Kirjan nimi: Kissani Jugoslavia
Kustantaja: Otava
Sivumääärä: 228
Painovuosi: 2014
Arvosana: 4/5
Kissani Jugoslavia oli outo lukukokemus. Sitä lukiessa mietin tapahtumien tai eläinten symbolista merkitystä... - Onko alun kissa sittenkin oikea ihminen? Vai jutteleeko ja kohteleeko Bekim oikeasti kissaa noin oudosti tarkoituksella. Ja eivätkän kissat puhu. Joten kissan täytyy olla ihminen.. - tai outo maaginen kissa.
Vai onko taustalla harhakuvia...? Kirja ei koskaan anna vastausta, vaan kaikki jää lukijan mietittäviksi.
Ruokaleponsa jälkeen kissa kysyi minulta kirjasuositusta, mikä teki minut iloiseksi, sillä kirjat minä tunsin ehkä parhaiten. Hain sille Guntër Grassin Kissan ja hiiren, koska ajattelin kissan pitävän siitä - näyttihän se kovasti rakastavan kaikenlaisia leikkejä ja pelejä ja hassutuksia.
Koko tarina herättää paljon ajatuksia, sillä se kertoo Kosovosta suomeen muuttavasta perheestä ja perheen nuorimman pojan aikuisuudesta, vaikeasta rakkaudesta ja huonosta isäsuhteesta. Käärmeistä ja peloista, seksuaalisuudesta ja suomalaisten käyttäytymisestä maahanmuuttajia kohtaan. Kaksi tarinan kertojaa Bekim ja hänen äitinsä Emine. Bekim kertoo lähinnä nykyaikaa ja Emine ajasta ennen ja jälkeen suomeen tulon.
Täytyy myöntää, että ensin hieman kirjaa luettuani ajattelin sen olevan tylsä. Kuitenkin pidemmälle päästyäni mielenkiintoni heräsi toden teolla, eikä kirjaa ollut kovin vaikea lukea loppuun.
Ehkä suurimpana, mutta positiivisena, yllätyksenä minulle tuli, että kirja olikin alkuperäisteokseltaan suomalainen. Ja kyllä, minua huijasi kirjailijan nimi ja oletin lukevani suomeksi käännetyn teoksen. En ollut ottanut mitään selvää millainen kirjoittaja Kissani Jugoslavian takana on. Enhän tiennyt koko teoksestakaan mitään, kun sen sain käsiini. Olen kuitenkin erittäin tyytyväinen siihen, että kotimainen kirjallisuus voi olla näinkin hyvää.