sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Massailua

Tänään kokoonnuimme Ninnan kutsusta heille kotiin massailemaan. Suurin osa aikaansaannoksista jäi siinä tohinassa kuvaamatta, mutta tässä joitain maistiaisia:
Riitan hauska pöllö
Johannan pienet sienet

Titan ihanainen puutarhatonttu
 Ja maistiaisista puheenollen: tarjoilut olivat jälleen kerran aivan upeat ja herkulliset. Kiitos Ninna!


lauantai 25. huhtikuuta 2015

Työpaja

Kerhomme järjesti tänään työpajan, jonne kokoontui 12 innokasta askartelijaa tekemään nukkekodin puutarhapenkkiä ja -tuolia sekä taiteilijantarvikkeita. Paikkana oli Elvina Café. Työpajan ohjaajina toimivat Titta taiteilijantarvikkeiden ja Johanna penkkien ja tuolien osalta.

Aloitimme aamukymmeneltä kovalla tohinalla ensin penkkien ja tuolien päätyjen kokoamisella, ja aina liimojen ja maalien kuivumistauoilla hyppäsimme valmistamaan taiteilijantarvikkeita.

Ensin aloitettiin tuolien ja penkkien päätyjen kokoamisella. Tarjolla oli osat kahteen erilaiseen malliin.

Keskittyneen askartelun lomassa Elvina Caféssa myös raikui iloinen puheensorina ja nauru koko päivän.
 Penkkien kokoamiseen löytyi jos jonkinlaista kikka-kakkosta.
Liimojen ja maalien kuivumistauoilla ehdimme myös nautti maistuvan lounaan ja kakkukahvit. Näistä herkuista ei valitettavasti tullut otettua kuvia.

Seuraavassa kuvassa on penkkien mallikappaleet ja lopuissa kuvissa työpajalaisten aikaansaannoksia. Valitettavasti minulta jo menivät nimet sekaisin, joten en enää muista mikä työ oli kenenkin, mutta hienoja töitä kaikki saivat aikaan!








Hilma hiiri on näköjään ängennyt melkein joka kuvaan, hän tulee aina niin mielellään Elvinaan!

Neljältä iltapäivällä lopetellessamme oli takki melko tyhjä, mutta meillä järjestäjillä oli ainakin niin kiva päivä, että ihan varmasti järjestämme uuden työpajan syksyllä! Kiitos vielä kerran kaikille osallistujille sekä Elvinan väelle tilasta ja muonituksesta!


sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Vinttikerros on eri kerros - Asiaton oleskelu kielletty!

Valmistimme Raunistulan nukkekotikerhon kanssa yhteisen työn Nukkekotiyhdistyksen pienoishuonekilpailuun. Tekijöinaä kerholta aiheeseen tempautuivat mukaan Titta, Johanna, Ninna, Isto, Riitta, Meri ja Eija. Työ oli menneen viikonlopun Model Expossa, jossa yleisö saa äänestää mielestään parasta vinttiä 9 työn suhteen. Lopputulos selviää, kun Nukkekotilehti nro 2 toukokuussa ilmestyy.
Koko 1m leveys *33cm syvyys *24cm korkeus
Työmme nimi on "Asiaton oleskelu kielletty"

Nro 1 Johannan vintti

Nro 5  ja 6 Ninnan ja Merin
                                                 Outo hiippailijakin on pesiytynyt tänne!
                                 Nro 1 Johanna, Nro 2 Riitta, Nro 3 Titta




 Ninnan nro 5 on siisti vintti
 Johannan, Riitan ja Titan vintit

 Täältä näkyy hiukanperemmin nro 6 eli Merin vintti
 Nro 4 on Eijan vintti, eipä paljon ole siellä säilössä...
 Nro 3 eli Titan vintissä oli käynyt vahinko, lasia rikkoontunut...
 Johannan taituroimat putket,  niissä hieman pölyö pesukoneen kuivausrummusta


 Ylimääräisen asukin tiedetään hiukan pelottavan vintissä kävijöitä!
 Yhteistyö on voimaa - tämmösitä on kiva tehdä joskus toistekin!

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Pienoishuone

Pienoishuone ei ole aina niin kovin pieni. Varsinkin kun Raunistulan nukkekotikerhon porukka päättää osallistua yhteisellä työllä nukkekotiyhdistyksen vuosittaiseen pienoishuonekilpailuun, aiheena 2015 on vintti. Työtä ei saa esitellä ennen kuin kaikki ModelExpon kävijät tulevana viikonloppuna ovat saaneet äänestää ja messut on ohi.



Tämän salaisuuden parissa olemme siis maanantai-iltaisin puurtaneet ja sille sopivan kuljetuskassinkin väsänneet.