Fufoilutempauksen palakinto tuli eilen. Avvaimenperä, mutta onko tälle joku muuki käyttötarkotus? Kuten neulatyyny? Taitaa olla käsintehty tämä sieni.
Kiitos Marelolle muistamisesta.
torstaina, syyskuuta 10, 2009
tiistaina, syyskuuta 08, 2009
Arvontapalkinto
Kaunis kiitos Outille (jonka satunnaislukugeneraattori on ollut mulle suopea) runsaasta paketista :) Suklaat eivät kuvausta jaksaneet odottaa, ja enää paperit todistusaineistona..
maanantaina, heinäkuuta 27, 2009
Arpajaisvoitto
torstaina, heinäkuuta 16, 2009
Näin siinä sitten kävi
Tässä yhteenveto Fufoilustani. Olen itse todella tyytyväinen lopputuloksiin, vaikka ihan kaikki ei valmiiksi tullutkaan. Kaikkein ihaninta oli todeta, että on tiettyjä töitä, joita ei edes tarvitse tehdä valmiiksi, vaan ne voi tyynesti jättää tekemättä.
Kiitokset kaikille kannustuksesta ja esimerkistä.
Otetaan taas uusiksi!
Kiitokset kaikille kannustuksesta ja esimerkistä.
Otetaan taas uusiksi!
tiistaina, heinäkuuta 14, 2009
Palkintoja
Onnea siis vielä fufoilun arvontavoittajille!
Oma palkintoni lähti postiin viime perjantaina. Toivottavasti se löytää perille piakkoin.
Enpäs laitakaan kuvaa, ennen kuin palkinto on kuitattu vastaanotetuksi.
Tänne blogiin voisitte muutkin vielä kuitata palkinnot lähetetyiksi ja vastaanotetuiksi, jos asianomaisille sopii.
Raportoitavana mulla olis myös (vihdoin) yksi valmistunut Fufoneule, mutta siitä lisää tuonnempana.

torstaina, heinäkuuta 09, 2009
Tehdyt per 30.6.2009
Ekana, viivästyneet mutta sitäkin suuremmat kiitokset tempauksen järjestäjille!
Tämä on ollut todella hyödyllinen proggis. En ole koskaan saanut keskeneräisten töiden määrää näin alas :-)
Ja saldo per kesäkuun loppu:
Työt 1-2 purettu
Työt 3-4 viimeistelty
Työt 5-7 neulottu ja viimeistelty
Työ 8 kesken, mutta edistyi (ennusteen mukaisesti).
Kiitos kaikille muillekin osallistuneille tsempistä ja esimerkistä, se kannusti ja auttoi kuosissa pysymisessä,
tMeri

torstaina, heinäkuuta 02, 2009
Grande Finale
Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin myös viralliset fufoilut - epävirallisissa merkeissä varmasti monella on vielä ufoja "kynittävinään". Mutta kaksi reipasta ufojen nujerruskuukautta on takana ja maineen sekä kunnian lisäksi ufoilijoiden kesken oli palkintoja arvottavana. Joten suoraan asiaan:
Omavaltaisesti arvoin ensimmäiseksi palkinnon, jonka luovutin itse. Ensimmäisen ufo-fufo- palkinnon arvontaan osallistuivat kaikki ne, jotka ovat saaneet jonkun ei neulotun/virkatun -ufon valmiiksi. Tässä kategoriassa satunnaislukugeneraattori suosi KIO:ta.
Seuraavaksi arvoin samaisella generaattorilla kaksi Marelon lahjoittamaa palkintoa kaikkien osallistujien kesken: onnetar oli tällä kertaa suosiollinen NÄPILLE ja VILLAVIRVELLE.
Tämän jälkeen oli vuorossa pääemon eli Helmiksen luovuttama palkinto, joka satunnaisesti arvottuna osui ARJALLE.
Ja lopuksi arvoin kaksi Taika-Taigan lahjoittamaa puikkopussukkaa, jotaka osuivat TALUTTIMELLE ja KOUKKUHELMELLE.
Jotta palkinnot löytäisivät oikeisiin osoitteisiin, pyydän sekä lahjoittajia että palkinnon voittaneita laittamaan pikaisesti viestiä yhteystietoineen osoitteeseen oujova@yahoo.com.
Kiitoksia kaikille ufoilijoille, on ollut taas mukavaa ufoilla ja seurata toisten valmistuneita töitä. Omat ufoni tulivat nujerretuksi, mutta kasa uusia töitä on jo puikoilla - eiköhän ensi vuodellekin taas jotain löydy!
Loppusaldoni
Yksi patalappu tuli valmiiksi, yksi pitsihuivi, yhdet sukat neuloutuivat valmiiiksi ja yksi sukanalku purettua. Neljä siis valmistui ja monta on kesken... Jää pesämuna ensi vuodeksi!
Kiitos kaikille kanssabloggaajille. Aina kävin katselemassa, vaikka en jaksanut/ehtinyt kommentoida. Jos ei olisi ollut fufoilua, niin olisi nuokin kesken....
Kiitokset emännille ja kanssa-fufoilijoille!

Kaksi kolmesta valmistui
Nopeasti se tuo kaksi kuukautta kuluu. Fufoilun alkaessa tuntui, että tässähän ehtii tehdä vaikka mitä. Ja olisihan sitä ehtinytkin, jos olisi ollut ahkerana. Ja jos ei olisi aloittanut mitään uutta, vaan pitäytynyt ufojen parissa. Mutta kaiken kaikkiaan olen sittenkin tyytyväinen tulokseen, kun sain sentään kolmesta ufosta kaksi valmiiksi.
Ja tämän lintutyynyn.
Mutta se suurin työ jäi aloittamattakin, siis isosta pöytäliinasta puuttuvat neljä kukkakimppua. Ne pitäisi kirjoa, niin saisi liinan käyttöön. No, ensi vuonna fufoillessa viimeistään, jos ei ennen sitä tartu neula käteen.
Mutta mukava on ollut fufoilla yhdessä. Kiitos kaikille kanssafufoilijoille ja ennen kaikkea emännille, jotka ovat tehneet meille tämän mahdolliseksi! Yhdessä tekeminen, vaikka näin virtuaalinenkin, antaa voimaa tarttua vähemmän innostaviin töihinkin (sitä kai ne ufot ovat). On ollut mukava seurata toistenkin töiden etenemistä tänä aikana ja nähdä monien kauan, kauan kaappien kätköissä olleiden töiden valmistuvan. Mukavaa on ollut myös, kun olen löytänyt uusia mukavia blogeja, joita olen jäänyt seuraamaan.
Valmista!
Kaksi lasten neuletta valmiina, olleet itse asiassa jo viikon, mutta huomenna olevat kuopuksen 1-v. juhlat syrjäyttivät kaiken muun. :) Vihreästä v-aukkoisesta neulepaidasta Esikolle (lankana Lanett) ja punaisesta, pitsihelmaisesta villatakista (Lanett edelleen) kuopukselle laitan kuvia myöhemmin blogiini.
Kiitos seurasta emoille ja kanssa-ahertajille! Oli mukava tempaus ja pikku hiljaa voi jo hyvällä omallatunnolla aloitella uusiakin töitä. Muutama Ufo jäi vielä nurkkiin notkumaan, ehkä nekin jossain vaiheessa valmistuvat. Mä lähden jatkamaan silikonimuottien testaamista... ;)

Loppu
Niin siinä vain kävi että toinen tavoite työni ei valmistunut, mutta eteni kyllä hyvin. Ollaan jo yli puolen välin ja matkahan lähti siitä että valmiina oli pari senttiä. Pitkää huivia on siis tulossa. Mukava kesää kaikille ja emännille kiitos!
One and Only...
Näinhän siinä sitten kävi, että kun fufoilu ei tänä kesänä napannut, niin ei se sitten napannut... Yksi työ vain tuli valmiiksi, joten eipä paljon kehumista. Uudet käsityöt veivät tällä kertaa enemmän mukanaan!
Vuan haetanneeko tuo mittään :)!
Vuan haetanneeko tuo mittään :)!
Tunnisteet:
2009,
Loppuraportti,
pappipuikoissa
keskiviikkona, heinäkuuta 01, 2009
Aika loppui!
Edelliseen postaukseeni viitaten voin tässä todeta, että kymmenestä Ufoni luettelosta ovat fufoiksi muuttuneet nrot 2 ja 4.
Koukutun maton (nro 9) kohdalla tapahtui lomalla edistymistä, mutta ei valmistumista.
Kaiken kaikkiaan tämä Fufoilu on ollut erittäin kannustava ja aikaansaapa yritys, olen erittäin kiitollinen idean keksijälle ja kiitän lämpimästi emoa (apuja unohtamatta !!), joka on meitä hoidellut ja tsempannut. Lämpimät onnittelut myös kaikille osallistujille ja onnistujille - eikö olekin keventynyt olo? :) - jaksaa taas aloitella kivoja uusia projekteja!

Taika Taiga,
valmis
Hiipunut ufojen tuhoaminen
Innokkaan alun jälkeen ufojeni tuhoaminen ei enää sujunut kovin hyvin. Ikuisuus-ufo on ufo edelleen eli 90-luvulla aloitettu villapaita ei vieläkään valmistunut. En löytänyt sen kaikkia osia edes, tosin en kovin ahkerasti etsinytkään... Muutama tosihelppo ufotuho jäi myös tekemättä, esim. vuosi sitten valmistunut neuletakki on edelleen ilman nappeja. Kaappien kätköistä esiin putkahdelleet täysin unohtuneet ufot myös aiheuttivat päänvaivaa. Mutta jotain sentään valmistui ja kuva toisesta erästä tuhottuja ufoja löytyy blogistani.
tiistaina, kesäkuuta 30, 2009
Ufojen ufoni on VIHDOINKIN valmis!
Huh huh! Siinä se nyt on! Meinasi mennä "pitkäksi" tuo loppurutistus! Eipä olis ollut ensimmäinen kerta. Onkohan tämä niitä omien rajojen testaamisia. Ajattelin ,että vielä on kuukausi aikaa, sitten viikko ja APUA, yksi päivä! Tämän puseron kokoamisen (arvatkaapa montako langanpäätä etukappaleessa oli) aloitin illalla klo 21. Meinasi jo usko loppua, mutta siinä se kuitenkin on! Eikä sen tekemiseen mennyt kuin vähän vaille 20 vuotta! Eipä silti,suurimman ajan tuo ufoneule vietti pimeässä komerossa.
Oli tosi kiva olla mukana tässä fufoilussa. Kiitos sen ja kaikkien "kanssafufoilijoiden" tuo "hörhäke" on tässä! Jatkosijoituspaikkaa sille ei ole tiedossa!
Laitan parempia kuvia blogiimme, kunhan aamu valkenee! Kohta onkin keskiyö. Meillä kylläkin aivan valoisaa!
Hyvän yön toivotuksin Irina!

Fufoilut fufoiltu
Unohdin tämän kuvan ja laitoin sen nyt myöhemmin ja harmittaa kun en taaskaan osaa tätä bloggeria käyttää ja saa seuraavaa kuvaa tuonne oikeiden ufojen jälkeen.
Eikös sekin ole ufon tuho kun pakkaa keskeneräisen työn ja loput langat laatikkoon ja lähettää neulojalle joka tykkää Hippy langasta ja kaipaa sitä kovasti?
Aiemminhan olen esitellyt fufo ykkösen ja fufo kakkosen. Molemmat ovat olleet kovassa käytössä. Tässä nyt sitten loput valmiiksi saatetut ufot. Nämä olivat lähinnä päättelyä tai jotain muuta yhtä pientä vailla.
Tässä kaulaliina Norosta, neljä langanpäätä odotti päättelyään marraskuusta asti. Nyt saa joululahjalaatikko täytettä.
Nämä saippuapussitkin olivat odottaneet päättelyä, ja sitä että joku laittaisi niihin nyörit, nekin saattavat päätyä jollekin vaikka vielä kesä tuliaisina. Sukat, jotka ovat olleet kesken marraskuusta 2007, saivat reunoihinsa virkatun reunuksen ja päätynevät jollekin ystäväle unisukiksi, sillä Alfa-langasta neulottuina eivät muussa kestä ja alunperinkin aloin niistä unisukkia tekemään.
Siis, yhteensä 7 ufoa sain tuhottua, jos noita pikkutöitä nyt voi oikeiksi ufoiksi laskea. + sitten se yksi joka on lähetetty eteenpäin.
Ympyräneulekin on edennyt ja valmistuu kyllä. Rapulankasukat menevät purkuun jälleen kerran, ei vaan tule hyvää kuviota sillä valmiilla raidotuksella. Lätäköityy liikaa
Ympyräneulekin on edennyt ja valmistuu kyllä. Rapulankasukat menevät purkuun jälleen kerran, ei vaan tule hyvää kuviota sillä valmiilla raidotuksella. Lätäköityy liikaa
Kiitos kaikille kanssa fufoilleille ja oikeille emännille. Oikein hyvää alkavaa heinäkuuta jokaiselle, iltaterveisin seijap Heimolasta.
Hisk It jatkaa
Iso kasa sukkia valmiina on,
mut Teddy-huivi koki karun kohtalon.
Se mielestäni liian kapeaksi jäi
joten purkutuomion se kohdata sai.
Minttumaari pingotusta odottaa,
kohta aurinko sen kuivaksi porottaa.
Blogia päivitin jo pitkä tovi sitten,
mut runosuoni kärsi kovan lorvikatarriksen.
Fufo-tempaus oli kyllä hyvä,
elo valmistuneiden jälkeen pelkkää hymyilyä!
-

Lape laiskimus
Omaksi saldokseni ilmoitan 0 valmistunutta työtä ja 2 purettua sukan alkua, joista toinen kyllä neuloitui sukaksi asti, ihan tavalliseksi sukaksi. Jos vielä siivousinnoissani takin alun löydän Tiina-langasta, niin sen purkaan. Valepatentti tuntuu sille liian raskaalta, jotain kevyempää ois suunnitteilla. Tunnustan, että olen aloittanut aivan uutta, yksi huivi on hitusta vaille valmis ja "pari" junasukkaakin on valmistunut, ei vain yhtään vanhempaa. Joku kumma on jummannu ne niin hyvin että ne ei taho löytyä vaik ettii :S
Loppuko?
Mihin ihmeeseen se kaksi kuukautta oikein vilahti? Vai onko nyt jo muka oikeasti virallisen fufoilun viimeinen ilta?
Oma fufoiluni oli tänä vuonna aiempia vaatimattomampaa. Ehkä ihan ikivanhoista ufoista ne parhaimmat on jo tehty. Viimeiset wuosikertaufot voisikin joskus vain purkaa pois, jos tohtisi.
Pari ufoutunutta ompelutyötä tuli kuitenkin valmiiksi ja lisäksi kevättalven neulestartitiksen aiheuttama keskeneräiskori tyhjeni - sanotaan nyt vaikka, että kohtuullisen kiitettävästi.
Yksi helmikuussa aloitettu kesäneule on ufo, jonka haluan valmiiksi vielä tänä kesänä, joten sitä minä vielä hissuksiin fufoilen.
Vaikka pääfufoemo onkin ollut vähän laiskanpullero toimissaan, muut ovat olleet sitäkin ahkerampia! Taas kerran on ollut upeaa nähdä, miten hienosti ja nerokkaasti on todella vaikeitakin ufoja saatu valmiiksi. Monenlaisia vastoinkäymisiä on fufojen tielle taas kasautunut, mutta fufoilijatpa ovat sinnikästä väkeä.
Onnea siis ihan jokaiselle, joka on onnistunut yhdenkin mieltä painaneen ufon muuttamaan fufoksi. Moninkertaisen onnittelut niille, jotka ovat urakalla tehneet oikein suursiivouksen käsityökomeroissaan ja neulekoreissaan!
Fufoiluhan ei varsinaisesti ole kilpailu, joten emme palkitse osallistujia fufojen määrän tai laadun tai minkään muunkaan vertailuperusteen nojalla. Uskon ihan oikeasti - aiempien vuosien vahvasta omasta kokemuksesta - että paras palkinto fufoilijalle on todellakin se valmistunut (tai joskus myös purettu) työ!
Kolminkertainen hurraa-huuto siis kaikille valmistuneille fufotöille!!
Perinteisesti on kyllä suoritettu fufoarvonta virallisen osuuden päättymisen kunniaksi. Ja jo perinteisesti arvonnan on suorittanut Outi :). Oletko Outi linjoilla ja onnistuuko arvonta lähipäivinä? Sivupalkissa on emon tiedossa olevat lahjoitukset nähtävillä, joten niistä sitten lähtee arvontapyörä pyörimään :).
Kiitos kaikille mukanaolosta ja vielä kerran suuren suuret onnittelut kaikille!!
P.s. Blogiin saa edelleen raportoida ufotöistä, jos joku muukin kuin meikäläinen vielä haluaa jatkaa.
Oma fufoiluni oli tänä vuonna aiempia vaatimattomampaa. Ehkä ihan ikivanhoista ufoista ne parhaimmat on jo tehty. Viimeiset wuosikertaufot voisikin joskus vain purkaa pois, jos tohtisi.
Pari ufoutunutta ompelutyötä tuli kuitenkin valmiiksi ja lisäksi kevättalven neulestartitiksen aiheuttama keskeneräiskori tyhjeni - sanotaan nyt vaikka, että kohtuullisen kiitettävästi.
Yksi helmikuussa aloitettu kesäneule on ufo, jonka haluan valmiiksi vielä tänä kesänä, joten sitä minä vielä hissuksiin fufoilen.
***
Onnea siis ihan jokaiselle, joka on onnistunut yhdenkin mieltä painaneen ufon muuttamaan fufoksi. Moninkertaisen onnittelut niille, jotka ovat urakalla tehneet oikein suursiivouksen käsityökomeroissaan ja neulekoreissaan!
***
Fufoiluhan ei varsinaisesti ole kilpailu, joten emme palkitse osallistujia fufojen määrän tai laadun tai minkään muunkaan vertailuperusteen nojalla. Uskon ihan oikeasti - aiempien vuosien vahvasta omasta kokemuksesta - että paras palkinto fufoilijalle on todellakin se valmistunut (tai joskus myös purettu) työ!
Kolminkertainen hurraa-huuto siis kaikille valmistuneille fufotöille!!
Perinteisesti on kyllä suoritettu fufoarvonta virallisen osuuden päättymisen kunniaksi. Ja jo perinteisesti arvonnan on suorittanut Outi :). Oletko Outi linjoilla ja onnistuuko arvonta lähipäivinä? Sivupalkissa on emon tiedossa olevat lahjoitukset nähtävillä, joten niistä sitten lähtee arvontapyörä pyörimään :).
Kiitos kaikille mukanaolosta ja vielä kerran suuren suuret onnittelut kaikille!!
P.s. Blogiin saa edelleen raportoida ufotöistä, jos joku muukin kuin meikäläinen vielä haluaa jatkaa.
Se ois siinä
Minun fufoilut meni ihan reisille eli yksi ainut ufo valmistui, äitienpäiväsukkien jalkoihin jäänyt Lumi-huivi. Minttumaaria tikuttelin, mutta kesken projektin hoksasin, että poikien hoitotäti jää eläkkeelle ja häntä olisi mukava muistaa jollain. Joten Mielityn Kellokukka pomppasi puikoilla ja fufoilu jatkunee omatoimisesti sen valmistuttua. Tässä vielä linkki blogiini postaukseen, jossa huivin esittelen: *click*
Kiitokset emännälle ja kanssafufoilleille! Palaillaan astioille :)
Kiitokset emännälle ja kanssafufoilleille! Palaillaan astioille :)
maanantaina, kesäkuuta 29, 2009
jotain...
Sain kuin sainkin edes yhden toisen ufon fufoksi. No, ehkä tämä ei varsinaisesti oman kriteeristöni perusteella lukeutuisi ufoksi alunperin, mutta menkööt. Alamäki kuitenkin kun jo on.
Neiti kuusiveelle Novitan karusellista neule. Malli ihan omasta päästä, silmukkalukuja vakoiltu ehkä Kauneimmat käsityöt-lehdestä. Tai sitten siitä suomenkielisestä sandrasta. tai olisiko ollut kuitenkin Moda? Lehti on jokatapauksessa jo pinossa muiden mukana. Langat ostettu joskus alkuvuodesta, hamsteritempauksen jälkeen. Koitin esikoisen päälle, mahtuu hyvin, on hihoissa sitten neitille hieman kasvunvaraa. (no aloitan kaikki neuleet siten, että niissä on kasvunvaraa, kun valmistuminen saattaa hieman venyä).
Tämä on tehty viimeistään pääsiäisenä siihen pisteeseen, että oli kaikki kappaleet valmiina. Enää piti ommella yhteen ja kutoa kaulus. Siihen menikin yksi ilta - siis vain yksi. Pienestä se on joskus kiinni.

Raijiksen viimeinen Ufo
Valmista tuli, kaikki Ufot on nyt Fufoja!
Tunikasta juttua Blogissani.
Kiitos emännälle ja kaikille kanssafufoilijoille!
Tunikasta juttua Blogissani.
Kiitos emännälle ja kaikille kanssafufoilijoille!
Eka täysin valmistunut
Jee - minäkin sain jotain täysin valmiiksi! Näidenkin pingottamisessa meni kyllä tosi kauan, kun ei kaikkia saanut mahtumaan kerralla.
Tarkemmat tiedot näistä lasinalusista löytyvät blogistani. Vaikken muuta saanutkaan täysin valmiiksi, niin olen tyytyväinen UFO-projektien edistymiseen - ryhmäkannustus auttaa :-) Kiitos siis emolle ja kaikille kanssaFUFOilijoille!

sunnuntai, kesäkuuta 28, 2009
Villatakkeja
Kaksi villatakkia isommalle tyttärelle valmistuivat viimein. Kumpikin aloitettu jo aikaa sitten, mutta onneksi olivat vielä sopivat.
Kummassakin lankana Mandarin Petit ja ohjeet löydetty Mandarin babysta.
Seuraavaksi viimeisteltiin beige villatakki Novitan Maxista. Kiitokset vaan Pirrelle, jolta löytyi ylimääräinen kerä ja vieläpä oikeaa sävyä. Takana samanlaiset palmikot keskellä.
Enemmän tarinaa taas blogista. Vielä muutama työ jäljellä ja pari päivää!

Ufot 4 ja 5 upotettu !
Sain ufot 4-5/6 riittävään valmiusasteeseen: niitä en silitä muuton pakkaamisen vuoksi, vaan saavat edustaa kurttuisina valmista neuletta (blogissa kuvat).
Työ 6/6 jää kesken tulevienkin kesäpäivien chillailu- ja nautiskeluneuleeksi, kuten uhkasinkin. Siitä tilannekuva kuun vikana päivänä. Ja... olen tyytyväinen !!
Työ 6/6 jää kesken tulevienkin kesäpäivien chillailu- ja nautiskeluneuleeksi, kuten uhkasinkin. Siitä tilannekuva kuun vikana päivänä. Ja... olen tyytyväinen !!
lauantaina, kesäkuuta 27, 2009
Neljäs ufo selätetty
Isosiskoneuleeksi kutsuttu villapusero valmistui, ja melkein ufoutui uudelleen kun en uskaltanut ommella kappaleita yhteen pelossa, ettei se sovikaan. Kun ajattelee kaikkea sitä työtä, ja edessä on mahdollinen epäonnistuminen, ei tee useinkaan mieli jatkaa. Tämä varmaan selittänee alkuperäisenkin ufoutumisen.
Viikon verran keräsin rohkeutta, ja ompelin kappaleet vihdoin toisiinsa ja päättelin lukuisat langat. Huoh. Miksen tehnyt tätä aikaisemmin, sanotaan vaikka puoli vuotta sitten kun oli alpakkaneulesäätkin. Se sopii nimittäin todella mainiosti. Jee!

perjantaina, kesäkuuta 26, 2009
Toinen ufo
... selitettiin tänään. Sininen villatakki on siis valmis. Vähän yli kilo Mambo-lankaa meni. Valitettavasti en ehdi kuvata tänään koska lähden lainamökkiin Juvalle lomailemaan.
Hyvää kesää!
t Inge
Hyvää kesää!
t Inge
Sinikellosukat
Fufoiluni päättyy näihin sinikellosukkiin. Ihan suunnitelmien mukaan tai siis sain kolmet sukat, huivin ja puseron valmiiksi.
Nyt on tyhjiä neulekoreja...
Kiitos tempauksen järjestäjälle ja muillekin tsemppaajille.
tiistaina, kesäkuuta 23, 2009
huh hellettä
Uusi /vanha hame valmistui juuri sopivasti. Tämähän oli majaillut nelisen vuotta kahtena kappaleena ufokorissani, ja nyt sain vihdoin tehtyä siihen helmuksen. Alkuperäinen ohje oli Rebecca-lehdestä, eikä sitä löytynyt vaikka käänsin kirjahyllyn nurin. Sovelsin siten uusimman Modan jotain pitsiä, ja tässä valmis hame.
Onko se läpinäkyvä? No on. Sanotaan vaikka "aika ilmava". Ei se mitään, kaapissa on musta alushame.
Toinenkin iso ja pitkäikäinen projekti valmistui. Nyt pitää vielä ommella kappaleet yhteen niin voin pääsen kehumaan sillä. Se on loppukirin paikka!
maanantaina, kesäkuuta 22, 2009
Nyt otti ohraleipä!
Otin urakakseni Burridge Lake Aran Afghanin valmiiksi saamisen. Kaikki sujuikin ensin suunnitelmien mukaan. Sain kolmannen paneelin neulottua. Samoin reunakaistaleen ylös. Alareunan kaistaleeseen lankaa riittikin vain puoleen väliin. Mie typerys aloitin neulomaan tätä peittoa (1,5 vuotta sitten) vanhasta valkoisesta, sinipilkullisesta Seiska veikasta, jota ei enää saa mistään. Lanka on nykyisen Nallen paksuista. Jos sitä sattuisi löytymään kaappien kätköistä, olisin valmis ostamaan kerän tai kaksi tai vaikkapa puolikkaankin.
Kuukauden kuulumiset
Tämä neuloja ei ole malttanut puikkojaan kunnolla kädestä laskea, ettei hyvin alkanut innostus keskeneräisyyksiin vain lopahda. Nyt kuitenkin viedään jo loppusuoraa ja olen ehtinyt käytellä kameraakin. Jo toukokuun puolella valmistuivat tyttöjen tunikat:
Seuraavaksi kesäkuun alkupuolella viimeisteltiin siskon bolero:
Sitten vuorossa oli ahkeraa pitsinneulontaa. Kummassakin liinassa on sama malli ja melkein samaan kohtaan olivat jääneet virheen takia. Vihreää purettiin vain sentti ja se valmistuikin ensimmäisenä. Sininen päätyikin sitten melkein alkutekijöihinsä, koska onnistuin pudottamaan kaksi silmukkaa purkupuuhissa.
Valmistuneiden pinossa on jonoa ja muutama ihan keskeneräisyyskin vielä löytyy. Enemmän tarinaa löytyy taas blogista.

Vihdoinkin valmista
Juhannuksena olen ahkeroinut valmiiksi kolme neuletyötä:
Kerttu-sukat siskolle. Aloitettu helmikuussa 2009.
Shetland Triangle-huivi, jonka aloitin maaliskuussa . Langat sain SNY:ltäni.
Tämä neule onkin jo vanhempi. Ohje on Novitan syksy 2005 lehdestä ja niihin aikoihin olen neuleenkin aloittanut. Silloin neuloin etu-ja takakappaleet sekä hihat valmiiksi. Ilmeisesti suuri pääteltävien lankojen määrä ei houkutellut ja neule jäi kesken. Halusin puseroon kauluksen pelkästään kirjavasta langasta, mutta sitä ei ollut tarpeeksi ohjeen mukaiseen isoon kaulukseen, joten sovelsin omalla mallilla. Pusero on paksu ja kuuma, toivottavasti sitä tarvitaan vasta talvella.

sunnuntai, kesäkuuta 21, 2009
Fufo 4
Sukkia olen tehnyt vuosittain kymmeniä pareja. Tämä sukka on aloitettu joskus pari, kolme vuotta sitten kärjestä. Koko sukka on tökkinyt siitä asti. Kärjestä aloittaminen ei vain ole ollut mun juttu. Nyt se löytyi mökiltä ja jos sukkapari on kesken kolme vuotta, niin ei tule toinen sukka valmiiksi. Siis sukka on purettu! Eipa vaivaa enää.
Slipoveri
Eilen sain yhden ufon valmiiksi. Tästä olen jo melkoisen ylpeä, sillä tämä on ensimmäinen varsinainen vaate jonka olen neulonut. Olen tähän asti tehnyt lähinnä huiveja ja päähineitä, joten kavennukset kainaloissa ja silmukoiden poimiminen kädenteiltä ja pääntieltä oli uusi asia. Lankana Novitan Rose-mohair.
lauantaina, kesäkuuta 20, 2009
Ei ufoja!
Sain tempauksen aikana valmiksi vain yhden ufon, mutta harmillisen onnettomuuden kautta keskeneräisiä töitä minulla on enää yksi, eikä sekään ole ufo. Talosta löytyi turkiskuoriaisia, enkä uskaltanut enää jättää eri puolilla taloa lojuneita keskeneräisiä töitä asuntoon vaan kaikki muovilaatikoiden ulkopuolelle pesiytynyt lanka päätyi roskikseen.
Tietystä näkökulmasta tempaus on ollut kohdallani menestys, koska ufot ovat nyt poissa. Jotkut keskeneräiset työt harmittavat, kuten hyvään vauhtiin päässyt Sylvi, mutta toisaalta on oikein vapauttavaa neuloa vain yhtä työtä kerrallaan. Toistaiseksi en ole antanut periksi kiusaukselle ja aloittanut uutta siksi, että puikoilla oleva pusero on tylsässä vaiheessa. On kivaa kun saa suunnitella mitä neuloo seuraavaksi, eikä takaraivossa koko ajan kiusaa tieto kasasta keskeneräisiä.
Toivon teille muille ufoilijoille parempaa ufojentuhoamisonnea, ainakin tavan suhteen, ja tavataan ensi kesänä taas! Eiköhän siihen mennessä jotain ole taas ufoutunut jos itseni tunnen.

Onnettomuus
Kun sovitin Lorelein heinikko -sukkaa, katkesi minulta jälleen yksi 2,5 mm puikko:(. Sukasta oli myös tulossa aivan liian iso, joten päädyin purkamaan sen. Viidestä UFOstani olen nyt siis purkanut kaksi ja saanut yhden huivin valmiiksi. Kesken on edelleen Jasminista paita (en ole koskenutkaan) ja säärystimet (pikkuhiljaa raita silloin, toinen tällöin). Säärystimillä on pieni mahdollisuus valmistua tempauksen aikana, saa nähdä, miten seuraavalla leirillä on aikaa neuloa.
keskiviikkona, kesäkuuta 17, 2009
Lopulta jotakin eli fufo 3
Tällainen ihanuus Titityyltä ostamastani Sea silk-langasta valmistui hitaasti. Lisätietoja blogistani!
tiistaina, kesäkuuta 16, 2009
Raijis ahkeroi
Sain valmiiksi yhden ufoistani (joka oli kyllä jo kerran saatui valmiiksi) kun neuloin kerän lankaa lisää viimekesänä tehtyyn mutta käyttökelvottomaan toppiin. Nyt siitä tuli tämmöinen pienihihainen peruspaita.
Lanka on Gjestalin Mystic Stretchgarnia.
Olen tosi tyytyväinen, seuraavaksi pitää käydä sen ainoan ihan oikean ufoni, eli tummanvihreän tunikan kimppuun! Toivottavasti valmistuu vielä Fufoilun aikana.
Mutta ei nyt muuta kuin hyvät Juhannukset kaikille Fufoilijoille!

Mä tein sen!!
Jihuu... mun viimeinen marinointi on uunista ulkona:) Eli mysteerihuivi on valmis - viimeistelty, kuvattu ja blogattu.
Lisähöpinöitä on blogissa - mä keskityn nyt hetken hyötyneulontaan (villasukkia lapsille) ja ryhdyn suunnittelemaan palkintoreissuostoksia Tapsalta:)
Ja palailen tietenkin vielä tänne ihailemaan teidän töitänne ja arvonnan tiimoilla myös. Ajattelin, että lahjoitan palkinnon (lankaa) "ei-neulotulle/virkatulle, valmistuneelle ufolle", joten vielä ehtii!
Noro-sukat
Noro-sukat valmistuivat eilen. Olipa niissä tikuttamisen vaivaa ja paljon pläähiä. Noron sukkalankaa, joka on tosi kaunista, kivan tuntuista, mutta ärsyttävästi takkuuntuvaa eli langat jäi koko ajan kiinni toisiinsa ja meni muutaman kerran poikki kun selvitin solmuja. Kulutus 118 g. Kahden kerroksen raidat.
Silmukoita oli 52-78 kerroksella, sovittamalla tehty molempia yhtäaikaa. Puikot 2 mm metalliset.
Koekäytetty kaupungilla tänään juhannusviikon noin 10 asteen lämpötilassa. Lörpsyy ja valuu. Vaatinee vähän kumilankaa yläreunaan. Luonnollista. Yläreunasta iso pystyasentoinen esine, jota heilutellaan edestakas, saattaa valahtaa. Onneks valmistu. Tämä tarkoittaa, että tein valmiiksi tai purin KAIKKI ufoni! Tuossa on jäänyt syrjään yksi sukankutile, mutta ei se vielä mikään ufo ole.
Hymyilyttää!
Lankaa?
Löytyisköhän keltään pientä myttyä lankaa tähän huiviprojektiin?
Lanka loppui jo ajat sitten, joten tästä tuli UFO, kun en kaupasta saanut lisää. Kyseessä on Schoppel Wolle Admiral Bambus Seide, puna-vihertävä, värjäyserä 1119256; ostin sen viime vuoden puolella Lankamaailma Nordiasta ja he eivät lankaa enää lisää saaneet. Huivista puuttuu 5 kerrosta, ei siis paljon (tosin en tiedä monta grammaa siihen tarviaisi?). Huivin malli on Lankakomeron Terttu II. Millään en haluaisi purkaa yhtä mallikertaa vähemmäksi...
En ole vielä ehtinyt edes esitellä itseäni ja projektejani täällä ja kohtahan tämä jo loppuu... Olen siis KoukkuHelmi ja mukana toista kertaa. Omassa blogissani kyllä esittelin oman UFO-ohjelman, josta voit käydä lukemassa täällä. Projekteissa on edistytty, mutta ei täysin valmiita tai kuvan arvoisia. Projektinumeroni 5, liinan alku on purettu, koska lanka oli liian ohutta, mutta siinä lopputulos-saavutukset ;-) Kevätpäiväntasaushuivi kylläkin on valmis, mutta pingottamatta.

sunnuntai, kesäkuuta 14, 2009
Jotain valmista Raijiksellakin
Moi,
laitan tähän kuvat niistä töistäni, jotka olen saanut viimeisteltyä valmiiksi. Mitään pitkäikäisiä ufoja mulla ei ollut, mutta kumminkin jollain lailla jumittaneita.
Toukokuussa jo valmistui keltainen ketjusilmukkahuivi
Viime viikolla kelta-oranssit Step-sukat
Eilen punainen Luksus Cloud -neuletakki.
Nyt mulla on kesken se vielä se kaikista ufoin, eli vihreä tunika, sitten isoin, eli pastellinen peitto ja näiden lisäksi otin Fufoiltavakseni viime kesänä valmistuneen, mutta liian lyhyeksi jääneen topin, johon sain hankittua lisää lankaa. Tarkempia juttuja voi lukea blogistani.
lauantaina, kesäkuuta 13, 2009
UFO esittely
Hämmästykseni huomasin että oikeastaan minulla on nyt jäljellä vain 5 kpl UFOja. Voiko olla totta? Ehtiikö niitä tuhota kahdessa viikossa?
Vanhin UFO on tämä Pikku Myy pusero:Siitä puuttuu 1½ hiha. Lanka on tallessa, mutta missä ohje? Aloitettu n. 10 v. sitten. Ja nyt tytär on jo 24 v. vanha! :) Mutta hänen serkkunsa on nyt 10 v. Ehkä tämä sopisi hänelle?
Joskus kesällä 2006 tästä piti tulla poncho. Virkkaustyö ei ole edennyt.Marraskuussa 2008 aloitin tämä huiviliivi-projekti. Pitäisi saada valmiiksi, mutta en oikein ymmärrä ohjetta.
Sininen villatakki on aloitettu tammikuussa 2009 ja siitä piti tulla synttärilahja pojalleni. Synttärit vietettiin 17.2, mutta villatakki ei ole valmis vielääkään.Tämäkin on villatakki. Se on aloitettu 2.5.2009 ja on melkein jo UFO koska sileä neule ei oikein kiinnosta juuri nyt. Eikä villatakkejakaan ... :)

Inge
perjantaina, kesäkuuta 12, 2009
Tsemppiä!
Hei!
Tässä on vielä kaksi toiveikasta viikkoa jäljellä tuhota ufoja! Tulin vaan kannustamaan kaikkia kanssafufoilijoita, että kaikki on vielä mahdollista!
Itse olen jumittanut kaiken toukokuussa keskenolleenkin, mutta tempauksen alussa ufoiksi laskemistani on jäljellä vain pari polvisukkia Noron sukkalangasta 2 mm puikoilla. Mulla on tuskallisen paksut ja pitkät pohkeet, mutta sukista puuttuu vain noin kymmenen senttiä molemmista, ja toivottavasti valmistuu tässä kuussa.
(Kellekään ei ole tarpeen mainita, että aloitin pitsihuivia, vaikka on kesken kaksi sukkaparia ja neuletakki...)
Loppukiriä odotellessa, kannustushuutoja kaikille matkalla väsähtämään meinaaville! Yksi fufo vielä, tai kaksi - - ainakin joku pienitöinen tai se joka eniten häiritsee mieltä! Eikös??!!

Tulppaani-huivi
Minäkin sain ensimmäisen ufoni valmiiksi! Yhdenhän ehdin purkaa heti alkajaisiksi. Tässä kuitenkin Tulppaani-kolmiohuivi Ullasta. Mitenkään mairitteleva ei fufoilusaldoni tule olemaan, mutta säärystimiä neuloskelin vähän eteen päin riparin uimavalvonnassa ja seuraavalle leirille voisin ottaa mukaan keskeneräiset sukat.
torstaina, kesäkuuta 11, 2009
Fufoilu päättyy osaltani tähän postaukseen
Kuten otsikko jo kertoo Fufoilu päättyy osaltani tähän, koska olen loppukuun muilla mailla, enkä ota sinne mukaan keskeneräisyyksiä, vaan upouusia matkakäsitöitä. Tässä vielä muutama kuva valmistuneista ja koko projektin saldo:
Puretuksi tulivat: sinisävyiset raidalliset sukat Samoksesta
Kesken jäivät vielä: vihreä baskeri on edelleen ilman päättelyä ja nappeja, Viininpunaiset sukat Mokkasukka Lumumba-langasta ja pienen pojan harmaa paita.
Valmiiksi asti saatettiin: Kaksi paria raidallisia sinisisävyisiä jämälankasukkia (kuvassa), vaaleanpuna-valkoinen virkattu tikapuu kaulaliina (toisessa kuvassa), harmaat 7-veljestä sukat ja oranssit Mokkasukka sukat.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)