Vanha peikkokansa on asunut korkealla vuorella ikiajat. Mutta peikot eivät asukaan korkealla vaan luolissaan syvällä vuoren sisällä. Taitavat peikot ovat aikojen saatossa louhineet kallioon kokonaisen peikkoluolien kylän. Luolaston vanhat ja kuluneet seinämät mukailevat kallioperän muotoja.
Peikkojen kylä on hyvin hämärä. Peikot ovat tottuneet elämään pimeässä. Liika valo polttaakin heidän silmiään. Luolastoon tulee valoa vain kylän keskellä olevan pienen, pyöreän huoneen katosta. Peikot käyvät valohuoneessa ainoastaan öisin tarkastamassa, että siellä on kaikki kunnossa.
Kerran eräs peikko oli mennyt luolaan illalla liian aikaisin tai viimeinen päivänsäde hidasteli muusta valosta ja he kohtasivat yllättäen. Tarinan kertojat eivät enää muista varmaksi kummin päin asia meni. Mutta sen he muistavat, että päivänsäde ja menninkäinen rakastuivat tulisesti. Aiemmin peikot eivät tienneet, että jokin heille tuntematon ja erilaisuudessaan pelottava voi olla niin ihana.
Trubaduuripeikko teki tapauksesta peikkokansalle rakkaaksi tulleen laulun ja tarina jäi elämään vuoren uumenissa.
Aurinko kun päätti retken,
siskoistaan jäi jälkeen hetken
päivänsäde viimeinen.
Hämärä jo metsään hiipi,
päivänsäde kultasiipi juuri aikoi lentää eestä sen,
kun mennikäisen pienen näki vastaan tulevan,
se juuri oli noussut luolastaan.
Kas, menninkäinen ennen päivän laskua ei voi
milloinkaan elää päällä maan.
Katselivat toisiansa,
menninkäinen rinnassansa
tunsi kummaa leiskuntaa.
Sanoi: "Poltat silmiäni,
mut en ole eläissäni nähnyt mitään yhtä ihanaa!
Ei haittaa vaikka loisteesi mun sokeaksi saa,
on pimeässä helppo taivaltaa.
Jää kanssani, niin kotiluolaan näytän sulle tien,
ja sinut armaakseni vien!"
Säde vastas: "Peikko kulta,
pimeys vie hengen multa,
enkä toivo kuolemaa.
Pois mun täytyy heti mennä,
ellen kohta valoon lennä, niin en hetkeäkään elää saa".
Niin lähti kaunis päivänsäde, mutta vieläkin
kun menninkäinen yksin tallustaa
hän miettii miksi toinen täällä valon lapsi on,
ja toinen yötä rakastaa.
- Tapio Rautavaara -
Eväsastian vanha ja uusi malli myynnissä pakistanilaisessa basaarissa.
Edes enkelit eivät saa valvoa rauhassa ikuista untaan nukkuvaa.
Värikäs pukeutuminen on in Aasiassa. Islamilaisten pukeutumissääntöjen mukaiset peittävät, mutta värikkäät uimapuvut jäivät minulta ostamatta multanilaisessa urheiluliikkeessä. Ehkä, jos olisivat olleet mustia tai harmaita... Minkä tälle pohjoismaiselle hiireydelleen mahtaa.
Tämä mies on kansallissankari, varsinainen Mr. Pakistan, jota jokainen pakistanilainen kunnioittaa. Hän on Wagahin rajan lippuseremonian cheerleader, joka nostattaa tunnelmaa yleisöä huudattamalla. Pakistan Zindabad! Eläköön Pakistan!
Vanhan hindutemppelin tornin hämärässä, kapeassa portaikossa on päätettävä, kulkeeko liikenne ylös vai alas. Ketas, Pakistan.
Millainen ihminen on pohjimmiltaan? Onko inhimillisempää välinpitämättömyys vai sääntöjen noudattamisen tarve? Haluatko ympärillesi siisteyttä ja kauneutta vai helppouden tuomaa mukavuutta? Millainen elinympäristö on inhimillinen?
