Junamatka sujui kivuttomasti matkustajamäärästä huolimatta, kiitos ilmastoinnin ja päässä pyörivien raapaleideoiden. Jokin portti on nyt auennut, kun raapaleet löytyvät ja saavat muotonsa helpommin kuin koskaan ennen. Tuntuu melkein kuin joka päivä kävisi keskustelun tai kuulisi jotain, jossa on potentiaalia raapaleeksi. Varovaisesti toivon, että tämä on merkki luovuuden heräämisestä.
Jyväskylä avasi sylinsä kuumana ja paahteisena. Kiertelin kaupoissa, kirjauduin hotelliin ja kävin tsekkaamassa kuuluisan lyseon. Lopuksi tapasin kustannustoimittajani ja menimme myöhäiselle lounaalle.
 |
| Turistina Jyväskylässä. Lyseo. (c) J.S. Meresmaa |
Kirjailijatalon On writing -ohjelman alusta myöhästyin hieman, sillä keskustan läpi taapertamiseen kului yllättävän pitkä aika. Tupa oli ihan täynnä! Istumapaikoista ei ollut enää toivoakaan, mutta onnistuin sentään ujuttautumaan kohtaan, josta kuuli esiintyjien puheen. Miten kirjailijat ovatkin niin sympaattisia? Keskustelu oli mielenkiintoista, mutta en kyennyt seuraamaan sitä ihan kokonaan -- osittain oli kyse siitä, etten jaksanut seistä yhdessä kohtaa niin pitkään, osittain siitä, että paljon puhuttiin asioita, jotka tuntuivat itselle jo kovin tutuilta (kuten editointivinkit).
 |
| On writing. Vasemmalta oikealle: Hannu Rajaniemi (kuvasta pois rajautunut), Scott Lynch, Elizabeth Bear ja Cheryl Morgan. (c) J.S. Meresmaa |
Työskentelytavoista puhuttaessa höristelin korviani, sillä on aina kiinnostavaa kuulla millä tavalla kukin kirjailija työtään tekee ja miten hahmottaa keskeneräisen käsikirjoituksensa. Elizabeth Bear kertoi ystävästään, joka on hyvin visuaalinen ja näkee tarinat, joita kirjoittaa, ensin ikään kuin elokuvina silmiensä edessä. Bear itse on hyvin erilainen: hänelle oma teksti on kuin savea, kolmiulotteista käsinkosketeltavaa ainetta. Tarinassa on painopisteitä, ja joskus jotain on kesken kirjoitusprosessin muutettava käsikirjoituksen alussa, koska muuten loppu ei ole tarpeeksi tukeva kannattaakseen sitä.
Hannu Rajaniemi huomautti tähän väliin aivojen plastisuudesta, eli muovautumiskyvystä. Aivot kykenevät tulkitsemaan aistinvaraisia asioita varsin villeiltäkin kuulostavilla tavoilla. Hän kertoi esimerkin sokeasta miehestä, joka kykeni näkemään otsalle asetetun kameran avulla: kamerasta lähti ilmeisesti piuhat, jotka antoivat sähköimpulsseja miehen kieleen, ja kielen kautta informaatio välittyi aivoille kuvana. On siis hyvin mahdollista, että kirjailija voi nähdä aineettoman käsikirjoituksensa aineellisena.
 |
| Illan keskustelijat. Hannu Rajaniemi selittää plastisuudesta. (c) J.S. Meresmaa |
Mainittiin myös kuuleminen -- miten jotkut kirjailijat "kuulevat" käsikirjoitustensa lauseita päässään. Itse taidan olla sekoitus kuulijaa ja näkijää. Näen käsikirjoituksen kohtauksia sieluni silmin, mutta henkilöhahmot useimmiten puhuvat minulle, eli kuulen heidät. On myös lauseita, jotka alkavat soimaan mielessä. Kiehtovaa, yhtä kaikki.
Rajaniemeltä poimin myös yhden kirjasuosituksen: Francine Prose, Reading Like A Writer. Paneelin vetäjä Cheryl Morgan nyökytteli kovasti kirjalle, joten eiköhän tämä pidä lisätä lukulistaan.
Kun tilaisuus päättyi, toinen alkoi. Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat juhlistivat kolmikymmenvuotista taipalettaan julkaisemalla kirjoittamisoppaan Kummallisen kirjoittajat -- opas fiktiivisen maailman luomiseen. Hieno kirja! Tuntuipa mukavalta saada tekijänkappaleet kouraan. Vaikka tuntuu, että kovin on hiljaiseloa vietetty kirjoitusrintamalla, satoa kummasti korjataan silti. Niin ovat eritahtiset tunteet ja teot.
