Rautainen ote

Rautaisella otteella. Vahvana ja vakaana. Niin elämä tulisi kohdata ja niin elämää tulisi kohdella. Mutta ei, tartuin tässä muutama päivä sitten erääsen kirjaan nimeltänsä "Uskalla haavoittua". Se on Brené Brownin kirjoittama ja aloitettuani sen huomaan tämän vuoden läpi kulkeneen teeman ja suunnan saaneen nimen. Minulla on ollut haavoittuvaisuuden oppivuosi. Olla herkkä ei ole negatiivinen asia. Haavoittuvaisuus onkin jotain hyvää, aikaansaavaa, dynaamista ja eteenpäin vievää.

Kirjailija lainaa avauspuheenvuorossaan Theodore Rooseveltia:

"Kriitikolla ei ole merkitystä; ei sillä henkilöllä, joka osoittaa, miten vahva ihminen kompastelee ja millä tavoin tekijä olisi voinut tehdä tekonsa paremmin.

Kunnia kuuluu ihmiselle, joka on areenalla; jonka kasvot ovat pölyn ja hien ja veren tahraamat; joka ponnistelee urheasti; joka erehtyy, joka epäonnistuu kerran toisensa jälkeen,

sillä ei ole olemassa ponnistelua ilman erehdyksiä ja epäonnistumisia; mutta joka pyrkii kaikin voimin tekemään tarvittavat teot; joka tuntee suurta innostusta, suurta omistautumista; joka uurastaa arvokkaan asian puolesta;

joka parhaimmassa tapauksessa kokee onnistumisen riemuvoiton ja pahimmassa tapauksessa, epäonnistuessaan, ainakin epäonnistuu uskaltaessaan suuresti...".

Tämä liittyy ammatillisen identiteettini kehittymiseen. Tämä liittyy omaan ihmisyyteeni. Tämä liittyy siihen kuinka kohtaan toisia ihmisiä, siihen kuinka heistä puhun. Tämä liittyy kaikkeen.

The same mistakes

 

Se ois marraskuu huomenna.

Päivät juoksee.

Ja hyvä niin.

Haluaisin heittää tavaraa pois.
Omistaa vähemmän.
Syödä vähemmän.
Matkustaa enemmän.
Miettiä enemmän.
Tehdä toisenlaisia valintoja.
Keskittyä enemmän.
Kuunnella itseäni enemmän.
Olla yksin enemmän.
Olla oikeiden ihmisten kanssa enemmän.
Nähdä perhettäni enemmän.
Kurtistaa kulmiani vähemmän.
Kiroilla vähemmän.
Ärsyyntyä vähemmän.
Stressata vähemmän.
Tanssia enemmän.
Elää enemmän.
Arvostaa enemmän.

Se ois syksy

 

 

Olen odottanut syksyä heinäkuusta asti ja nyt se on täällä. Ihanaa. Se menee luihin ja ytimiiin. Virkistää, rauhoittaa ja antaa luvan sisimmälle olla mitä se on. Melankolinen ja hieman surkea. Paikallaan. Hämmentynyt ja sekaisin. Ulkona paistaa kuu ja sen ohitse pilvet.

AWESOME MUSIC. Ei enempää eikä vähempää. Ah.

Kahdenlaista

On olemassa kahdenlaista väsymystä,

onnellista ja uupunutta.

Vähän niin kuin on kahdenlaista ikävää,

odottavaa ja lopullista.

(Feather diodramas by Chris Maynard.)