Näytetään tekstit, joissa on tunniste vauvalle. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vauvalle. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Jollekin pienelle tytölle

Joulupuu-keräyksen lahjapakettiin.
Itsekkäästi valitsin saajaksi 6-11kk tytön, jotta pääsen tekemään jotain söpöä.








Mekkobody on Ottobre 4/14 Sausage dog -bodykaavasta koossa 80. 
Lisätty vaan rypytetty helmakappale sopivalta tuntuvaan kohtaan.
Joustocollegelegginsit on  Ottobre 6/12 Ruusunpuna kaavalla koossa 80 ja lahkeet pidennettynä kokoon 86.


Mukaan paketoitiin myös lelu.

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Pikkuruista hattaraa

Aina pitää käyttää tilaisuus hyödyksi kun jollekin tutulle vauva syntyy.
Saa tehdä jotain pientä ja suloista.
Tällä kertaa hempeää ja vaaleanpunaista.


Mekkoboby Viljamin puodin Hattarakekkerit trikoosta. 
Ja sille kaveriksi röyhelöpeppuhousut pilkullisesta viskoositrikoosta, jonka alkuperää en muista. 
Bodyn kanttaukset on tehty housukankaalla.




Molempiin kaavat Ottobre 1/12 -lehdestä. 
Body on Happy squirrel koossa 56 helmalla höystettynä. 
Housut on Little houses myöskin koossa 56.
On ne pienet vaan niin pieniä.

perjantai 30. toukokuuta 2014

pikku-riivalit

Pojan riivalipaidan lisäksi yhdestä raportista riitti vielä kummipojan bodyyn.
Piti tulla 1-vuotissynttärilahjaksi, mutta ompelukone hajosi kesken kaiken ja nyt vasta sain saatetua tämän valmiiksi.


Bodyn kaava on Ottobre 3/13 Baby whale koossa 86. 
Toivottavasti on sopiva. 
Eniten epäilyttää pääntien koko. 
Kummipojalla oli 1-vuotisneuvolassa mitattu 50cm kuuppa.


Nepparit on Käpyseltä niinkuin Riivalikangaskin.

perjantai 3. tammikuuta 2014

Mustia isoveljelle ja pikkuveljelle

Ystävän pikkupojille halusin tehdä jotain pientä. 
Muistelin, että isompi  pikkupojista tykkää keltaisesta. 
Tai ainakin silloin tykkäsi kun viimeksi nähtiin liian kauan sitten.



Isoveljelle paita Metsolan Musti-joustofroteesta ja hihat mustavalkoista raitaa samasta paikasta.


Paidan kaavana on Ottobre 6/09 Night owl koossa 104 hiukan pidennettynä.

Pikkuveljelle tein samoista kankaista potkarit, joissa kaavana Ottobre 4/13 Crawler koossa 68. 


tiistai 30. heinäkuuta 2013

lahjapaperia ja ihan muuten vaan

Kummipojan ristiäisiä vietettiin heinäkuun alussa. Lahjaksi vietiin kummilusikka ja Autot-elokuvan Fransesco pehmoleluna. Lahjat käärittiin itsetehtyyn lahjapaperiin eli peittoon. 


Toinen puoli on Metsolan auto-joustofroteeta ja toinen ruskeaa maxidots-trikoota. Reunat on kantattu ruskealla interlockilla. Peiton kokoon on otettu osviittaa Ikean vauvan fleecepeitosta ja käytetty hyväksi koko kauan marinoidun autokankaan korkeus. 

Kummipojalle tein vielä ristiäisiä seuraavalla viikolla potkarit ihan muuten vaan. Oikeastaan halusin vaan kokeilla Ottobre 4/13 Crawler -kaavaa ja kummipoika oli oiva uhri tälle kokeilulle.


Potkarit on kokoa 68 ja joustofrotee on peräisin Myllymuksuilta joskus kauan sitten. Ohutta ja hyvin joustavaa laatua. Olkaimissa on kam-nepparit.

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Lupa tehdä pientä

Miehen sisko jäi äitiyslomalle ja samana viikonloppuna hänelle järjestettiin yllätyksenä vauvakutsut. Sain siis luvan tehdä jotain pientä viemistä kutsuille. Vauvan sukupuolesta en ole vinkkiä saanut, joten parempi vielä mennä neutraalilla kuosilla. Olisin halunnut laittaa kanttaukseksi pinkkiä resoria, mutta en uskaltanut kun jostain syystä kaikki ei sitä miellä neutraaliksi väriksi.



Bodyn kaavana on Ottobre 1/12 Happy squirrel koossa 56. Alempi etukappale ei ole alas asti vaan loppuu suunnilleen hirven pään korkeudella.

Lisäksi kekkereiden järjestelyssä minulle napsahti kakkunakki.




sunnuntai 9. joulukuuta 2012

pientä pienelle

Järjestimme ystävällemme vauvakutsut ja halusin tehdä lahjaksi pienelle bodyn ja housut. Ystäväni vaatemaku on retroisaa ja reipasta ja väreinä oranssia, ruskeaa ja pinkkiä. Tähän settiin yritin toteuttaa vähän niitä kaikkia.

En ole montaa bodya tehnytkään, koska omien lasten bodyaikaan en vielä luottanut omiin ompelutaitoihini sen vertaa, että olisin viitsinyt ruveta tekemään näin paljon kanttaamista vaativia vaatteita. Ja vanhalla ompelukoneellani ei olisi näin hyvää jälkeä saanutkaan aikaiseksi.


Bodyn ja housujen kaavat on 1/12 Ottobresta Happy Squirrel ja Little Houses molemmissa koko 56. body on Michasilta tilattua interlockia ja pinkki resori on Marimekon. Housujen punainen velour ja resori on Ikasyrilta tilattua ja takapuolen sieniretki-velour Selialta.

tiistai 22. toukokuuta 2012

naapurintytölle

Naapuriin syntyi tyttö ja pakkohan jotain pientä ja sievää oli saada tehdä. Ensin tein OB 1/12 Bert-nappilistabodyn ilman tuota helmaa, mutta ei jotenkaan näyttänyt tarpeeksi tyttömäiseltä. Leikkasin sitten bodyn kahtia ja lisäsin väliin helman.

Kankaan alkuperää en muist ja tämä on kaiken lisäksi vielä dylonilla värjätty eli en muista alkuperäistä väriäkään. Hyvänlaatuista on joustavaa, mutta sopivan napakkaa. Harmi kun ei ole paljoa jäljellä. Kanttaukset on tehty Ikasyristä tilatulla moonkidsin resorilla, joka on mielestäni vähän kummallisen oloista. Kivan tuntuista ja venyy hyvin, mutta jotenkin jää aina lörpäksi. (tai sitten on tekijässä vikaa) Väri on sopivan kirkas niin sopii mun silmään tuon räikeän pinkin kanssa. Kyllä tykkään kontrastiväreistä ja kirkkaista väreistä yleensäkin. Neppareina perhoskuvioiset kam-nepit. Yritin kuvailla niitä perhosiakin, mutta en onnistunut saamaan kelvollista kuvaa niistä.

Mekkobodyn kaveriksi tein hyväksi todetulla OB 1/12 Little houses -kaavalla sydänpeppuiset pilkkuhousut. Vyötäröä on taas madallettu reilusti, että voi pitää tuon mekon alla. Pilkkukangas on anopin kätköistä ja applikoitu sydän on velouria.

Tässä vielä koko setti. Helma näyttää kuvassa hieman luonnonvalkoiselta, mutta on oikeasti ihan puhtaan valkoinen kuten housutkin.

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Hemulihaalari

Tämän vuodesn ensimmäisessä Modassa on hupullisen haalarin neulomisohje ja heti kuvan nähtyäni tiesin, että tämä on se haalari, minkä haluan pienimmälle veljentytölle tehdä. Haalari on lehdessä nimetty hemulihaalariksi, mutta en ymmärrä, mistä moinen nimi.

Ohje on 80cm-kokoiselle haalarille ja paksummalla langalla. Päättelin, että jos teen pienemmillä puikoilla ja ohuemmalla langalla niin saisin n. 70cm haalarin. Niin siis mitään mallitilkkuja ei näin kärsimätön tyyppi ala tekemään. Heti pitää päästä aloittamaan meni sitten syteen tai saveen. Tuurilla mentiin ja onnistui ihan nappiin. Yllä olevan kuvan nukke on pienempi kuin haalarin käyttäjä, joten koko on aivan passeli.

Ohje on siitä mielenkiintoinen, että neulotaan hupun kärjestä alaspäin ja yhtään saumojen yhdistämisiä ei tarvitse kärsiä. Ihan mahtavaa. Haastava ohje siinä mielessä, että on kirjoitettu rivi kerrallaan eli pitää pysyä hyvin kartalla missä vaiheessa mennään. Huppu on hauskan mallinen ja reunaan virkkasin kerroksen pylväitä ja sitten tuollaisen nirkkoreunuksen.

Haalarin olalle on kiinnitetty kukka, joka on neulottu erikseen ja kukasta lähtee kiemurtelemaan icord lahkeeseen.

Malli: Hemulihaalari Moda 1/2012
Lanka: Drops Nepal

perjantai 23. maaliskuuta 2012

töppöset

Nämä töppöset ovat menossa osaksi veljentytön ristiäislahjaa. Aivan ihana malli. Kiva neuloa välillä jotain, mikä tulee äkkiä valmiiksi. Bussimatka Turkuun kestää 1h 40min eli näitä töppösiä teki yhden mennessä ja toisen tullessa.

Ihan ilman sovelluksia en tästäkään mallista selvinnyt. Tosin se alkoi tahattomasti, mutta vaikka huomasin "virheen" niin tein toisenkin töppösen samaan tapaan. Eli pohjan reunoista poimituilla silmukoilla olisi pitänyt neuloa tasona, mutta oikaisin ja neuloin suljettuna neuleena. Ihan hyvä ratkaisu, koska sillä selvittiin  ilman sauman ompelua.


Malli: Winter baby boots
Lanka: Drops Nepal

tiistai 7. helmikuuta 2012

Sydämellistä Rauhaa

Veljen perheeseen syntyi torstaiaamuna kolmas lapsi. Sormet oli syyhynnyt jo pitkään tekemään jotain pientä vaatetta. Sukupuoli vaan ei ollut tiedossa enkä halunnut unisexiä tehdä hätäpäissäni. No tyttöhän se oli. Heti oli selvää, että Ikasyrin keijukankaasta pitäisi tehdä body, koska se kangas on niin pehmeää ja hyvänlaatuista. Juuri vauvan vaatteeseen sopivaa.

Koskaan aikaisemmin en ole bodya tehnyt ja vähän epäilyttikin saanko kanttaukset tarpeeksi siististi tehtyä. Ja jotta haastetta riittäisi päätin kokeilla samaan syssyyn vielä nappilistan tekemistäkin. Kaavana 1/12 Ottobren Bert nappilistabody koossa 56.

Ja ihme kyllä kaikki onnistui yli odotusten. Napinläpiä jouduin  tosin tahkoamaan koetilkulle useamman ennen kuin sain onnistumaan. Lopputulokseen olen enemmän kuin tyytyväinen. Jos jotain on pakko rutista niin pienempiä (ja sopivamman värisiä) kam-neppareita en saanut pihdeillä puristettua niin, että olisivat pysyneet. Jouduin tyytymään pitempipiikkisiin ja isompiin väärän valkoisiin neppeihin. Tuon vielä ehkä pystyn sietämään kun nepparit jää useimmiten kuitenkin housujen alle.

Halusin myös tehdä bodylle housut kaveriksi. Housujen velour ja resori on myöskin Ikasyrilta. Aluksi mietin tuon keijukankaan ujuttamista johonkin yksityiskohtaan, mutta päädyin kuitenkin applikoimaan peppuun sydämen samasta kankaasta. Sopii sitten helpommin muidenkin vaatteiden kanssa. Housujen kaavana käytetty samaisen 1/12 Ottobren trikoohousujen kaavaa kokoa 56. Madalsin kaavan vyötäröä reilusti ja laiton resoria kuminauhan sijasta. Lahkeensuut on myös samaa velouria.

Sydän on applikoitu nukka vastakkaiseen suuntaan,että erottuu hiukan paremmin.

Ja vielä koko setti.

maanantai 23. tammikuuta 2012

pikkuinen pilkkuhaalari

Tätä haalaria aloitin heti kun sain tietää saajan sukupuolen. Kaverille siis syntyi tyttö joulun alla ja pinkkiä sai laittaa mukaan. Tosin kyllä tämä ainakin minun makuuni voisi sopia hyvin pojallekin.




Musta lanka on Dropsin Alpacaa ja pilkut Novitan tico ticoa. Ohje on jostain ikivanhasta Novitasta joskus kopsattu ja tällä samalla ohjeella olen tehnyt aikaisemminkin. Vaikka ohjeessa on paksumpi Nalle-lanka niin tästä tuli ihan passeli ilman muutoksia. Tai no kauluksen tein kaksinkertaisena joustinneuleena, mutta muuten ihan ohjeen mukaan. Vetoketjun kiinnitin nyt poikkeuksellisesti ompelukoneella ja ei se niin vaikeeta ollutkaan kuin olin kuvitellut ja tuli ihan siisti lopputulos.