Luoja lasta auttakoon

Toni Morrison: Luoja lasta auttakoon
Alkuteos: God Help the Child, 2015
Suomentanut: Kaijamari Sivill
Kustantamo: Tammi, 2016
Sivuja: 180
Goodreads-tähdet: ★★★ liked it

Kun ne isän kanssa olivat menneet vihittäviksi oikeustaloon, siellä oli kaksi Raamattua ja niiden piti panna käsi sille Raamatulle, joka oli varattu mustille. Toinen oli valkoisia käsiä varten. Raamattu! Kuvittele!

Hei! Toni Morrisonin Luoja lasta auttakoon on pieni kirja täynnä suuria teemoja. Romaani käsittelee rasismia, pedofiliaa ja ihmismieltä kalvavaa syyllisyyttä. Valtavan tärkeitä teemoja, joiden käsittely jää paikoin tuntumaan alkuraapaisulta. Syvemmällekin olisin ollut valmis menemään.

Kirjan päähenkilö Bride on herättänyt vahvoja tunteita syntymästään lähtien. Hän on hyvin tumma ihonväriltään, mikä tuntuu kauhistuttaa vanhempia ympäristöä enemmän. Tummaihoisessa suvussa sävyeroilla on kirjassa tarkka marssijärjestys. Bride päätyykin hyljeksityksi jopa perheensä sisällä. Koulussa kiusaaminrn on jatkuvaa ja Bride oppii piilottamaan tunteensa. Hyväksyntää hakiessaan hän ajautuu peruuttamattomaan tekoon.

Tytöstä kasvaa ajan myötä hyvin viehättävä nainen ja tumma pigmentti tuo positiivista huomiota. Romaanin parasta antia kohdallani olikin tumman ihon kauneuden kuvailu. Tummaa ihonväriä käsitellään usein negatiivisesti ja ongelmalähtöisesti, joten oli hienoa lukea aivan päinvastaista, voimauttavaa tekstiä. Toisaalta se, että Bride on tullut aina määritellyksi ulkonäkönsä kautta, vahvistaa päähenkilöstä huokuvaa pinnallisuutta. Onko sisimmällämme vähemmän tilaa kasvaa, jos joudumme jatkuvasti taistelemaan tullaksemme ulkoisesti hyväksytyksi?

Siksi annoin nimittelyn ja kiusaamisen kiertää suonissani kuin myrkky, kuin tappava virus, johon mikään antibiootti ei tepsinyt. Mikä itse asiassa oli hyvä, nyt kun sitä miettii, sillä se kehitti minulle niin vahvan immuniteettisuojan, että pärjäsin enkä jäänyt "nekrutytöksi". Minusta tuli syvänmusta kaunotar, joka ei tarvitse Botoxia pusuhuuliinsa eikä solariumia kuolonkalpean ihonvärinsä piilottamiseen. Eikä silikonia peppuun. Myin tyylikkään mustuuteni kaikille lapsuuteni aaveille, ja nyt he maksavat minulle siitä. Pakko sanoa, että kun saan ne kiduttajat - minua kiusanneet ja kaikki samanlaiset - kuolaamaan kateudesta minut nähdessään, se on enemmän kuin hyvä korvaus. Se on nautinto.

Luoja lasta auttakoon toimii hyvänä muistutuksena siitä, ettei kohtaamiensa vääryyksien saisi antaa myrkyttää omaa mieltään lopullisesti. Romaanin henkilöhahmot ovat kaikki menneisyytensä vankeja, vaikka vain yksi on konkreettisesti menettänyt fyysisen vapautensa. Rankoista teemoistaan huolimatta kirja on varovaisen toiveikas mutta myös tulevaisuuden suhteen realistinen. Kohtaamistaan ja itse tekemistään virheistä oppii, mutta virheiden mahdollisuus on senkin jälkeen miltei rajaton. Luoja siis tuleviakin polvia virheidemme käsittelyn suhteen auttakoon.

Luoja lasta auttakoon on koettu vahvasti Blogistaniassa. Bleue kuvaa hyvin sitä, kuinka kirja vie maton lukijan jalkojen alta romuttamalla ennakko-odotukset: Toni Morrison kuljettaa tarinaa jatkuvalla sydämen sykkeellä, jossa lukija hengästyy, välillä salpautuu, eikä lukemista voi lopettaa. Kun luulen tietäväni, en tiedä mitään, kun luulen olevani selvillä vesillä, heittää Morrison päälleni myrskyaallon. Arja suosittelee kirjaa ennakkoluulojaan vastaan kamppaileville. Syrjinnästä kärsiville tai siitä toipuville. Lasten kohtelua pohtiville. Ymmärrystään laajentamaan yrittäville.