Eeva Tenhunen: Viimeinen pari

Eeva Tenhunen on suomalainen dekkarikirjailija, jonka tuotantoon palaan aina sillointällöin. Kesäinen Savonlinnan reissu innosti kaivamaan hyllystä Tenhusen esikoiskirjan Mustat kalat ja joululomalukemista etsiessä kirjaston hyllystä silmiini osui vuodelta 1980 oleva Viimeinen pari.

Kirjan kertojana on useista Tenhusen kirjoista tuttu Liisa Halla. Liisa on keski-ikäinen dekkarikirjailija, joka on naimisissa rikoskomisario Martti Hallan kanssa. Martti on työmatkalla ulkomailla. Liisa on tervehtimässä kummityttöään tämän rippileirillä. Liisa on oman rippikoulunsa käynyt samassa paikassa. Leirin henkilöstössä on Liisan leiriajoilta tuttuja henkilöitä. Liisan valtaa nostalgia ja hänet on helppo ylipuhua osallistumaan leirikeskuksessa järjestettävään aikuisten leiriin. Leirillä on tarkoitus saada erilaisia ihmisiä kohtaamaan toisiaan ja lopulta ymmärtämään toisiaan ja samalla tuoda julkisuutta leirikeskukselle. Liisa korvaa leirille alunperin suunnitellun vieraan.

Heti kirjan alussa saamme tietää mitä leirllä tulee tapahtumaan Liisan löytäessä ruumiin rantahietikolta. Leiri alkaa kuitenkin melko leppoisissa tunnelmissa. Liisa ja muut leiriläiset osallistuvat erilaisiin tekemisiin, mutta tarpeeksi ristiriitatilanteita ei kehity. Ei ainakaan aluksi. Ihmisten väliltä alkaa kuitenkin löytyä yllättäviä yhteyksiä ja salattuja tarkoitusperiä. Puhutaan naimisiinmenosta, rakkausjutuista ja kuolleesta rippikoulutytöstä. Liisakin sekaantuu leirin ihmissuhteisiin enemmän kuin oli ajatellutkaan. Leirin loppua kohti tunnelma kiristyy ja yhä useamalla alkaa olla aihetta tuntea syyllisyyttä. Lopulta tehdään ratakaisuja, joden selvittämiseen tarvitaan Martti Hallaa.

Viimeinen pari ei ole suosikkini Tenhusen kirjojen joukosssa. Se on kuitenkin ihan mukava lukukokemus. Pidän Tenhusen kirjoitustyylistä. Siinä on ripaus humoristisuutta. Tunnelman kuvaileminen ja varsinkin Liisan oman syyllisyydentunteen kuvaus oli hienoa. Vaikka olen lukenut tämän kirjan aikaisemmin, en muistanut loppuratkaisua. Tenhunen onnistui kiepauttamaan juonikuvion muutaman kerran hienosti ympäri.

Helmet-lukuhaasteeseen laitan tämän kohtaan 24 eli kirjassa selvitetään rikos.

Kyllikki ja Saara Villa: Äidin lokikirja

Olen lukenut Kyllikki Villalta aikaisemmin julkaistut matkapäiväkirjat, kirjan sota-ajan lottakokemuksista ja Ritva Hapulin Villan matkapäiväkirjoista kertovan Matkalla kotona-kirjan. Äidin lokikirjassa liikuttiin siis tutuissa aiheissa.

Äidin lokikirja koostuu Kyllikin matkapäiväkirjoista 60-luvun puolivälistä 70-luvun alkupuolelle. Kyllikki oli suomentaja, joka teki useita matkoja rahtilaivoilla työskennellen samalla. Kirjassa kerrotuilla matkoilla Kyllikillä oli mukanaan tyttärensä Saara, joka oli silloin 5-12-vuotias. He matkasivat yhdessä Puolaan, Kreikkaan, Portugaliin, Välimerelle, Etelä-Amerikkaan ja lopulta maailman ympäri. Saara on aikuisena koonnut nämä matkapäiväkirjat yhteen ja tehnyt niihin omia välihuomautuksiaan ja muistikuviaan.

Mikä näissä matkakirjoissa oikein viehättää? Ehkä ensisijaisesti mahdollisuus kurkistaa jonnekin itselle kokemattomaan elämäntapaan, matkustamiseen ja tässä kirjassa vielä höystettynä historiallisella näkökulmalla. Toiseksi pidän päiväkirjamuotoisten tekstien lukemisesta. Minusta on kiinnostava kurkistaa tällä tavoin jonkun toisen, vieraan ihmisen elämään ja ajatuksiin. Kolmanneksi sekä Kyllikki että Saara osaavat kirjoittaa hyvällä ja kiinnostavalla tyylillä.

Minä pidin. Kirja näytti hienosti miten oudot ja hankalatkin asiat selviävät ja ovat mahdollisia. Kyllikin rohkeus heittäytyä uusiin asioihin herätti hieman myös kateuden tunteita, mutta kannusti myös unelmoimaan uusista mahdollisuuksista.

Outi Pakkanen: Macbeth on kuollut

Tykkään kuunnella varsinkin pidemmillä automatkoilla äänikirjoja. Pikkuhiljaa kuuntelemista on alkanut vaikeuttaa vanha auto ja siinä oleva c-kasettisoitin. Kirjaston c-kasettikirjoista alkavat kiinnostavimmat olla kuunneltuja ja muutaman kerran on käynyt niinkin, ettei kasetti toimi enää kunnolla. Tähän autoon en aio kuitenkaan cd-soitinta hankkia, ehkä sitten seuraavassa pääsen kuuntelemaan cd-muotoisia kirjoja.

Outi Pakkasen kirjoihin suhtaudun hieman epämääräisin tuntein. En pidä niistä erityisen paljon, mutta silti niitä tulee silloin tällöin luettua. Ne vaativat monien muiden kirjojen tapaan sopivan mielentilan. Pakkasen kirjat sopivat luettavaksi parhaiten silloin, kun haluaa lukea jotain kevyttä, muttei kuitenkaan mitään romantiikkaosastolta. Varsinaiseen dekkarinnälkään ne eivät oikein sovi.

Macbeth on kuollut sijoittuu, kuten nimestä voi arvata, teatterimaailmaan. Kansallisteatterissa maineensa luonut Arttu Jaala palaa näyttämölle muutaman vuoden tauon jälkeen yhdessä entisen vaimonsa Svenska teaternin Gitta Grönin kanssa. He aikovat esittää kohtauksia Shakespearen tunnetuimmista näytelmistä. Näytelmän ohjaa nuori nouseva kyky Perttu Väänänen. Seurueeseen kuuluu myös puvustaja ja valomies. Pakkasen monista kirjoista tuttu Anna Laine on suunnitellut esitykselle julisteen ja käsiohjelman. Esityksestä odotetaan kauden tapausta. Ennen ensi-iltaa tunteet kuumenevat ja menneisyyden haamut nousevat esiin. Viimeisen harjoituksen jälkeen toinen näytelmän tähdistä löydetään kuolleena.

Mielentila oli tällä kertaa suotuisa ja pidin kuulemastani. Pakkanen on taas kerran osannut kirjoittaa maittavan ihmissuhdesopan, jonka selvittelyjä seurasi mielellään. Sopassa oli sopivassa suhteessa menneisyyttä ja nykyisyyttä. Pakkasella on usein kirjoissaan samoja hahmoja ja joskus näiden hahmojen mukana olo tuntuu jotenkin ärsyttävän väkinäiseltä. Onneksi tältä vältyttiin nyt. Anna Lainekin oli saatu kuvioihin luontevasti. Ja vaikka Annan kulinarismia ja silti laihuutta taas mainittiin, ei sekään mennyt yli. Olen muuten aika varma, että Anna teki tässä kirjass samaa kalakeittoa, johon tulee fenkolia, kuin syksyllä lukemassani Toisessa kerroksessa. Helsinki on usein näkyvästi esillä Pakkasen kirjoissa ja välillä se haittaa lukijaa, joka ei niin kovin hyvin Helsinkiä tunne, mutta helsikiläisille se voi taas tuoda paljonkin lisää lukuiloa.

Äänikirjoissa lukijalla on iso osa kuuntelijan nautintoon. Laura Jurkka hoiti homman erinomaisesti. Minusta hyvän lukijan täytyy lukea elävästi, mutta ei kuitenkaan liian eläytyvästi. Lukunopeuden ja äänen pitää olla myös miellyttävät. Kaikki kirjat eivät myöskään sovellu yhtä hyvin kuunneltaviksi. Äänikirjoiksi sopivat minusta parhaiten nopeatempoiset ja kohtalaisen lyhyet kirjat. Aloitin joskus Linnan Täällä pohjan tähden alla-kirjaa Veikko Sinisalon lukemana. Sinisalo oli lukijana todella hyvä, mutta kuuntelijana hyydyin ensimmäisen osan puoleen väliin ja siirryin paperiversioon.

Anu Juvonen: Lähiöoksennus

Odotin kiinnostuneena Anu Juvosen Lähiöoksennusta, koska olen itsekin elänyt lähiölapsuuden ja -nuoruuden 80-luvulla. Lähiö on määrittänyt minua monella tapaa.

Lähiöoksennus on tarina Katjasta ja hänen kahdesta ystävästään Mirristä ja Sannasta. Katjan perheen elämää seurataan Katjan syntymästä lähtien. Perhe muuttaa uuteen Kannelmäen lähiöön omaan asuntoon. Jonkun vuoden kuluttua isä lähtee uuden naisystävänsä luo ja äiti jää pitämään Katjan ja tämän isoveljen elämää kasassa. Katjan elämä laajenee kotipihalta ja perheen parista isompiin ympyröihin. Kasvava tyttö ihmettelee lähiön monenkirjavaa elämää. Lasten maailmassa on paljon sellaista mistä vanhemmat eivät tiedä. Katja ystävystyy ensin Mirrin ja myöhemmin Sannan kanssa. Tytöt haluavat olla jotakin ja päästä piireihin. Yläastemaailmassa se tarkoittaa viinaa, tupakkaa ja seksiä. Kaikkea pitää kokeilla ja vielä enemmän puhua siitä. Kaiken meuhkaamisen takana Katjaa ajaa ajatus päästä pois lähiöstä ja kaikista sen lieveilmiöistä. Lähtöhaaveet näyttävät toteutuvan lukion myötä. Katja ja Sanna suuntaavat kohti uutta elämää Mirrin jäädessä huonojen kokemuksien myötä lähiöön.

Lukemisen jälkeen minulle jäi melkoisen ristiriitainen olo. Ajankuva kirjassa oli tunnistettava ja samoin tietynlainen nuoruuden vimma. Kirjallisuus tuntuu välillä olevan täynnä nuorten miesten kasvukertomuksia, joten oli vaihteeksi raikasta lukea nuorten tyttöjen kasvusta. Joku kuitenkin tökkii. Kirja tuntuu moittivan vanhempia välinpitämättömyydestä ja tietämättömyydestä. Kuitenkin kirjan lasten ja nuorten tärkein huolenaihe tuntui olevan se, etteivät vanhemmat ja opettajat vain saisi tietää mistään mitään. Välillä kirjan tapahtumat tuntuivat olevan melkoista kurjuuden maksimointia. Kirjassa oli myös jotenkin liikaa tavaraa. Ehkä Katjan isän toilailuja liike-elämässä tai vanhempien suhteita ja varhaislapsuuden kokemuksia olisi voinut tiivistää.

Lähiöoksennus on ehdottomasti kiinnostava kirja. Olen monesti pohdiskellut ihmisten taustan ja lapsuusympäristön merkitystä myöhempään elämään. Usein nämä ajatukset tulevat mieleeni kohdatessani ihmisen, joka tulee täysin erilaisista oloista kuin itse tulen. Juvosen kirja sai minut pohtimaan ihmisten käsityksiä lähiöistä ja niissä elävistä ihmisistä. Joillekin ihmisille lähiö on outo ja pelottava käsite, joka leimaa kaiken lähiöistä tulevan toisenlaiseksi kuin ns. tavallisen elämän. Elämä ja nuoruus ovat kuitenkin perusteiltaan melko lailla samanlaista asuipa missä vain.

Annukka Salama: Käärmeenlumooja

Annukka Salaman teos Käärmeenlumooja voitti kirjablogien valitseman Blogistanian Kuopuksen. Kirjasta olen lukenut joukoittain kehuvia kirjoituksia. Tämä kaikki sai minutkin kiinnostumaan Käärmeenlumoojasta. Onneksi,sillä kirja on mainio. Olen hieman epäileväinen nuorten fantasia+ suhteet-yhdistelmälle yritettyäni kerran lukea Houkutusta.

Päähenkilö Unna on tuntenut itsensä aina erilaiseksi. Hän viihtyy metsissä ja korkeilla paikoilla. Kaikki ketteryyttä vaativa on hänelle leikintekoa. Unna on oppinut peittämään kykynsä välttääkseen ihmisten huomion. Erään kerran Unnan taidot herättävät huomiota ja joukko nuoria lähestyy Unnaa. Nuoret ovat faunoideja eli heillä on jonkun eläimen voimia ja kykyjä käytössään. Unna saa kuulla olevansa myös faunoidi. Unna tutustuu muihin faunoideihin ja oppii uusia asioita itsestään. Faunoidien elämä ei ole aivan yksinkertaista, sillä heidän pitää salata todellinen luontonsa muilta sekä olemassa on myös faunoideja saalistavia metsästäjiä. Samaan aikaan Unna elää tavallista nuoren tytön elämää, jossa vahditaan siskon lapsia, joudutaan vanhempien kanssa mökille ja aloitetaan lukio.

Ihastuin kirjaan. Se on jännittävä, hauska ja omaperäinen. Annukka Salama on saanut sinsänsä tutuista fantasia-aoneksista luotua oman maailmansa. Itse pidin myös ns. normaalin aineksen tyylistä. Faunoidien väliset suhteen oli kuvattu kiinnostavasti. Jotenkin nuorisojoukko oli saatu hyvin aidon oloiseksi suunsoittonsa ja pussikaljoittelunsa kanssa.

Kirjalle on tulossa myös jatkoa, jota odotan innolla.

Outi Pakkanen: Julma kuu

Kannen kuva täältä.

Olen tainnut lukea vuosien varrella koko Outi Pakkasen tuotannon. Osasta olen pitänyt paljon, mutta viime vuosina ilmestyneet kirjan olen lukenut lähinnä vain tavan vuoksi. Ne eivät ole tehneet mitenkään erityistä vaikutusta. Julman kuun suhteen olinkin positiivisen yllättynyt.

Johanna on kosmetiikkamyyjä Helsingin Stockmannilla. Johanna asuu yksin kauniisti sisustetussa asunnossaan. Vanhemmat odottavat jo perheen perustamista, mutta toistaiseksi Johanna on tyytynyt seuraamaan vain ystävättärensä perhe-elämää. Eräänä päivänä Johanna törmää kuitenkin hurmaavaan mieheen, Samueliin. Johanna liitelee pää pilvissä uuden suhteen huumassa. Ystävätär puolestaan joutuu kohtaamaan kriisin omassa elämässään. Samaan aikaan tapahtumia tarkkaillaan Johannan naapuritalosta. Tarkkailija tuntuu näkevän ja tietävän kaikenlaisia asioita. Lukija alkaa pikkuhiljaa huolestua Johannan puolesta. Samuel  ei ehkä olekaan täydellinen mies.

Julmassa kuussa oli paljon Pakkasen tuotannosta tuttuja piirteitä. Tällä kertaa kirjassa oli kuitenkin myös erilaista kierrettä. Kiinnostuin kirjan henkilöistä ja halusin tietää mitä tulee tapahtumaan. Tunsin lukevani jännityskirjaa, enkä Helsinki-opasta.

Miten rikoskirjani ovat syntyneet - suomalaiset dekkaristit kertovat

Miten kirjani ovat syntyneet -kokoelmia on ilmestynyt vuosien myötä jo viisi. Miten rikoskirjani ovat syntyneet-teoksella on sama lähtökohta. Dekkariseura järjesti Helsingin yliopistolla luentosarjan, jossa joukko suomalaisia rikoskirjailijoita kertoi urastaan. Nämä luennot on koottu kirjaksi. Mukana on myös muutama kirjailija, jotka eivät luentoa pitäneet ja joku luennon pitänyt on jäänyt kirjasta pois.

Miten rikoskirjani ovat syntyneet oli kiinnostava kirja. Kirjassa oli mukana paljon tuttuja tekijöitä. Muutamalta olen lukenut koko tähän astisen tuotannon, mutta mukana oli myös itselleni täysin tuntemattomia tekijöitä. Kirjasta sai sekä kurkistuksen kirjailijan työhön että uusia houkuttelevia lukuvinkkejä.

Sirpa Kähkönen: Hietakehto

Hietakehto on kuudes osa Sirpa Kähkösen Kuopio-sarjaa. Olen lukenut kaikki aikaisemmat osat ja pitänyt kaikista. Kirjat voi lukea myös erillisinä, mutta minusta kokonaisuuden lukeminen kannattaa. Silloin niistä saa ehkä enemmän irti tietäessään paremmin taustoja asioille ja ihmisille.

Eletään muutamaa elokuun lopun päivää vuonna 1943. Kesää vietetään Selma Kelon sukuhuvilalla maaseudulla. Rouva Kelo on palkannut kälykset Hilda ja Anna Tuomen taloutta hoitamaan. Nuori Mari hoitaa Tuomen kaksosia ja pikkuista Mikaelaa. Torpassa asustaa Charlotta vatikseen ottamansa Blombergin kanssa. Oppikoulua käyvä Juho toimittaa yhdessä Charlotan kanssa lehteä huvilaelämästä ja maailmantapahtumista. Huvilalla asustaa myös rouva Kelon vanha tuttava, vanhenevä taiteilija Hertta Miettinen. Naapurisaaressa asustaa rouva Kelon entinen mies Ilmari Lehtivaara uuden vaimonsa kanssa. Sotatilanne vaikuttaa uhkaavalta ja maailmalta kuuluu huonoja uutisia. Tulevaisuus ja eritoten lasten kohtalo huolettaa kaikkia. Kesää yritetään kuitenkin viettää perinteiseen tapaan. Huvilalle odotetaan vieraita, mutta suunnitelmat muuttuvatkun kuullaan tohtori Kelon tyttären sairastuneen Äänislinnassa. Tohtori ja Mari lähtevät matkalle kohti Äänislinnaa. Kesävieraat tulevat ja tuovat mukanaa huvilalle rintamalta palanneen Lassi Tuomen. Vieraat aiheuttavat lisää ristiriitoja talon väen elämään.

Hietakehto oli jotenkin ahdistava ja uhkaavatunnelmainen kirja. Loppupuolen saariretki ja uuden elämän syntymä hieman kevensivät tunnelmaa. Mutta ne lasten leikit... Vahva kirja, joka teki suuren vaikutuksen. Olen edelleen jotenkin sanaton. Henkilöista pidin eniten Lassi ja Hilda Tuomesta ja taiteilija Hertasta. Pidin myös Kähkösen paria aiempaa kirjaa tiiviimmästä henkilögalleriasta. Lakanasiivet ja Neidonkenkä olivat yhden päivän romaaneja. Hietakehdon tapahtumien levittäytyminen useammalle päivälle laajensi myös koko tarinaa, teki siitä ilmavamman.

Mieleni tekisi lukea koko tähänastinen Kuopio-sarja alusta alkaen uudelleen. Ehkä sitten ensi vuonna. Kähkönen jätti myös hahmonsa elämän keskelle ja haluaisin tietää myös sen, mitä heille tapahtuu.

Sirpa Kähkönen: Neidonkenkä

Luin Sirpä Kähkösen Neidonkengän uudelleen verryttelynä suuresti odottamalleni Hietakehdolle.

Neidonkenkä sijoittuu sota-ajan Kuopioon, tarkemmin  sanottuna 9. päivään kesäkuuta 1942. Kähkönen pyörittää aikaisemmista kirjoistaan tuttuja ihmisiä ja samalla uusia henkilöitä saapuu näyttämölle. Ravintola Tatrassa valmistellaan liikemies Mertasen nimipäiväjuhlia. Mertanen on itse alkanut epäillä halukkuuttaa koko juhliin. Tuomen naiset leipovat ravintolaa varten pitkästä aikaa oikeaa leipää ja saavat sitä myös itse lapsineen syödäkseen. Tohtori Kelo on toipumassa talvisesta sairaudestaan ja katuu menneitä tekojaan. Tatran hovimestari Karlsson saa huonoja uutisia. Anna Tuomi tuntee vetoa klarinetisti Torkkeliin, jonka pitäisi huolehtia pienestä Saaralotasta. Entisestä toimittaja Lehtivaarasta on tullut liikemies ja hän kuljettaa ulkomaalaista lehtinaista Marieke Candrixia ympäri Kuopiota. Marieke on nähnyt työssään järkyttäviä asioita ja haluaisi hieman lepoa. Nuoret tytöt Mari ja Ani haluaisivat hieman iloa elämäänsä. Lapset Juho ja Saaralotta vaeltavat kaupungissa ja lähiseudun metsissä tarkkaillen ympäristöään. Muusikko Kalle Blomberg saapuu Tatraan bassonsa kanssa saa orkesterin soittamaan niinkuin joskus ennen.

Kähkönen osaa kirjoittaa karuista asioista kauniilla kielellä. En voi olla vaikuttumatta tästä kirjasta edelleen. Kirjan lapset ja nuoret on kuvattu sydämeenkäyvällä tavalla. Leivän leipominen Aleksanterinkadun talon leivintuvassa ja naisten lepohetki työn lomassa, pienillä asioilla voidaan kuvata suuria tunteita. Jos jotain moittimista voisin sanoa niin en pitänyt niin paljon Lehtivaaran ja Marieke Candrixin kohtauksista, vaikka kirjan kannalta ne merkittäviä olivatkin.

Katarina Eskola: Tyttö Pitkänsillan molemmin puolin

Katarina Eskolaan ja Elsa Enäjärvi-Haavioon törmäsin ensimmäisen kerran lukiessani Eskolan yhdessä Satu Koskimiehen kanssa julkaisemia 50-luvun tyttöjä. 50-luvun tyttöihin Eskola ja Koskimies ovat koonneet omia nuoruuden päiväkirjojaan. Olen lukenut kirjan ja sen jatko-osat useampaan kertaan. Kiinnostuin tyttöjen taustasta enemmänkin ja luin myös Katarina n äidistä kirjoitetun elämäkerran ja myhemmin myös Satu Koskimiehen äidistään kirjoittaman Elämäkerran. Katarina Eskola on myös koonnut vanhempiensa kirjeenvaihdosta ja päiväkirjoista viisiosaisen Valistuksen sukutarinan, jonka olen myös lukenut.

Tytössä Pitkänsillan molemmilta puolilta Katarina Eskola sukeltaa kauemmas äitinsä menneisyyteen. Myös Elsa kirjoitti nuorena tyttönä päiväkirjaa. Kirjan alkupuoli koostuukin Elsa Enäjärven kolmesta päiväkirjasta vuosilta 1913-1920. Elsa varttuu vuosien kuluessa koulutytöstä nuoreksi opiskelijanaiseksi.

Kirjan jälkimmäisessä osassa Katarina Eskola erittelee äitinsä vaiheita tarkemmin ja sijoittaa ne historialliseen yhteyteen. Elsan nuoruusvuosiin mahtui paljon historiallisesti merkittäviä tapahtumia, kuten tsaarinvallan viimeiset vuodet, ensimmäinen maailmansota, Suomen itsenäistyminen ja sitä seurannut sisällissota sekä uuden valtakunnan ensi vuoden. Samaan aikaan Elsa vietti normaalia arkea, kävi koulua, riiteli sisarustensa kanssa ja ihastui ensimmäisiä kertoja.

Tyttö Ptkänsillan molemmin puolin on kiinnostava kirja. Se antaa hyvän kuvan kiinnostavasta historiallisesta ajanjaksosta ja on samalla nuoren tytön kehityskertomus. Eskolan historialliset pohdiskelut ja lisäselvitykset lisäävät kirjan kiinnostavuutta.

Mila Teräs: Perhosen varjo

Linnea on melkein neljäntoista ja hänen vanhempansa ovat eronneet. Hän tuntee olevansa liikaa kummankin vanhempansa uudessa elämässä. Äiti ja Linnea ovat muuttaneet äidin uuden miehen luokse ja Linnea on joutunut vaihtamaan koulua. Linnea on yksinäinen. Tytön isoäiti kutsuu tämän viettämään kesää kartanoonsa maaseudulle. Äitinsä vastustuksesta huolimatta Linnea matkustaa maalle.

Salaperäinen kartano puutarhoineen ja metsineen kietoo Linnean lumoukseensa. Isoäiti keittelee apulaisensa kanssa yrttijuomia ja Linnea joutuu viettämään aikaa yksinään. Kartanossa on kiellettyjä paikkoja, jotka vetävät Linneaa puoleensa. Linnea tapaa metsässä salaperäisen Mikaelin ja valokuvausta harrastavan Valerian, jolta Linnea kuulee kartanoon liittyvistä huhuista. Huhut liittyvät Linnean sukuun. Linnea huomaa huhuissa olevan totuuden siemenen ja hän joutuu kohtaamaan sukunsa salaisuudet.

Salaperäisen tunnelman lisäksi kirjassa seurataan Linnean taistelua syömistä vastaan. Linnea haluaisi olla laiha ja kaikkien ihailema. Ratkaisuna hän lopettaa syömisen. Ensin pois jäävät herkut ja vähitellen kaikki muukin. Linnea juoksee ja käy lenkillä pakonomaisesti. Pienikin ruuanmurena saa Linnean tuntemaan syyllisyyttä, johon auttaa vain ylimääräinen liikunta ja entistä vähäisempi syöminen.

Syömishäiriö ja sukusalaisuuksien selviäminen kietoutuvat Linnean elämässä yhteen. Perhosen varjo on yhtäaikaa kainis ja ahdistava kirja.

Kirsti Ellilä: Majavakevät

Kirsti Ellilän Majavakevään lukemisesta on jo jonkin aikaa, mutta yritän muistella lukukokemusta.

Majavakevään päähenkilö Hilla on Kolumbiasta adoptoitu tyttö, joka tuntee olevansa muukalainen perheessään ja koulussaan. Hillalle luonto on tärkeää ja hän seuraa kiinnostuneena lähistöllä pesää rakentavia majavia. Majavat aiheuttavat padollaan tuhoa metsälle ja sen omistava mies haluaisikin tuhota majavat. Hilla tuntee samaistuvansa majaviin ja tuntee olevansa yhtä epätoivottu tulokas kuin majavatkin. Toinen päähenkilö on Ilpo, samanikäinen poika, jonka suvulla on pieni mökki majavalammen rannalla. Ilpo joutuu tekemään koulutehtävää majavista ja haluaa kuvata niiden elämää videolle. Ilpon perhe on köyhä ja rahan vuoksi haluaisi myydä perintömökkinsä. Lapset tapaavat majavalammella ja päätyvät yhdistämään voimansa majavien puolustamiseen.

Kirjassa on mukana pieni fantasiaelementti, jota voi olla ottamatta huomioon ja selittää kaiken järjellä. Minusta se kuitenkin toi mukavaa lisää tarinalle.

Majavakevät on hieno kirja luonnosta, ihmisen identiteetistä ja vierauden tunteesta ja vaikeuksien voittamisesta.

Terhi Rannela: Yhden promillen juttuja

Terhi Rannelan Yhden promillen juttuja sisältää 19 tarinaa nuorista ja alkoholista. Novellit olivat, paitsi aiheeltaan puhuttelevia, myös hyvin kirjoitettuja. Alkoholi liippaa kirjan nuorten elämää monilla tavoin. Osa juo itse ja joutuu sen takia hankaluuksiin ja toiset kärsivät läheistensä juomisesta. Osa törmää suomalaisen juomakulttuuriin ja sen ilmenemisnuotoihin muuten. Rannela ei saarnaa vaan jättää lukijalle mahdollisuuden ajatella itse.

Tuttavapiirini nuorissa muutamilla ovat ensimmäiset alkoholikokeilut olleet ajankohtaisia tänä syksynä. Vanhempana olen tietysti ilmiöstä hiukan huolissani ja pelkään aiheen kohta ajankohtaistuvan meilläkin. Toisaalta muistan myös omat kokeiluni ja törmäilyni. Aikuiset harvoin muistavat miten oleellinen asia juominen on nuortenkin elämää. Sitä se tosin on monille aikuisillekin.Osalle ihmisistä juominen kaikkine lieveilmiöineen on ongelma ja sitä hyssytellään liikaakin ja ajatellaan ettei asia koske itseä ja lähipiiriä. Aikuiselle kirja toimii hyvänä herättäjänä aiheeseen. Toivottavasti nuoretkin saavat kirjasta irti sen, että juominen voi olla myös kivaa, voi se aiheuttaa myös monenlaisia ongelmia eikä kaikkea tarvitse itse kokeilla.

Pidin kirjasta. Kertomusten hahmot ja tilanteet ovat eläviä ja todenmukaisia. Lukiessani välillä huvituin, järkytyin ja liikutuin. Yhden promillen jutuista saa aihetta ajatteluun.

Salla Simukka: Toisaalla

Salla Simukan Toisaalla on rinnakkaisteos aikaisemmin julkaistulle Jäljellä-kirjalle. Kirjoissa eletään läheisessä tulevaisuudessa. Lapset luokitellaan jo nuorina taipumustensa mukaan eri lahjakkuusalueisiin ja tämä vaikuttaa heidän elämäänsä melkoisesti.

Samuel on tietokonenörtti, joka on juuri valmistunut koulusta. Työpaikkaa ei ole vielä löytynyt ja omat ja vanhempien raha-asiat huolestuttavat Samuelia. Samuel saa kuitenkin kutsun työhön, josta ei voi kieltäytyä. Aluksi Samuel on innoissaan kovapalkkaisesta ja haastavasta työpaikasta. Hän on päässyt kmukaan kehittämään uutta ja mullistavaa peliterapiaa. Samuel ohjelmoi pelin henkilöiden maailman tuntumaan ja maistumaan aidolta. Pikkuhiljaa hän alkaa kuitenkin huomata työssään liikaa outoja ja häntä vaivaavia asioita ja päätyy lopulta ennakoimattomaan ratkaisuun.

Kirjan alussa Samuel on jo ratkaisunsa tehnyt ja hän selvittelee sen seurauksia ja siihen johtaneita syitä. Tapahtumia seurataan välillä menneessä ja välillä nykyhetkessä. Jäljellä-kirjan oudot tapahtumatkin saavat selvityksen.

Jäljellä ja Toisaalla ovat varsin kylmäävä ja pelottavakin teospari. Simukka on osannut luoda uskottavan ja painostavan maailman, jonka toivoisi jäävän vain mielikuvitukseksi.

Aino Havukainen ja Sami toivonen: Tatu ja Patu pihalla

Tatu ja Patu ovat olleet perheessämme monivuotisia suosikkeja. Uuden Tatun ja Patun syksyinen ilmestyminen on ollut riemastuttava hetki. Harmikseni pojat alakvat olla jo liian isoja näille kirjoille, mutta tyydyn hihittelemään näille sankareille sitten itsekseni.

Tatu ja Patu pihalla poikkeaa ulkonäöltään sarjan muista osista. Se on kooltaan pienempi ja paksumpi. Kuvitus on myös hieman luonnosmaisempaa kuin aikaisemmin. Laatu on ennallaan.

Tatu ja Patu pihalla on nimensä mukaisesti käsikirja pihapuuhiin. Se esittelee erilaisia pihaleikkejä ja leikkivälineitä. Kirja opastaa mm. kauppaleikkiin, kertoo lukuisia käyttötarkoituksia kepeille ja kävyille ja opastaa tekemään kukkaseppeleen. Siitä löytyy hauskoja ja hyödyllisiä vinkkejä kaikkeen mitä ulkona voi tehdä.

Pidin kirjasta, mutta olen kuitenkin  enemmän viehättynyt juonellisemmista Tatu ja Patu -kirjoista.

Tuomas Kyrö: Miniä

Tuomas Kyrö jatkaa Miniässä Mielensäpahoittajan tarinaa. Asetelma kiepautetaan kuitenkin ympäri ja nyt ääneen pääseen Mielensäpahoittajan Miniä. Vanha mies on leimannut miniänsä turhaksi halailijaksi ja aivan liian kiinnostuneeksi kaikista nykyajan hömpötyksistä. Miniä on luonut uraa miehensä keskittyessä enemmän huolehtimaan perheestä. Appivanhempiensa suhteen hän on aina tuntenut olonsa epävarmaksi ja tuntenut ettei oikein kelpaa näille.

Miniä on valmistautunut viettämään rauhallista viikonloppua omissa oloissaan Mies ja lapset ovat matkustaneet tervehtimään miehen isää ja vuodeosastolla olevaa äitiä. Appi kuitenkin loukkaa jalkansa ja lähetetään kaupunkiin miniän vahdittavaksi. Miniä ei ole asiasta lainkaan innostunut. Asiat mutkistuvat entisestään miniän saadessa kiireellisen viestin työpaikaltaan. Tärkeät venäläiset asiakkaat ovat kohta lentokentällä ennalta sopimattomaan aikaan ja miniän pitää huolehtia heistä ison kaupan varmistamiseksi. Törmäys näyttää väistämättömältä ja kohta paikalle tulevat myös lapset perunasäkkiä raahaten.

Miniä on pieni ja sympaattinen kirja, joka toi tuttuun asetelmaan kiinnostavaa sukupolvien välistä vuorovaikutusta. Mukava, että sain käsiini tämän kirjan.

Tuija Lehtinen: Pesää!

Pesää! on Tuija Lehtisen nuorisolle suunnattu uutuus.Kirja koostuu viidestätoista toisiinsa linkittyvästä kertomuksesta. Kertomuksissa joukko pikkukaupungin nuoria elää kesää. Jokaisella tarinalla on eri päähenkilö, mutta muista kertomuksista tuttuja hahmoja on esillä. Lukija saa nähdä samat tilanteet useasta eri näkökulmasta ja joutuu huomaamaan, että kaikki ei aina ole sitä miltä ensisilmäyksellä näyttää.

Tuija Lehtinen on kirjoittanut aikaisemminkin rakenteellisesti samanlaisia kirjoja, Mieleeni tulee ainakin Mopo. Joitakin lukijoita pirstaleinen saattaa ärsyttää, mutta minusta se oli mukavaa vaihtelua ja tarjosi hieman enemmän haastetta lukijalle. Huumori on ominaista Lehtisen kirjoille, eikä se puuttunut tästäkään kirjasta. Pesää! on oiva kirja niille, jotka haluavat lukea vähemmän kilteistä ja kunnollisista nuorista.

Hanna Koljonen: Syliinvaellus Intiaan

Hanna Koljosen Syliinvaellus Intiaan kertoo värikylläisen tarinan minulle oudosta asiasta.  Päähenkilö Hanna on ollut kiinnostunut monenlaisista asioista. Erään kerran hän lähtee katsomaan Äiti Ammaa nähdäkseen mistä on kyse. Amman halaus muuttaa Hannan maailman. Syliinvaellus Intiaan kertoo tästä muutoksesta ja Hannan matkasta Intiaan Äiti Amman ashramiin ja kokemuksista siellä.

Minulle uskonnollisuus on ollut aina jotenkin vieras asia. Se on tietyllä tavalla kiehtonut minua ja olen yrittäny perehtyä ilmiöön. Uskonnollisen vakaumuksen omaavat ihmiset tuntuvat saavan paljon lohtua siitä. Koljonen kuvaa minusta Amman tuomaa levollisuutta ja rauhaa kauniisti. Mieleeni hiipii jopa pieni kateuden häive tästä tunteesta.

 Ihastuin myös Koljosen värikkääseen akvarellitekniikkaan.

Sari Luhtanen: Kaikkea kaunista

Suhtauduin Sari Luhtasen kirjaan Kaikkea kaunista hieman pelonsekaisesti. Odotukseni eivät olleet kovin korkealla, mutta tällä kertaa yllätyin positiivisesti.

Kauneushoitolaa pitävä Anna suhtautuu intohimoisesti kauneuteen. Hän on tehnyt kauneudesta työnsä ja nyt vuosien uurastus on saamassa palkkion. Annan kauneushoitola on ehdolla Vuoden spaksi suuren naistenlehden kilpailussa. Anna on kihloissa komean ja menestyneen Akin kanssa. Elämä on lähes täydellistä. Riitasointu Annan elämässä on omalaatuinen ja vanheneva isä tuttavineen. Annan kauniiseen maailmaan ilmaantuu kuitenkin säröjä. Suuren romahduksen myötä Anna oppii arvostamaan muutakin kuin pintaa ja toteaa kauneutta löytyvän yllättävistäkin paikoista.

Sari Luhtanen oli onnistunut kirjoittamaan tasapainoisen ja viihdyttävän hömppäromaanin. Hattaran höttöisyyden lisäksi siinä oli muitakin makuja ja ennenkaikkea iso ripaus huumoria.

Minna Keinänen& Harri Nyman: Kissojen Suomi - Katit historian poluilla

 

Minna Keinäsen ja Harri Nymanin Kissojen Suomi on ihanaa luettavaa kissanystävälle. Se on asiallinen, kiinnostava ja mukavasti kirjoitettu. Kissojen Suomi on tietokirja, joka ei vaadi tieteellisen tekstin lukutaitoa.

Kirjassa käsitellään kissojen saapuminen Suomeen ja ihmisten vaihtelevista käsityksistä ja suhtautumistavoista kissoihin. Kirja esittelee kissat niin kuvataiteessa, musiikissa kuin kirjallisuudessa. Mielenkiintoista.

En osaa nyt tarkemmin määritellä kirjan viehtystä, mutta jos kissat ovat sydäntä lähellä niin kannattaa ehdottomasti tutustua.