Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ommeltua. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ommeltua. Näytä kaikki tekstit

13. heinäkuuta 2019

Yksi lempikaavoista






Mun ehdoton lempparikaava vauvan pöksyihin on Jujunan Niklas- housut Basic for babies- kaavapaketista. Jos oikein laskin omista instakuvistani niin oon ommellut tällä kaavalla vuoden sisään 25 housut. :D Tää vaan istuu hyvin, näyttää hyvältä ja on mukava sekä nopea ommeltava.

Nämä ylemmän kuvan housut tein juuri Samuelille, koossa 74. Samuel oli kylläkin jo reilu kuukausi sitten 10 kk neuvolassa jo 77 cm pitkä, mutta tämä kaava on sen verran reilua mitoitusta ja poika niin hoikkanen että tämä koko alkaa vasta nyt olla sopiva. Molemmat kankaat resoreineen on Verson Puodilta.

Samalla kaavalla tein myös keväällä parit pöksyt vauvalahjaksi pienelle tytölle, koossa 56. Olipa kiva ommella noin pieniä, ne kun syntyvät niin pienestä kangaspalastakin että sain hyödynnettyä tuon ihanan Verson Puodin Kotimetsä- trikoon jämäpalan näihin pöksyihin. Toisten housujen kultapallotrikoo on puolestaan Metsolan alepala jonka ostin talvella. Kuvasinkin housut jo silloin huhtikuussa, kuten kuvien koivunoksista huomannee. ;) Nyt kuitenkin sain vihdoin kuvat tänne blogiin asti. :D



Onko teillä jotain suosikkikaavoja joihin palaatte uudelleen ja uudelleen? Mulla on moniakin! Kaavojen piirtäminen ei oo mun suosikkiasiani tässä ompeluharrastuksessa, joten kun löydän hyvän kaavan niin mieluusti ompelen samalla kaavalla monia vaatteita. :)

1. heinäkuuta 2019

Kaavoja joka tyypille


Kirjat saatu kustantajalta arvostelukappaleeksi sekä arvottavaksi



Opiskellessani kymmenen vuotta sitten Tekstiili- ja vaatetustekniikan insinööriksi, ostin opettajani kehotuksesta Joka tyypin kaavakirjan ensimmäisen osan (Rinna Saramäki, Jane Palmu, Katja Piippo). Se oli tosi hyvä peruskaavakirja, jonka avulla oli hyvä opetella kaavojen muokkaamista kuuden yksinkertaisen peruskaavan pohjalta, ja kyseistä kirjaa tulikin käytettyä monenlaisten vaatteiden tekoon. Siksipä innostuinkin kovasti, kun kuulin että kyseinen kaavakirja on saamassa päivitetyn seuraajan.




Tämä Joka tyypin parhaat kaavat- kirja tarjoaa nimensä mukaisesti kaavoja kaikille, sillä kirja tarjoaa kaavat sekä naisille että miehille, ja kokovalikoimakin on laaja XXS-XXXL. Peruskaavat löytyy niin ylä- kuin alaosiinkin, ja muokkausohjeita on laajasti - ja ne on kuvitettu ja ohjeistettu tosi selkeästi.

Kirjassa on hyvin myös perustietoa ompelusta ja kaavoituksesta, ompelusanastoa, tietoa materiaaleista ja ohjeet oikean koon valintaan. Tämä kirja antaa varmasti paljon sekä aloittelevalle ompelijlle, että kokeneemmallekin harrastajalle. Itse aion ekana tehdä joko rennot collegehousut tai t-paidan. T-paita kuulostaa varsin simppeliltä, mutta haaste onkin siinä, että kaavasta saisi muokattua vihdoin itselleni täydellisesti istuvan peruspaidan.





Kiinnostaisiko oma kappale Joka tyypin parhaat kaavat- kirjasta? Kurkkaahan siinä tapauksessa instan puolelle (@annikalevanen), sillä siellä arvon yhden kirjan arvontakuvaan kommentoivien kesken. :)


23. tammikuuta 2019

Vuoden ekat ompelut





Kerkesinpäs vihdoin ompelemaan! Vähän reilu kuukausi tuli ompelutaukoa ihan siistä syystä ettei aikaa sille vain löytynyt. Samuel varsinkin kasvaa niin hurjaa vauhtia että hän oikeasti tarvitsee uutta vaatetta, joten tässä ensiavuksi neljät housut koossa 68. Kaavana hyväksi havaittu Jujunan Niklas- kaava, joka on tosi kivan mallinen housukaava. Aika reilua kokoa tuo kaava on, mutta eipä sillä väliä. :) Samuel on nimittäin nyt 5 kk iässä 70 cm pitkä, ja nämä 68 koon housut on vielä selvästi reiluja - samalla kaavalla koossa 62 tekemäni housut ovat nyt sopivia. Mutta tosi kiva malli, ja mukavan nopea ommeltava myös.

Kankaista mustaharmaa PaaPiin kangas on toissavuoden käsityömessuilta ostamani, mutta muut kankaat on tänä syksynä ostettuja. Vaaleapohjaiset kankaat on Ainolasta palakankaita, ja sinipohjainen kangas on Verson Puodin upeaa Basaari- trikoota. Tuo Basaarihan on leikattu väärään kuviosuuntaan, mutta onneksi kuvio on senverran abstrakti ettei se häiritse pahasti. En kyllä ymmärrä miten onnistuin leikkaamaan sen väärään suuntaan vaikka aina kyllä tarkistan vielä ennen leikkaamista - mutta syytetään väsymystä ja myöhäistä kellonaikaa jolloin kankaita leikkasin. :D

10. tammikuuta 2019

Nurinkurista




Hoksasin äsken, että lasten jouluvaatteet on vielä postaamatta - joten tässäpä tulee. :) Ihastuin ihan täysin tähän Verson Puodin punaiseen Nurinkurin- trikooseen, ja loppupeleissä vähän harmitti että ostin sitä vain metrin, olisin nimittäin halunnut tehdä tästä itsellenikin jotain. :D

Aika hyvin sain kuitenkin metrin riittämään, ja jäljelle jäi vain ihan pientä silppua. Metri riitti siis kahteen pitkähiippaiseen tonttulakkiin, yhteen trikoopaitaan koossa 98 sekä pöksyihin koossa 62 kun tein housuihin sauman myös keskelle taakse. :) Miten tuleekin aina niin hyvä mieli kun saa jonkun kankaan käytettyä tosi tehokkaasti ja kerralla loppuun, ilman että kappiin jää pieniä paloja pyörimään.



Itseasiassa nämä tonttulakit ja housut näkyivät meidän tämän vuoden joulukorttikuvissakin, joista kuvia on tässä postauksessa. :)

15. marraskuuta 2018

Isänpäivälahjoja



Musta on aina hassua kuulla niitä kommentteja että puolisot eivät muista toisiaan isänpäivänä tai äitienpäivänä koska "et sä mun äiti/isä oo". Mun mielestäni kun niin äitienpäivä kuin isänpäiväkin ovat oivia päiviä muistaa ja kiittää myös sitä omien lasten äitiä/isää. Minä ainakin haluan isänpäivänä muistaa sekä omaa isääni, mutta myös lasteni isää - miestä, jota ilman mulla ei olis näitä kahta pientä kultakimpaletta, ja joka jakaa arjen ja elämänsä mun ja lasten kanssa. Mieheni ei ole minun isäni, mutta koska hän on lapsilleni paras mahdollinen isä niin haluan kiittää ja muistaa häntä siitä myös isänpäivänä.

Tänä vuonna isänpäivälahjat menivät vahvasti itse tehdyllä linjalla. Mies ja pojat saivat tiimipaidat painatuksilla, joskin tällä kertaa en aikomuksistani huolimatta ehtinyt ompelemaan paitoja vaan ostin ne valmiina. Ctrl+C ja Ctrl+V -painatukset suunnittelin Illustratorilla, ja yksi meidän alueen facebookin ompeluryhmän jäsen leikkasi ne mulle silityskalvosta leikkurillaan. Mies tykkäsi tästä lahjasta tosi paljon, uppoaa tietotekniikan insinöörin nörttihuumoriin. ;)

Lisäksi painettiin yhdessä Juliuksen kanssa toinenkin paita, t-paita "Paras Isi"- tekstillä. Ostin kesällä Lidlistä suihkutettavia kangasvärejä, joita nyt kokeiltiin ekaa kertaa. Tein kontaktimuovista sydämenmuotoisen sabluunan paitaan, ja yhdessä pojan kanssa suihkuteltiin sabluunan sisälle kangasvärejä. Lopuksi kirjoitin sydämen sisälle vielä tekstin lilalla kimallekangasvärillä.

Ompelin vielä osaksi lahjaa miehelle merinovillaisen pipon ja tuubihuivin. Tämä merinovilla on mulesingvapaata merinoa Ommelliselta, ja tämä on aivan ihanan pehmeää eikä yhtään kutittavaa. Miestä yleensä kutittaa tosi herkästi kaikki villa, mutta tämä on niin pehmeää että uskalsin ommella hänelle tästä setin. Petrolinsininen sävykin on tosi kaunis.

Papatkin saivat paidat isänpäiväpaketeistaan. Painettiin kontaktimuovisabluunan avulla Juliuksen kanssa ensin paitoihin kultaiset sydämet, ja sitten molempien poikien jalanjäljet mustalla kangasvärillä. Muistin näiden paitojen kuvaamisen vasta paketointivaiheessa, kun toinen paketti oli jo paketoitu, joten kuvassa vain toinen paidoista. Molemmat papat saivat kuitenkin samanlaiset paidat. :)



Sellaisia isänpäivälahjoja me annettiin tänä vuonna. Aika vahvasti oli teemana näköjään pehmeät paketit, paidat ja kankaanpainanta. :D

7. marraskuuta 2018

Pöksyjä pikkumiehelle



Ompelin Samuelille muutamat pöksyt koossa 62. Kankaista sinisävyiset on Verson Puodilta, keltainen kirahvikangas käsityömessuostokseni Ommelliselta, ja valkopohjainen lettikangas on Vimman trikoota, jämiä itselleni aikoja sitten tekemästäni lettikuosisesta mekosta. Mulla ois tarkoituksena käyttää nyt mahdollisimman paljon jämäkankaita kaapista pois näihin vauvan vaatteisiin, niihin kun saa helposti menemään suht pienetkin palaset. :)

Kaava on Jujunan Niklas- housut. Tykkään tosi paljon tuosta kaavasta, mutta mitoitukseltaan se on kyllä tosi reilua - minusta nämä housut ainakin vastaavat kokoa isompaa. Nyt siis teen 62 koon housuja vaikka poika on jo 66 cm pitkä, ja nämäkin housut on vielä reiluja. :D

2. marraskuuta 2018

Ensiapua akuuttiin paitapulaan




Julius on kasvaa hujahtanut hirveästi pituutta, ja nyt alkoi olla jo se tilanne ettei vaatekaapista löytynyt montaa sopivaa paitaa, vaan kaikista alkoi napa vilkkua. Niinpä piirsin PaaPiin kaavakirjan Myyry-paidasta seuraava koon (98), ja hurautin ensi alkuun viisi uutta peruspaitaa. Nämä tuli niin akuuttiin tarpeeseen että jätin kaikki kikkailut sikseen, nämä on siis ihan perus - mutta toisaalta ihanat kuosit ei välttämättä muuta kaipaakaan. :)

Oon tehnyt Myyry-paitoja jo monessa pienemmässä koossa, mutta jostain syystä tämä koko 98 kaipaa eniten muokkausta istuakseen meidän Juliukselle. Pienempiinkin kokoihin oon hieman kaventanut hartiaa, tähän en sitä tehnyt - ja huomaan kyllä että hartioista paidat eivät istu. Ennen seuraavien ompelua täytyy siis vielä muokata hartiaa kapeammaksi tässäkin koossa. Pääntie myös tuntuu jostain syystä vähän isolta, mutta täytyy katsoa miten nämä käytössä asettuu. :)





Kankaista keltainen kirahvi on Ommelliselta käsityömessuilta ostamaani kakkoslaadun kangasta, ja toinen pojan päällä kuvaamani "Onkipoika" -kangas on puolestaan Ainolan arvonnasta kesällä voittamani pala. Loput kankaat Verson Puodilta. :)

4. lokakuuta 2018

Just sopivia pöksyjä


Ompelin kaverin tyttövauvalle lahjaksi parit pöksyt koossa 68. Kaavana hyväksi havaitsemani Jujunan Niklas- pöksyt, ja ihanan hempeät kankaat Verson Puodilta. :)



Olipas kiva ommella vaihteeksi jotain näin hempeistä ja tyttömäisistä kankaista. :)

Milloinhan ehtisin ompelemaan taas omillekin pojille vaatetta... :D Kumpikin kasvaa niin kohisten, että saisi kyllä kiireen vilkkaa aloittaa perusvaatteiden ompelun molemmille. Juliuksella jo nilkat ja napa vilkkuu kesällä ompelemistani vaatteista, hän on isoveljeksi tultuaan ottanut taas kunnon kasvupyrähdyksen. Samuelille en ole myöskään ehtinyt ompelemaan vielä yhtään mitään seuraavassa koossa, ja poika on hujahtanut ekan kahden elinkuukautensa aikana pituutta huimat kymmenen senttiä. :D Sanomattakin varmaan selvää että ennen syntymäänsä ompelemani vaatteet on jo joko liian pieniä, tai vähintäänkin juuri sopivia just nyt. Täytyy varmaan merkata ensi viikolle kalenteriin yksi ompeluilta, niin sille ehkä oikeasti järjestyy aikaa. :D

29. syyskuuta 2018

Sirkuspeitto


Ompelin muutama viikko sitten pienen tilkkupeiton lahjaksi kaverin vauvalle, joka on pari viikkoa meidän Samuelia vanhempi. Kankaista suurin osa on vanhaa Annoa, ja sirkuspalat ovat PaaPiin puuvillaa jota mulla oli vielä muutamaan tilkkuun jäljellä.




Kokoa peitolla on 60 x 90 cm, joten tämä on aika pieni - esimerkiksi vaunuihin tai turvakaukaloon sopiva peite, tai vaikkapa mukana kuljetettava alusta vauvalle. Taustana peitossa on musta fleecekangas, joka on peräisin viltistä. Ostin joskus Kodin1:sen loppuunmyynneistä useampia fleecepeittoja eri väreissä jemmaan tätä tarkoitusta varten, ja niitä on vieläkin pari jäljellä.





Oon tehnyt näistä suunnilleen samoista kankaista kaksi peittoa aiemminkin, toisen vauvalahjaksi parisen vuotta sitten, ja toinen on meillä itsellämme. Jokainen näistä kolmesta peitosta on silti erilainen. :)

30. heinäkuuta 2018

Päiväpeitto pinnikseen



Vielä ehdin yhden haaveilemani ompeluksen tekemään vauvalle, kun hurautin pinnasänkyyn päiväpeiton tilkuista. Tää oli kyllä pitkään mielessä, mutta toteutus kävi lopulta inspiksen iskiessä niin sukkelaan ettei tosikaan. :D Kaikki tarvikkeet nimittäin löytyi kangaskaapistani, mitään en tätä projektia varten ostanut. Mustavalkoiset ja mintunvihreät puuvillakankaat on joko aiemmista ompeluprojekteista jääneitä jämiä (näitä oon käyttänyt vuosien varrella ainakin vetoketjupussukoihin, vaunuverhoon, vauvan rapinaleluihin ja pariin tilkkupeittoon), tai muuten vain kaapissa aikansa hillottuja. Toisen puolen fleece puolestaan on vuosia vanha ja paljon käytetty torkkupeitto, joka on jo vähän nukkainen mutta ajaa täysin asiansa vielä tämän peiton toisena puolena. Tulee kyllä aina kumman hyvä mieli, kun saa käytettyä ompelujutuissa materiaaleja mitä löytyy jo kotoa, ettei tarvitse aina lähteä ostamaan uutta. :)


Tällainen tilkkupeitto oli kyllä mukavan nopea toteuttaa, kun tilkut olivat koko peiton levyisiä. Ja lopputuloskin on vähän rauhallisempi, kun tilkut ovat isoja. :)

Meillä alkaa olla jo aika jännät paikat, ihan pian pieni on täällä sylissä. ♥ :) 

28. heinäkuuta 2018

Pikkuruisia ompeluksia


Nämä pienet ompelukset on valmistuneet vauvaa varten jo aiemmin, mutta unohtuneet postata. Pieniä, mutta tärkeitä ompeluksia. :)



Pipo on ommeltu Ottobren (1/2012) Ernie- pipon kaavalla pienimmässä koossa Verson Puodin Kaino- trikoosta. Pipossa on söpöt pienet nallenkorvat, ja alareunassa käänne joka ei kuosillisen kankaan vuoksi kuvassa juuri näy. Nahkainen merkki edessä vielä pienenä yksityiskohtana. :)

Tumput puolestaan on Verson Puodin Rauduskoivu- trikoota, jämäkangasta mitä mulla on jäljellä vuoden takaisesta Ompelukerhosta ja itselleni silloin ompelemastani tunikasta. Näitä pieniä tumppuja saa alkuun ollakin useammat, joten näitä tulee varmaan vielä hurauteltua tilkuista lisääkin.


24. heinäkuuta 2018

Otsoja ja marjoja vauvantarvikkeissa


Kerkesin viime viikolla vihdoin ompelemaan kaksi ompelusta, jotka ehdottomasti halusin ehtiä tekemään ennen vauvan syntymää: vaunuverhon kaukaloon, sekä uuden päällisen hoitoalustaan.


Vaunuverhoon kaavan piirsin tästä aiemmin tekemästäni vaunuverhosta, mutta nyt jätin sivuista solmiamisnauhat pois sillä turvakaukalon verhossa en niitä aiemminkaan tullut käyttäneeksi.

Verhon toinen puoli on Finlaysonin ihanaa Otso- puuvillaa, jota mulla oli vähän vielä jäljellä tämän peiton jäljiltä. Tämä kangas on tosi kaunista, ja jäljellä olevasta palasta sai sopivasti täsmättyä kaksi karhua vaunuverhoonkin. Toisen puolen kangas löytyi myös jemmoistani, se on Annon puuvillaa.



Hauska sattuma on, että hoitoalustaankin valitsemani kerni on Finlaysonia, ja siinä on samoja marjoja kuin vaunuverhon Otso- kankaassakin. Hoitoalustan kankaan olin itse asiassa ostanut valmiiksi jo aiemmin, ja sitten kaappeja kaivellessani vastaan tuli tuo vaunuverhoon käyttämäni puuvilla.

Meidän vanha hoitoalusta oli tosi hyvän kokoinen ja hyvän mallinen, mun oli aikanaan hankala löytää tarpeeksi lyhyttä hoitoalustaa joka sopisi tuohon meidän kodinhoitohuoneen tasolle, joten halusin käyttää samaa hoitoalustaa tällä seuraavallakin lapsella. Vanha päällinen oli vain niin nuhruinen ettei siihen monet pesutkaan tepsineet, joten päällystin alustan uusiksi.

Materiaaliksi valikoitui kerni siksi, että se on helppo pyyhkiä puhtaaksi ja sitä voi huoletta pyyhkiä myös desinfiointiaineella. Tällä kertaa halusin, että kangas on sävyltään aiempaa valkopohjaista tummempi, ettei se alkaisi näyttää niin nopeasti nuhruiselta ja tahraiselta - sillä vaikka me käytettiin hoitoalustan päällä aina myös vaihdettavia puuvillaisia pieniä kangasalustoja, niin kyllähän tämä käytössä väkisinkin silti likaantuu.


Hoitoalustan päällisessä on myös toisella pitkällä sivulla vetoketju, jotta alusta on helppo myös irrottaa ja heittää välissä pesukoneeseen. :)

19. heinäkuuta 2018

Bodyja ja potkareita


Nämäkin vauvanvaatteet valmistui jo pari viikkoa sitten; muutama body ja housut vauvalle.


Kietaisubodyjen kaava on PaaPiin kaavakirjan Nuppu- body koossa 56. Kankaista mustavalkoiset on Verson Puodilta ja minttuvalkoinen Ainolasta. En ollutkaan aiemmin tehnyt kietaisubodyja, mutta tämä PaaPiin kaava vaikutti kyllä kivalta.


Ainolan mintusta Vyyhdistä valmistui vielä pienet pöksytkin, Jujunan Niklas- housujen kaavalla koossa  56. 



Puolipotkareista tykättiin Juliuksen vauva-aikana paljon, joten sellaisia tein tulevalle vauvalle kahdet koossa 56. Nämä on tehty OB:n My Little Deer- kaavalla (OB 6/2016). Muihin valmiisin housuihin verrattuna ovat aika ison näköistä kokoa, vastasivat koon 62 pöksyjä kun vertasin.

Samoin tuo alimman kuvan body vaikuttaa oudon leveältä. Se on tehty uusimman Ottobren (4/18) Dreaming Foxes- kaavalla koossa 56. Tosi leveän näköinen, joten tällä kaavalla en ainakaan tee lisää ennenkuin näen minkämallinen tämä syntyvä pikkujäbä on. Valkopohjainen kangas on Ainolasta, Outi Virtasen suunnittelemaa Salaisuus- trikoota, ja keltainen pisarakuosinen kangas on myöskin Ainolasta mutta jämäpala kankaasta josta oon Juliuksen vauva-aikana tehnyt hänelle housut. Vieläkin jäi pieni palanen tuota kangasta, täytyy miettiä teenkö siitä pipon vai jotain muuta. :)

Vauvalle vaatteiden ompelu etukäteen on vähän hankalaa, kun ei tiedä yhtään minkämallinen tyyppi sieltä syntyy. Olis kiva tehdä mahdollisimman paljon kaikkea valmiiksi, mutta entäs jos ne ei sitten mahdukaan päälle? :D Eikä sekään ole kiva jos vaatteet on niin isoja että pyörivät pienen päällä. Fiksuinta olis varmasti tehdä muutamia vaatteita vähän eri kaavoilla, ja tehdä lisää sitten kun näkee mitkä istuu parhaiten päälle ja mitä muokkauksia kaavat ehkä vaatii. Kommenttiboksiin saa vinkata hyväksihavaituista vauvan vaatteiden kaavoista! :)

11. heinäkuuta 2018

Hiiop!


Mulla on ollut Jujunan Hiiop! -jumpsuitin ohje ostettuna jo siitä asti kun se aikanaan julkaistiin, mutta nyt vasta ompelin ensimmäisen jumppikseni. Eikä taatusti jää kyllä viimeiseksi. :)



Ohut ja pehmoinen collegehaalari on kokoa 56. Collegekangas ja minttuinen resori molemmat on Verson Puodilta, ja kankaan herkullinen karkkikuosi on taitavan Kaisa Kartelan suunnittelema. Juliuksella on tästä kuosista myös huppari, joten veljekset pääsevät samistelemaan myös karkkikuosissa. :)

Alunperin olisin halunnut myös mintunvihreän vetoketjun mutta sellaista ei tietenkään löytynyt tähän hätään, joten päädyin harmaaseen. Harmaakin on eri sävyä kuin kangas kun muuta ei ollut tarjolla, joten nyt jälkikäteen olisin ehkä valinnut valkoisen ketjun. Mutta tällä mennään nyt tällä kertaa.

En myöskään kohdistellut kangasta yhtään, mutta ei se ainakaan omaa silmääni haittaa, kun kankaan kuosi on muutenkin epäsäännöllinen.

Tässä kuvassa vielä jumppiksen kanssa ompelemani mintunvihreä body ja housut, mutta niistä lisää juttua myöhemmin omassa postauksessaan koska ehdin kuvaamaan ne jo aiemmin yhdessä parin muun bodyn kanssa. Ne vain sopi tämän jumppiksen kanssa niin hyvin yhteen, että piti napata ne mukaan tähänkin kuvaan. :)


Tämä jumppis lähtee kyllä mukaan jo sairaalalle kotiutumisvaatteeksi. :)