Lisää joulun merkkejä

Lasipallot ostettu Granitista ja linnut Taikin myyjäisistä pari vuotta sitten.

Eilen retkeiltiin lapsen kanssa oman talon takapihalla (näimme kastemadon!!!) ja kas: myrskytuuli oli repinyt puusta juuri sopivan oksan mun lasipalloille ja lintukoristeille. Annoin siis periksi, viritin ne jo paikalleen. Muutenkin olen alkanut entisestään lepsuilla tämän jouluhomman suhteen. Jouluvalotkin ripustettiin jo, hyasintti ostettiin viikko sitten Herttoniemen alakoulun myyjäisistä. Jos kerran saan tästä iloa ja mielenrauhaa, why the hell not. 

(Sitä paitsi tänään taitaa olla ensimmäinen adventtikin. Sen tosin tajusin vasta jälkikäteen.)

Koulun myyjäisissä piti käydä liikuttumassa, kun kuoro lauloi joululauluja. Hyasintin lisäksi ostin tosi hyvän taatelikakun. Myyjäiset, parasta!

Ommeltu joulukalenteri eli fiilistelykauden alku

(Oli pakko vielä kerran tästäkin kuvasta laskea, että "onhan siinä varmasti kaikki numerot". Ripustuskeppiä en vielä ennättänyt lyhentää)

Havahduin jokin aika sitten siihen, että tuo naperohan alkaa olla jo sen verran iso, että se voi tajuta joulusta jotakin. Ja tällaiselle kovan luokan jouluihmiselle se tietysti antaa loppuvuoteen ihan oman lisäfiiliksensä. Yhtäkkiä siihen mun hillityn tunnelmalliseen En etsi valtaa loistoa -jouluun tulee lisää sävyjä tontuista, piparitalkoista ja muista tenavajoulun elementeistä.

Tontuista puheen ollen: yksi olennainen joulujuttu lapsille on tietty joulukalenteri. Tämä on taas niitä asioita, joissa helpommallakin olisi voinut päästä – hienoja joulukalentereja kun on tarjolla yllin kyllin, muun muassa Granitin tyylikäs versio. Mutta sen verran kässämäen muijia tässä ollaan, että luonto ei olisi antanut periksi ostaa valmista. Ehkä kyseessä on myös nostalgiajuttu: kotonakin meillä oli äidin tekemä kalenteri, joka muuten edelleen otetaan esille niiksi pariksi päiväksi, jotka me lapset ja lapsenlapset Pohjanmaalla jouluna vietämme.

Lopputulokseen olen varsin tyytyväinen – onneksi, sillä tätä pitää katsella vielä aika monena jouluna.

Kalenterin mustavalkoinen taustakangas on Marimekon Kullervo, vihreä kangas on samoin Marimekosta ja punainen sekä keltavalkoinen Eurokankaasta. Numerot leikkasin mustasta huovasta ja liimasin paikalleen kangasliimalla, ja se oli muuten tämän homman työläin osuus. Kalenterista tuli vahingossa aika iso, mutta mahtuupa siihen sitten tarvittaessa vähän kookkampiakin lahjuksia. Ideoita muuten otetaan vastaan, mitä kalenteriin voi sujauttaa vähän alle kaksivuotiaalle, jonka natsiäiti a) vastustaa turhaa krääsää ja b) ei anna lapsen vielä syödä karkkia. Rusinoilla, pipareilla ja tarroilla taidetaan lähteä liikkeelle.

Joulufiilistely on muutenkin jo alkanut joululauluilla ja kynttilöillä. Tänä viikonloppuna se on tosin tuntunut aika pakahduttavalta. Samaan aikaan, kun perjantaina itse istuin sohvalla neulomassa ja kuuntelemassa Oi jouluyötä, tapahtui Ranskassa kamaluuksia. Lauantai-iltana olimme ystävien kanssa pizzalla, jonka kyytipojaksi ostimme pullollisen samppanjaa. Siitä juotiin malja pariisilaisille. Voimia ja valoisampia aikoja heille!

Teenaisen paluu

Mustavalkoisten kuppien kanssa retrofiilis ei aivan karkaa käsistä.

Joku ehkä muistaa, että olen vannoutunut teenjuoja ja jopa keskitason teehifistelijä. Tai siis olin ennen lapsen saamista: äitiyslomalla muutuin aikataulu- ja jaksamissyistä irtoteeharrastajasta marketin pussiteen lipittäjäksi. Ei ollut aikaa eikä viitseliäisyyttä haudutella teetä huolella tai käydä teekaupoissa.

Nyt teeharrastus on kuitenkin kokemassa uutta tulemista. Pari viikkoa sitten kävin piiiitkästä aikaa Thehuoneella ostoksilla, ja viime viikonlopun Seinäjoen reissulta tarttui mukaan jopa uusi teekannu. Bongasin kannun SPR:n kirppikseltä huikeaan kolmen euron hintaan, ja se osoittautui norjalaiseksi, Egersund-nimisen keramiikkatehtaan tuotteeksi. 

Käsinmaalattu sarja on nimeltään Unique, ja se on suunniteltu ilmeisesti vuonna 1971. Hetken mietin, onko kirkkaankeltainen kannu pikkuisen liian retro meidän huusholliin, mutta sen design oli niin simppeli, että annoin periksi. Kannu on sitä paitsi haudutusominaisuuksiltaan mainio, sillä siinä on nokassa siivilä: silloin teelehdet voi panna suoraan kannuun, ja ne saavat liikkua vedessä vapaasti hautumisen ajan, mikä takaa parhaan mahdollisen makuelämyksen.

Musta on aina hauskaa miettiä, mistä tämäkin kannu on Seinäjoelle päätynyt. Kenties jonkun pohjalaisperheen 1970-luvun automatkalta Pohjois-Norjaan?