INAhdus

Uskomatonta, mutta totta: toinen kirja tulee sittenkin. Ja nopeammin kuin piti eli elokuussa, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan. Tähän on nyt heti julkaistava perinteinen kustannussopimus-pönötyskuva Kosmoksen Mikko Aarnen kanssa - jo tavaksi tullut (eli tokaa kertaa). Koska elämme internetin alati kehittyvässä maailmassa, mukana on myös kättelyvideo! On se ylevä. Kyllä niitä nyt naurattaa, mutta ootas kun kirjan myyntiluvut tulee. Edellinen kirja Syliin ilmestyi kaksi vuotta sitten, joten kirjalasteni ikäero jäi yllättävän lyhyeksi. (Samalla osui silmiin hupaisa juttu: nuori artisti Vilma Alina on julkaissut näemmä biisin nimeltä Syliin . Ihan hieno biisi - eihän sillä kirjan kanssa ole mitään tekemistä, mutta näin maailmassa kaikki kiertää.) Olen vastaillut ystäville kirjaan liittyen yhtä sun toista, joten tässä tiedoksi kiinnostuneille. Miten ehdit kirjoittaa tokan kirjan? Mielelläni olisin istunut Virginia Woolfin opastamana puoli vuotta omassa huoneessa ja va

Tämä on niin sanottu toivepostaus. Salamatkustaja-blogin Satu kirjoitti hauskan jutun itselleni tutusta ongelmasta: lasten iltariehasta. Satu kyseli vinkkejä aiheesta, ja koska itselläni on kaksi iltavilliä lasta lupasin kertoa siitä ainoasta elämää helpottavasta asiasta, jonka olen keksinyt: äänikirjoista. En siis listaa tähän itsestäänselvyyksiä, kuten säännölliset rutiinit, riittävä liikunta, laitteiden sammutus ajoissa, huoneen tuuletus, rauhallinen laatuaika vanhempien kanssa ja blaati blaati blaa - ne kaikki ovat jo käytössä niillä, joilla on oikeasti hankalan iltavirkut lapset. (Yksi asia, joka auttaisi 3-vuotiaan kanssa olisi päiväunien lopettaminen, mutta koska se ei päiväkodissa onnistu, on keksittävä muuta). Lasten äänikirjat ovat joka tapauksessa meillä pelastus iltakatastrofin hallintaan. Käytän itse BookBeatia , koska olen samassa konsernissa töissä (mutta mainittakoon, että BookBeatilla ei ole muuten mitään tekemistä tämän postauksen kanssa). Muitakin hyviä palveluj

En rakastunut Ferranteen ensisilmäyksellä. Rakastuin vasta toisella silmäyksellä, kun viime syksynä totesin, että tulen tekemään Ferranteen liittyviä duuneja jatkossa aika paljon. Parasta tehdä siis kotiläksyt (toim huom, työpaikkani on Ferranten suomalainen kustantaja, unohtakaa siis objektiivisuus). Ekalla kerralla aloitin romaanin Loistava ystäväni (WSOY 2016, suom. Helinä Kangas) vuonna 2016. Taisin olla lomalla. Väsytti. Ei ollut paljon aikaa lukea. Ferranten tyyli viehätti, mutta putosin kärryiltä - oli aika paljon porukkaa Napolissa enkä sitä paitsi ollut erityisen innostunut lukemaan romaania tyttölapsista ja heidän ystävyydestään, kun koko elämäni oli pelkkää lapsishowta muutenkin. Viime syksynä luin Hylkäämisen päivät, joka kertoo aviomiehen häipymisestä ja kotiäidin sekoamisesta. Kirja oli niin raju, että ihastuin heti (kts. esim. Arjan postaus, jos kirja kiinnostaa). Aloin lukea uudestaan Loistavaa ystävää ja tällä kertaa oli vaikea ymmärtää, mikä siinä viimeksi oli

Kirja-alalla sanotaan, että jos selviää hengissä lokakuusta, niin yleensä selviää uuteen vuoteen asti. Näin se suurinpiirtein menee, mutta hengissä ollaan tauosta huolimatta! Olen lukenut syksyn aikana niin hurjan määrän kirjoja, etten edes tiedä mitä niistä tänne poimisin. Päädyin valitsemaan ensimmäiseksi yhden nuortenkirjan itselleni tärkeän teeman takia. Kirja on Jukka Behmin Pehmolelutyttö (WSOY 2017), joka pääsi Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaaksi viime viikolla. (Kirja on työpaikkani julkaisema, toim huom.) Jukka Behm Finlandia-ehdokkuushässäkän keskellä. Siinä on ainakin yksi kirja, joka ihan kaikkien vanhempien kannattaisi lukea. Kirja kertoo teini-ikäisestä Emiliasta, joka huomaa yhtäkkiä saavansa miehiltä huomiota. Kotoa tai ystäviltä huomiota ei sen sijaan juurikaan tule, joten Emilia hakee sen sieltä, mistä nätti nuori tyttö sen helpoimmin saa: internetistä. Kirjaa lukiessa tulee ensimmäisenä mieleen, mihin tyhmyyksiin olisi itse v

Luetko lapsellesi kirjoja usein? Onnittelut - kuulut pikkiriikkiseen vähemmistöön Suomessa. Tämän opin töissä viime viikolla. Perehdyin Lukukeskuksen  Lue lapselle -hankkeeseen ja järkytyin, lainaus sivustolta: "Viimeisten tutkimusten mukaan vain 25 % suomalaisvanhemmista lukee lapselle usein. Pohja lukemiskulttuurille ja lukutaidolle luodaan kuitenkin jo varhaislapsuudessa. Vanhempien merkitys lapsen lukutaidolle on ratkaisevin nimenomaan ennen kuin lapsi itse osaa lukea." Piti ottaa lukulasit esiin: sanotaanko siinä todella, että vain 25 % lukee lapselle usein? Luulin, että luku olisi toisinpäin: vain 25 % vanhemmista EI lue usein lapselle. Kysyin lisää hankkeeseen osallistuvalta ammattilaiselta, joka kiertää päiväkodeissa vinkkaamassa vanhemmille ja henkilökunnalle lastenkirjoista. Hän vahvisti asian: monet vanhemmat eivät tiedä, mitä lukisivat tietyn ikäisille lapsille tai sanovat, että lukemiseen ei ole aikaa. Höpö höpö, sanon minä. Kirjoista saa hyviä esik

Pääsin takaisin töihin! Paino sanalla pääsin, koska siltä se hoitovapaan jälkeen todella tuntuu. Yhdestä työnkuvan muutoksesta olen erityisen iloinen: rooliini kuuluu nyt uutuutena lasten- ja nuortenkirjojen viestintä (muiden muassa) ja voitte varmaankin kuvitella, miten innolla tähän hommaan ryhdyn, kun lastenkirjoja on viime vuosina tullut kahlattua ja ihan joka päivä. Genrestä on siis jonkun verran omakohtaista kokemusta ja kotonakin ankara kirjaraati valmiina. Lisäksi olen jotenkin onnistunut innostamaan kaksi pientä poikaa lukemisesta ja aion jatkaa tästä teemasta paasaamista nyt ihan viran puolesta. Ja sitten viikon kulttuurivinkki: iloisena yllärinä pääsin jo ekan viikon aikana hauskalle dinnerille tapaamaan tuttuja bloggareita, kun Baba Lybeck kertoi syksyn Kirja vieköön -tapahtumista. Hieman yllätyin, kun meille alettiin tarjoilla neljän ruokalajin illallista juomineen (skål!) ja totesin vierustovereille, että nyt on kirjabloggaajien status selvästi noussut poissaoloni ai

Puhutaanpa kerrankin pissasta. Aihe liittyy kirjallisuuteen ja pottakasvatukseen pienten mutkien kautta. Luin Hesarista keväällä asiantuntijan ohjeet siitä, kuinka lapsi opetetaan kuivaksi (koska nykyvanhemmat eivät osaa). Se meni suunnilleen niin, että lapselle juotetaan paljon nestettä, laitetaan potta keskelle olohuonetta ja odotetaan, että se pissaa siihen. Sitten annetaan rusina ja kohta lapsi on kuiva. Kokeilin. Ei mennyt niin. Meillä on jostain syystä semmoisia lapsia, jotka istuvat potalle vain jos itse haluavat. Kuopus sai tällä ohjeella pottaraivarit, joita jatkui sitten pari viikkoa joka kerta kun edes näytin potan. Seuraavaksi otin käyttöön saman menestyksekkään mallin kuin esikoisen kanssa, eli mökille kesälomalle ilman vaippaa ja housuja. Puskapissa on se ainoa helppo takuukonsti, mutta sitä on vähän vaikea toteuttaa kaupungissa. On kuitenkin yksi asia, joka näyttää toimivan: pottakirjat. Aloin lukea niitä ajoittain iltasatuna jo viime syksynä. Asetin potan esille kyl