Tein instagramin puolelle storeihin ohjeistuksen, miten valmistaa tämän hetken THE juoma eli dalgona eli korealainen vaahdotettu kahviju...
2 kommenttia
Joskus parhaat ideat syntyvät melkein vahingossa. Olin valmistamassa itselleni matchalattea kun kaappia hamuilevaan käteen osuikin matc...
Ihan viime viikkoina on kauppoihin ilmestynyt useita kotimaisia kaurajuomia, jotka on tarkoitettu nimenomaan kahvin kanssa käytettäväks...
Olen niitä ihmisiä joiden olotilaan vuodenajoilla ja erityisesti valon määrällä on suuri vaikutus. Vähäinen valoisa aika tekee väsyneemmä...
Kaupoissa alkaa olemaan kasvipohjaisten maitojuomien kohdalla aika hyvät valikoimat. Erityisesti GoGreen on panostanut tähän, kyseisel...
Selvisin ensimmäiset 30-vuotta elämästäni ilman kahvia. En enää muista mitä sitten tapahtui, mutta yksi päivä olinkin siirtynyt ei-kahvin...
Naked Juice on pitkän linjan jenkkimerkki, joka lanseeraa nyt syksyllä muutaman smoothien Suomen markkinoille. Sain testattavaksi pari m...
Mikä on pieni, vihreä, täynnä kaikkea hyvyyttä ja joka kaiken lisäksi vielä piristää? No matcha-jauhehan se. Kyseessä on siis vihreä ...
Kevät on monelle otollista aikaa käynnistää pienimuotoinen elimistön puhdistuskuuri. Mitä ajatuksia sana detox herättää? Turhaa huuhaa...
Ei, en tarkoita että blendasin tuonne laseihin tulppaaneja. :) Mutta inspiraatio ulkonäköön tuli kyllä näistä kauniista kukkasista. Ost...
Varsinaiset joululeivonnaiset jäävät tänäkin vuonna osaltani yhteen: raakapipareihin. Aina kotikotona käydessä pyrin hyödyntämään kuivuri...
Hedelmäsalaatti-mehujäistä jäi aika paljon hedelmiä yli, joten surautin niistä vielä vähän smoothieta. Nesteeksi tuli n. desin verr...
En ole mitenkään erityisen hullaantunut pelkkiä vihanneksia sisältävistä vihersmoothieista, mutta kun sekaan laitetaan vähän hedelmää tai...
Meitsi lähtee lempi-inhokkijuhlaani eli juhannusta karkuun Berliiniin. Mutta te muut, ottakaa blenderi mökille mukaan ja juokaa tätä, o...
Hitsi vie mitkä kelit! Taitaa suurin osa jengistä olla jossain ihan muualla kuin tietokoneen äärellä, mutta laitetaan nyt kuitenkin tulem...
Mojito-smoothiesta inspiroituneena tein toisesta suosikkidrinkistäni smoothie-version. Ainesosien mittasuhteet jäi nyt laittamatta ylö...
Tavallisessa mojitossa ei tietenkään ole mitään vikaa, mutta tämä My New Roots :sta poimittu mojito sopii paremmin juotavaksi vaikka kesk...
Kaakao ei ole mikään meikäläisen päivittäinen janojuoma, mutta talvella on välillä kiva saada vaihtelua kuumien juomien valikoimaan. Tuhdimp...
Työpaikan pikkujouluista on jälleen kerran selvitty kunnialla ja yhtenä palana. Kun työporukka on vähän pienempi (alle 10 henkeä) niin on...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)