Näkymätön kirjailija ja lukijasuhteen kiemurat

Mifonkeja on kovasti luettu viime päivinä, ja se tietenkin lämmittää kirjailijan sydäntä.

Q+Black Lukunurkasta luki Mifongin ajan, vaikka ei siitä niin paljon pitänytkään kuin ensimmäisestä kirjasta (spoilerivaroitus!). Reta Todella vaiheessa- blogista  on lukenut Mifongin perinnön ja paitsi pohtinut monia mielenkiintoisia seikkoja, piirtänyt mahdottoman hienot potretit Dantesta ja Ardisista!

***
Asiasta otsikon mukaiseen.

Täytyy sanoa, että kirjailijan osa on joskus kurja. Kommentointia arvioihin ei katsota hyvällä. Kirjailijan ja lukijan suhde ei ole sillä tavalla vastavuoroinen, mutta voisiko se olla? Saisiko se olla? Säikäyttääkö kirjailija kommentoinnillaan lukijan, tai sillä, että lähestyy tätä arvion julkaisemisen jälkeen? Onko siinä jotain noloa, jos osoittaa huomanneensa arvion? Olisiko paras, jos kirjailija olisi mahdollisimman näkymätön?

En usko, että lukuohjeita haluaa antaa yksikään kirjailija, mutta kieltämättä ihmistä kirjailijan nahkan sisällä joskus kismittää, kun kirjaa tulkitaan tavalla, josta ei edes tunnista kirjoittamaansa. Vaan minkäs teet? Kirja on oma olentonsa, sitä saa kukin tulkita miten haluaa ja blaablaablaa. (Onhan näinkin, mutta eivät kaikki kirjat ole niin monitulkintaisia, etteikö niitä voisi lukea väärin. Kyllä, minusta kirjan voi lukea väärin. Siksi on erittäin tärkeää, että kirja saa monia arvioita ja näkemyksiä. Ettei olisi yhden "totuuden" varassa.)

On kiinnostavaa miettiä, mitä kirjan väärin lukemisesta sitten seuraa. Erilaisia tasoja löytyy: jos joku lukee Ulisiaksen Usiliaksena tai Ardisin Adriksena, onko sillä mitään merkitystä? Ei minusta. Entä jos genrelehden kriitikko ei löydä kirjasta merkittävää maagista elementtiä, joka vaikuttaa vahvasti tapahtumien kulkuun, ja arvostelee kirjaa siitä, että yhteensattumia on liikaa? Tämä on monitulkintaisempi asia. Voi nimittäin olla, että kirjailija on kirjoittanut rivivälit liian ahtaiksi ja epäonnistunut aikeessaan. Voi myös olla, että kriitikko on lukenut huolimattomasti. Tällainen arvio kuitenkin syö sen koko uskottavuuden kirjailijan silmissä. Valitettavasti lukijoihin se ei vaikuta samanlailla, sillä he eivät yleensä ole kirjaa vielä lukeneet. (Kriitikothan aina painottavat kirjoittavansa arvionsa palvelemaan yleisöä ja lukijoita, mutta kyllä se kirjailijakin siellä yleisössä kököttää. Eturivissä.)

Blogimaailma on tuonut ihan uudenlaiset mahdollisuudet vuorovaikutteisuuteen ja kirjallisuuskeskusteluun. Kun lehtikritiikit kuihtuvat kuihtumistaan, kirjablogien merkitys kasvaa. Entä kirjailijablogien? Halutaanko kirjailija mieluummin häivyttää mainosmaiseksi kotisivuksi netissä vai onko tilaa myös kotikutoisemmille ja rupatteleville blogeille (jollaiseksi koen tämän oman blogini)?

Ja vielä: himmentääkö hyvän kirjan taikaa se, jos yhtäkkiä tiedostaakin, että kirjan on kirjoittanut ihminen kaikkine heikkouksineen eikä jokin myyttinen kirjailija?