Talven riemut ja kevään ensi säteet

Talvi on jatkunut työntäyteisenä. Kotona on käyty kääntymässä, joten oikein mitään kerrottavaa ei blogiinkaan ole ollut, eikä pimeät päivät ole houkutelleet kuvaamaan.

Tässä kuitenkin meidän kuulumisia kuvin, ihan omaksikin muistoksi.

Taas on saatu niin kaunis ja hieno talvi <3. Paljon, paljon lunta, sellaisia sopivia pakkassäitä. Olen usein ennenkin todennut, että täällä maalla vuodenajat kokee ihan eri tavalla kuin kaupungissa. Täällä on luonnon valoa ja aina vuodenajan mukaan muuttuvat maisemat ja värit. Ja tilaa olla, ulkoilla ja hengittää.

Kotona polttelee remppakuume, toivon mukaan ensi kesänä päästään uusimaan pintoja silleen maltillisesti. Periaatteella, mikä ei ole rikki, sitä ei tarvitse korjata. Jotenkin surettaa katsella nettikirppiksiä jossa laitetaan täysin valideja, kalliita keittiöitä ja muita pintoja kiertoon. Toki jokainen tekee makunsa mukaan mutta meille tärkeää on vanhan ja ehjän säilyttäminen. Mutta pientä päivitystä ehkä pintoihin saadaan.

Eräänä viikonloppuna tuli kokeiltua uunifetapastaa, tuota someherkkua. Oli hyvää!

Navetan vintiltä kaivelimme talon perintönä tulleita suksia, haaveina metsähiihtoretki. No lumet ehtivät sulaa ja vesikelit saapua ennen kuin pääsimme tuumasta toimeen, mutta nyt on taas pakkasia luvassa joten ehkä jopa tänä talvena suunnitelma toteutuu. Sukset vielä vaativat vähän pölyjen pyyhintää ja sopivien siteiden asennusta tai monojen hankintaa. Nyt on hankikannot olleet upeat, ja meidän pelloillakin nähty paljon ulkoilijoita. Läheinen peltolatu on ensimmäistä kertaa meidän täällä asuessa kunnostettu.

Eläinlauma voi hyvin ja paksusti. Koirakolmikko on löytänyt yhteisen sävelen kevään muutosten jälkeen. Ne nautiskelevat meidän lailla maalaiselosta. Eräänä viikonloppuna unohdin koirien remmit kaverin autoon, ja hyvin pärjättiin viikko ilman pantoja ja hihnoja.

Kanat pitivät muninnasta 1,5kk tauon ja tuli jo pariin otteeseen mietittyä mitä järkeä on ylläpitää lemmikkikanoja navetassa, lämmittää niitä talvella ja siivota ja ruokkia. Onneksi tauko lopulta päättyi ja nyt taas tulee munia yllin kyllin. Kyllähän se munien osto Rekosta hieman nololta tuntui :)

Kanat ovat olleet sisällä koko talven. Ulkoilusäitäkin olisi jo välillä ollut, mutta emme oikein ole keksineet järkevää systeemiä siihen, miten pitää ulkoiluluukkua auki kun kanalassa pitää kuitenkin pitää lämpöjä päällä. Mutta tuskin tässä kauaa enää menee kun päästämme kanat ulkoaitaukseen kevätsäistä nauttimaan.

Puutarhakausikin kolkuttelee jo ovella. Niin onnellisena kuin kauden loppusyksystä lopettaa, ei mene montaa kuukautta kun multasormea alkaa taas syyhyttää. 

Chilien viljely alkoi tammikuussa. Vanhat siemenet ovat itäneet yllättävän huonosti, mutta taimia on kuitenkin jo mullassa kymmenkunta ja lisääkin jo tulossa. Seuraavana ovat vuorossa tomaatit.

Pelargoneista talvetuksesta selvisivät valossa olleet, hämärässä työhuoneessa talvehtineet kuolivat yhtä lukuunottamatta. Matin päivänä leikkelin hieman kasveja ja otin pistokkaita. Samalla myös viherkasvit saivat uusia multia ja lannoitetta. Tuo kevään vihreä inspiroi kyllä niin paljon! Tähän vuodenaikaan ei ole parempaa kuin seurata kasvien uutta nousua.

Joulunviettoa

Kulunut syksy on ollut työntäyteinen, mutta nyt on aika rauhoittua joulun viettoon. 

Olemme joulun ihan kotosalla mikä onkin rauhoittumisen kannalta ihan parasta. Tehdään vähän mieluisia jouluruokia ja relataan.

Joulua on laitettu silleen sopivasti. Poltettu paljon kynttilöitä, kuunneltu joululauluja, tuotu havuja maljakkoon, hankittu vähän jouluherkkuja ja siivottu huusholli. En todellakaan ole siivousihmisiä mutta näin kun siivoukselle oli kokonainen päivä aikaa, se olikin ihan mukavaa. Keski-ikääkö vai mitä!
On ostettu jotain spesiaalia myös eläimille jouluksi. Vuosien varrella on muotoutuneet ne omat rakkaat jouluperinteet, joita harjoitetaan tänäkin vuonna.

Jouluruuista tärkeitä ovat kalat, juustot ja leivät. Meillä on onneksemme maailman paras saaristolaisleivän resepti. Piimät ja hiivat tuli hankittua jo useampaan kertaan joulun alla, mutta leipiä niistä ei tahtonut syntyä. Vihdoin joulunalusviikonloppuna löytyi aikaa leipomiselle. Leipä on helppo tehdä mutta vie aikaa. Ja parhaimmillaan leipä on vasta muutaman päivän leipomisen jälkeen.

Kinkkua ei tänä vuonna meidän joulupöydästä löydy, vaan sen korvaa lahjaksi saamamme hirven paisti.

Koirat poseerasivat kiltisti joulukuvassa mutta kissa ei ollut oikein sillä tuulella :D

Joulusää on mitä parhain. Lunta on satanut moneen otteeseen ja pakkasta on noin kymmenen astetta. Tupaa on lämmitelty puilla. Täällä maalla on tosi idyllistä näillä säillä, kun puiden oksat painuvat lumen painosta. Lumi valaisee niin ettei otsalampulle ole tarvetta, ja nyt pihaa ja peltoja valaisee myös komea täysikuu.

Näillä kuvilla ja tunnelmilla toivotamme oikein lämmintä, rauhaisaa ja rentoa joulun aikaa ja kaikkea ihanaa vuodelle 2019!

Hiljaa hyvä tulee

Voisi päteä moniinkin meidän projekteihin, mutta tällä kertaa on kuvissa hiljaa valmisteltu villapaita talven tuiskuihin.

Ravelrysta tarkistin, tämä on aloitettu 2.4.2017. Että eihän siihen mennyt kuin puolitoista vuotta. Vappuna bloggailin sen valmistumisesta ja siitä lähtien se on odotellut kainaloiden viimeistelyä ja lankojen päättelyä.

Vaalea lanka on Airikkalan tilalta, josta haemme vuosittain myös karitsan lihaa. Harmaa on Rintalan tilan Iivaria, samaa josta tein aiemman villapaidan. Ruskea lanka on niinikään Rintalan tilalta, mutta sukkalankaa. Kaikki aivan ihania värjäämättömiä lampaan villalankoja. Sukkalanka oli hieman muita paksumpaa, mikä tekee kuvioista hieman epätasaisia. Mutta jospa nuo käytössä tuosta tasaantuisivat.

Malli on Dropsin September sweaterista omaan tarpeeseen muokattu.

Enpä olisi uskonut että paita vielä jonain päivänä valmistuu. Neulominen on ihanaa, mutta innostus tulee ja menee. Ja saa ollakin niin, hyvä on ihmisellä olla asioita missä ei tarvitse suorittaa.

Lokakuussa

Lokakuussa alkavat värit hävitä luonnosta. Aurinkoisena päivänä niitä on kuitenkin vielä pihamaalla.

Öljylamput ovat meillä vain koristeena. Tuo ruosteinen on niin romuromanttinen <3

Orvokit ovat niin uskollisia kukkijoita. Ne on levinneet pitkin etupihaa ja kukkivat edelleen lakastuneessa kukkapenkissä.

Laventeli näyttää vielä vehreältä, talvehtimista jännitetään.

Kotieläimet voivat paksusti.

Kissa on mukana kaikissa touhuissa.

Kanoja on tällä hetkellä 6 + kukko. Muninta on virkistynyt sitten kesän helteiden, nyt munia tulee n. 3-5/ päivä. Kanat ulkoilevat vielä edelleen päivisin ulkotarhassa. Vapaana meillä kanat eivät ole ollenkaan, koirien ja ympäristössä liikkuvien petojen vuoksi.

Tämä loppusyksy on niin kaunista väreiltään ja tunnelmaltaan. Aamut ovat usvaisia ja kirkkaita, illat hämäriä. Lehdet ovat yhtäkkiä kaikki pudonneet. 

Jotenkin tämä karu kauneus koskettaa. Luonto vaipuu talviteloilleen.

Hanhet kerääntyivät suuriksi parviksi poistuakseen lämpimämmille maille.

Kokeileva kasvimaa

Puutarhuroinnissa on kivaa kokeilla aina jotain uutta. Viime vuonna kasvatin varsiparsakaalia mahtavalla menestyksellä. Tänä vuonna kasvimaakokeilussa olivat mustajuuri ja ruusukaali.

Mustajuuren kylvin jo syksyllä. Ikävä kyllä se iti vähän huonosti, vain 4-5 taimea nousi mullasta. Aloin tässä syksyllä googlettaa milloin se pitäisi nostaa, ja opin että sitä olisi pitänyt lannoittaa pitkin kesää... joten odotukset eivät olleet korkealla. Yllätys olikin iloinen kun maasta nousi ihan kiva määrä juuria. 

Mustajuuri on hienostuneen mieto ja pehmeä juures, jota olen käyttänyt lähinnä keitoissa. Siitä tulee todella pehmeä ja hyvänmakuinen keitto.

Mustajuuren kasvuaika on pitkä ja se kannattaa kylvää jo syksyllä muiden juuresten tapaan. Se kaipaisi kovasti lannoitusta kasvaakseen isoksi. Mustajuuri kasvaa syvälle maahan ja sen nostaminen olikin melkoisen vaivalloista, pitkät juuret menevät syvälle ja ovat tiukassa. 

Sato oli itämiseen nähden ihan kohtalainen, kyllä näistä yksi keitto keitetään.

Mustajuuri, ehdottomasti jatkoon. Huomisissa syyskylvöissä laitetaan taas siementä maahan, toivotaan parempaa itävyyttä ensi kesälle.

Ruusukaali on suurta herkkuani. Ensimmäistä kertaa maistoin niitä n. kymmenen vuotta sitten, ja ostin ne puhtaasti ulkonäön vuoksi, mikään noin söpö ei voi olla pahaa. Ja mitä herkkua ne ovatkaan! Ruusukaali on voimakkaan makuinen kaali kaalien ystäville. Parhaimmillaan se on muiden kaalien tapaan höyrytettynä tai kermassa haudutettuna. Tätä herkullista kaalia suomalaiset syövät vain keskimäärin yhden per henkilö vuodessa! Siis yhden pienen ruusukaalin. Minä vastaan monen suomalaisen osuudesta :D.

Ruusukaali kasvaa hitaasti. Se vaatii pitkän esikasvatusajan (kylvin omani kai joskus helmi- maaliskuussa) ja satoa saatiin vasta nyt ihan loppusyksystä, kiitos pitkän, lämpimän syksyn. Taimet kasvoivat valtavan kokoisiksi ja ehkä olisi ollut paikallaan jossain vaiheessa vähän harventaa lehdistöä, jotta kaalit olisivat saaneet valoa. 

Kaaleja saatiin pari, kolme litraa. Kerran jo söin aiemmin niitä ja nyt keräsin lopun sadon. 

Ajattelin ryöpätä kaalit kevyesti ja pakastaa.

Kaalien kasvatus lavoissa on ehkä vähän turhauttavaa. Niitä kasvatellaan pitkin kevättalvea ja sato on vaivaan nähden melko vaatimaton. Kaalit vaativat tilaa ja olisivat varmaan vähän tuottoisampia avomaalla isommalla viljelyalalla. 

Parsakaalin kanssa varmaan jatketaan mutta ruusukaalikokeilu taitaa jäädä muutamaan vuoteen, siemenpussissa kun on vielä siemeniä jäljellä. 

Kasvimaa sai tänään syyssiivouksen. Huomenna yritän istuttaa valkosipulit ja kylvää porkkanaa, palsternakkaa, mustajuurta ja persiljaa.

Vielä nautimme lehtikaalin, persiljan ja ruohosipulin sadosta. Lehtikaali on maistunut hyvin myös etanoille.

Maa-artisokka saa vielä jäädä kasvamaan, syödään sitä sitten keväällä.

Valkosipulit ovat kuivuneet vintillä nostamisesta lähtien. Vintillä on ollut kai vähän kosteaa, osa oli mädäntynyt. Huomenna maahan menee näistä kynsiä sekä tämän kesän sipuleiden siemeniä.

Kanat saivat päivän puutarhapuuhasteluista pienen työmaan. Kaalien varret ja muut roskat ja rikkaruohot juurineen menivät kanalaan, jossa niistä tehdään selvää.