Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jouluprojekti 2014. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jouluprojekti 2014. Näytä kaikki tekstit

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Työpaja


PS. Turun kauneimmaksi valittu jouluikkunasomistuksemme on viimeistä kertaa nähtävissä tänä viikonloppuna Turun messukeskuksessa Kädentaito-messuilla.

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Turun kaunein jouluikkuna


Elvina Café:lle somistamamme jouluikkuna voitti kaupunkilehti Turkulaisen äänestyksen ja valittiin Turun kauneimmaksi jouluikkunaksi. 



Kiitämme kaikkia somistustamme äänestäneitä ja
toivotamme iloista joulun aikaa ja kaikkea hyvää tulevalle vuodelle!





sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Äänestä Turun kaunein jouluikkuna!

Raunistulan nukkekotikerho on  tehnyt turkulaisen Elvina Cafen jouluikkunaan hiirten joulun. Ikkuna osallistuu Turun kaunein jouluikkuna -kilpailuun. Ikkunoissa on esillä nukkekotikokoisena mm  jouluiset torikojut, huvipuisto ja tottakai myös Tiernahiiret. Rauhanomaiset torihiiripoliisit valvovat järjestystä ja nauttivat myös Elvina Cafen donitseista.

ÄÄNESTÄ KAUNEINTA JOULUIKKUNAA - täältä pääset antamaan äänesi hiirulaisillemme:
http://www.turkulainen.fi/joulusomistus


Torikojuissa myydään monenmoista herkkua, karkkeja, leivonnaisia, glögiä.  Yhdessä kojussa on karaokevarusteet. Huvipuistossa on kahvikuppikaruselli, juustopaloista tehty toinen karuselli. Kannattaa käydä ikkunoiden äärellä  torin kupeessa Yliopistonkadulla - siellä on myös kummitusjuna!
        
 

 
                                                                     Tiernapojat esiintyvät

Elvina Cafe on myös pienoismallina - tässä romanttinen kosinta menossaan (sormus kimmeltää) kahvilan pöydän äärellä.
                                       Kahvilan herkkuja ihastellaan...
Juustokaruselli pyörii oikeasti


                                                    Maailmanpyörä pyörii ja valot vilkkuvat
Ikkunasta tykkäävät taatusti aikuiset ja lapset!


maanantai 17. marraskuuta 2014

Tervetuloa joulukävelylle!

Jouluinen ikkunamme valmistui eilen. Tässä hiukan näkymiä. Lasin läpi  otettuna kuvat eivät ole kaikkein selvimpiä, mutta tunnelma varmaan välittyy. Elvina Cafen ikkunassa ollaan.
 Hiiriä valmistettiin ainakin 80. Jokaisella on oma tarinansa...
 Titan ja Iston kuppikaruselli
 Ninnan katsomo, katse on esiintymislavalle
Ninnan tiernapojat esiintyvät
 Yleistä vilinää
 Mielenosoittaja ("Kissat pois keskustasta!")
 Titan ja Iston tekemä maailmanpyörä (valot ja myös pyörii)
 Mamsellit ostosten lomassa
 Mielensä ilmaisia ja poliisi siinä rauhoittelemassa...
 Karaåkekipsa, vihreään pukeutunut hiiri innoissaan mikrofoni kädessään.
 Väkeä riittää
 Titan ja iston juustopalakaruselli

 Pikkukojuissa riittää elämää (Marjan hiirellä on aika duha, vasemmalla kioskissa savikippoja myymässä)
 Johannan Glögikioskin ulkopuolella riittää maistelijoita.



"Elvina Cafessa" nautitaan hiirikahvia. Johannan luoma interööri on kutsuva!




sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Kahvilla

Vanhempi konstaapeli Turunmaa istuu jo Elvina Caféssa kahvilla ja donitsilla. Sinne kannattaa muidenkin suunnata tiensä, tänään nimittäin muuttuvat Elvinan ikkunat jouluiseksi toriksi, jossa hiiremme seikkailevat. Elvina Café, Yliopistonkatu 15, Turku.


keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Hiiret liikkeellä!

Nyt on Raunistulan jouhiiret paitsi lehdistössä niin myös kohta ikkunassa. Tässä makupalaa, ollaan menossa jouluikkunaan Elvina -kahvilaan.
                               Marjan ja Railan (vai Merjanko oli) torikojut.
                                 Ninnan joulupukki
                               Ninnan esirippu jo nousee...
                                Joulutorilta ei karkkia puutu...
                                Ninnan taidonnäyte - lakritsia ja irtokarkkeja riittää!

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Jouluikkunan rekvisiittaa

Tämän viikon teemana meillä oli ostoskassit ja muu rekvisiitta hiirten joulutorille. Jälleen kerran valokuvien otto unohtui kerholla, kun innoissamme siellä hääräsimme. Tässä kuitenkin kuva minun aikaansaannoksistani.

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Näyteikkuna rakentuu


Yhdessä kerhoiltojen puitteissa teimme viime maanantainakin lisää hiiriä. Useille hiirille onkin jo oma paikkansa ikkunassa. Kokonaisuus alkaa olla hallinnassa jo, onhan meillä virkavaltakin edustettuna. 

Elvina cafe, Yliopistonkadulla tulee olemaan paikka, jossa hiiret sijaitsevat joulukadun avajaisista lähtien, lähellä kauppatoria.

perjantai 26. syyskuuta 2014

Jouluprojekti

Tänäkin vuonna teemme jouluikkunan somistuksen.
Hiirten seikkailu siis jatkuu ja projekti on lähtenyt jo hyvin käyntiin.

Kerholaiset tekevät jokainen oman torikojunsa.
 

Hiiret pääsevät taas jouluikkunassa pääosaan.
 

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Jouluprojekti 2014

Kerhomme vuoden 2014 jouluprojekti polkaistiin jo käyntiin kovalla tohinalla viime kerhokerralla.




Mitähän tästä tulee? Mopo taitaa keulia jo, mahtaako lähteä taas käsistä...