keskiviikko 4. joulukuuta 2019

Ihan pienet pikkujoulut

Kyllä pikkujouluaika on mukavaa. Vietimme Raunistulan kerhon syyskauden päätöksen pikkujoulun merkeissä. Sen lisäksi, että illan emäntä Titta ja isäntä Isto plus perheen pikkumiehet olivat loihtineet mitä herkullisimpia tarjottavia glögin kanssa nautittavaksi, saimme myös harjoittaa kädentaitoja.
 Illan emännän ideasta oli meille jyrsitty valmiiksi lokerikkokalenteri - kaikki pienet lokerot piti hiota, jotta mahtuivat koloonsa. Kuvan malli on illan emännän tekemä.
Aihiot on jyrsitty.
Muutama sai työnsä valmiiksi,  isolla osalla kalenterin lokerot tulevat kuntoon kotona tai tammikuussa kerhon "rästikerralla". Väritykseen sopi askartelumaali tai tussi. Pikkiriikiset numerot pitää käsin maalata. Nupit on mini-minihelmiä ilman reikää.
Illan päätteeksi jaoimme pikkulahjat, joista alla muutama ryhmäkuva:



                               Ja lopuksi pikkujoumme herkkupöytää:


Mukavaa joulunodotusta blogissamme piipahteleville. Palaamme kerholle 13.1.2020.


maanantai 2. joulukuuta 2019

Pientä puutyötä

Järjestimme kerholla intarsiakurssin. Kerholle kokoontui yhteensä 12 innokasta oppijaa, joilla etukäteistehtävänä oli miettiä, mitä haluaisi tehdä - ovia, sängvynpäätyä, pöytää, parkettia vai jotain muuta.
Ohjaajana toimi Juha Nuutti, jonka kursseista löytyy lisätietoa: http://www.jussinruusupuu.com
Seuraavista kuvista näkyy mitä syntyi:
Tämä upea pöytä syntyi Johanna taitavissa käsissä.
Kuvassa kurssin ohjaaja Juha Nuutti.

 
Malleja pöytiin

Vaiheistusta en lähde kirjaamaan - suosittelen kurssia. Kuudessa (6) tunnissa saa jo valmista, kunhan kuuntelee ohjeet - ja vielä noudattaakin niitä. Ohjaajalle 10+.
Tässä opettajan sängynpäätymalli alusta alkaen.
Hieno pikkupöytä.
Upea ovi.
                                                               Komea tumma pöytä.
Vaatekaapin komea ovi.
Pöytä
Parkettia pukkaa!
Päädyt kahteen sänkyyn
Näissä pöydissä ei ole vielä loppukäsittelyä.
Väri oviin!
Loppukevennyksenä seuraava työ: visiona oli tumma mahonkinen sängynpääty - klassisen miehinen koristelu ja nuo aukot visakoivua.
Kuinkas sitten kävikään? Mahonki oli vaikea työstää visakoivusta puhumattakaan.
Lopputuotoksena hiukan vaisumpi versio, leppää ja jotain muuta. Kuviokin muuttui.
Mutta valmista tuli.
Ja kivaa oli!



maanantai 25. marraskuuta 2019

Joulukransseja

Tänään syntyi joulukransseja. Innoittajana oli mm Kaikkien aikojen joulu - lehti, jossa oli tehty joulutunnelmaa nukkekotiin.
Tässä mallissa on ohut rautalanka, jonka ympärille on kierretty ohutta mitä lie "patjajouhta". Appelsiinilohkot leikattiin valmiista appelsiinitangosta. Kanelitangot leikattin sähköjohdosta ja maalatiin oikeaan väriin.
Kokeiltiin myös Joulu - tekstiä appelsiinien lomaan.
Tässä mallissa väännettiin yhdestä rautalankapötköstä koko kranssi, ensin päälle lenkki, (ks edllinen kuva), josta kranssin saa roikkumaan ja sitten alas toiseen päähän kynttilälle paikka. Materiaalin tulee olla sellaista, että se pysyy sileänä. Lopuksi kiinnitettiin hiukan -tai enemmän- vihreää mukaan. Kynttilä on tehty grillitikusta, odottaa maalia.





Olipa kiva ilta meillä - ensi viikolla on kerhon pikkujoulut ja sitten jäämme joululomalle.
Mukavaa joulunodotusta kaikille.

keskiviikko 20. marraskuuta 2019

Keitä keitä kahvinkeitin...

Tässä viikolla valmistettiin parahiksi joulukahvituksia varten kahvinkeitin. Kaavan on tehnyt aikloinaan  kerhomme keskiviikkojaoksen Marja Nurmi. Käytimme Silhuette-leikkuria, josta kiitos Johannalle. joka hallitsee "piirtämisen".
Johannan malliksi tekemä työ. Lasikannu sahattiin jostakin näyteputkesta Japanin sahalla.
Leikkurilla saatiin hyvät osat.
Kannun rungon kaareva osa olisi kannattanut pyöristää ensin varovasti, kuvassa 
näkyy hiukan "kantikas"malli ;)
Johannan uusi kannu tulollaan. Muoto pyöristetty asiallisesti!
Keltainen kannu piristää päivää (Eijan)
Merin vihreä pannu.
Punaista sekaan  - lisäksi valmistui yksi heleän vihreä, mutta siitä ei ole kuvaan.
Joku ei juo kahvia - valmistui vallan muuta (Ninnan hieno... arvaatko mikä?)

maanantai 11. marraskuuta 2019

Leffat laatikoissa


Kerhoiltamme olikin tällä viikolla aika juhlava. Aiemmin jouluhiirillä turkulaisia ihastuttanut Raunistulan nukkekotikerhon maanantairyhmä kokosi parahiksi jouluksi Leffat laatikoissa -näyttelyn monille tutuista elokuvista
Finnkino Kinopalatsi Turussa lähti mukaan innovatiiviseen yhteistyöhön, ja Raunistulan nukkekotikerho suunnitteli Kinopalatsin tiloihin kahdeksan roomboxia 1:12 mittakaavassa. 
Kukin osallistuja päätti itse oman elokuvansa. Näyttelyyn päätyivät tunnettujen ohjaajien klassikot Tuntematon sotilas ja Psyko, seikkailuelokuva Kadonneen aarteen metsästäjät sekä 1930-luvun suurteokset Nykyaika ja Ihmemaa Oz. Lisäksi oman boxinsa saivat lasten elokuva Anneli, Onneli ja nukutuskello sekä Iloisia aikoja, Mielensäpahoittaja ja 1990-luvulla suuren suosion saavuttanut Saksikäsi Edward. – Jokaiselle jotakin! 
Yleisö voi äänestää mieleistään boxia osoitteessa: https://www.lyyti.fi/p/LeffatLaatikoissa

 Riitta Kuortti: Anneli, Onneli ja nukutuskello

Katri Suikki: Psyko

Johanna Nieminen: Saksikäsi Eward

Ninna Mäkinen: Iloisia aikoja, Mielensäpahoittaja

 Titta Saarinen: Indiana Jones ja kadonneen aarteen metsästys

Titta ja Isto Saarinen: Nykyaika

 Katariina Betlehem: Ihmemaa Oz

Eija Luoto: Tuntematon sotilas



Maksuton näyttely on avoin yleisölle 12.11.-31.12.2019 elokuvateatterin yläkerroksessa elokuvateatterin aukioloaikoina. Yleisöllä on mahdollisuus äänestää mieleistään työtä koko näyttelyn ajan https://www.lyyti.fi/p/LeffatLaatikoissa

Näyttelyyn ovat tervetulleita myös lapsivieraat, muistuttavat Raunistulan nukkekotikerholaiset.

torstai 7. marraskuuta 2019

Kirjoille hyllykkö

Keskiviikkokerho on syksyn mittaan tehnyt ison pinon kirjoja ja nikkaroinut kirjahyllyjä.
Osa kirjahyllyistä kuvassa valmiina, jollakulla vielä homma kesken.
Näissä hyllyköissä ootratut pinnat.