Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ohjeet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ohjeet. Näytä kaikki tekstit

maanantai 13. kesäkuuta 2016

Logoilua

Lupasin tehdä tällaisen pienen tutoriaalin siitä, kuinka omaan kuvaansa saa liitettyä esimerkiksi logon, jonka tausta ei ole läpinäkyvä valmiiksi.

Muutama sana ensin tästä ihan mahtavasta ilmaisesta kuvankäsittelyohjelmasta nimeltää PicMonkey. Ohjelma tosiaan on ihan ilmainen, joskin reilun 4€n kuukausimaksulla apinaisesta saa irti hitusen enemmän. Ohjelmaa ei tarvitse ladata koneelle vaan se toimii netissä. Myös mobileappi on tulossa, jeij! Heidän sivuillaan on hurjan paljon hyviä tutoriaaleja ja vaikka englanti ei sujuisi, niin yleensä nuo on kuvitettu todella hyvin. Ohjelmalla saa helposti tehtyä niin vesileimat, kuin kuvien rajaukset ja värien säätämisen. Mielestäni oikein passeli ja tarpeellinen bloggaajalle :)

Käytän apuna myös toista, itsellenikin uutta (PicMonkey tavoin netissä toimivaa) ohjelmaa nimeltään PIXLR. Tätä tutoriaalia seuratakseen pitää osata tietokoneella perusjuttuja, kuten kuvan avaaminen ja tallentaminen.

Ja sitten lähdetään siihen tutoriaaliin, joten avaahan Pixlr ja PicMonkey selaimessasi omille välilehdilleen ja seuraa näitä ohjeita.


Logon muokkaus (Pixlr)


Ensimmäisenä avataan tietokoneelta se kuva, josta haluat tehdä läpinäkyvän.  Kokenemattoman on helpoin aloitta kuvasta, jossa on yksivärinen tausta ja sellainen on tässäkäin ohjeessa.


Kun kuva on auennut, pitää siitä ensimmäisenä poistaa "lukitus" (eli tehdä kuvasta kerros/ layer) ja se onnistuu tuplaklikkaamalla lukon kuvaa oikealta nuolen osoittamasta kohdasta. Seuraavaksi päästään maagisiin asioihin, sillä klikataan taikasauvaa!
Taikasauvan valittuasi klikkaa sillä kuvan värillistä taustaa ja kuvan päällä alkaa tanssimaan "muurahaisia". Tässä kuvassa tekstissä on muutama kohta, joita pitää vielä klikata, sillä ne ovat irrallaan muusta taustasta. Teksteissä tällaisia kohtia ovat usein A, B, D, O, P, R, Ö sekä Ä.
Paina shift näppäin pohjaan ja klikkaile aakkosten sisältä. Nyt voit päästää shift näppäimen ylös ja painaa deleteä. Kaiken taustavärin pitäisi olla poissa ja sen tilalla olla valko-harmaaruudullinen kuvio. Jos tässä kohtaa vielä näet taustataväriä voit käyttää taikasauvaa uudelleen.
Paina nyt shift ja D yhtäaikaa poihjaan ja muurahaiset katoavat ja voit jatkaa tallentamaan.



Sehän oli helppoa, eikö vain?
Nyt on jäljellä enää tallentaminen omalle koneelle, joka tapahtuu vasemmasta yläkulmasta tiedostopainikkeesta.
Tämän jälkeen ruudulle pompsahtaa uusi ikkuna. Tässä kohtaa ole t a r k k a n a ja valitse tiedoston tallennusmuodoksi PNG, jotta kuva pysyy läpinäkyvänä ja klikkaa OK. Jos valitset JPG. kuva saa uudestaan värillisen taustan.

Jos haluat vielä tietää kuinka logo siirretään kuvan päälle jatka lukemista :)

Nyt voit siirtyä PicMonkeyyn.



Liikuta hiiri Edit -kuvakkeen päälle. Ruudulle aukeaa eri vaihtoehtoja, joista voit kuvan avata.


Valittuasi kuvan, jonka päälle logon haluat asettaa, klikkaa vasemmalta valikosta perhosta. Uudesta aukeavasta valikosta valitse Your own, nuolesta pääset avaamaan alasvetovalikon ja valitsemaan, mistä haluat kuvan ladata.


Valitsemasi logo aukeaa suoraan kuvan päälle. Saat sen aktivoitua klikkaamalla sitä. Tämän jälkeen kuvan ympärille tulee kehys, jonka reunoissa on pallot. Nappaa kulmasta kiinni ja suurenna tai pienennä. Kehyksen yläreunassa on pallo viivan päällä, tästä saat käännettyä haluamaasi kulmaan. Koko logoa pystyt siirtämään kuvan päällä kun hiiren osoitin on nelipäinen nuoli.



Kun olet tyytyväinen klikkaa yläpalkin Save painiketta ja eteesi avautuu tämän näköinen ikkuna. Nimeä kuvasi ja pystyt valitsemaan valikosta, minne tahdot kuvan tallentaa.
Tässä vaiheessa voit tallentaa JPG. muodossa.

Toivottavasto tästä oli apua mahdollisimman monelle.
Luultavastikin tämän kaiken olisi voinut tehdä myös pelkästään Pixlr -ohjelmalla, mutta olen sen kanssa niin vasta-alkaja, että pitää perehtyä siihen vielä paremmin ;)

Jos on kysyttävää tai epäselvyyksiä, niin laita kommenttia ja koitan vastata mahdollisimman pian.

Logoisaa alkanutta viikkoa just sulle!

- Ann-Mari

maanantai 12. lokakuuta 2015

Toscakakkua ja piirakkavuoalle alunen (ohje)


Olen Facebookissa aivan ihanassa ryhmässä, joka kulkee nimellä Vilkasta virkkausta. Siellä joku aika sitten eräs ryhmäläinen laittoi kuvaa virkkaamastaan piirakkavuoan alusesta ja siitä se ajatus sitten lähti. Ohjetta tähän ei ollut, joten sovelsin itse työtä tehdessä.

Ja tokihan sitä piti leipoa, että pääsee heti kokeilemaan kuinka tämä alunen toimii. Nostin kuuman vuoan suoraan uunista alusen päälle ja toimii kuin unelma :)
Toscakakun ohjeen löysin Hellapoliisin sivuilta.

Vilkasta virkkausta -ryhmässä kyseltiin ohjeistusta, joten tässäpä se. En ole ikinä ohjetta kirjoittanut, joten toivottavasti tästä saa selvyyden. Kysykää ihmeessä jos jokin jää epäselväksi tai olen mokannut ohjeen suhteen jotenkin ;)

Ja jos käytät ohjettani olisi kiva jos linkittäisit tänne blogiin. Minun puolestani tällä saa tehdä myös myyntiin jos mainitsee, mistä ohje on :)


Lanka: mini ontelokude
Koukku: 6mm
Menekki: 190 g
Vuoan pohjan halkaisija: 24 cm (reuna"poimut" mukaan laskettuina n. 27,5cm)

Kjs - ketjusilmukka
Ks - kiinteäsilmukka
p - puolipylväs
P - pylväs
Ps - piilosilmukka

3 ketjusilmukkaa pylväskerrosten alussa lasketaan yhdeksi pylvääksi.
Toista * * väliä kerroksen loppuun saakka
Jokainen pylväskerros suljetaan piilosilmukalla ketjusilmukoiden kolmanteen silmukkaan

Tee magic loop, siihen 3kjs ja 11p = 12p
3kjs, tee ketjusilmukoiden juureen pylväs *1p, 2p samaan silmukkaan*
3kjs, tee ketjusilmukoiden juureen pylväs *2p, 2p samaan silmukkaan*
3kjs, tee ketjusilmukoiden juureen pylväs *3p, 2p samaan silmukkaan*
3kjs, tee ketjusilmukoiden juureen pylväs *4p, 2p samaan silmukkaan*
3kjs, tee ketjusilmukoiden juureen pylväs *5p, 2p samaan silmukkaan*
1kjs, tee ketjusilmukan juureen ks * 6ks, 2ks samaan silmukkaan*

Pohja on valmis. Riippuen vuokasi koosta, jatka tai tee vähemmän kerroksia. Omassani olisi yksi pylväskerros tehnyt pohjasta hiukan liian leveän, eikä vuoka olisi istunut kauniisti, sen vuoksi viimeinen kerros on kiinteitä silmukoita




Tässä kohtaa lähdin tekemään kerroksia ns. väärään suuntaan, jotta pohjalla kerrokset näkyisivät oikealta puolelta.

1kjs, käännä työ, ks kerroksen ympäri silmukoiden etureunasta. Sulje kerros piilosilmukalla ketjusilmukkaan.
Virkkaa vielä 4 kerrosta kiinteitäsilmukoita (silmukan molempien reunojen läpi).  Sulje kerrokset piilosilmukalla ketjusilmukkaan.

Reuna on valmis. Vuokasi korkeudesta riippuen, tee enemmän tai vähemmän kerroksia.

Jos haluat aluseen sangat kantamista varten, niin tee suraavasti. Alunen on erittäin kaunis ja käyttökelpoinen myös ilman niitä :)

Merkitse aluseen noin puolivälit kummallekin reunalle esim. langanpätkällä.
Laske merkistä 5 silmukkaa oikealle ja kiinnitä ontelokude silmukkaan piilosilmukalla.
Virkkaa 15kjs ja liitä piilosilmukalla merkistä vasemmalle laskettaessa viidenteen silmukkaan.
Tee ketjusilmukka ja käännä työ. Tee jokaiseen 15 ketjusilmukkaan puolipylväs. Tee piilosilmukka sangan juureen ja toista toiselle puolelle.

Muista päätellä hyvin.




Ei muuta kuin virkkuukoukkua käteen ja piirakkaa paistelemaan :)

Kivaa alkanutta viikkoa just sulle :)

-Mari



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...