 |
| The Scarlet Letter 272 s. |
Hester Prynne set forth towards the place appointed for her punishment. A crowd of eager and curious schoolboys, understanding little of the matter in hand except that it gave them a half-holiday, ran before her progress, turning their heads continually to stare into her face, and at the winking baby in her arms, and at the ignominious letter on her breast. It was no great distance, in those days, from the prison door to the market place. Measured by the prisoner's experience, however, it might be reckoned a journey of some length; for, haughty as her demeanor was, she perchance underwent an agony from every footstep of those that thronged to see her, as if her heart had been flung into the street for them all to spurn and trample upon.
Amerikan Salem 1600-luvulla. Hester Prynne jää kiinni aviorikoksesta, eikä suostu paljastamaan rikoksen toisen osapuolen ja vanhaan maailmaan jääneen aviomiehen henkilöllisyyksiä. Hester häpäistään julkisesti ja eristetään yhteiskunnasta, joka on yksi ankarimmista rangaistuksista puritaanien keskuudessa. Mekon rintaan ommellaan tulipunainen A-kirjain, joka muistuttaa tehdystä synnistä ikuisesti. Hester ei taistele oikeuksistaan, vaan kasvattaa aviotonta tytärtään metsämökin rauhassa ja elättää itsensä yhteisön jäsenille tekemillään ompelutöillä.
Hawthornen teosta on pakkoluetettu laajasti amerikkalaisissa kouluissa, enkä ihmettele yhtään jos monille kehittyy klassikkokammo tai tulee kylmiä väreitä jo pelkästä kirjan nimen mainitsemisesta. Tulipunainen kirjain on sen verran kuivakkaa tavaraa, että on vain pakko ihmetellä eivätkö opettajat muka löydä mitään muuta materiaalia klassikkojen joukosta, johon koululaiset pystyisivät uppoutumaan vähän paremmin.
Oma lukeminenkin oli jonkin verran tahmeaa, jonka vuoksi luin teosta ainakin puolet pidempään kuin yleensä tämän pituisia. Tarkoituksellisen vanhahtavaa kieltä enemmän aiheutti ongelmia muun muassa moralismin päähän takominen, joka hukuttaa henkilöt alleen. Kaiken lisäksi tarinan mies tuntuu saavan kohtuuttoman paljon painoarvoa naisen tarinassa. Hester on alistuva varjo, joka saa yhteisön hyväksynnän vain käyttäytymällä kuin enkeli ja taantumalla takaisin puritanismin airueeksi, eikä persoonallisuutta löydy edes suurennuslasilla. Hawthornen käsittelyssä nainen jää mustatukkaiseksi kiiltokuvaksi, ja mies pohdiskelee moniulotteisesti katumuksen ja synnin merkitystä, johon tuo lisäjännitettä miehen ammatti.
Ideana ihan hyvä ja ajatukset mielenkiintoisia, mutta toteutettuna auttamattoman kuiva ja ylipitkä. Hyötyy ehkä eniten keskustelumateriaalina, mutta itse lukeminen voi olla takkuilevaa. On myös vaikeaa uskoa, että puritaanit olisivat olleet Hawthornen kuvailemia tuomitsevia ja kylmäsydämisiä ihmishirviöitä, vaan todennäköisesti aikakautta on tarkasteltu 1800-luvun linssin läpi. Toisaalta Hawthorne on ehkä halunnut karkottaa omaa syyllisyyttään esi-isästään John Hathornesta, joka toimi Salemin noitavainojen aikaan tuomarina, ja oli ainoa joka ei katunut tekojaan. Joka tapauksessa, tämä haiskahtaa pahasti historialliselta artefaktilta, jonka arvostus voi liittyä siihen, että teos edustaa sekä amerikkalaisten itsensä että amerikkalaisten bestsellerien juuria.
* *
Osallistuu haasteisiin: Klassikot, Kirjallinen maailmanvalloitus (Massachusetts) ja 1800-luvun kirjat
