Koneita ja korsetteja -antologiasta on tullut palautetta useammaltakin taholta, että "kylläpäs tässä oli paljon vahvoja naishahmoja". (Finnconin Höyrypunk-paneelissa keskusteltiin aiheesta myös.) Aktiivisia naisia, jotka ottavat vallan omiin käsiinsä ja toimivat usein miehistä valtakulttuuriakin uhaten. Kapinallisesti. Joskus väkivaltaisesti, toisinaan älyllä.
Nyt jälkikäteen on helppo todeta, että Koneita ja korsetteja -julkaisun kansikuva on melko osuva. Nainen näyttää siltä, että hänelle ei kannata ryppyillä. "Oliko tätä tarkoitus markkinoida nimenomaan naisille?" -kysymys sai minut kyllä hetkeksi hiljaiseksi. Ei, ei kai. (Samaahan muuten toistuvasti kuulen Mifonki-sarjan kansista -- että ne on suunnattu naisille. So what? Tekeekö se niistä jotenkin huonompia?) Jäin sitten miettimään, kuinka sukupuolittuneessa maailmassa oikein elämme. Ymmärrän, että chick lit -kirjojen kannet eivät houkuta puoleensa miehiä, jotka eivät genrestä ole kiinnostuneet. Samoin sotakirjojen kannet eivät houkuta naisia, joita eivät sotakirjojen kannet kiinnosta. Mutta täytyykö kaikilla kirjan kansilla olla jokin sukupuolinen värittymä? Karkottaako nainen kannessa mieslukijat? Eivätkö mieslukijat kykene samaistumaan naishahmoihin?*
Ehkä eivät. Eivät niihin kykene samaistumaan kaikki naisetkaan. Osuvasti näihin mietintöihini sattui Sophia McDougallin artikkeli I Hate Strong Female Characters. Artikkeli on taas melko pitkä, mutta kannattaa lukea se.
Kiteytyksenä omista ajatuksistani voisin sanoa: yksipuolisiin hahmoihin on hankala kenenkään samaistua. Jos kirjassa tai elokuvassa tai tv-sarjassa on yksi nainen edustamassa puolta koko hemmetin väestöstä, voisiko hänelle kasautua vähän liikaa paineita, jotta hänet voisi kirjoittaa omana yksilönään, oli sitten minkälainen tahansa?
Mitä sitten ajattelen termistä "vahva naishahmo"? Olen mieltänyt sen hyvin kirjoitetuksi naishahmoksi, mutta artikkelin lukemisen jälkeen jäin pohdiskelemaan, että harvoin olen kokenut tarvetta sanoa yhdestäkään hyvin kirjoitetusta mieshahmosta, että olipa hyvin kirjoitettu, vahva mieshahmo. Ja miksi näin? Koska kun luen mieshahmojen edesottamuksista, en koskaan ajattele, että tässäpä on osuvasti kirjoitettu mies vaan tässäpä on hyvin kirjoitettu ihminen.
Tämä on kamala oivallus.
***
Kun sanon kirjoittavani vahvoja naishahmoja, en halua viitata sillä siihen, että kirjoittaisin vain naisia, jotka toimivat miesten keinoin miehisessä yhteiskunnassa. En halua vihjata, että ollakseen vahva naisen täytyy turvautua väkivaltaan tai hänen täytyy käyttäytyä kuin mies. En ajattele niin. Minulle tärkeää on, että naishahmoillani on valtaa, kykeneväisyyttä, älyä, heikkouksia, pahoja päiviä, epävarmuutta, rohkeutta, unelmia, surua ja kunnianhimoa. Muun muassa.
Se, että naishahmot jaetaan karkeasti kahteen tyyppiin (aktiivinen, fyysisesti vahva, paha suustaan, jätkämäinen tai passiivinen, fyysisesti heikko, hiljainen), on aiheuttanut useinkin turhautumista. Jos omassa naishahmossa on edes muutama ripaus jompaa kumpaa, luokittelukarsinan ovi heilahtaa äkkiä. On sitten kritisoijan omista mieltymyksistä kiinni, ärsyttävätkö väkivaltaan turvautuvat soturnaishahmot enemmän kuin kiltit, hiljaiset ja avuttomat naishahmot.
Naisia kirjoitetaan edelleen hyvin stereotypisesti. Se korostuu, jos heitä on tarinassa suhteessa huomattavasti vähemmän kuin miehiä.
Ylipäätään jatkuva sukupuoliluokittelu yhteiskunnassamme on rasittavaa. Se on juurtunut syvälle ja siitä on vaikea murtautua. Toivon, että joskus hyvin kirjoitetusta naishahmosta ei tarvitse erikseen mainita, että se on sukupuolensa vuoksi (tai siitä huolimatta) mielenkiintoinen ihminen.
Sillä sitä me naiset ennen kaikkea olemme, ihmisiä.
***
* Vielä häiritsevämpi taka-ajatus ponnahtaa mieleen: eikö jokin ole arvokasta ja uskottavaa, jos se on suunnattu naisille (ja vieläpä naisen tekemää)? Eivätkö naislukijat riitä, eikö heidän rahansa ole yhtä tervetullutta kuin miesten?
Luulen että naishahmojen kirjoittaminen vaikuttaa korkeintaan 50%. Loput ilmiöstä syntyy siitä, miten naishahmoja luetaan. Nainen on ollut sivuhenkilö omassakin elämässään vuosituhansia, eikä sen perinteen jälkiä hetkessä pyyhitä pois.
VastaaPoistaErittäin hyvä kommentti! Kirjailijalla on tosiaan varsin rajatut mahdollisuudet vaikuttaa siihen, miten hänen kirjoittamansa luetaan.
PoistaOho, enpä ole ajatellut, että Koneita ja korsetteja voitaisiin mieltää naisille suunnatuksi kokoelmaksi kannen tai minkään muunkaan perusteella! :O
VastaaPoistaKoneita ja korsetteja -antologian feministinen luonne on avautunut minulle vasta monien palautteiden jälkeen. Ja minä kun pidin ihan normaalina sitä, että naishahmot olivat niin aktiivisia tarinoissa. :D
Poista(Tosin viktoriaanisen yhteiskunnan luonteen huomioon ottaen on hyvin luonnollista, että steampunk-kokoelmassa naisten rooli toimijoina peilautuu yksilön kapinana yhteiskunnan järjestystä vastaan.)
Luin juuri viime viikolla Koneita ja korsetteja. Täytyy sanoa, etten pistänyt merkille erityisesti sitä, että siinä oli vahvoja naishahmoja, mutta nyt kun asiasta kirjoitit, niin näihän siinä todella on. Koska en tätä erityisesti pistänyt merkille, totean ettei asia ainakaan minua mitenkään häirinnyt, pikemminkin päinvastoin. Osa tarinoista olivat minusta erinomaisia ja toiset hyviä. Sukupuoliroolituksella ei kuitenkaan ollut minusta niin oleellista merkitystä noissa tarinoissa, että kirjan voisi olettaa olevan nimenomaan suunnattu naisille...
VastaaPoistaHistoriaan emme pysty vaikuttamaan (tai no, riippuu kuka kirjoittaa historian?), mutta historia vaikuttaa meihin. Tämä on tietenkin se suurin syy yhä tänä päivänä, miksi tällaiset sukupuolirooleihin liittyvät asiat korostuvat ja nousevat poikkeuksellisen merkittäviksi jossain tilanteissa, koska ihmiset pääsääntöisesti peilaavat elämää ja yhteiskuntaa historiallisin perustein. Silloin tietyistä arvoista on vaikeaa päästä eroon tai muuttaa niitä edes hieman. On se kuitenkin mahdollista. Taide ja kirjallisuus on yksi merkittävä vaikuttaja ja siksi on ilahduttavaa lukea yhä enemmän myös vahvoista naishahmoista lajeissa, joissa miehet ovat dominoineet iät ja ajat.
Kansikuvien merkityksestä keskusteltiin joskus aiemminkin jossain blogissa. On totta, että kuva (oli se sitten millainen tahansa) luo aina jonkinlaisen mielikuvan kirjasta. Minä itse sodin tätä vastaan ja pyrin olemaan välittämättä kansikuvasta, koska en muutenkaan koskaan valitse kirjoja kansikuvien perusteella. Kuvataiteena ne ovat tietenkin asia erikseen. Voin kuitenkin kyllä ymmärtää, että jossain tapauksissa kirjan kansikuva saattaa antaa hyvinkin harhaanjohtavan mielikuvan kirjan sisällöstä. Juuri tästä syystä en valitse kirjoja kannen perusteella. Tiedän kuitenkin sen, että on paljon ihmisiä, jotka näin tekevät, joten kansikuvaan tästä syystä olisi varmasti syytä panostaa ja uhrata enemmän aikaa sen suunnitteluun erityisesti siitä näkökulmasta mitä kansikuvalla halutaan viestittää potentiaaliselle ostajaehdokkaalle... Lukijaa vartenhan se kansikuva tehdään, eikö niin?
Kiitos kommentista, Jästipää! :)
Poista"Historiaan emme pysty vaikuttamaan (tai no, riippuu kuka kirjoittaa historian?), mutta historia vaikuttaa meihin."
Kun kirjoittaa vaihtoehtohistoriaa, tämä vuorovaikutus muuttuu entistä mielenkiintoisemmaksi!
Kansikuva on tärkeä, ei sitä voi kieltää. Mutta aika usein sillä mennään metsään, koska niidenkin suhteen lukijoilla/ostajilla on niin tuhottomasti eri mieltymyksiä. Ennemmin kuin sukupuollelle suunnattu, kirjan kansi sopisi olla mahdollisimman hyvin kirjan sisältöä kuvaava. Se ei olekaan ihan helppo juttu. Aika usein näkee genrekirjallisuuden kohdalla turvauduttavan siihen, että kansi on genreä henkivä. Ei huono ratkaisu toisaalta. ;)
Minusta kirjan kansi ihan hyvin voi kuvata kirjan sisältöä. Joskus vain olen nähnyt kansikuvia, jotka kuvaavat kirjan sisältöä, mutta kuvan merkitys on auennut vasta sen jälkeen, kun on kirjan lukenut. Joskus kansikuva saattaa paljastaa kirjan sisällöstä liikaa. Tarkka pitää siis olla. Genrekirjallisuudessa kuva on genreä henkivä, monessakohan scifi kirjan kannessa on avaruusalus? :)
PoistaAvaruusalus -- tai planeetta ja avaruus. :D
PoistaKansi on hauska juttu siitäkin, että sitä katsoo ennen kuin tutustuu kirjaan ja sitten sitä katsoo, kun kirjan on lukenut. Se on kiva tunne, kun kirjan luettuaan löytää kannesta jotain uutta ja merkityksellistä. Jotain mikä ei auennut aikaisemmin.
Joskus kirjan sisältöä riittää kuvaamaan ihan jo se, mitä kansi henkii: ei siinä välttämättä tarvitse olla yksityiskohtia kirjasta, kuten esineitä tai tilanteita tai henkilöhahmoja.
Esimerkiksi eroottis-romanttisen genren tapana taitaa olla lätkäistä kanteen sitä sukupuolta se määrä, mistä kirja kertoo. Todellinen kuvallinen lukuohje!
Ei minua Steampunkin mieslukijana vahvat naiset häirinneet, mutta analyyttisenä lukijana panin seikan merkille. Kiinnostavaa on myös se, miten passiivisiksi miehet kuvataan. Mies selviää koettelemuksista olemalla aktiivisen naisen avun tai kontrollin kohteena; aktiivisille miehille käy yleensä huonosti. Varmaankin kyse on jonkinlaisesta vastareaktiosta varhaiseen fantasia/scifi- kirjallisuuteen. Sinänsä en itse tarkastelisi asiaa siltä kannalta onko tämä hyvä vai huono asia: mielenkiintoista on näin vanhempana lukijana vain todeta aikakausien muutokset ja heijastumat taiteissa. Luemme kai taideteosta emmekä ideologista pamflettia. Kirjoittajalla on lupa kirjoittaa ja lukijalla analysoida lukemaansa.
VastaaPoistaKiva kun osallistut keskusteluun!
PoistaTekstistäni luettavissa oleva närkästys liittyy lähinnä huonosti kirjoitettuihin naishahmoihin ja hahmogallerian pienuuteen, ei tulkintaan Koneita ja korsetteja -antologiasta. :)
Asiat vain sattuivat osumaan samaan saumaan, ja aloin tosissani miettiä, vaikuttaako se että olen nainen siihen, miten kirjoitan naisia. Teenkö sen hyvin, teenkö sen erilailla kuin mieshahmojen kirjoittamisen jne.
Tällaiset analyysit ovat erittäin tervetulleita, sillä ne herättelevät!
Tässäpä aihe, josta aina riittää jotain sanottavaa.
VastaaPoistaKun kirjoitit "En halua vihjata, että ollakseen vahva naisen täytyy turvautua väkivaltaan tai hänen täytyy käyttäytyä kuin mies." minulle tuli saman tien mieleen sinun kirjasi kaksi erilaista naishahmoa, Linn ja Ardis, joista Linn on selvästi "miehisempi" ja Ardis selvästi "naisellisempi". Olen tykännyt miten olet kirjoissasi näitä kahta hahmoa käyttänyt hyödyksi. He ovat erilaisia naisia, ja molemmat toimivat omilla tavoillaan, mutta molemmat ovat hienoja hahmoja. :)
Steampunk-kokoelmassa en kiinnittänyt naishahmojen valtaan huomiota. Se tuntui jotenkin luonnolliselta. Olen ilmeisesti omassa päässäni mieltänyt steampunkin genreksi jossa nimenomaa naiset seikkailevat. Steampunk tuntuu vaihtoehtohistorialta, jossa viktoriaanisen ajan kotiin alistettu nainen pääsee vihdoin ottamaan ohjat omiin käsiinsä.
Steampunkissa emansipaatio taitaa tapahtua vähän aikaisemmin kuin oikeassa historiankulussa. :D
PoistaJoo, Mifongeissa Ardis ja Linn ovat melko ääripäitä toisiinsa nähden. Ardis on lähtökohtaisesti passiivisempi taustansakin perusteella, mutta uskaltautuu hänkin toimimaan, kun tarve vaatii. Linn puolestaan... Noh, Linn on ihan(a) sekopää.
Mukava kuulla, että pidit kummastakin! :)