Tekstit
Tuli jotenkin kökkö olo.
Mihin ihminen tarvitsee määrättömästi neliöitä? Tavaroiden säilyttämiseen. Vaan tarvitseeko sitä haalia tavaraa ympärilleen niin, ettei pari-kolmesataaneliöinen talo tahdo riittää nelihenkiselle perheelle?
Tässä minun unelmani eroaa oleellisesti keskimääräisen suomalaisen unelmista.
Viime aikoina korviini on kuiskuteltu asunnon omistamisen ihanuutta. Enkö minä kaipaa vanhuuden turvaa, enkö ikiomaa kotia? Oikeastaan en. Vaikka toki tiedän vastaavani "väärin". Toki, jos kaikki olosuhteet olisivat otollisia, mieluusti omistaisin esimerkiksi juuri tämän asunnon, jossa nyt asumme, mutta kun ei ole, en osaa olla tyytymätön. Parasta asunnon omistamisessa olisi se, että sitä voisi sisustaa mielensä mukaan ilman, että tarvitsisi kysellä lupaa mistään. Ja kyllä, ymmärrän sen, että jokainen lainanyhennys olisi niin sanotusti kotiin päin.
Mutta en toden totta edes haaveile isosta omakotitalosta puutarhoineen kaikkineen. Minulle riittää ensinnäkin vähempi tila - ja toisekseen en halua, että koti on työleiri, jonka siivoaminen, hoitaminen ja kunnosaapito ovat loppumaton urakka.
Nykyinen suomalainen kotiunelma ei taida olla millään asteikolla mitattuna kohtuullinen, jos verrataan maailmanlaajuisesti asumiseen käytettyjä neliöitä ja rahasummia. Ja yhä suurempia meitä kehotetaan unelmoimaan! On epäekologista rakentaa palatseja, joiden lämmittämiseen ja muuhun ylläpitoon kuluu vuodessa euroja sellainen summa, jolla ruokkisi ja kouluttaisi luokallisen kehitysmaiden lapsia.
Syksyllä Maikkarilla esitetty Suomen kaunein koti -ohjelma oli siitä mukava, että kaikki siinä esitellyt talot eivät olleet näitä sisustusblogiklooneja, vaan mukaan mahtui aidosti persoonallisiakin koteja. Eivät ne kaikki minuakaan miellyttäneet, mutta rakkaudella laitetun tunnistaa kyllä, kun sellaisen näkee. Ja sellaista minä arvostan.
Hassu yksityiskohta ohjelmassa oli, että asiantuntijatuomarit käyttivät vähänkin pienemmistä ja tietyllä tapaa vaatimattomammista (jotka oli sisustettu esimerkiksi vanhoilla huonekaluilla ja retrokankailla) kodeista nimitystä ihmisen kokoinen. Ihmisen kokoisia olivat heidän suussaan talot, joissa ei ollut satoja neliöitä ja joita ei ollut sisustettu näyttelytilaksi vaan kodiksi. Tyypillisimmillään ihmisen kokoinen koti oli vanha rintamamiestalo, joka oli kunnostettu lapsiperheen tarpeisiin. Ihmisen kokoinenhan voisi olla hyvinkin positiivinen termi, ellei olisi nähnyt ilmettä tuomareiden kasvoilla: kuinka kukaan voi tyytyä tällaiseen?
Minusta suuruudenhulluuden sijaan unelmat myös kotirintamalla saisivat olla nimenomaan ihmisen kokoisia.
