kuvaus

- horinaa esmes äitihommista.

Motot

"Woman pover rools!!!" - Johanna Tukiainen
"Mutta hömppähän se on hyvä asia, mikäs siinä." - Satu Lappi

lauantai 27. elokuuta 2011

torstai 25. elokuuta 2011

meidän veijo!

meidän veijokas täytti viime viikolla 8 kuukautta. veijo ryömii vauhdilla, leikkii mieluiten istuma-asennossa, ei ole pukannut uusia hampaita mutta puree vimmatusti niillä kahdellakin, viettää päivät isän hoitamana, syö melkein kaikkea (paitsi korvikepohjaisia juttuja, mansikkaa ja tomaattia), iltaisin riisihiutalepuuroa vaihtelevalla hedelmäsoseella mutta ei aamuisin kelpuuta puuroa vaan vain hedelmäsosetta, sekakäyttää 8- ja 5-kk soseita, tykkää lohesta, mussuttaa maissinaksuja ja talk-muroja muttei pidä riisikakuista. nauraa hereästi koiralle ja isoveljelle. nukkuu päiväunia miten sattuu, nukahtaa illalla vain tissille ja syö muutaman kerran yössä. päristää, mölisee, hihkuu, kiljuu, pulputtaa, mökisee. kakkaa isohkoja palloja 2-3 kertaa päivässä. syöttää salaa koiralle maissinaksuja. on ihana!

ps. hain tänään veijolle päivähoitopaikkaa. vuoden alusta. joko nyt, vastahan hää synty?

keskiviikko 24. elokuuta 2011

äitejä joka lähtöön

keksaisin tuossa veijoa yöunille imettäessäni äitiyden arkkityyppejä. koska jos mikä, niin äitiys on niin sairaan helposti kategorisoitavissa. katsokaa vaikka:

- uraäiti: juoksee maratoneja ja nostaa painoja koko raskausajan, jää äitiyslomalle vasta kun on ihan pakko, vaatii sektion koska alatiesynnytyksessä ajankäyttö ei ole tehokasta, tekee äitiyslomalla väitöskirjan, imettää korkeintaan standardien mukaisen vähimmäisajan, totuttaa lapsen tuttipulloon ja tuttiin jo sairaalassa että voisi tehdä töitä välillä, hankkiutuu eroon raskauskiloista pikavauhtia vauvajumpassa, vauvauinnissa, vauvakeilauksessa, vauvasalsassa ja vauvagolfissa.tuuppaa muksun hoitoon puolivuotiaana 12-tuntisiksi päiviksi. unohtaa usein vauvan jonnekin. haisee erittäin kalliille hajuvedelle.

- hippiäiti: joogaa ja mietiskelee raskausaikana. syö energiakartan mukaisia ruokia. käyttää synnytyksessä kivunlievityksenä homeopatiaa ja synnytysulinaa. taaperoimettää ainakin 2 vuotta, tekee lapselle kiinteitä ruokia itse kukkaruukussa kasvattamistaan biodynaamisista rehuista. harrastaa vauva-hot-joogaa ja vauvamietiskelyä. harjoittaa vaipattomuutta ja kaikkia muitakin hippijuttuja, kuten kantoliinailua. haisee pissalle ja happamalle maidolle.

- lähiöäiti: ei ole koskaan ollut töissä, koska sai esikoisensa 17-vuotiaana. vähintään 4 lasta eri miesten kanssa. ei imetä, koska vetää röökiä ja sidukkaa. pukeutuu marimekon raitapaitoihin, anttilan paituleihin, leggingseihin ja halpiscrocseihin, talvella halpisuggeihin. näyttää 10 vuotta ikäistään vanhemmalta. huutaa muksuilleen ikään katsomatta. haisee hielle, tupakalle ja vanhalle viinalle.

- teiniäiti: hiusten-ja ripsienpidennykset, rakennekynnet ja napalävistys. ei tatuointeja, koska ikä ei riitä, OMG! ei imetä, koska sitten ei pääsisi bailaamaan. lapsi kutsuu isoäitiään äidiksi, koska näkee tätä enemmän  kuin äitiään. haisee halvahkolle hajuvedelle ja röökille.


sunnuntai 21. elokuuta 2011

"vastaa, mulkero!"

koska mun nysäaivoilla ja nysäajankäytöllä huonotkin postausideat kaikkoavat päästäni nopeammin kuin ilmainen viina it-firman kesäjuhlissa, annan sinulle (niin, just SULLE!) harvinaisen mahkun joko kysyä minulta jtn tai toivoa postausaihetta. kumpaankaan edellä mainituista ei taata responssia, mutta yritän parhaani :D

aikaa moiseen on kolme vuorokautta, ke 24.8.2011 klo 22.00 jälkeen esitettyihin ajatuksiin en reagoi. paitsi jos ne ovat hyviä.

ja ne horinatoiveet tähän alle, kiitos!

Just nyt

jee näille:
- imetys
- iltalenkki koiran ja esikoisen kanssa pilviä ihaillen
- syöttötuolin alusen siivous by koira
- viikatut pyykit
- puhtaat lattiat
- puhtaat lakanat
- punkkulasillinen

mut buu sille, että huomenna on maanantai (= työpäivä). toisaalta, hyvähän se on, että ihmisellä on töitä.

lauantai 20. elokuuta 2011

vinkkejä vauvaläskihuijaukseen

jäikö raskaudesta muutama liikakilo? löllyykö vatsa? imetyksen turvottamat rinnat tavoittelevat napaa? tiedossa perhejuhlat, tyttöjen ilta tai ravintolaillallinen puolison kanssa  - vai peräti töihinpaluu? ei hätää, Wandaben koetellut vauvaläskihuijaus-vinkit jaossa ilmaiseksi!

- alusvaatteet: osta kokoa isommat ja mukavaa mallia olevat pikkarit, joissa on leveät ja pehmeät resorit. ahteriosastolle pureutuneet VPL:t (visible panty lines) eivät hoikista ketään mutta järkyttävät monia. ammattitaitoisen myyjän avustuksella ostetut rintaliivit nostavat utareet vatsanahasta, parantavat ryhtiä ja kadottavat mahdolliset selkä- ja kainalotissit. you know what I mean.
- housut: osta aavistuksen verran sopivaa isommat, vaikka kokonumerointi järkyttäisi. liian tiukoissa vaatteissa kylkiläskisi tursuavat ja näytät siideripömppöteiniltä.
- paidat: a-linjaiset paidat saavat sinut luultavasti näyttämään uusraskaalta. osta linjakkaita paitoja, jotka ovat tarpeeksi tilavia etenkin rintojen kohdalta.
- sukkahousut: tukisukkahousut rulez. ovat tosin sen verran kalliita (ainakin tällaiselle pihille), että rikottuasi sukkikset heti ekana päivänä, leikkaa litistävä housuosa irti ja käytä halpissukkahousujen päällä. jos sinulle tulee liian kuuma, voit kuvitella ihran sulavan.
- vyöt: UNOHDA.
- asusteet: laukut mahtuvat aina. kengätkin, ellet ole niitä onnettomia, joiden jalka kasvaa raskausaikana. korkokengät muuten "hoikistavat", kannattaa kokeilla. eikä nyt puhuta mistään onnettomista nysäkoroista.

ps. marimekon poikkiraitaiset t-paidat? POLTA.

perjantai 19. elokuuta 2011

Opettavaista

aviiseissa tolkutetaan, että (lähes) kaikkien isien pitäisi jäädä kotiin hoitamaan lasta. itsenäisesti siis, ilman että äiti on paikalla. sitä mieltä minäkin olen - ehkä monelle miehelle avautuisi totuus siitä, millaista on hoitaa tuntikaupalla päivästä toiseen pikkuihmistä. mutta avautuu tässä totuus siitäkin, millaista on "olla mies". siis käydä päivät töissä ja osallistua lapsen hoitoon illat.

mulla ja mun miehellä on ainakin yksi sama ominaisuus: kumpikin haluaa ensisijaisesti toisen parasta. mies hoitaa vauvaa aamusta pitkälle iltapäivään (kun mamma luuhaa töissä), tekee koululaiselle ruokaa, ulkoiluttaa koiran, siivoaa ruokailujen jäljet, täyttää vaippoja valmiiksi, pitää huolta yleisestä siisteydestä. keittää mulle kahvit ja laittaa välipalaa, kun tuun töistä. ei ole valittamista, kuulkaa. mut mulla onkin maailman paras mies <3

olen kuullut/lukenut mammoista, jotka miehen tultua töistä tunkaisevat tälle vauvan ja ilmoittavat, että loppuilta onkin sitten yksinomaan äijän vastuulla. ellei ukolla satu olemaan harvinaisen lunki duuni, voin sanoa että kyseinen homma on vallan ahterista. kyllä se työntekokin väsyttää. mutta koska tiedän, millaista on olla koko päivä kersan kanssa kotona, olen ottanut tavaksi mahdollisimman pian kotiin tultuani pakata veijon rattaisiin, houkutella koululaisen mukaan ja häippäistä tunniksi-pariksi, että mies saisi olla ihan rauhassa. virkistyyhän siinä itsekin ja saa hyvän mielen, kun toinen saa hengähtää.

nyt hätistin miehen (ja koiran) viikonlopuksi mökille, että mies saisi tehdä lempijuttujaan: sienestää, lukea, saunoa ja puuhastella. antaminen on niin paljon kivempaa kuin vaatiminen.

Rästissä tunnustus jos toinenkin

Olen mennyt saamaan herkkuperseilevän (voisko joku lähettää miulle tollasen muffarinkin, tänks :D) tunnustuksen ja haasteen pndalta ja Paskalta äidiltä, suurenmoinen kiitos teille!

Haasteen kolme mainittavaa lempiasiaani ovat:
1) väri: verenpunainen, sellainen hieman röyhkeä ja sopimaton. Tällä hetkellä mm. kynsien kärjissä, joten näyttää siltä kuin olisin raatanut kynnet verillä...
2) ruoka: kaikki rasvainen, suolainen, kermainen ja helppo - esim. Rainbow-mozzarellapitsa
3) paikka, jossa haluaisin käydä: haluaisin ehtiä käymään Oi mutsin mutsin luona katsomassa Oi beibiä ja tietty Oi mutsia.
Vallan tyylikkään leiman sain Ainon Majasta, kiitos kaunis sinnekin!



Meikäläisen hidastellessa tunnustukset on tainnut saada aika moni blogistaniasta, joten en toistaiseksi tuuppaa niitä eteenpäin. Tuuppaan, jos huomaan että joku jättekiva blogi ei ole niitä vielä saanut!