Käsillä tekemisestä

Eilisiltana löysin itseni tekemästä käsitoitä. Tätä ei tapahdu usein. Jos nimilappujen ompelemista lasten vaatteisiin ei lasketa, voin ihan käsi sydämmellä sanoa etten ole tehnyt käsitöitä vuosiin.

Ihan puskista ei eilisiltainenkaan tullut - onhan materiaali (lasten huoneen verhokankaat) ollut valmiina ja tarve (pienemmän pojan lelusäilytys) tiedostettuna jo puolisen vuotta. Projekti vaatii myös paikan (jossa on ompelukone), ja siksipä kankaat matkasivat kesälomakasseissamme vanhempieni kodin ja mökin väliä viikkokausia. Otollinen tilanne (sadepäivä eikä mitään muuta tekemistä) ei kuitenkaan toteutunut, joten kesäloman loputtua viikkasin kankaat takaisin säilytyspaikalleen tyytyväisenä siitä että lomalla riitti paistetta. 5-vuotias jäi odottamaan lelupussukoitaan.

Pakotin itseni toimeen siis eilisiltana, kun olimme käymässä äitini ompelukoneella varustetussa huushollissa. Aika pian asiaan tarttumisen jälkeen muistin miksi teen tätä niin aniharvoin - kaikki tuntuu vieraalta ja vaikealta. Ei ollut kaavoja, joten A4-arkki määritti pussukoiden kokoa. Pieleen meni silti, sillä  palat eivät olleet enää samankokoisia kun niitä sovitteli yhteen. Ensimmäisestä saumasta lähtien venyttelin tiukkaa puuvillakangasta, koska se kävi vääntymään rypyille vaikka mitä yritti.  Rypyt jäivät ompeleen alle, en jaksanut korjata virhuja, mielipaha alkoi kasaantua. Lelukassin kahvojen kääntäminen oikeinpäin vei yksinään about sen verran kun olin ajatellut koko urakkaan käyttää aikaa. Kun tuntien hammasten kiristys oli ohi, silmien alla lepäsi omien kätösten työnjälki. Valitettavasti.

Ja samalla tiedän, että jotkut tekevät käsitöitä suuresti nauttien. Nostan hattua kollegalleni, joka on käsityöihmisiä. Kummilasten lahjat tehdään aina itse ja hänen huoliteltua persoonallista tyyliään alleviivaa usein joku ajatuksella suunniteltu itsetehty uniikki asuste. Olin vähintäänkin hämmentynyt, kun sain pari viikkoa sitten kutsun työpaikan "jämälankailtaan". Jämälankailtaan. Seura olisi ollut mitä parhain  - mutta oikeasti: ei meillä ole jämälankoja enkä halua keneltäkään sellaisia. Meillä on yksi (valkoinen puuvilla-)lankakerä, jota käytetään lähinnä paistin sitomiseen, siksi sen paikka on keittiön kaapissa. Puikot ja virkkuukoukku löytyvät talosta myös - lääkintätarvikkeista koska ne on hankittu silloin kun esikoisella oli käsi kipsissä. En ole pidellyt puikkoja käsissäni kutoakseni sitten peruskoulun.

Onneksi kätösillä voi tehdä jotain muutakin näkyvää kuin niitä käsitöitä. Järjestelyintoni alkoi jo päiväkoti-ikäisenä ja se on kestänyt opiskeluajat ja perheen perustamisen ruuhkavuodet. Saatan kauniina sunnuntaina lähettää miehen ja lapset pariksi tunniksi ulos, että saaan itse upottautua jonkun kaapin perkaamiseen.  Aika ja paikka unohtuvat ja ihana flow valtaa mielen. Parin tunnin järjestelyn jälkeen tuntuu että myös ajatukset ovat järjestyksessä, olo on ihanan rento ja raukea. Kätteni töiden jälki on vain yhden kaapinoven takana. Tai silitys sitten;  se puhtaan pyyin tuoksu...aika pysähtyy.. pinoan hartaana sileitä vaatekappaleita jämpteihin  pinoihin ja nautin joka hetkestä...

Perheemme arkea hallitsee tälllä hetkellä isäni pitkälle edennyt Altzheimerin tauti. Eräs toinen työkaveri kaivoi TED-talkista puheenvuoron, jossa nuori nainen, Alzheimeria sairastavan vanhan miehen tytär hänkin, kertoo miten hän aikoo valmistautua tautiin tekemällä käsitöitä! Muistamaton isäukko osaa edelleen tehdä käsitöitä ja se rentouttaa häntä. Tytär on alkanut opetella käsitöiden tekemistä ja toivoo että se alkaa sujua ajattelematta siihen mennessä kun tauti iskee. Kun työkaveri kesken lounaan kysyi, joko olen videon ohjeen mukaan alkanut tehdä käsitöitä, meinasin vetää hernekeitot väärään kurkkuun.  Pitäisikö minunkin nyt käyttää elämäni hyvät vuodet vastentahtoiseen virkkaamiseen ja nypläämiseen, että voin jatkaa niitä sitten kun (tai jos!) olen laitoksessa enkä tajua enää maailmanmenosta mitään?

No enpä taida. Mutta voinhan aina kirjoittaa hoitotahtooni, että laitokseen joutuessani toivon, että huoneeseeni tuotaisiin joka päivä laatikollinen roinaa järjestettäväksi tai papereita mapitettavaksi:).