Miehen pipo siis valmis. Lanka riitti, mutta piposta tuli nafti, joten tuleekin sitten minun käyttöön. Onneksi itellä on pienempi pää :D Kuvaa ei nyt tähän hätää ole, kun mökkillä mokkula on niin autuaan hidas.
Tästä on hyvä jatkaa ;)
lauantaina, toukokuuta 02, 2009
mirzun ufot
Muuton jäljiltä löytyi muutamia ufoja lisää sen lisäksi, mitä AJATTELIN hyllyssä valmiiksi jo olevan. Katotaan lisäänkö listaan vielä jotain kun puran lisää laatikoita :D
Vanhimmista uusimpaan:
- Mystery Shawl 3 / Swan Lake. Viimeinen kaavio menossa, huiviin ei koskettu kesän 2007 jälkeen. En saa jotenkin kaaviota täsmäämään ja korjaus vaiheessa. Joko puran koko roskan tai sitten puserran sen loppuun.
- Waltterin paita. Paidan reunojen kääntäminen ja lankojen päättely. Ainut vaan, että pikkuveli on kasvanut tästä paidasta jo ulos, piti olla joululahja 2007 tämäkin. Puranko, vai teenkö valmiiksi ja lahjon seuraava oikean kokoista sukulaista?
- Punaiset villasukat (Nancya). Molemmat sukat kantapäissä, teen magic loopulla 2-at-a-time ja se on kantapään kohdalla ollut niin vaikea, että sukat ovat jääneet sen takia. Koskettu näihin viimeksi keväällä 2008, en tiedä oikein haluanko purkaa vai jatkaa.
- Orava-lapaset. Aloitettu syksyllä 2008 neuletapaamisessa, eka lapanen peukalon kohdalla mutta ei ehkä sittenkään ole mun tyyliset (= tulossa liian isot ja muutenkaan kirjoneulepinta ei näytä niin kivalta itellä noissa). Purkuun todennäköisesti.
- Tilkkupeitto. Jämä 7v ja Nalle-langoista, 8 isoa tilkkua valmiina, joku 15 on tavoite. Tällä ei oikeasti ole edes kiire, se on tosiaan jämistä "valmistuu joskus".. Viimeksi tammikuussa tähän tehty tilkkuja.
- Apres Surf Hoodie. Takakappale, molemmat hihat valmiina, etukappale jossain vaiheessa. Huppu + yhdisteleminen puuttuu siis, tätä tehty viimeksi viime kesänä. Tää ois kiva saada valmiiks, tykkään mallista ja musta bambu sopii tähän loistavasti.
- Drunken Cable. Helmikuussa loppui lanka kesken, maaliskuun lopussa löysin sitä lisää, mutta en ole saanut tehtyä loppuun silti. Ensi talven käyttöön menee kuitenkin, kun teen alpakkalangasta niin turhan lämmin jo :)
- Pitsikietsu. Reunapitsi vaiheessa, se on tylsä vaihe + lankojen päättely, muuten on kappaleet jo yhdistelykin.
- Raitapolvisukat. Eka valmis, toinen kantapäässä melkein.
Nää on yli kuukauden vanhoja töitä, näiden lisäksi on Kristelin ympyrähuivi KAL kesken, Kai-Mei-sukat kesken sekä Jaywalker-sukat kesken mutta näitä neulon toistaiseksi suht aktiivisesti.
Tavoite saada ainakin kaksi UFOa hoidettua loppuun fufoilun aikana :)

Fufoilu-yritystä täälläkin!
Aivan ensimmäistä kertaa uskaltauduin minäkin tähän fufoiluun! Bloggeri on aivan uusi tuttavuus minulle. Ja suurin jännityksen aihe on, miten saan tämän onnistumaan. Toivottavasti en saa tätä blogia aivan sekaisin.
Yksi kaikkien ja kaikki yhden langoissa-blogissa on kuvia minun fufoilu-aikeistani. Ainakin jonkun niistä yritän saada valmiiksi.
Aurinkoista viikonloppua kaikille!

Minäkin mukana
Täti Sininen on hyvä aloittamaan neuleita ja jostain syystä
joku aina jää kesken ja joutuu kaappiin tai jää lojumaan koriin.
Tarkoitus on tämän ja ensi kuun aikana tehdä loppuun tai
purkaa kaikki keskeneräiset neuleet. Siinäpä on tavoitetta ihan
tarpeeksi.
Tämän huivin aloitin joulun aikoihin ja nyt tein sen loppuun. Lankaa
ei ollut pitempään. Kaapissa se saa odottaa ensi talven pakkasia.

Hei! Olen Oranssi ja minulla on tänä vuonna 1-3 ufoa, riippuu siitä miten tahdon määritellä ufon. Varsinainen oikea ufo on Mystic Light, johon tuli aaaaaaiiikoja sitten virhe, ja työ hautautui alimmaiseksi kaappiin. Tahtoisin kuitenkin tuon huivin omistaa valmiina ja tästä villalangasta tehtynä, joten tehtävä se olisi. Muistaakseni oli maaliskuu, kun otin ja hammasta purren purin silmukka silmukalta noin kolme riviä ja pääsin eteenpäin huivissa - kunnes taas huomasin, ettei silmukat osu kohdilleen eikä kuvio täsmää. Myönnän kiroilleeni. Nyt huivi on taas hävennyt vaatehuoneessa, mutta tämä on päätavoite fufoilussani tänä vuonna: huivi valmiiksi tai jos ei yhtään tahti parane, itkua vääntäen purkuun.
Toinen 'ufo' on vähän tulkinnanvarainen. Pari vuotta marinoituja vaakatilkkuja löytyisi, ja päätin uudenvuodenvimmassa tehdä tänä vuonna peitoksi asti ja luovuttaa Vaakaan. Kun nyt huhtikuun lopulla ja toukokuun puolella innostuin vähän tekemään näitä lisää, voisin kuvitella, että peitto saattaisi vaikka valmistuakin. Olkoon siis ufolistalla. Toukokuun alkaessa tilkkuja oli 32, ja alla olevat kaksi tein parin ekan päivän aikana.
Omassa mielessäni ufo on vanhempi kuin puolitoista kuukautta, mutta tämä sukkapari alkaa huolestuttaa. Maaliskuun puolella aloitettu, polvisukiksi kokoa 40 suunniteltu ja vasta vailla kantapäitä vaikka varpaista aloitettu. Että jos en viitsi laskea pelkkää huivia (tai huivia ja vaakapeittoa) ufo(i)ksi, tässä on yksi ehdokas. Ihanaista Noroa. En ymmärrä miksen neulo näitä. Ehkä syynä on kakkosen puikot ja tiukka tiheys?

Lentokala ja ufolauma
Moikka,
ekaa kertaa ufoilen/fufoilen ja tämä tempaus tuleekin tarpeeseen! Minulla on nimittäin 30 l laatikollinen täyteen ängettynä keskeneräisiä käsitöitä plus erinäiset muualla seikkailevat tapaukset. Eli kaikkinensa paljon. Monta. Useita.
Tavoitteeni on saada valmiiksi edes yksi palmikkobolero ja parit sukat - johan siinä tuleekin jo tilaa uusille aloitettaville... Jokaiseen ufoon tuskin ehdin koskeakaan, siinähän menisi ikä ja terveys... Fufo-vuosi(kymmen) voisi olla parempi aikataulu minulle. ;)

Ufo - kohteiden havaitseminen ja viimeistely
Hei kaikille!
Olen Meri ja olen täällä taistellakseni ekaa kertaa UFOjani vastaan systemaattisesti ja järjellä. Kohteita on havaittu tähän mennessä 8.
Tarkemmat tiedot ja kuvat ufoista löytyvät blogistani sekä ravelrystä.
Tässä statistiikkaa kohteista:
* 6 jatkaa, 2 purkuun
* Purettavissa: 1 pusero, 1 sukat, jatkavissa: 4 jakkua, 2 puseroa
* Jatkavien valmiusasteet / nyt: 99,9%, 95%, 95%, 80%, 60% ja 40%.
* Etenemisjärjestys kohteisiin: valepalmikkoneule, valkoinen jakku, nuolenpääjakku, silkkijakku, konttijakku ja pitsineule.
* Arvioitu tehtävän loppuunsaattamisaikataulu: 4 ekaa valmiina 30.6., 5. mahdollisesti valmis ja 6. valmistuu kun valmistuu.
* Force majeure -varaus, josta poissuljettu uusien neuleiden aloittaminen :-|
Onnea ja tsemppiä kaikille Ufojen selättämiseen,
tMeri
ps. näiden tietojen kasaamisessa meni 3,5 tuntia (hyvää neulonta-aikaa) :-D

Katja Helena mukana
Ekee kertaa siis ufoilen ja miulta löytyy niin omia kuin mummoilta jääneitä ufoja joita pitäs taltulttaa. Omia on niin viime talvelta kuin monilta aiemmilta vuosilta. Pitänee tonkia ensi viikolla noita kätköjä ja laittaa kuvia. Tavoitteenani on edes yksi ufo per kuukausi saada pois pyörimästä. Ei siis kovin paha ois. Yhtä ufoo alotin jo eilen taltuttelee.
Miusta lisää Elämää se vain on- blogistani.

Pillin puikoille pesiytyneet
Tässä ufo-laatikkoni, joka on täynnä, mutta jossa eivät suinkaan ole kaikki ufoni. Loput ovat jossain kaappien kätköissä:
Fufoilen ensimmäistä kertaa. Vaikka valmistakin syntyy, on puikoilleni pesiytynyt, virkkuukoukuilleni väsähtänyt ja neuloihini nahistunut lanka toisensa jälkeen ilman aavistustakaan valmiista tuotoksesta. Tämän kahden kuukauden aikana aion vakaasti saada valmiiksi ainakin kolme ufoa ja purkaa saman verran toivottomina tapauksina. Ufoihini lasken ennen kuluvaa vuotta aloitetut tekeleet.
Laatikossa pötköttää päällimmäisenä sovellukseni Fifi-huivista. Tämän oli tarkoitus valmistua äidilleni jouluksi, mutta eipä tullut valmista. Ei taida ehtiä äitienpäiväksikään, mutta jos puikot ja neula käsissä pysyvt, valmistan sen toukokuun aikana, sillä äidillä on 89-vuotissyntymäpäivä 1.6. Huiviin on niskan aina oikein -kolmioon tulossa kirjailua, siksi sitä neulaakin tarvitaan. Lanka on Novitan Rose, ja pyöröpuikko nro 3; olisi tosin saanut olla isompi.
Laatikon vanhin ufo on liinan tekele vuodelta 2005. Muistan aloitusvuoden siitä, että työ oli sairaalassakin mukana, mutta en sitä siellä juurikaan virkannut. Sen jälkeen en senkään vertaa. Pituutta liinalla on jo sen verran, että voisi vaikka jo lopetella...
Tässä siis alkutilanne. Lisätietoja edistymisestä seuraa, kunhan edistymistä tapahtuu :)
Aurinkoista viikonloppua!
Kion ufolauma
Heips!
Omaan blogiin laitoin kuvia ja vähän taustaa mun ufoista. Kun käsityölajeja on muitakin kuin virkkausta ja neulontaa, niin ufolistakin on pelottavampi :) 11 kpl on siunaantunut, yhdet sukat on lisäksi tekeillä, mutta niitä en vielä ufoksi luokittele. Osa ufoista on samoja kuin vuosi sitten, ja jopa prikulleen samassa vaiheessa.
t:katja

Rannaen ufot
Hei vain kaikille. :) Olen suhteellisen uusi neuloja, innostuin vasta viime syksynä, joten ufotkin ovat vielä melko tuoreita, mutta kesken ne ovat jääneet silti. Jos jostain löytyisi energiaa tehdä asioille jotain. Blogikin löytyy, täältä.
Seuraavia ufoja löytyisi kaapin perukoilta:
1. Jaywalker-sukka. Innostuin mallista, ostin Step-lankaa, ja neuloin sukan. Toista ei sitten kiinnosta tehdäkään. Ensimmäinen sukka olisi hyvä yösukka, joten olisi kiva tehdä sille pari, toinen jalka paleltuu yöllä, jos vain toisessa on sukka. Tämä on seissyt maaliskuusta lähtien.
2. Sukat isosiskolle. Alunperin piti tulla isosiskolle Ristinolla-säärystimet Ullan ohjeen mukaan, mutta totesin ohjeen liian pieneksi ja päätin tehdä sukat. Ensimmäinen on valmis, ja toista aloitin, kunnes huomasin neuloneeni palmikkokuviota jo pitkään väärin, joten purin. Tämä sukka olisi tärkeää saada tehtyä, jouluhan meni jo 4 kuukautta sitten....
3. Fifi-huivi. Ostin joskus kerän taikka kaksi mohair-lankaa ja päätin tehdä huivin. Fifiä sanottiin helpoksi, joten päätin kokeilla. Mutta ei, siitä ei tullut mitään. Purin ainakin kolme kertaa ja nyt työ on jossain ihan alkuvaiheilla kesken, ollut jo.... joulukuusta asti.
4. Väinö-säärystimet. Nämäkin Ullan ohjeen mukaan, huomasin liian pieniksi. Fiksuna lapsena en edes ajatellut sovittaa, vaan neuloin, neuloin ja neuloin... Nyt pitäisi purkaa tai keksiä jotain muuta käyttöä. Tammikuussa taisi tämä projekti jäätyä.
5. Shalom-cardigan. Ihastuin ohjeeseen ja neuloin maaliskuussa puoleenväliin, sitten alkoi koulu taas ja projekti jäi kaappiin. Jos sen saisi valmiiksi, tykkäisin.
Lisäksi kesken ovat kevätsukat, ensimmäinen sukkaprojektini kärjestä aloittaen, sukat kaverille (nämä ovat kyllä täydessä vauhdissa), sekä Revontuli, josta uhkaa tulla ufo...

perjantaina, toukokuuta 01, 2009
Niinan Ufot
Ekaa kertaa Ufoilemassa, josko tämä antais sen tarvitun potkun persuksille että sais nuo työt tuolta pois pyörimästä.
Mulla on kesken puikoilla ihan perus kolmiohuivi, sileää neuletta. Sekä liivimekko Rose Mohairista, etukappale on melkein valmis. Puuttuu siis enää takakappale, olkaimet sekä alareunaan kaitale. On vaan hidas tekele kun on ohut lanka.

Marin ufot
Olen toista kertaa fufoilemassa ja juuri naputin Kässäpäivikseeni ufoni. Osa niistä oli ufoja jo viime vuoden fufoilussa. Onneksi ufoni ovat joko aika pieniä tai hyvin lähellä valmistumista. Toivoa on siis saada ne valmiiksi tässä parin kuukauden aikana. Ja vähän pakko saada ufoja fufoiksi, jotta voin aloittaa uusia neulomuksia. Sen verran moneen projektiin olen ängennyt mukaan, että ihan pakko on uusiakin tekeleitä aloittaa :)
Tuulin ufot
Hei vaan kaikille, ensimmäistä kertaa lähdin mukaan fufoilemaan! Harrastan neulomista kausiluontoisesti, välillä enemmän ja välillä vähän vähemmän mutta ihan varmasti on koko ajan jotain kesken ja aika paljon myös suunnitelmissa. Blogini löytyy osoitteesta http://tuulenvire.blogspot.com/. Neuleiden lisäksi blogista löytyy paljon muutakin, mm. kirppislöytöjä sekä muita arkisia juttuja.
Omaa ufoiluani ehdin tänään hieman aloittelemaan, syksystä asti on ollut keskeneräisinä pienet villahousut kesällä syntyvälle toiselle lapsellemme Novitan Huopasesta. Onneksi villahousut ovat neuleena aika nopeasti edistyvää sorttia, joten tämän päiväisen neulomisen jälkeen ei ole kuin toinen puntti jäljellä, tiedä vaikka se vielä tässä tämän illan aikana valmistuisikin.
Seuraava ufo, johon aion tarttua on Kevätpäiväntasaushuivi. Muut ovat tainneet nämä huivinsa saada valmiiksi jo aikoja-aikoja sitten, minun huivistani puuttuu vielä noin puolitoista kerrosta sekä päättely. Ihan nolottaa, miten se noin loppuvaiheessa pääsikin jumahtamaan paikoilleen...
Jos nyt vaikka näillä ufoilla aloittelen, katsotaan sitten mistä jatkan. Nopeasti muisteltuna kaapista löytyy myös keskeneräinen villahaalari pienelle tytölleni (talvi vaan taisi mennä jo...) sekä yhdet toisetkin keskeneräiset villahousut.

Outin ufot
Heipä hei kaikille!
Neljännen kerran ilmoittauduin ufoilemaan... aika noloa (luulisi kovemmankin pään oppivan jo kolmesta ufoilu-kerrasta), mutta pitää sen verran kohottaa kissanlailla häntää, että ufoja on tänä vuonna enää kaksi: ryijy ja ikuisuusprojekti neulepuolelta Mystery Stole 3/Swan Lake. Ja vain yksi keskeneräinen työ puikoilla:)
Edellisvuosien ufot/fufot ovat vuosikerroittain täällä yhdessä tämän vuotisten kanssa. Järjestyksenä on nujertaa ryijyufo ensiksi ja kehitellä siinä ohella sopiva modaus huivin jatkoksi, pientä ideaa siihen jo on. Työn alla on samalla Springtime Swirl, joten aika tiukkaa itsekuria saapi harrastaa, ettei puikoille karkaa mitään aivotonta, nopeasti valmistuvaa:) Mutta palkinnoksi valmistuvista ufoista olen kaavaillut lankashoppailureissua:) Hyvä palkinto, parempi motivaatio...
Aika savotta
Matkustan Islantiin toukokuun lopussa, eikä minulla ole villapaitaa. Ei kyllä ole poikaystävälläkään. Siksi Fufoilun ryhtiliike tuli tarpeeseen ja toivon, että tempaus kannustaisi saattamaan loppuun edes yhden villapuseron per nenä.
1. Poikaystävän Durrow- villapaita on sentään edistynyt tämän kuvan ottamisen jälkeen. Se on aloitettu tammikuussa, joten se täyttää hyvin ufo-kriteerit. Lankana on Cascaden 220 graniitinharmaana. Etukappale, takakappale ja ensimmäinen hiha ovat valmiita. Toisesta hihasta olen neulonut ensimmäisen palmikkomallikerran, vielä neljä jäljellä.
2. Riding to Avalon Garnstudion Silke-Tweedistä oli Ravelryn olympialaisneuleeni. Se on elokuusta saakka odottanut kaulusta sekä huppua. Noloa.
3. Tiger Sweater Zoe Mellorin kirjasta Animal knits for Kids. Tämäkin on ollut kesken elokuusta saakka. Olen tehnyt takakappaleen, mutta etukappaleessa jämähdin tiikerin vatsaan. Kahdeksan pientä intarsiakerää olivat liikaa.
Lisäksi fufolistallani ovat
4. Ship Ahoy!-villapaita lapselle. Takakappale tehty, etukappale tyssäsi intarsiakalaan... Muistaakseni aloitin tämän joskus tänä keväänä.
5. Vihreä peitto, joka minun piti neuloa veljelle lahjaksi heinäkuuksi 2008. Yksi iso pala enää puuttuu.
6. Hex Coat, jossa olen edelleen takakappaleessa. Aloitettu kesällä 2007.
7. Sylvi, josta olen neulonut molemmat hihat. Helmikuun hedelmiä.
8. Butternut-huivi, josta puuttuu vielä viisi mallikertaa. Tammikuulta.
Ensiksi aion keskittyä Durrowiin, sitten Avaloniin. Sylvikin olisi Islannissa ihana, mutta en ole kovin toiveikas. Aloitan työt tiistaina, ja neulonta-aika vähenee. Lupaan että ufojen lisäksi saan aloittaa yhden uuden sukkaparin lounastauon ratoksi.

Minä myös mukana fufoilemassa
Hei!
Olen Villa Lankala ja kirjoitan Villa Lankala nimistä neuleblogia. Neulomista olen harrastanut jo pidempään, milloin aktiivisemmin ja milloin vähemmän aktiivisesti aina kulloisenkin elämäntilanteen mukaan.
Nurkkiin on päässyt pesiytymään muutama keskeneräinen neuletyö. Nyt tämän fufoilun tiimoilta olisi tarkoitus saada neljä neuletyötä valmiiksi. Ensimmäinen ufo on selätetty tänään:-)
Nyt siis jäljellä lasten neuletakki, joka on perintöfufo, siis edesmenneen mummoni keskenjäänyt neuletyö. Neuletakki on kasaamista, pääntien reunuksia ja napituslistoja vaille valmis. Ei siis mikään kovin suuritöinen ufo. Tämä on minun seuraava projektini fufoilun saralla.
Sitten on vihreä puuvillaneule ja kirjoneulevillapaita. Näistä neuleista voit lukeä täältä lisää.
Näissä sitten onkin enemmän haastetta.
Hauskaa vapunpäivän iltaa kaikille!

Marianne esittäytyy
Hei vaan kaikille!
Niin kuin otsikkokin jo sanoi, niin olen Marianne ja kirjoitan blogia Mariannen touhuilut. Olen harrastanut neulomista vasta reilu 1,5 vuotta, mutta on vaan niitä keskeneräisiä minullekin kertynyt. Tässä olisi niistä muutama, joita toivon saavani valmiiksi tai ainakin eteenpäin näiden kahden kuukauden aikana:
-Torkkupeitto. Aloitettu joskus vuosi sitten ja nyt alkaa kohta olla kaikki tilkut valmiina.
-Saali. Tämä on aloitettu tämän vuoden puolella, mutta on jämähtänyt paikoilleen.
-Minttumaari-huivi. Huivi on aloitettu muistaakseni viime syksynä ja kertaalleen jo saatu valmiiksikin, mutta huomasin reunassa virheen ja purin siihen asti. Siihen se sitten jämähtikin.
-Villasukat. Aloitettu joskus syksyllä 2007, mutta jämähtänyt kantapään kohdalle. En osaa niitä tehdä ilman apua, joten ehkä sen takia on jäänyt kesken. Pitäisi purkaa ja aloittaa alusta, sillä käsialani on muuttunut 1,5 vuodessa.
-Lapaset. Sain viime Syksynä SNY:ltä ihania lankoja, mutta lapaset ovat kuitenkin jääneet kesken.
-Ristipistona sammakkoaiheinen magneetti. Kesken.
-Ristipistona kissa-aiheinen pieni taulu. Kesken tämäkin.

Heippa, olen Taija ja näen ufoja
Oliko tämä se AA-kerho keskeneräisiä neuleita hautoville? Minä olen Taija K. Taijan kutomukset -blogista, ja olen mm. tämän kuvan sisältöä hautonut laatikossani.
Kuvassa ovat vanhimmat ufoni, egyptiläislapaset ja entrelac-sukat. Sukkia saatan jatkaa projektin aikana, mutta tuo lapanen tuskin etenee. Kirjoneuleet eivät näytä olevan minun juttujani, vaikka ihailen aina muiden tekemiä. Lapaset on aloitettu yli vuosi sitten ja sukat syksyllä.
Muut ufoni ovat tuoreempia tapauksia, ja joku muu ei niitä ehkä ufoiksi laskisikaan. Kertoilen niistä enemmän sitten, kun jotakin etenemistä tapahtuu. Omassa blogissani on epämääräinen kuva kaikista keskeneräisistä, jos jotakuta kiinnostaa ;o)
Hauskaa vappupäivää ja valmistukoon ufonne vikkelästi!

Pistelyksi menee, näemmäs
Näyttääkin siltä, että ainoa keskeneräinen neuleeni tuli valmiiksi juuri sopivasti vapuksi, eli fufoiltavaksi jää pistelyhommia. Mukavaa, että ne voi otaa tänä vuonna mukaan myös!
Tällähaavaa muistiin osuu tämmöisiä keskeneräisiä:
1) Joskus vuodenvaihteessa aloiteltu Merlin-pistely:2) - Monia vuosia tekeillä ollut puoliryijy:3) - Pirjolta saamani pyykkinarupistely:- Jota en oikeastaan fufoksi osaa laskeakaan, koska se on ollut tekeillä vasta vähän aikaa, eikä tekemiseen tarttuminen ole ollenkaan vastenmielistä ja vaivalloista, kuten fufo-tapauksissa yleensä on laita.

4) ja 5) Pariin vaihtoon on tulossa pistelyitä myös, mutta nehän ovat ylläreitä, ne, eikä niitä siis voi etukäteen nostaa framille.
6) Nypläyksistä kesken olisi yksi joutsen, jonka tosin epäilen päätyvän purettavien/tuhottavien listalle, koskapa en loppujen lopuksi tykännyt mallista. En tosin ole ihan varma, löydänkö koko tekelettä mistään, tai viitsinkö etsiä... ;D.
Muutakin voi varaston perältä löytyä, ken tietää! Ja uutta aion kaikesta huolimatta aloittaa, ehdottomasti! Ainakin joku neuletyö on pakko olla aina meneillään, virkkauskin ehkä, kun on kerran kesä tulossa, ja kesällä kuuluu virkata.
Tunnisteet:
2009,
aloitus,
pappipuikoissa
Raijis mukana fufoilemassa
Moi!
Ilmottauduin mukaan fufoiluun, kun mulla on pari pahasti ufoutumassa olevaa neuletta aktiivisemmin työstettävänä olevien töiden lisäksi.
Muutama vuosi sitten, kun innostuin uudelleen neulomisesta, mulla oli jopa 80-luvun puolella kesken jääneitä neuleita. Nykyisin ne kaikki vanhimmat on joko neulottu valmiiksi tai todennäköisemmin palautettu kerälle ja mahdollisesti neulottu uudelleen, eri kokoisiksi ja mallisiksi.Välillä sain kaikki ufoni selätettyä ja pysyin jonkin aikaa (varmaan puoli vuotta ;D) aisoissa niin, että mulla oli korkeintaan pari työtä yhtaikaa kesken, mutta nyt niitä on taas sen verran, että asialle on tehtävä jotain.
Tässä ne keskeneräiset:
1. Vanhin ja ainoa oikeasti ufo on tummanvihreä tunika, jota aloitin elokuussa. Siinä on miehusta menossa kainaloissa ja jonkin verran tehtynä kumpaakin hihaa, mutta en ole osannut päättää tuleeko siitä raglanmallinen vain istutetuilla hihoilla, niin se ei etene ollenkaan.
2. Toinen on sitten punainen neuletakki äidilleni, siinä on miehustakappaleet ja eka hiha neulottu ja toinen hiha jo lähes kyynärpäässä. Vähän nolottaa, kuin se on niin pienestä kiinni, mutta en ole millään jaksanut laskea silmukoita, että missä kohdassa oikeasti olen.
3. Sitten kesken on vauvalangoista virkattava peitto, puolessa välissä suunnilleen. Halusin kevättalvella jonkun aivottoman työn, mutta se on kyllä vielä aivottomampaa kuin olisin uskonut itsekään.
4. Sitten neljäntenä on keltainen ketjusilmukkahuivi, jota on virkattu kuudesta kerästä kohta viisi.
5. Uusin keskeneräinen on viikko sitten aloitettu Step-sukka, matkaneuleeni. Ei todellakaan oikea ufo, mutta keskeneräisten listalla kuitenkin.
6. Ja kun kerran tässä fufoilussa voi tehdä muutakin kuin neuloa, niin lankalaatikkoni pohjalla on myös yksi parikymmentä vuotta kesken ollut kanavatyö, jonka voisin myös nyt kesällä pistettä valmiiksi. Siinä ne sitten onkin.
Lisää musta ja tekeleistäni voi lukea blogistani, (joka puuttuu tuolta sivupalkin blogilistasta). Ja eikun neulomaan ja virkkaamaan!

Alkuun on päästy
Juh, se viime kesän sininen puserontekele on puikoilla taas, päättelin sen ensimmäisen hihan, laskeskelin silmukat ja tarkistin tarvittavien kavennusten paikat. Löysin jopa sen viimeisen sinisen kerän, jonka tuohon pitäisi nyt riittää.
Lisää nurkissa pyörivää:
6. Kämmekkäät, perusperusperus, vain peukut puuttuu. Mulla on joku peukalo- ja päättelysyndrooma. Siksi neulonkin mielelläni päättelykykyisille ja -haluisille henkilöille...
7. Oma blogini uhkaa muuttua ufoksi!
Hauskaa Vappua!
jaanaj

Mukana taas
Nämä ja monta muuta on kesken. Ilman suurempaa penkomista pääsin lukuun 14, joka ei varmaankaan pidä paikkaansa. Ufoista löytyy enemmän tietoa blogistani. Paloista koottava torkkupeitto kai olisi tämän vuoden pääurakka. Aina olen saanut jonkin pitkään kesken roikkuneen työn loppuun ja niin varmaan nytkin.
Tsemppiä ja valmiiksi saamisen riemua kaikille mukana olijoille!
Sahramin esittely
Minä ja minun Ufoni... Olen Sahrami, ja minulla on sulovilen-geeni, eikä kyse ole mistään satunnaisesta mutaatiosta, vaan kyllä tämä on kulkenut suvussa pitkään.
Omalta osaltani sairauteni tuottaa myös paljon keskeneräisiä käsitöitä, koska uutta lankaa on kiva koittaa aloittaa joksikin, mutta se lopettelu... PLÄÄÄÄH!
Viime kesänä esittelin vinon pinon keskeneräisiä, OMAN mittapuuni mukaan ufoksi päätyneitä töitä. Osa niistä on muuten edelleen kesken, osa valmistunut, osa purettu. Viime kesän Fufoilusta paras oppi oli se, että ei-miellyttävän työn VOI purkaa! Minulle ihan uusi (ja vapauttava) kokemus.
En ole vieläkään ehtinyt kaivella esiin Ufojani, mutta kyllä niitä on. Paljon. Enemmän kuin viime kesänä?
Nyt niiden ei pitäisi pudota päähäni, koska olen muuttanut arkistointijärjestelmääni (=ostin ison kaapin jossa laatikot pysyvät kurissa). Äkkiseltään voisin nimetä ainakin seuraavat ufot:
-halpislangasta varasukat hoitoon (ei siis nimenomaan meidän lapsille varasukkia, vaan hoitopaikkaan jemmaan, jos joku joskus tarvitsee)
-pikkulikalle suunnitellut villasukat, tyyliä apinoitu jussi-sukista
-taikajakku
-puuvillatakki, joka piti jo viime kesänä purkaa...
-vaaka-tilkuista peitto
-epämääräinen läjä vauva myssyjä tms. lahjavarastoon mietittyä
-silkkisekoitelangasta pikkujakku (tämän olen ajatellut purkaa, lanka on mukavaa, mutta malli liian työläs nykyiseen jaksamiseeni ja koska tiheys ei mätsännyt ohjeeseen, jouduin laskemaan uusiksi ja nyt 15 vuoden jälkeen en enää muista laskelmiani...)
Että tällaista näin aluksi. Mites teillä muilla?

Fufo-korit
Nämä odottavat koreissaan ja ulkopuolella. Huivi, pusero ja kahdet sukat Jotain muutakin keskeneräistä on, mutta niistä myöhemmin näiden kahden kuukauden aikana, jos ehdin...
nämä pitäisi sitten selättää
torstaina, huhtikuuta 30, 2009
Ufojen tuho alkaa!
Pääemo on valmistellut huomisia 12-vuotissynttärikemuja sen verran ahkerasti, että nyt vasta ennätin istahtaa aloilleni.
Olette kaikki sydämellisesti tervetulleita tähän tempaukseen!!
Muutama kutsu odottaa vielä sisäänkirjautumista, joten kaiken kaikkiaan meitä on yli 70 rohkeata fufoilijaa ryhtymässä ufojen viimeistelytalkoisiin.
- Jos jollain on ongelmia kutsun kanssa tai huomaat esimerkiksi blogisi puuttuvan sivupalkin blogilistalta, hihkaise rohkeasti. Ilmoittautumisia tuli sekä tänne blogiin että sähköpostiini eikä olisi yhtään kummallista, vaikka joku osoite olisikin naksahtanut vääräksi matkan varrella tai olisi peräti unohtunut. Ottakaa aina reilusti yhteyttä, mikäli on jotain epäselvää tai kysyttävää.
Suurkiitos vielä apuemo-Outille avusta näissä alkutohinoissa!
Toivottavasti tuleva kahden kuukauden puristuksemme on tuottelias ja suurta iloa tuottava!
Jakakaa mieluusti kokemuksia ja tuntemuksia täällä blogissa, samoin kuin ideoita ja oivalluksia. Niistä saattaa olla iloa ja hyötyä muillekin.
Ajatus - ja kirjoituskin näköjään - kulkee tähän aikaan päivästä sen verran töksähdellen, ettenpä taida jaaritella tällä kertaa tämän pidempään, vaan toivotan kaikille:
Sana on vapaa :).
P.s. Heti unohtui yksi tiedotusasia:
Kannattaa laittaa blogikirjoituksen tunnisteeksi 2009, niin kirjoitukset erottuvat aiempien vuosien teksteistä!

Tsemppiä fufoiluun!
Sana on vapaa :).
P.s. Heti unohtui yksi tiedotusasia:
Kannattaa laittaa blogikirjoituksen tunnisteeksi 2009, niin kirjoitukset erottuvat aiempien vuosien teksteistä!
Äiti-puffan Fufo-hörhöilyä
Heipä hei!
Yllättävän vähän niitä ufoja taitaa minulla luurailla. Pahimmat ovat oma puuvillainen bolero kolmen vuoden takaa, sekä vauvan neuleasu odotusajalta (eli reilu 2v ollut kesken). Ei toivoakaan että omalle lapselle tuo mahtuisi, mutta kunhan saisi pois pois nurkista! Pari muuta ufoa ovat Ruska-huivi viime kesältä, tosin sen pitikin olla pitkäaikainen projekti, mutta jotain rajaa sentään, samoin taideneulottu ympyrätakki itselle. Tavoitteena olisi saattaa valmiiksi nuo kaksi vanhinta. Muutakin (=uudempaa) kun tulee tässä ohella kuitenkin neulottua.
Blogissani löytyy selostusta lisää - asiasta kuin asiasta! :)

Haliaddikti ufoilee
Huomenna on vappu ja fufoilu alkaa!
Ensimmäistä kertaa mukana ja ufoja on löytynyt enemmän kuin muistinkaan *eh-heh*
Pahin ufoni on varmasti paita itselle. tehdään pyörönä ja se on keltainen. Mitä enemmän neulon, sitä enemmän tuota väriä vihaan. Paitaa on n.30cm valmiina.
2. Ufo on vauvan polvisukat. Toinen sukka on valmis ja toista ei ole edes aloitettu.
3. Sneekerit (vai miten se nyt kirjoitettiinkaan) toinen tehty n. puoleen väliin
4. Miehelle pipo. En tiedä miten lanka riittää ja muutenkin tökkii.
5. Ristipisto Nalle puh kuukausikalenteri. On ollut hävyttömän pitkään ufona, koska keltainen lanka loppui, eikä vastaavan väristä enään löytynyt, joten jouduin ostamaan suht. lähellä olevaa ja nyt on jatkaminen tökänny piiiiitkäksi aikaan. Ristipistot on kuitenkin niin aikaavievää, joten olen tyytyväinen, jos saan yhen kuukauden valmiiksi.
Näillä mennään ja toivotaan, ettei enempiä ufoja juokse jostain kätköistä esiin :D

keskiviikkona, huhtikuuta 29, 2009
Omat ufoni
Tervehdys! Täällä myös yksi innokas fufoilija. Kuten blogissani jo mainitsin, ei minulla tällä hetkellä ole mitään kovin vaikeasti tapettavia ufoja nurkissa, mutta muutama keskeneräinen työ kyllä on, joten lasken ne nyt itselleni ufoiksi koska ne olisi kiva saada valmiiksikin. :)
Tuolla blogissani on kuvat ufoista, mutta tässä vielä kirjallinen lista:
1. Talvikenkäsukat itselle, aloitettu 1.2.2009. Kauniin väristä mutta ohutta lankaa, joten neulominen on hidasta. Nämä kyllä teen valmiiksi.
2. Sukat äidille, aloitettu joulukuussa 2008. Nämäkin teen valmiiksi ajallaan, on vaan tullut muita projekteja ja kiireitä väliin.
3. Sukat siskolle, aloitettu varmaan tammikuussa 2009. Valmiiksi tekeytyvät kyllä... en vaan ole kerinnyt näihinkään keskittymään.
4. Villapaita siskolle, aloitettu joskus vuonna 2007. Paksulla Hippy-langalla tulisi nopeasti valmista kunhan jaksaisi neuloa. Tämäkin on valmistumassa.
MUOKS: Nurkista löytyi vielä yksi tosiufo joka täytyy saada mukaan koitokseen! Tästä taitaakin tulla se johon keskityn eniten. Eli 5. Paita itselle Tahiti-langasta, vasta alkutekijöissään koska muovilangan neulominen tökkii niin pahasti. Tämänkin aion kyllä selättää valmiiksi asti!
Kaikki ufoni ovat siis sillä linjalla että joskus valmistuvat, mutta en usko kaikkien valmistuvan tämän haasteen aikana. Olen päättänyt keskittyä villapaitaan eli näistä ufoimpaan, ja jos muutkin tekeytyvät niin kiva niin.

Mukana
Hei!
Kaivelin muistini lokeroita - ja kurkkasin sohvan viereen. Minulla on ainakin nyt nuo viisi ufoa, joista haluan tällä kierroksella eroon.
1. Toissa talven lumilta orpo sukka, lanka ei riitä kaveriin - luultavasti olisi viisainta purkaa.
2. Viime talvelta kesken oleva sukka, lanka ei riitä kaveriin -mennee purkuun-
3. Pusero vuodelta kivi ja keppi, melkein valmis, saumat ommeltu ja todettu että hauikset (lue: allit) ei mahdu hihoihin. Hihat varmaankin uusiksi.
4. Pusero viime kesänä kirpparilta ostetusta langasta, oli ainakin talvella ihan passeli, kunhan saisin ekan hihan pääteltyä ja toisen hihan tehtyä.
5. Baskeri hahtuvalangasta äidille, jäi vaiheeseen kun totesin ajattelemani yhdistämistekniikan olevan toivoton hahtuvalangalle.
Kuvia - no ei just nyt satu olemaan.

tiistaina, huhtikuuta 28, 2009
ilmoittaudun mukaan
Minäkin tulin mukaan. Noita Futoja löytyy minulta useampi kappale ja jos jonkin sais niistä valmiiksi. Olen ollut viime vuonnakin mukana ja silloin sain muutaman valmiiksi, mutta katsotaan jos sais tänä vuonan edes yhden.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)