Asiaahan tästä on vaikka millä mitalla, joten tehdäämpä muutama postaus ja aloitetaan puolesta/vastaan pohdinnoilla.
Puolesta ja vastaan
Juoksarit on toki nopeat (1,2-1,5s vs pariin sekunttiin pysäriparhaimmisto), valmiina suorituksena vähemmän kriteeristöä ohjaajalle kiinnipidettäväksi, vähemmän ylläpitotarvetta ja monet koirat tykkäävät juosta. Oma rytmitys on myös helpompaa (kunhan ei ole totaalisen myöhässä :D), kun koira etenee standardivauhtia. Useilla koirilla juoksari lisää myös yleistä eteenpäin draivia ja itseluottamusta estefokukseen.
Puomin ja A:n juoksarissa on myös valtava ero, joista jälkimmäisen kouluttaminen paljon yksinkertaisempaa. A;n juoksaria voin kyllä suositella edes kokeilemaan (on toki koiria, jonka laukan mitta on vaan niin totaalisen väärä luonnolliseen osumaan ja jos lisäys/lyhennys on puutteellinen, tassuja ei sinne kontaktille saa osumaan riittävällä frekvenssillä järkevän treenauksen rajoissa ja jos kisatakkin haluaa), koska se kuitenkin vähentää sitä rasitusta kropalle. Tässäkin sellainen disclaimer, että rasitus ei liene vähene, jos koira lentää selkä notkolla harjan yli yhden laukan alastulolla tassut kontaktia hipoen ja katsomossa ei kenellekään enää kierrä veri suonissa jännityksestä, ettei vaan kävisi mitään. Ja sen yhden kerran, kun kontrollia ei ilmalentoon ole ja lopputuloksena on kuperkeikka, seuraamukset voi olla hyvinkin ikävät. Puomijuoksaria treenaillessa minua pelottaa koiran varpaiden puolesta.
Pysärien kriteerit ovat selkeät (kunhan kipparit pitäisi niistä kiinni :D) ja sitä voi treenata paljon vaikka jokaisessa olohuoneessa. Vaatimus on yksinkertainen ja kouluttamistehtävä helppo. Myös valmista saadaan verrattain vikkelässä aikataulussa ja sitä pääsee kisaamaankin ihmisten ajoissa. Toistojen määrät voi pitää varsin asiallisena, kun itse fyysistä tehtävää voi treenata hyvin vaatimattomalla varustuksella - laatikko riittää ja klikkeristä on iso apu oikea-aikaisuuden rakentamisessa.
Ohjaajan kyvyt ja kapasiteetti pistää myös omat raamit. Isabelle Emmanuelson-Orenius taisi todeta, että jos tiedät pystyväsi hanskaamaan tilanteet juoksupuomin jälkeen, go for it. Joko siis sen verran vikkelä koivistaan, että ehtii jakelemaan ohjeita tai vaihtoehtoisesti jäätävän hyvä koirankouluttaja, jotta saa suuntakäskyt koiralle itsenäiseksi. Suuntakäskyt sinne tarvitaan kummassakin tapauksessa ja niiden kouluttaminen tuo sitten vähän lisähaastetta jo muutenkin kompleksisempaan tilanteeseen.
Siinä on "ihan kohtalaiset" suuntakäskyt ihasteltavaksi
Koirien luonne-erot ovat myös pohdinnan arvoisia. Juoksarin (puomin erityisesti) alkuopetteluvaihe sisältää aika paljon epävarmuutta koiran näkökulmasta ja koirat suhtautuvat siihen eri tavalla. Toiset yrittävät lisää ja motivoituvat siitä (erityisesti sheipatut koirat on valmiita tarjoamaan lisää tai jotain muuta, jos ei heti osunut maaliin), että palkkaa tulee silloin tällöin ja toiset taas lamaantuu ja jopa paineistuu. Jälkimmäisten kanssa tie on todella pitkä. Toiset koirat tiedostaa esim. takajalkojen olemassa olon huomattavasti jouhevammin, joka helpottaa niiden klikkailua.
 |
| Näitä haetaan, mut ihan aina ei saada :D |
Tavoitteet koirankouluttajana ja agilityharrastajana lienee myös miettimisen arvoisia. Kummassa haluaa kehittyä enemmän ja millä saralla ja millä aikataululla? Kaikkea ei kannata ahnehtia kerralla, vaan miettiä missä haluaa kehittyä nyt, koska harvalla on käytettävissään niin paljon aikaa, että voi elämänsä omistajaa agilitylle. Myös tavoitteiden asettelun kannalta on pohdittava haluaako esim. mielummin sm-kisoihin ja karsintoihin, kuin joutuu jäämään pois epävarman puomin takia. Lopun kädessä maailman huipulle pääsee kyllä ihan molemmilla kontaktisuorituksilla, kun mm-kisoissa nähtiin yhäkin enemmän loistavia pysäreitä kuin varmoja, oikeita juoksareita.
Kisa-into vaikuttaa myös asiaan. Kisaamaan pääsee nopeammin ja tuloksiakin saa ihan voittoja ja mestaruuksia myöten myös niillä pysäreillä, kun vaihtuvat rataprofiilit ja erilaiset kontaktit eivät aiheuta pään vaivaa. Juoksarien opettelu saattaa hyvinkin myöhästyttää kisaamisen aloittamista rutkastikin ja näin re-train koiralla se on pakko pitää pitkä kisatauko, koska väärät ja epävarmat kontaktisuoritukset vie heti kymmenen treeniä takapakkia. Miten paljon se kirpaisee, jos ilman kontaktivitosta se olisi ollut voittorata? Entä, jos projekti ei etene toivotusti, onko valmis harrastamaan ennemmin juoksaria kuin kisaamista?
Tästä pääsee ehkä sulavasti kysymyksen miten haluaa koiran ns. agilityuran käyttää. Oma kokemukseni on ollut, että 10kk on ihan liian nuori varsinaiseen juoksaritreeniin tai itse en ainakaan halua koiraa rasittaa rankoilla lankkutreeneillä tuossa iässä ihan niin paljon kuin ehkä pitäisi, joten etenemme vähän verkkaisemmin. Minä ny olenkin ehkä vähän ituhippi muutenkin näissä asoissa ja olen halunnut pentua säästellä kaikelta ylenpalttiselta treeniltä ym. kunnes kasvu on kasvettu ja asiasta mustaa valkoisella. Voin ainakin katsoa peiliin ja todeta hyvällä omallatunnolla, että minen ole pentua rikkonut, jos se sattuisi sökö olemaan luustoltaan. Ja sitten taas missä vaiheessa on valmis ottamaan riskin uudelleenkoulutettavalle, ettei juoksari välttämättä valmistukaan nopeasti (ollenkaan?) ja siinä menee kausia hukkaan.
Lopuksi resurssit. Nehän ne vasta tälläistä riviharrastajaa naurattaa, kun ei omista omakotitaloa omalla agilitykentällä tai edes isoa pihaa puomilla. Edes pihaa, johon mahtuisi lankku ja liikkumavaraa. Edustan myös seuraa, jonka talviharrastustilat on varattuna joka arki-päivä klo 17-22 ja ensimmäinen vapaa viikonloppu tänä vuonna hallilla on helmikuun vika vkl. Luulen, että suurimmalla osalla harrastajista sama tilanne. Olohuoneessa 2on2off treenaaminen olisi huomattavasti helpompaa, kuin mennä yöllä halliin enisn raivaamaan lääniä kentälle ja sitten rakentelemaan tukevaa lankkuviritelmää ainakin vartiksi. Siinä vaiheessa on yleensä jo eka tunti hurahtanut kotia lähtemisestä ennenkuin on yhtäkään treeniä alla. Treenit ei myöskään voi olla kovin pitkiä, joten välillä se tuntuu todella hölmöltä käyttää eka tunti säätämiseen, treenaa vartti ja lähteä kotiin. Puomi omassa pihassa olisi iso plussa...
Kuten ehkä helppoa todeta, ei ole yhtä vastausta vaan se riippuu niin monesta tekijästä. Mutta hauskaa ja haastavaa toi juoksariproggis on ollut, aikaavievää ja välillä siinä ei ole ollut mitään järkeä, mutta ompa tässä oppinut taas jotain uutta. Koirat siitä ainakin tykkää ihan satasella. Siinä on vinha totuus, että juoksarit ole mikään harrastus, vaan mielenterveyshäiriö :D
Pohdi siis ainakin seuraavia asioita:
- Omat koulutustaidot ja halu/resurssit kehittyä
- Ohjaajan ohjaustyyli
- Itsensä ja koiran epävarmuuden sieto
- Koiran luonne ja ominaisuudet
- Turvallisuus (liittyy myös ylläolevaan, mitä esim. reikäpää tarttee)
- Käytettävissä olevat resurssit: aika, fasiliteetit
- Kisaamisen aikataulu: nopeammin vai myöhemmin?
- Saatavilla oleva apu ja koulutus
- Tavoitteet ja niiden aikataulu
- Koiran ikä, jäljellä oleva ura
Piipin juoksaritreenit, osa 14. Tällä hetkellä pikkuapinalle palautellaan flätimpää laukkaa loppuun. Osumia tulee ihan nätisti, mutta lähtee vähä liian ilmavasti lankulta. Nämä videot on hidastettu kolmannekseen irl-nopeudesta, siinä on pikkasen haastetta analysoida kaikki mitä siellä tapahtuu...
Seuraavassa osassa ehkäpä pohdintaa eri metodeista.
Jäikö listalta jotain pois? Mitä mieltä sinä olet? Kokemuksia, mietteitä, näkymyksiä?
