Kirjan alussa nuori tyttö kuin intohimoton Ofelia tulee Poirot'n luokse ja arvelee ehkä tehneensä murhan. Tyttö kuitenkin lähtee tiehensä ennen kuin ehtii kertoa enempiä yksityiskohtia ja etsivän kimurantiksi tehtäväksi jää etsiä tuo mahdollinen murha. Sehän löytyy ja lopulta selviääkin, moniaitten kiemuroiden kautta.
Tunnelma on jopa leppoisa, tapahtumat ovat sopivan uskottavia eikä niissä kikkailla samaan tapaan kuin nykydekkareissa. Tärkeintä on aina istua alas ja ajatella, muuten mistään ei tule mitään. Eikä kupposesta kuumaa suklaatakaan haittaa ole. Myös Laura Tetrin suomennos on varsin herkullinen ja pärjäisi monelle nykytekstille. En todellakaan ihmettele, miksi ihmiset pitävät Christien kirjoista niin kovin. Enkä malta odottaa, mikä on Satun seuraava haaste...
Itse kirja on muuten varmaan jostain divarista aikoinaan hankittu. Takakanteen on kuulakärkikynällä kirjoitettu 2:50, epäilen markkoja. Se on myös niin luettu, että on jo hajonnut kahteen osaan. Ja siitä puuttuu sivuja! Onneksi loppuratkaisu sentään oli tallella...
"Hercule Poirot nautti varhaisaamiaistaan. Hänen oikean kätensä ulottuvilla oli höyryävä suklaakuppi. Hän oli aina ollut perso makealle. Suklaajuoman seurana oli briošši. Herkullinen yhdistelmä. Hän nyökkäsi hyväksyvästi. Tämä oli neljännestä leipuriliikkeestä, jota hän oli kokeillut. Leipomo oli tanskalainen mutta verrattomasti parempi kuin lähempänä sijaitseva liike, joka oli olevinaan ranskalainen. Viimeksi mainitun tuotteet olivat kaikkea muuta kuin aitoja."
