipä hän ei olisi sitä itselleen suonut, olihan hän täyttänyt juuri 40 vuotta. Yllättäen illallinen venähtää, kun Tova alkaa jutella erään miehen kanssa. Tämä esittäytyy Martti Westeriksi, ja jossain vaiheessa he siirtyvät tanssilattialle. Eihän siinä mitään erikoista voisi olla, tanssia ja hauskanpitoa, ajattelee Tova. Martti ymmärtää asian toisin ja ilta jatkuu hänen luokseen. Sitten Martti raiskaa Tovan.

Tova yrittää olla pojilleen kuin aina, ihan tavallinen äiti, mutta se osoittautuu hankalaksi. Ajatuksissaan Tova on koko ajan muualla: hän alkaa laatia suunnitelmaa Martti Westerin raiskaamiseksi. Miehen olisi ymmärrettävä, miltä pakottaminen Tovasta tuntui. Lopuksi Tova aikoisi ilmoittautua poliisille.

Märta Tikkasen klassikkoromaania Miestä ei voi raiskata (Tammi) ei ole ollut saatavilla 20 vuoteen, joten onkin jo ollut korkea aika uusintapainokselle. Tikkasen romaani on edelleen valitettavan ajankohtainen, vaikka jotkin asiat ovat sentään muuttuneet raiskauslainsäädännön osalta. Tikkanen tuo romaanissaan esiin 1970-luvulla olleen epäkohdan: sen, että miestä voitiin rangaista mutta ei raiskata. Vaikka nykyään tämä asia on lakiin korjattu, raiskaukset eivät kuitenkaan ole kadonneet minnekään ja naisten asemassa on edelleen korjattavaa.

Kostosuunnitelmien ohessa Tova pohtii myös entistä avioliittoaan. Tova on elänyt entisen miehensä ehdoilla: lasten synnyttyä Tova on jäänyt kotiin ja jättänyt työnsä kokonaan, koska mies on näin vaatinut. Tovan elämä unelmineen ja haaveineen tallautuvat miehen kengän alla tomuksi.

Vaikka Tikkasen romaani ei ole pitkä, sitä ei voi lukea nopeasti eikä paljoa kerralla: tapahtumat ahdistavat, hengitys tihenee. Lisäksi täyteläinen ja painostava kerronta tulee liki, sillä keskiössä ovat kuitenkin koko ajan Tovan mieltä painavat ajatukset ja tunteet. On kiinnostavaa lukea erityisesti Tovan pohdintoja siitä, millainen vaikutus hänen suunnitelmillaan olisi omiin poikiin. Mitä pojat ajattelisivat, kun saisivat tietää äidin raiskanneen miehen? Antaisiko hän ymmärtää, että kosto on oikeutettua? Entä millaista miehen mallia poikien isä on lapsilleen vuosien aikana antanut? Millaisia miehiä Tovan pojista aikanaan kasvaisi? 

Lopetus jättää kylmäävän olon ja runsaasti ajateltavaa. Miestä ei voi raiskata on klassikko, joka jokaisen pitäisi lukea.

Helmet-lukuhaaste 2019: 45. Kirjan nimessä on kieltosana

Joka päivä on naistenpäivä -lukuhaaste

Lukemattomat naiset -lukuhaaste (Naisen kirjoittama klassikko)

Naisen kirjoittama klassikko -lukuhaasteet avattu: Marja-Liisa Vartio: Se on sitten kevät

Se on sitten kevät, Marja-Liisa Vartio. Otava 2009 (ensimmäisen kerran 1957).
257 s. + jälkisanat Elise Nykänen. Kirjastolaina.

Joka päivä on naistenpäivä ja Lukemattomat naiset -lukuhaasteet on nyt osaltani avattu! Kun laadin itselleni vinkkilistaa haastetta varten, oli selvää, että lukisin jotain Marja-Liisa Vartiolta (1924-1966). Olen jo pitkään halunnut tutustua hänen tuotantoonsa, sillä Vartio on jäänyt minulle vieraaksi. En muista, että hän olisi tullut sen kummemmin esiin esimerkiksi äidinkielen oppikirjoissa tai yliopiston kirjallisuuden opinnoissa, korkeintaan ehkä nopeana mainintana (tai sitten en vain muista). Vasta kirjablogien myötä olen alkanut kiinnittää huomiota erityisesti Vartion romaaneihin, joiden suhteen vasta olenkin ollut ummikko tietämättä entuudestaan yhtäkään nimeltä. Kevään kunniaksi päätin lainata Vartion esikoisromaanin Se on sitten kevät (Otava 1957), joka on ensimmäisiä 1950-luvun modernismille tyypillisiä proosakirjoja. Jos modernismi ei ole tuttua, Elise Nykäsen jälkisanat teoksen lopussa auttavat paljon.

Se on sitten kevät alkaa, kun Anni muuttaa erääseen taloon karjakoksi. Työntekijöille on oma talonsa, jossa karjakolle ja työmiehelle on erilliset huoneet. Anni tutustuukin pian talon työmieheen, Napoleoniin. Anni ja Napoleon alkavat viettää päivän kahvitaukoja yhdessä, vaihtaa kuulumisia ja Napoleon korjaa usein Annin tai itsensä huomaamia puutteita Annin huoneessa. Vähitellen tavallisten askareiden lomassa he huomaavat viihtyvänsä toistensa seurassa, hitsautuvansa yhteen ja haaveilevansa yhteisestä tulevaisuudesta. Mitään rakkauden tuliroihahduksia on turha odottaa, sillä Annin ja Napoleonin rakastuminen kuvataan vähäeleisesti mutta lämmöllä. Alla oleva katkelma on siitä kaunis esimerkki:

Pyykit kuivuivat rakennuksen vintillä. Vintin ikkuna-aukossa ei ollut lasia, tuuli pääsi puhaltamaan sinne suoraan. Vaatteet keinuivat narulla vierekkäin, vierekkäin naisen sininen työtakki ja miehen ruudullinen työpaita, ja miehen valkea pyhäpaita ja naisen kukallinen yöpaita ja valkea huivi.

Joinakin öinä tuuli ankarasti, oli kevätmyrsky, ja koska rakennus seisoi aukiolla, se oli suojaton tuulta vastaan. Tuuli vonkui ympärillä, puhalsi vintin aukosta sisään, ja alas eteiseen ja huoneeseen asti kuului miten vaatteet paukkuivat narulla, miehet paidan hihat kietoutuivat naisen vaatteiden ympärille, tahattomin, säännöttömin liikkein, ja kun tuulen voima raukeni, vaatteet jäivät riippumaan toisiinsa kietoutuneina. 

Vartion esikoisromaania lukiessa lukija esittää jatkuvasti kysymyksiä, joihin ei yleensä saa vastausta. Jo heti teoksen alku on kiinnostava: henkilö, johon viitataan vain hän-pronominilla saapuu töihin. Toki lukija tässä vaiheessa tietää takakannen perusteella kyseessä olevan Anni, mutta pelkkä hän-pronominin käyttö sopii teoksen tietynlaiseen salaperäisyyteen. Lukijalle jätetään nimittäin paljon kertomatta henkilöhahmoista ja heidän menneisyydestään. Anni on eronnut ja hänen tyttärensä asuu Helsingin keskustassa vuokralla. Lukija saa kuvan, etteivät maaseudun rauhasta nauttivan äidin ja kaupungistuneen tyttären välit vaikuta kaikista läheisimmiltä, sillä tytär ei koskaan vieraile äidinsä luona maalla. Tai ehkä tytär on suuttunut tälle jostain? Entä miksi Anni on eronnut miehestään? Miksi edes tytär ei juuri puhu isästä tai menneestä? Myös Napoleonin kariutunut parisuhde jätetään pääosin pimentoon. Kysymyksiä herättävät maatilan omistajatkin, joista ei kerrota edes nimiä. Miksi niin monet entiset työntekijät ovat heiltä lähteneet?

Vartion esikoisteoksessa keskiössä on arki: kuvataan päivän askareita ja henkilöiden tekemiä havaintoja ja ajatuksia. Dialogi on minimissä. Niinpä lukeminen tuntui ajoittain puuduttavalta, jos ei tapahtunut oikein mitään kummallista. Toisaalta päivästä toiseen toistuvasta tavallisesta arjestakin saattaa painua mieleen muistoja tai kuvia nopeasti ohimenevistäkin ja yllättävistä hetkistä. Näin käy Annin ja Napoleonin arjesta lukiessakin: mieleen painuu hetkiä, kuten Annin epävarma katse oikeasta suunnasta kaupungin sokkelossa, tyttären nopealla kädenheilautuksella poisheittämät valokuvat ja pyykkinarulla yhteen kietoutuneet miehen ja naisen vaatteet. Se on sitten kevät ei suinkaan ole yllätyksetön. Juuri, kun olin väsynyt tarinan kulkuun, tapahtuikin jotain täysin odottamatonta (jota en halua paljastaa), mikä ryöpsäytti suustani hämmentyneen huudahduksen. Tuo tapahtuma jakaa kirjan ikään kuin kahdeksi, haarautuu vieraalle ja ennalta suunnittelemattomalle polulle. 

Vaikka lukeminen tuntuikin välillä puuduttavalta, olen nyt kirjan luettuani vaikuttunut. Pidin Vartion minimalistisesta kielestä, josta huomaan nykyään nauttivani enemmän kuin rönsyilevän kuvailevasta kielestä. Myös tarinan aukkoisuus oli mieleeni, sillä ihmiset ja tapahtumat jäävät kulkemaan omia polkujaan lukijan ajatuksissa. Se on sitten kevät jättää surumielisen olon. Kun kannet on sulkenut viimeisen kerran, huomaa miettivänsä, miten jotkut ihmiset kulkevat vain hetken rinnallamme, kunnes lähtevät, katoavat tai unohtuvat ja mietimme, oliko kyseistä ihmistä koskaan olemassakaan.

Oletko sinä lukenut Marja-Liisa Vartion tuotantoa: romaaneja, runoja tai novelleja? Suosittele jotain omaa suosikkiasi, sillä aion jatkossakin lukea lisää Vartiolta.

Helmet-lukuhaaste 2019: 25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin

Joka päivä on naistenpäivä -lukuhaaste

Lukemattomat naiset -lukuhaaste (Naisen kirjoittama klassikko)

Joka päivä on naistenpäivä -haasteen 1. osan koonti + seuraavat haasteet

Hyvää kansainvälistä naistenpäivää kaikille! Tänään päättyy ensimmäinen osa Joka päivä on naistenpäivä -lukuhaasteesta, jonka ovat toteuttaneet Mitä luimme kerran -blogin Laura ja ireadlikephoeberuns  -instagramtilin Mira. Päätin osallistua haasteeseen tietyllä maltilla, jotta varmasti tulisin lukeneeksi edes muutaman klassikkoteoksen. Kaikkiaan viime vuonna lukemistani neljästäkymmenestä kirjasta jopa 33 oli naiskirjailijoiden teoksia, mutta valtaosa niistä oli kuitenkin nykykirjallisuutta eikä juuri klassikoita. Osasin jo haasteeseen osallistuessani aavistaa uutuuskirjojen jylläävän, joten päätin lukea omasta hyllystäni kaksi klassikkoa ja lisäksi kirjaston varausjonossa oli jo valmiiksi yksi klassikko.

Näistä kolmesta klassikkokirjasta luin lopulta kaksi:

Sally Salminen: Katrina

Alice Walker: Häivähdys purppuraa

Molemmat näistä teoksista olivat äärettömän upeita ja mieleenpainuvia romaaneja. Etenkin Katrina oli minulle lukukokemus, joka jäi syvälle sydämeen. Häivähdys purppuraa oli myös mukana viime vuoden hyllynlämmittäjä-haasteessa. En voinut kuin ihmetellä, miten olin jopa vähän pelännyt tarttua siihen vuosien ajan ja lähes jättänyt kokematta vavahduttavan lukuelämyksen. Se kolmas klassikko, Siri Hustvedtin Kaikki mitä rakastin, jäi kuitenkin lukematta haasteen ensimmäiseen osaan. Olen nyt alkuvuonna lukenut erityisesti naiskirjailijoiden tuoreempia teoksia, joiden jalkoihin Kaikki mitä rakastin nyt jäi.

Siksipä olikin ilouutinen, kun Laura ja Mira ilmoittivat, että tänään starttaa Joka päivä on naistenpäivä -haasteen toinen osa! Olen tästä innoissani etenkin, kun luin viimeksi Saara Turusen teoksen Sivuhenkilö, jossa listattiin muutamia naiskirjailijoiden klassikoita, jotka herättivät kiinnostukseni ja joista toivon ainakin osan lukevani haasteen toisella kierroksella. En ole vielä laatinut tarkempaa vinkkilistaa itselleni, mutta mielessäni on jo monta mahdollista klassikkoa.

Lisäksi osallistun ensi kertaa Bookisteaparty-blogin Katrin pitämän lukuhaasteen Lukemattomat naiset ja sen toiselle kierrokselle. Haaste alkaa tänään ja päättyy kansainvälisenä tyttöjen päivänä 11.10.2019. Myös tästä haasteesta löytyy klassikko-osio, mutta koska luen paljon myös tuoreempaa kirjallisuutta, on kiva, että saan niitä teoksia tähän Katrin haasteeseen.

Aiotko sinä osallistua näihin haasteisiin tai toiseen niistä? Käy kurkkaamassa somesta hashtagit #everydayiswomensdayreadingchallenge sekä #lukemattomatnaiset ja poimi itsellesi lukuvinkkejä! Myös Lauran blogista löytyy klassikkovinkkejä tämän linkin takaa. 

Alice Walker: Häivähdys purppuraa

Häivähdys purppuraa (The Color Purple, 1982), Alice Walker. Wsoy 1986. suom. Kersti Juva. 360 s. Omasta hyllystä.

Alice Walkerin klassikkoteos Häivähdys purppuraa (Wsoy 1986, alkukielellä 1982) ei ole minulle ennestään kovinkaan tuttu: tiesin etukäteen vain aiheen ja olin kuullut huhuja rankasta tarinasta. En myöskään ole nähnyt teoksen pohjalta tehtyä elokuvaa. Ostin romaanin vuosia sitten kirpputorilta, mutta niin vain se "unohtui" hyllyyn. Listasin teoksen tämän vuoden Hyllynlämmittäjä-haasteen kirjojen joukkoon sekä myöhemmin Joka päivä on naistenpäivä -haasteeseen. Tartuin Walkerin kirjaan eräänä iltana, vaikka kesken oli kaksi muutakin kirjaa; kumpikaan niistä ei juuri silloin oikein houkutellut. Ja kas kuinkas kävikään, Häivähdys purppuraa tempaisi minut niin voimakkaasti mukaansa, että kesken olevat saivatkin jäädä odottelemaan. 

Häivähdys purppuraa koostuu mustan naisen, Celien, kirjeistä. Niitä hän kirjoittaa jumalalle ja myöhemmin siskolleen Nettielle, jonka kirjeitä myös on osassa kirjaa. Kirjemuoto tekee teoksesta nopealukuisen, kunhan lukija tottuu lukemaan sen puhekieltä. Tapahtumat sijoittuvat Georgian osavaltioon maailmansotien välimaastoon, aikaan, jolloin rotuerottelu eli vahvana. Etenkin mustien naisten olot olivat kurjat, sillä he eivät käytännössä olleet mitään. Celiekin tyrkätään itseään paljon vanhemmalle miehelle, Albertille, vaimoksi tai ennemminkin orjaksi, jota voi hakata ja käskyttää miten tahtoo.

Odotin romaanin olevan paljon synkempi kuin se olikaan. Teoksessa on kyllä rankkoja teemoja, kuten insestiä, väkivaltaa ja rasismia, mutta Walker on kutonut mukaan valonpilkahduksia, toivoa ja hymyäkin. Erityisesti teoksen alkupuoli on rankkaa luettavaa mutta mitä pidemmälle Celien elämä etenee sitä enemmän siinä alkaa näkyä vahvuutta, varmuutta ja valoa. 

Häivähdys purppuraa on vahvojen naisten kirja. Erityisen väkevästi jäävät mieleen Sophie, Celien aviomiehen pojan vaimo, sekä Shug Avery, Celien aviomiehen entinen rakastajatar. He ovat kertakaikkiaan huikeita henkilöhahmoja! Sellaisia, jotka sanovat piupaut miesten käskyille ja tekevät niin kuin itse parhaaksi näkevät välittämättä muiden mielipiteistä. Shug Averyn myötä Celie saa valtavasti itsevarmuutta ja oppii löytämään itsestään taidon, jonka avulla tehdä itselleen työn. Celie  alkaa ymmärtää, että hänkin voi olla jotain.

Häivähdys purppuraa ravistelee myrskyn lailla ja jättää lukijaan pysyvän jäljen. Jos tämä klassikko  on sinulla vielä lukematta, suosittelen lämpimästi lukemaan.

Minä luulen että me ollaan täällä ihmettelemässä, niin minä sen ajattelen. Ihmettelemässä. Kyselemässä. Ja kun ihmettelee isoja asioita ja kyselee isoja asioita niin oppii niitä pieniä vähän niin kuin vahingossa. Mutta niistä isoista ei ikinä opi enempää kuin mitä alun alkuaan tiesi. Mitä enempi minä ihmettelen, sitä enempi minä rakastan, - - 

Joka päivä on naistenpäivä -klassikkolukuhaaste - Mitä olen lukenut aiemmin ja mitä aion lukea nyt?

Mitä luimme kerran -blogin Laura ja @ireadlikephoeberuns-Mira ovat laatineet upean Joka päivä on naistenpäivä -klassikkolukuhaasteen, joka löytyy somesta nimellä #everydayiswomensdayreadingchallence. Kynnys tarttua haasteeseen on matala, sillä osallistua voi, jos lukee vähintään yhden naiskirjailijan klassikkoteoksen 9.9.2018 - 8.3.2019. Lisää haasteesta ja tarkemmat ohjeet voit lukea täältä.

Jos kaipaat lukuvinkkejä, Laura on listannut blogiinsa eri kategorioiden alle klassikkoehdotuksia. Kävin listaa läpi ja kokosin yhteen ne klassikot, jotka olen tähän mennessä lukenut:

- Humiseva harju, Emily Brönte

- Mrs. Dalloway, Virginia Woolf (Myös Orlando, joka ei ollut listalla)

- Työmiehen vaimo, Minna Canth

- Ennen päivänlaskua ei voi, Johanna Sinisalo

- Puhdistus, Sofi Oksanen

- Hytti nro 6, Rosa Liksom

- Jää, Ulla-Lena Lundberg

- Kaima, Jhumpa Lahiri

- Orjattaresi, Margaret Atwood

- Ronja Ryövärintytär + Pepit, Astrid Lindgren

- Eikä yksikään pelastunut, Agatha Christie

- Frankenstein, Mary Shelley

- Joutavuuksien jumala, Arundhati Roy

- Nuoren tytön päiväkirja, Anne Frank

- Minun kansani, minun rakkaani, Toni Morrison

- Kuin surmaisi satakielen, Harper Lee

- Vuosisadan rakkaustarina, Märta Tikkanen

- Liian paksu perhoseksi, Sisko Istanmäki

- Kesäkirja, Tove Jansson

- Häräntappoase, Anna-Leena Härkönen

- Ylpeys ja ennakkoluulo, Jane Austen

- Sudenmorsian, Aino Kallas

Hyvin monet yllä olevista teoksista ovat jääneet vahvasti mieleeni, esimerkiksi Humiseva harju, Puhdistus, Kesäkirja, Jää, Orjattaresi ja Ennen päivänlaskua ei voi. Oudoksi sen sijaan olen kokenut Joutavuuksien jumalan ja kaksi Woolfilta lukemaani teosta ovat jääneet etäisiksi. Yksi suurimmista lukuvioistani on, että olen lukenut Minna Canthilta vain tuon yhden näytelmän ja senkin jo jollain yliopiston kirjallisuuden kursseista. Hienoa olisikin, jos tähän haasteeseen saisin luetuksi Canthilta edes yhden teoksen lisää. 

Mitä sitten aion lukea naiskirjailijoiden klassikkolukuhaasteeseen? Päätin valita ensisijaisesti sellaisia, jotka jo löytyvät omasta hyllystäni ja pysyä sellaisessa määrässä, että saisin vielä luettua tämän vuoden Hyllynlämmittäjä-haasteenkin kirjoja, joita on edelleen (liian monta) lukematta. Tosin yksi haasteeseen valituista on kirjastolaina, sillä teos saapui minulle juuri sopivasti varausjonosta. Eli pinossani ovat seuraavat kolme teosta:

- Katrina, Sally Salminen

Tämä  on kirjastolaina, jonka lukemisen olen hiljattain jo aloittanutkin. Olen jo varma, että pidän tästä paljon, koska jo ensimmäiset sivut ovat saaneet minut pauloihinsa ja haluan lukea Katrinaa aina, kun on pienikin mahdollisuus. Uskomatonta, etten ole kuullutkaan tästä kirjasta ennen tätä vuotta Juha Hurmeen suomennoksen myötä!

- Häivähdys purppuraa, Alice Walker

Tämä kuuluu myös tämän vuoden Hyllynlämmittäjä-haasteeseen, joten uskon, että nyt kun kirja on mukana kahdessa haasteessa, en voi olla ohittamatta sitä. Walkerin klassikkoteos kiinnostaa kyllä paljon, mutta aina jokin muu teos on salakavalasti kiilannut sen edelle. Tarkoituksena on tarttua tähän mahdollisimman pian Katrinan jälkeen. 

- Kaikki mitä rakastin, Siri Hustvedt

Nyt on toinen kerta, kun omistan tämän kirjan. Se oli minulla aikoinaan kirpparilta ostettuna pokkarina, mutta laitoin lopulta teoksen lukemattomana kirjaston kierrätyshyllyyn, kun oli pakko karsia kirjoja muuton edeltä. Nyt kirja löytyy jälleen hyllystäni mutta kovakantisena, kun ystäväni antoi teoksen minulle. Kaikki mitä rakastin keikkuu usein mukana, kun listataan kirjoja, jotka pitäisi elämän aikana lukea, joten ajattelin, että tämä saattaisi täyttää klassikon piirteet. Katsotaan, kunhan pääsen teoksen pariin.

Kun saan nämä kolme teosta luettua, olen super tyytyväinen. Jos aikaa jää vielä lukuhaastetta ajatellen, takataskusta löytyy liuta ideoita: Minna Cantihia, Sylvia Plathia, Astrid Lidgreniä ja ElRamlya..  Edetään kuitenkin klassikko kerrallaan.

Joko sinulla on naiskirjailijoiden klassikkoteokset mietittynä lukuhaastetta varten? Oletko jo aloittanut ensimmäisen? Minkä naiskirjailijoiden klassikon lukemattomuus nolottaa sinua eniten?