Näytetään tekstit, joissa on tunniste alavara. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste alavara. Näytä kaikki tekstit

torstai 15. lokakuuta 2015

Mekkotakki

Mekkotakki, taiteilijan takki tai pikku-myyn mekko.
Yhtä monta nimeä kuin käyttötarkoitustakin.
Pinkki peruspaita/mekkokaava leikattu pystysuunnassa ja levitetty tarpeen mukaan. Mitä enemmän levitystä alareunassa, sitä kellotetumpi mekko. Vihreällä alavara etureunassa napitusvarana ja muotokaitaleena pääntiellä. Napitusvaran ohjeet täältä

Pinkin kaavan myötä ajatukset Nolliksen luona. Paras Nollis.

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Kimonohihainen huppari

Ostin maatuskakuosista bambucollegea 104cm huppariin metrin verran ja varmuuden vuoksi lisäsin mukaan yksiväristä puolisen metriä. Haettuani paketin postista, kuten tavallista, suunnitelmat muuttuivat. Materiaali oli todella pehmeää ja lämmintä. Päätin tehdä itselleni hupparin. Materiaalia ei tietenkään ollut riittävästi, ainakaan niin, että koko huppari olisi maatuskakuosia. En halunnut jatkaa hihoja yksivärisellä, lukuunottamatta resoreita, tai tehdä poikittaisleikkaussaumoja miehustaan tai hihaan.

Mietin ongelmaa yön ja päivän, kunnes leikkuusuunnitelma ja kaava muotoutui lopulliseen muotoon. Alkuperäisen, istutetulla hihalla olevan hupparin kaavan, olin piirtänyt kauan palvelleen "kaupan" hupparin mukaan. Muokkasin kaavaa leikkaamalla hupparin kimonohihaisena, jolloin sain etu- ja takakappaleet, hihat ja hupun maatuskakuosista. Helma- ja hihansuuresorit leikkasin yksivärisestä collegesta, samoin myös hupun ja pääntien alavarat.


















































































Oho. Piirtäjä unohti lyhentää hihaa resorin verran. 














140cm lev. maatuskacollegea oli 1m ja 140cm lev. yksiväristä collegea 0,5m.

torstai 20. helmikuuta 2014

Collegejakku










































Lisää kuvia ja  tietoa collegetakista löytyy salaisen paketin postauksesta täältä.


ps. näille kuville tapahtui jotain outoa, mitä en ole pystynyt paikantamaan ja korjaamaan, joten laatu on kuraa. 

tiistai 11. helmikuuta 2014

Liivipaita

Trikoopaidan astetta juhlavampi versio, jossa etukappaleelle on lisätty liivi. Liivi on kiinni etukappaleessa olkasaumasta, kädentieltä ja sivusaumasta. Liivin etureunoihin on lisätty napitusvara ja alavara.

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Peruspaidasta babykauluspaita















Tavallisen paidankaavan muokkaaminen napitetuksi ja kaulukselliseksi paidaksi käy näppärästi lisäämällä alavaran etukappaleelle (kaartamalla se olkaa kohden, kuten mallissa) ja piirtämällä kauluksen kaavan yhdistämällä etu- ja takakappaleet olalta. Olkaa kannattaa laittaa hiukan kädentien puolelta lomittain, jotta kauluksesta tulisi hiukan kohoava pääntien puolelta (mitä enemmän päällekkäin, sitä enemmän kaulus kohoaa pääntieltä). Kauluksen muodon voi itse määritellä, se voi olla pyöreä, siinä voi olla teräväkärkiset kaulukset -tai mitä tahansa niiden väliltä.

Paitaan saa myös ilmettä lisää, jos viistottaa sivusaumaa jonkin verran ja kaartaa helman uuteen sivusaumaan (suorassa kulmassa). Jos haluaa selvästi kellotetumman version, kaavan voi avata useasta kohtaa kuten täällä, aikaisemmin tehdyssä paidassa.

Samalla mallilla voi tehdä kauluksettoman, pyöreällä pääntiellä olevan nappipaidan, jos lisää takakappaleelle muotokaitaleen etukappaleen alavaran jatkoksi. Samalla tyylillä voi tehdä myös V-kaula-aukon ilman kauluksia (ja miksi ei kaulusten kanssa), pääntie vain piirretään keskeltä edestä syvemmäksi ja olalta piirretään uusi pääntien linja.

perjantai 17. tammikuuta 2014

Arkistojen kätköistä: kaavajuttuja pikaisina piirroskuvina


Normaalihihaisen t-paitakaavan muuttaminen raglanhihaiseksi.




















Alavaran piirtäminen pääntielle (punaisella merkitty edestä auki olevaan kaavaan).

Alavaran kaava takaa auki olevassa mallissa.

Liian löysän hupunreunan pelastus kuminauhalla.
Pystykauluksen kaavoitus esim. hupun tilalle tai peruspaitaan.

Pystykaulus, joka poimutetaan keskeltä edestä.

Legginssien kavennus.

Hiukan A-linjaisen täysvinoon leikattavan hameen kaava.

Takin vuorin väljyyslakos keskellä takana.