Osta pala peltoa!

Esimerkki erään viikon sadosta. Kuva: Herttoniemen ruokaosuuskunta.

Viime kesänä ja syksynä joka toinen tiistai kärryttelimme Elsan kanssa Herttoniemen kirjastolle. Keräsimme kassimme täyteen biodynaamisesti viljeltyjä perunoita, porkkanoita, maa-artisokkia, lehtikaaleja, sipuleita, palsternakkoja, salaatteja – you name it. Homman nimi oli Herttoniemen ruokaosuuskunnan peltohanke, josta omistamme osuuden puoliksi siskoni perheen kanssa.

(Pähkinänkuoressa: Herttoniemen ruokaosuuskunnan perustama Kaupunkilaisten oma pelto -projekti on pyörinyt jo muutaman vuoden ajan. Osuuskunta on vuokrannut Korsosta pellon ja palkannut sille ammattipuutarhurin viljelemään luomukasviksia. Liittymällä ruokaosuuskuntaan pääsee satokaudella lähes viikoittain osalliseksi pellon antimista.)

Siskon perhe on ollut peltopuuhissa mukana jo pitkään, mutta meille kesä oli ensimmäinen. Pelkäsin etukäteen, että eksoottisimmat kasvikset unohtuisivat kaappiin homehtumaan. Pelko oli kuitenkin paria yksittäistä yrttinippua lukuun ottamatta turha. Pikemminkin kunkin viikon sato toimi kokkailun inspiraationa: tuskin olisin muuten tullut tehneeksi esimerkiksi kyssäkaali-coleslaw'ta, maa-artisokkakeittoa tai spagettikurpitsapastaa. Satokausi osui sopivasti yhteen myös Elsan kiinteiden ruokien aloittamisen kanssa, eli monet neidin ensimmäisistä makukokeiluista tulivat oman pellon kasviksista.

Satomaksu osuuskunnan jäsenille on 450 e, ja viime vuonna satoa jaettiin lähes jouluun asti. Pikaisella laskutoimituksella yhden viikon ruokakassin hinnaksi tuli reilut parikymmentä euroa, mikä kaupan luomuhyllyn vakioasiakkaalle tuntuu varsin kilpailukykyiseltä hinnalta. Jäsenyyteen kuuluu myös talkoovelvoite, joka voi tarkoittaa ihan konkrettisia peltohommia tai esimerkiksi jäsenhankintaa, kuljettamista tai suunnittelua. Viime kesänä siskon mies hoiti meidän osuutemme talkootöistä, mutta ensi kesänä voisin mielelläni lähteä pellolle iskemään sormeni multaan: miten terapeuttinen ajatus!

Ja onhan tässä sekin hieno puoli, että peltolaisena saa olla mukana kokeilemassa ihan uudenlaista tapaa tuottaa ekologista lähiruokaa.

Entäpä miksi kirjoitan tästä nyt? Koska ruokaosuuskuntaan otetaan tänä vuonna 35 uutta jäsentä. Kiinnostuneiden kannattaa mennä 18.3. järjestettävään esittelytilaisuuteen, jonka tiedot löydät täältä. Ja tosiaan tämä meidänkin systeemi eli osuuden puolittaminen kahden perheen kesken toimi oikein hyvin: me saimme sadon joka toinen kerta, siskon perhe joka toinen.

Kookosöljy ja muita raskausajan kosmetiikkakokemuksia

Toimisi tämä varmasti ruuanlaitossakin, mutta itse olen toistaiseksi nauttinut kookosöljyä vain ulkoisesti.

Mietin ensin, että onko ihan liian terveyshippiä kirjoittaa postausta kookosöljystä. Mutta sen uhallakin on nyt pakko vähän hehkuttaa tätä tämän vuoden lempikosmetiikkatuotettani.

Kosmetiikan käytöstä raskausaikana ei Suomessa juuri saa virallisilta tahoilta ohjeistusta. Lähinnä niistä heveimmistä aineista, kuten hiusväreistä, saatetaan jotain mainita – ja siinäpä se. Esimerkiksi Tanskassa odottajia kehotetaan karsimaan kosmetiikkatuotteiden käyttöä paljon radikaalimmin, sillä niiden sisältämien kemikaalien turvallisuudesta sikiölle ei voida olla varmoja. Suomessakin aihetta on nostanut esille esimerkiksi professori Jorma Toppari jokunen vuosi sitten.

Itseäni kemikaaliasiat kiinnostavat luultavasti keskivertokansalaista enemmän, ja kiinnitän niihin melko paljon huomiota kulutusvalinnoissani. Tässäkin asiassa olen silti luonteeni mukaisesti kultaisen keskitien kulkija: pyykkäämiseen ja siivoamiseen valitsen automaattisesti miedoimpia ekotuotteita ja käytän paljon luonnonkosmetiikkaa, mutta toisaalta esimerkiksi deodoranttini, hammastahnani ja hiuslakkani ovat ihan tavallista markettikamaa.

Raskausajan kosmetiikankäyttöön otin osviittaa Anja Nystenin kirjasta Kemikaalikimara lapsiperheille. Päätin luopua kaikesta ekstrakosmetiikasta, jota ilmankin pärjään mainiosti: lopetin esimerkiksi kynsien lakkaamisen, ja hajuvettä olen suihkinut vain juhlahetkinä. Hiusten värjäyksen olin jo aiemmin karsinut minimiin (mulla on pohjalla oma ruskea väri, johon otan raitoja muutaman kerran vuodessa). Nyt olen vain sinnitellyt vielä vähän pidempään ilman kampaajakäyntiä. 

Kaikkein tarkin olen ollut niiden tuotteiden kanssa, joita levitän iholleni isoissa määrin, eli kasvo- ja vartalovoiteiden. Vaihdoin naamarasvani i+m-merkkiseen tuoksuttomaan luonnonkosmetiikkarasvaan, joka ei sisällä eteerisiä öljyjä (niitäkin Nysten kehottaa kirjassaan välttämään). Kesällä taas käytin vain lapsille suunnattuja, mieluiten fysikaalisen suojan sisältäviä aurinkorasvoja. 

Ja nyt päästään siihen kookosöljyyn, joka on siis tänä vuonna toiminut pääasiallisena vartalovoiteenani – kaikki sellainen, jota voi syödä, on luonnollisesti turvallista myös iholla. Kuvittelin ensin, että kookosöljyllä lotraaminen olisi sottaista eikä se imeytyisi kunnolla. Sottaamisvaara oli kuitenkin olemassa lähinnä kesällä, jolloin öljy pysyi nestemäisenä: tähän aikaan vuodesta se on jähmeää ja voidemaista. Ja ainakin mun ihooni öljy hulahtaa tehokkaasti eikä tahmaa. 

Olen hieronut kookosöljyä myös kasvaneeseen mahaani, ja raskausarpisaldoni on toistaiseksi nolla. Bonuksena tuoksun iltaisin kookospullalta (mikä toki ilahduttaa vain meitä, jotka tykkäämme kookosleivonnaisista). Ja mikä parasta, luomukookosöljyä ei tarvitse lähteä hakemaan ekokaupasta: sitä löytyy ihan tuon meidän lähi-K-kaupan ruokahyllystä.

Vauvalta vauvalle, eli kätevää kierrätystä

Koko tämä vauvanvaatekimara on lähipiiriltä saatua, yhtä kirppisbodya lukuun ottamatta. 

Harvassa asiassa kierrätys toimii yhtä hyvin kuin vauvanvaatteissa ja -tarvikkeissa. Toistaiseksi meidän ei ole tarvinnut nähdä vaivaa oikeastaan minkään hankinnan suhteen: lähipiirin lapsiperheet ovat – pyytämättä ja yllätyksenä – tarjonneet lainaan, myyneet tai lahjoittaneet meille muun muassa pinnasängyn, hoitopöydän, vaunut, parvekevaunut, pyöränistuimen, potan, kantorepun, turvakaukalon, kestovaippoja, leluja ja vaatteita. Kiitos ja kumarrus! Samalla me esikoistaan odottavat saaamme kätevän pikakurssin siihen, minkälaisia varusteita tässä uudessa elämänvaiheessa ylipäänsä tarvitaan.

Ekologisuuden ja rahansäästön lisäksi kierrätyskuvio on loistava siksikin, että vauvantarvikkeet eivät musta ole erityisen kiinnostavia. Pelkkä ajatuskin esimerkiksi eri vaunumallien googlailusta ja vertailusta ja halvimman hinnan metsästyksestä tuntuu todella uuvuttavalta – mielellään siis otan vastaan vaunut joltakulta, joka on pohjatyön jo tehnyt.

En ole myöskään kovin tarkka siitä, minkälaisia vauvantarvikkeet ovat: ehjiä, puhtaita ja tarkoituksenmukaisia tietty, ja väreiltään mieluummin iloisia kuin hempeitä, mutta muuten aika lailla kaikki kelpaa. Ja koska karsastan "poikien värit ja tyttöjen värit" -ajattelua, minulle on ihan yksi hailee, että esimerkiksi suurin osa lahjaksi saamistamme vaatteista on poikien peruja, vaikka meille näillä näkymin on tulossa tyttö. (No okei, en tiedä, tuleeko sitä tummansinistä Chelsean hupparia ihan kauheasti käytettyä. Mutta siihenkin suurimpana syynä lienee se, että tämän talouden futisfanaatikko on Evertonin miehiä.)

Verhot ovat Marimekosta, Lundian hylly ja vanha kampauspöytä sukuperintöä, matto mummun muinoin kutoma ja korituoli kirppikseltä.

Jotain uuttakin on pikkutyypille silti tullut hankittua – tai tarkemmin sanottuna hänen tulevaan huoneeseensa. Sillä vaikka vaatteista ja vaunumalleista en jaksa niin intoilla, sisustuksesta kyllä.

Verhot ostin Marimekosta, mistäpä muualtakaan, ja ne ovat Maija Louekarin Kulkue-kangasta. Kirjahyllyssä roikkuva valopalloketju taas on peräisin sisustusputiikki Olkkarista, jonne sain ystäviltäni lahjakortin tupaantuliaislahjaksi.

Muuten lastenhuoneen sisustus on vielä aika lailla kesken: se saa muotoutua valmiiksi sitten talven mittaan ja uuden asukkaansa myötä. Toistaiseksi sisustusperiaatteena on ollut lähinnä: "pannaan tänne kaikki meidän värikkäimmät tavarat."

Entistä ekompaa

Sain työn puolesta käsiini Sanna Vatasen uuden opuksen Neulo. Virkkaa. Kirjo. Ekolangasta!, jota on pakko heti vähän kehaista: oikeastaan kirjan ainut huono puoli ovat nuo nimen pisteet ja huutomerkit. (Kielinatsina inhoan kaikkia kielioppisääntöjen vastaisia tai muuten vaan mukanokkelia nimiä, linjaa 2Or+ByYat ja HEL YES! – näyttävät typeriltä tekstin seassa eivätkä tuo tuotteelle tai palvelulle minkään sortin lisäarvoa ainakaan minun silmissäni.)

Mutta nyt harhauduin itse asiasta, joka on tämä kirja: se siis sisältää käsityöohjeita, joiden materiaaleina on eri valmistajien ekolankoja kierrätyskuteista luomupuuvillaan. Kirja on kaunis ja ohjeet kekseliäitä, aivan kuten Vatasen edellisessä jämälankakirjassakin. Minua alkoi saman tien houkuttaa ainakin pari mattoa, joista toinen virkattiin isoäidinneliöillä matonkuteesta ja toinen juuttinarusta pitsipyörylöillä.

Pyrin ottamaan kulutusvalinnoissani huomioon ympäristön sen mukaan, mitä muistan ja jaksan. Olen kaukana mistään ekojeesuksesta, mutta joka tapauksessa yritän. Lankojen suhteen tässä asiassa olisi paljonkin petrattavaa, sillä lankavalintojani säätelee lähinnä mukavuudenhalu. Kun inspiraatio iskee, tekemään on päästävä heti, ja silloin suuntaan yleensä lähimpään lankakauppaan, joka on Sokos. Ja siellä taas ei ekolankoja myydä. Langanjämiä olen onneksi viime aikoina hyödyntänyt kiitettävästi, ja siihen on pyrittävä jatkossakin.

Kertokaas käsityöihmiset, mitä ekolankoja suosittelisitte kokeiltavaksi?

Uusi lempituubi

Maailma muuttuu, Maijaseni, tuumin taannoin ruotsinlaivalla, kun tutkailin taxfreessä luonnonkosmetiikkahyllyä. Viikkarilla oli yllättävän ookoo valikoima esimerkiksi Weledaa, ja sieltä löytyi tämäkin uusi lempirasva (5 e), jota muistin hämärästi jonkun jossain blogissa joskus kehuneen.

Weledan Calendula Face Cream on tarkoittettu vauvoille mutta toimii näemmä hyvin myös aikuisilla: minulla se on tasoittanut taianomaisesti otsan pikkunäppylät. Koostumus on aika rasvainen ja haju tymäkkä, mutta jos moiset seikat eivät haittaa, voin suositella voiteeksi tällaiselle pintakuivalle sekaiholle.

Käytän aika lailla sekaisin sekä tavallista että luonnonkosmetiikkaa, mutta viime aikoina olen pyrkinyt valitsemaan ekoa ainakin rasvoissa ja sampoissa – eli niissä tuotteissa, joita eniten läträän ihooni ja ympäristööni.

Aika kiva ekoputiikki

Kävin torstaina tsekkaamassa Yrjönkadulle avatun uuden ekoputiikin Nudgen. Myynnissä on vaatteita sekä aikuisille että lapsille, lisäksi jonkin verran sisustuskamaa ja meikkejä. Sisustustuotteista en niinkään innostunut (valikoima näytti aika bambukuppivoittoiselta), mutta vaatteista löytyi enemmän mieluisia.

Myynnissä oli ainakin Sanna Hopiavuoren, Kuyichin, Camilla Norrbackin ja Alchemistin vaatteita, joita olen katsellut myös verkkokauppa Yalossa. Itse en ole oikein nettishoppailuihmisiä - mulla on sen mallinen kroppa, että sovittaminen on suotavaa - ja siksi oli kiva, että samoja merkkejä pääsi nyt hypistelemään ja testailemaan.

Ostin Couleur Caramelin irtopuuterin, jota olen käyttänyt hyvällä menestyksellä jo vuoden verran, ja harmaan ohutraidallisen Kuyichin tunikan (83 e), joka on materiaaliltaan bambukuitua ja älyttömän pehmoinen ja mukava päällä. Sovitin myös Kuyichin mustaa parkaa, jollaisesta olen haaveillut, mutta valitettavasti unisex-takin s-koko oli mun luiperoharteilleni liian iso.

Kouluarvosana Nudgelle olisi seiskapuoli, eli aika jees. Valikoima on vielä suht kapea ja tyyli turvallista, mutta Nudge edustaa musta oikeaa kehityssuuntaa: sitä, jossa ekomuoti ei ulkoisestu erotu muista vaatteista. Valitettavasti kun ekovaatteista tulee yhä ensimmäisenä mieleen tönköt hamppukauhtanat...

Pakko tosin myöntää, että ekomerkkien kohdalla piilee sellaisen ajattelutavan vaara, että "ostetaan nyt, kun kerran on ekologista". Ja sitten tulee hankittua vaatteita, joita ei tavallisesta kaupasta ostaisi ja joita ei tee mieli käyttää. Sama juttu kirpputorien kanssa: yhdentekevät "ihan kiva" -kirppislöydöt hautautuu kaapin pohjalle, kun niitä ei edes muista ostaneensa. Ei ole järkevää, tietenkään. Samojen laatu- ja tyylikriteerien pitäisi päteä kaikissa hankinnoissa.

Valiettavasti ekologinen valmistustapa ei myöskään ole automaattisesti hyvän laadun tae. Ostin taannoin kierrätyspolyesteriset, PET-muovipulloista valmistettut legginsit, jotka parissa kuukaudessa nyppyyntyivät käyttökelvottomiksi ja tuntuivat lisäksi älyttömän epämiellyttäviltä ja kutittavilta päällä. Kaunis ajatus, mutta ei toiminut käytännössä ainakaan mulla.

Näillä eväillä

Paras aika vuodesta -blogin Stella kirjoitti hiljattain - kommenttina Uuden Mustan kuuden vaatteen haasteeseen - kuinka hänen syksyn projektinsa voisi kuuden vaatteen sijaan olla se, että ottaisi paremmin haltuun olemassaolevan vaatekaappinsa.

Mulle vastaava haaste voisi olla sisustaminen sillä tavaralla, jonka jo omistan. Kotonani majailee varmasti monia esineitä, jotka erilaisella ja näppärällä kombolla/esillepanolla/käyttötarkoituksella olisivat kuin uusia.

Aloitin tästä ammoin kirppikseltä ostamastani verkkokassista, joka on mielestäni sievä mutta laukkuna auttamattoman epäkäytännöllinen. Kassi pitää saada olan yli tai vähintään kätevästi kainaloon, kädessä roikottaminen ei käy laatuun. Siksi en ole laukkua muutamaan vuoteen käyttänyt. Nyt ripustin kassin kaapinoveen ja muutin sen villasukkasäilyttimeksi (kyllä, ne on taas aika kaivaa esiin. Mutta se on oikeastaan ihan kivaa.)

Lisäksi on pakko fiilistellä kahta mainiota kirjaa. 1001 albumia, jotka jokaisen on kuultava edes kerran eläessään on täydellinen Spotify-aikakauden teos. Kirjaan on listattu parhaita levyjä eri genreistä ja vuosikymmeniltä: sen kun avaa tiiliskiven satunnaisesta kohdasta, hakee levyn Spotifysta ja alkaa viihtyä (ja sivistyä). Jos iskee pätemisentarve, voi laskea, kuinka monta kirjan mainitsemista levyistä omistaa tai on ainakin kuunnellut.

Marianne Kiskolan KOTI - ruokaa koko perheelle on ilmestynyt jo viime vuonna, mutta mulle se oli uusi tuttavuus. Ihania perusreseptejä mutta silti kivalla kierteellä - juuri sopivaa kaltaiseni semi-kokkailijan tasolle. Paljon kasvisruokaa tai ainakin sellaiseksi sovellettavaa. Kannessa kuvattua peruna-tomaattivuokaa on jo tullut testattua, tykkäsin!

Puhtaat ostokset pussissa?

Tiede-lehti tiesi kertoa, että kankaiset ostoskassit ovat todellisia bakteeripesiä. Jenkkitutkimuksessa joka toisesta kassista löytyi sellaisia määriä kolibakteereja, että niitä voidaan pitää terveysuhkana. 97 prosenttia haastatelluista ei koskaan pessyt ekokassiaan.

En ihmettele yhtään - en minäkään ole kangaskassejani juuri pyykännyt. Nyt laitoin pesukoneen lisäksi  ompelukoneen laulamaan ja tekaisin pari uutta kassia. Oranssi-violetti kangas on pitkään kaapin pohjalla hilloamani kirppislöytö, valkopohjainen Ikeasta.

Mikä ihme siinä muuten on, että aina syksyisin, kun näkee vilauksia Ikean uudesta katalogista, keksii kummasti tarpeita, joiden takia sinne olisi välttämätöntä päästä? Yhtäkkiä mä tarvitsisin ehdottomasti lokerikon, jolla sukkalaatikkon saisi pysymään järjestyksessä.

Lempitöhnää ja uusiokäyttöä

En ole suuri kosmetiikan harrastaja - käytän mitä tuotteita käteen sattuu osumaan, ja ainoat merkit, joille pysyn uskollisena, ovat tylsää apteekkikamaa (Nimim. Sebamed-pesuneste, ystäväni jo vuodesta -93). Viime aikoina olen kuitenkin tykästynyt Urtekramin Brown Sugar -vartalonkuorintaan, jota myy ainakin Ekolo.

Reilun kaupan sokeria ja erilaisia luomuöljyjä sisältävän kuorintaöljyn ainesosaluettelo näyttää sellaiselta, että töhnää voisi suurin piirtein syödä. Tämä lieneekin niitä kosmetiikkatuotteita, jollaisen voisi itse sekoittaa ruokakaapin aineksista - mutta tuleeko sellaista ikinä tehtyä? Kuorinta jättää ihon huippupehmeäksi, kunhan kestää pienen öljyisyyden. Olen muutenkin innostunut viime aikoina öljyistä kosteusvoiteiden sijaan: esimerkiksi vauvaöljy tepsii hyvin kuivalle iholle.

Lasitölkkikin on sen verran sievä, että se on helppo uusiokäyttää. Mä säilytän niissä pähkinöitä ja siemeniä.

Meillä suurin osa kuivamuonista on lasipurkeissa, Dymo-tarranauhalla merkattuina. Tätä ei tosin saanut aikaan pelkkä sisustussilmä vaan myös pieni vihulainen nimeltä riisihärö. Nämä kaverit olivat pari vuotta sitten vallanneet koko kuivamuonakaapin, ja edelleen silloin tällöin löytyy joku yksinäinen härösissi keittiöstä vaeltelemasta. Mutta lasipurkkeihin eivät pääse - hah!

Rikoota ja kierrätyskapinaa

Mä en näköjään tällä hetkellä kykene tuottamaan mitään muuta kuin huiveja. Nyt oli sentään vuorossa astetta kesäisempi materiaali eli trikoo. Löysin Uffin kolmen euron päiviltä kaksi kivanväristä t-paitaa, leikkasin niistä vartalo-osan ja ompelin pötkylöiksi. Voi käyttää joko yhdessä tai erikseen.

Tältä näyttävät henkarilla...

...ja tältä kaulaan kiedottuina.

En tiedä, kuinka fiksua ja ekologista loppujen lopuksi on ostaa ehjiä - vaikkakin käytettyjä - paitoja ja saksia niitä huiveiksi. Mutta onneksi meidän naapuripihassa on energiajakeen keräys, jonne pystyy viemään kangasjätteen kierrätettäväksi. Se on meikäläisen pientä arjen kapinaa: uhmaan talkkarin kieltoja ja kiikutan salaa energiajaepussejani naapurin roskiksille. Todellinen ekoterroristi.