Oodi-kirjastossa järjestetään käännöskirjallisuuden festivaali Helsinki Lit, joka vaikuttaa vähän tyngältä pandemian vuoksi (tapahtuman voi katsoa Yle Areenasta). Olen oppinut arvostamaan kääntäjiä (aiemmin en heitä juuri ajatellut, en tosin ajatellut paljon muutakaan kirjallisuuteen liittyvää, mietin vain mitä laittaa tänään ruoaksi ja montako potilasta huomenna tulee). Minusta suomentajan nimen voisi laittaa romaanin kanteen, sillä he tekevät hienoa työtä. Harva meistä osaa edes englantia niin hyvin, että tavoittaisi kaunokirjallisen tekstin kaikki vivahteet.
Kari Hotakainen sponsoroi David Foster Wallacen romaanin Infinite Jestin kääntämistä suomeksi. Rahat käännöstyöhön on hankittu Kimi Räikkös -kirjalla. Romaanin suomentamista on aiemmin pidetty mahdottomana, mutta nyt se ei ilmeisesti sitä enää ole (käännöksen tekee Tero Valkonen). Hotakainen toteaa Imagen haastattelussa, että hänen vaimonsa sanoo menneensä naimisiin ihmisen kanssa, joka maksaa kymmeniä tuhansia siitä, että saa lukea yhden kirjan.
Parhaan käännöskirjan Jarl Helleman -palkinnon sai tänä vuonna 1800-luvun klassikkoromaanin Daniel Deronda käännös, jonka on tehnyt Alice Martin. Romaanin kirjoittanut George Eliot on muuten nainen (Marian Evans). Käsitin, ettei teosta ole aiemmin suomennettu. Sitä kuvataan yllätykselliseksi rakkausromaaniksi, joka tempaa lukijan mukaansa toisaalta sanotaan harvan teoksen löytävän samoihin syvyyksiin kuin tämä. Huumoriakin romaanista löytyy. Pitäisi lukea.
Lukupiirikirjamme Emily Brontën Humiseva harju on sen sijaan suomennettu moneen otteeseen (löysin viisi käännöstä). Nappasin oman kirjani vanhempieni kirjahyllystä ja sen on kääntänyt Helka Varho 1947. Kirjan päälle on kaatunut kahvia ja Varho käyttää kartanosta nimitystä moisio. Teoksesta löytyy vielä varhaisempi käännös, Martta Räsäsen versio vuodelta 1927, itse romaanihan julkaistiin 1847. Uusin suomennos on Juhani Lindholmin tekemä (2006). Humiseva harju on aika hämmentävää luettavaa, sillä odotin ihanaa rakkausromaania. Romaanissa ihmisten kuolema ohitetaan monesti parilla lauseella, ehkä kuoleminen oli tuolloin niin arkipäiväistä, ettei siihen kannattanut jäädä rypemään.
Luimme lukupiirissä Laxnessin romaanin Salka Valka, joka on käännetty suomeksi ensin ruotsin ja myöhemmin islannin kielestä. Ensin mainitusta versiosta puuttui jopa osa romaanista.
Harva lukija pärjäisi ilman kääntäjiä, ainakin suuri osa kirjallisuudesta jäisi lukematta, sillä kirjoja kirjoitetaan muillakin kielillä kuin ruotsiksi, suomeksi tai englanniksi. Kiitokset kääntäjille!
