Näytetään tekstit, joissa on tunniste kortteja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kortteja. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 21. elokuuta 2016

kukkasia...


pyhäpäivän ratoksi tein pari kukkakorttia - niitähän aina
tarvitsee, jos vaan muistaa lähettää ajoissa. onneksi ne
kerkiävät jälkikäteenkin hyvän selityksen kera. tekevälle
voi hyvinkin sattua silleen,  niin noloa kuin se onkin.
no, se lämmin ajatus on kuitenkin tärkein....

      MUKAVAA PYHÄPÄIVÄÄ TEILLEKIN JA ONNEA
                      UUDELLE VIIKOLLE !!! 

perjantai 12. elokuuta 2016

kesäterveiset....


kovin monen kuulen sanovan, että "siinä se kesä meni". eihän
me toki anneta periksi, sillä onhan sitä kesää vielä jäljellä -
suositun mamban kesähitin sanoin.

niin valitettavaa kuin se ilmastonmuutos onkin, niin se jatkaa
kesää pitkälle totutun syksyn puolelle. minä ainakin tykkään
näistä elokuun pimenevistä illoista.

viime yönkin tuijotin niska kenossa taivaalle toivoen näkeväni
edes yhden tähdenlennon, joita piti olla tyrkyllä runsain mitoin.
yhtään ei näkynyt. näkyikö teillä? ensi yönä aion jatkaa
taivaalle tuijottelua...


tiistai 2. elokuuta 2016

lämmintä on...



jo vain osuin hyvään aikaan maalle. niin oli lämmintä
ja täällä sitä vaan tuntuu edelleen piisaavan - etten
menisi sanomaan, että jo liiankin kanssa. toki se
ihminen vähemmälläkin pärjäisi. tämä on tuntunut
melkein siltä EU-saunalta, jossa lämmintä saa olla vain
sen 60 astetta - vihta vain uupui.

lähtiessä mietin, josko matkaan olisi pitänyt ottaa tippa-
keppi ja villatakki. kyllä tein hyvän päätöksen, sillä aivan
turhaan olisivat olleet painona matkassa. joka päivälle
melkein luvattiin sade- ja ukkoskuuroja, mutta ei niitä
kumpaakaan näkynyt edes malliksi.

sienimetsässäkin tuli käytyä = meidän sienimetsä löytyi
ihan omalta pihalta. uskokaa pois! siitä muutaman askelen
päästä torpan ovelta noukin kanttarellit useampaankin
soosiin ja oli niin pahuksen hyvää, siis sen rankan metsä-
retken jälkeen....

maanantai 11. heinäkuuta 2016

rannalla....

tervehdys teille kaikille pitkästä aikaa ;) ;)  toivottavasti
kesä on tähän mennessä näyttänyt ne parhaat puolensa
rankkasateista huolimatta. kuka niitä helteitäkään olisi
päivästä toiseen kestänyt?

loma sitten loppui ja niin sitä taas täällä rannalla ruikute-
taan. kivaa oli vaikka niitä itkoita en kyllä jäänyt yhtään
kaipaamaan. hyttysmyrkkyä kului useampi purnukka, mutta
aina ne silti löysivät jonkun mehevän kohdan, johon oli
hyvä iskeä kiinni

kortteja ei ole kovinkaan montaa tullut tehtyä, mutta nyt
voi taas hyvillä mielin aloittaa kartonkien silppuamisen..


torstai 18. helmikuuta 2016

uutta kivaa...

posti toi eilen uuden maskin ja sitähän piti tietysti heti päästä
kokeilemaan, niin kuin aina kaikkea uutta. tein sitten tämmöi-
sen yksinkertaisemman kortin, kun hätäisen oli pakko saada se
pikaisesti rakennettua - on se ihmisen mieli niin malttamaton...

lauantai 18. lokakuuta 2014

kukkakortti...



niin on ollut kaikenlaista puuhaa, että koko ploki on
päässyt vallan unohtumaan vaikka muutama korttikin
on tässä välissä tullut tehtyä.

kukkakorteille löytyy aina käyttöä ja niinpä lykkään
sen ensimmäisenä tänne. jokunen Joulukorttikin on jo
valmiina, mutta niistä sitten myöhemmin - ehkäpä jo heti
huomenna....

            AURINKOISTA VIIKONLOPPUA !

perjantai 12. syyskuuta 2014

syksyn tunnelmaa...


olen tästä lähdössä sienimetsään muutamaksi päiväksi ja
jos hyvin käy, niin ihan viikoksi. tunnen sienet melkoisen
heikosti ja siksi panostan etupäässä kanttarelleihin. osaan
sentään olla noukkimatta myrkkysieniä koppaani.

metsässä vaan on niin hauska olla, ettei saaliillakaan ole
niin suurta merkitystä. sienet ovat sen verta suuria, että
hermo kestää niiden poimimisen. mutta lupaan, etten
varmasti  nouki ensimmäistäkään marjaa muuta kuin suoraan
suuhun. näinköhän olen joskus ollut pakotettu keräämään
marjoja liiankin kanssa? ovat vielä luvanneet kauniita ja
kuivia päiviä kannon nokassa istuskeluun.ihan sen kunniaksi
pistän tänne tämän syksyisen kortin, joka syntyi edellisellä
leimasinten kokeilu kerralla.

ai, että osaa vieläkin harmittaa, kun tilasin kartonkeja
eräästä juhlavuosiaan viettävästä askartelukaupasta. kun
posti toi kartongit,  ne olivat ruttaantuneet ja taittuneet.
jo vain tuli paha mieli =(  uskoisi arvonsa tuntevan kaupan
pakkaavan lähetyksensä hyvin?

olen vuosia tilannut tarvikkeita ja kartonkeja monista eri
putiikeista -  myös ulkomailta, mutta yksikään lähetys ei
ole ollut näin onnettomasti laitettu matkaan. isot kartongit
ilman minkäänlaista tukea, niin tietäähän sen lopputuloksen.
kun laitoin asiasta palautetta, niin eipä se heitä kiinnostanut.
no, nythän tiedän mistä en ainakaan enää kartonkejani yms.
tilaa. toivottavasti muille ei ole känyt yhtä ikävästi???

     HAUSKAA VIIKONLOPPUA TEILLE KAIKILLE !!!
     PONKAISKAAHAN TEKIN METSÄÄN VAIKKA
     IHAN VAAN NAUTTIMAAN SYKSYSTÄ......

tiistai 2. syyskuuta 2014

kuorikortti...



näin jossain plokissa tämän sorttisia aivan mahdottoman kauniita
kuorikortteja. en edes tiedä mikä näiden  oikea nimitys sitten onkaan?
tietty en laittanut plokia heti muistiin ja kun etsin sitä uudelleen, niin
eihän sitä enää löytynyt - tuttu juttu;) näinköhän opin ikinä?

ihastuin kuitenkin niin asiaan, että pistin muistista yrittäen tehdä
vähän saman sorttista korttia. ehkäpä jonain päivänä vielä löydän
sen oikean plokinkin...

tiistai 12. elokuuta 2014

pinkkiä...


mikä ihana aamu herätä sateen hiljaiseen ropinaan. kyllä
sitä onkin kaivattu, kun luonto kärsii pahasti kuivuudesta.

oikeastaan kuuluisi sanoa, että olen laiskotellut koko kesän
vaan enpä sanokaan. mitään suurempaa on ollut mahdoton
saada aikaiseksi tällä helteellä. uskon lujasti, että teilläkin
on ollut samaa pulmaa?

ei ole inspiraatio pahemmin lennellyt. eilen kuitenkin
puhalsivat vilvoittavat tuulet ja sekö innosti jo kortin
tekoon. niin siitä sitten syntyi pari aika samansorttista
pinkkiä korttia.

taivaalla pitäisi aamuyöstä näkyä niin elosalamia kuin myös
tähdenlentoja, mutta mitään ei näkynyt, sillä taivas oli aivan
pilvessä. sen verta oli pimeää, että elosalamat olisivat olleet
upeaa katseltavaa. ei auta muu kuin jatkaa tiirailua ja ennen
kaikkea toivoa....

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

kukkakortti...

eihän se pyhäpäivä  oikein tahdo lähteä liikkeelle, ellei
heti aamusta saa tehtyä yhtä korttia. siitä on tullut tapa,
josta en tosin edes halua luopua. niitä huonoja tapoja
olisikin sitten tarjolla enemmältikin ja joista luopuisin
hyvinkin mielelläni.

tälle aamulle syntyi tämmöinen kukkakortti, kun ei
löytynyt sopivaa kuvaa vaan ihan hyvä vaihteeksi
näinkin.

niin ne lumet lähtivät täältä etelästä melkein kokonaan.
voi surku:=( toisaalta taas on upea auringonpaiste, joka
antaa aikaisia kevään merkkejä. mikäli keli pysyy näin
lämpöisenä, niin pian sipulikukkien piipot nousevat
taas maasta ja se on vielä aivan liian aikaista. ne jos
pääsevät paleltumaan, niin eipä sitten päästä nauttimaan
niiden keväisestä väriloistosta...

            AURINKOISTA PYHÄPÄIVÄÄ !

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

toinenkin rosetti...

näin se aina tälle tätille käy, kun innostuu jostain uudesta.
näitä rosetteja on hauska tehdä, kun paperista ei ennakkoon
ihan aina tiedä millainen kuvio syntyy.

tein vähän koristeellisemman kortin pyhäpäivän kunniaksi.
nyt on loistava päivä lähteä ulos, kun ei ole niin kamalan
kylmäkään vaan asteet lähentelee nollaa. näinköhän pian
pääsisi tekemään lumiukkoja...

lauantai 1. helmikuuta 2014

rosettikortti...

mikä ihana päivä;) lunta on tullut oikein kunnolla ja maa
on pitkästä aikaa valkoinen ihan kinoksiksi asti. en todella
ole talvi-ihminen, enkä tykkää tippaakaan pakkasesta, 
mutta tasaisen puhtaan valkoinen, lumen peittämä maa on 
kaunista katsella.

olen nyt innostunut vääntämään noita rosetteja - ihan
hauskaa puuhaa. onneksi työkalukaapista löytyi kuuma-
liimaa, muuten homma olisi ollut paljonkin uuvuttavampaa....

        KAUNISTA & VALKEAA VIIKONLOPPUA !

perjantai 24. tammikuuta 2014

aina ei voi onnistua...

vaikka kuinka yrittäisi tehdä ja valmiin kortin kuva jo
siintelisi mielessä. poikkesin vähän tavanomaisesta väri-
maailmasta ja vieraaltahan se vähän tuntui. onhan tuo
kuva oikein nätti - eikö vaan?

eihän sitä toki voi odottaakaan, että kaikki menisi aina
putkeen. onnistuin sentään aamusta tekemään mehevän
lihamurekkeen ja käärimään kauniin käärmepullan
(=lue kääretortun) - ei kuitenkaan mitään niin hienoa ja
kaunista, että arvaisin pistää tänne kuvaa tyrkylle...

 HAUSKAA VIIKONLOPPUA IHANAISET VIERAILIJAT !

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

kokeilua...

vihdoinkin saatiin lunta tänne eteläänkin ja lapsukaiset
riemuitsevat. pulkat kaivettiin välittömästi eilen esille,
kun maa muuttui valkoiseksi. maailma näyttää heti jo
paljon valoisammalta.

tämä talvi ei millään kerkiä kovin pitkäksi vaikka se
kuinka yrittäisi, sillä pian aurinko alkaa ihmeesti meitä
lämmittämään ja sulattamaan tulevia lumia.

kaapissa on pitemmän aikaa lojunut purkki mömmöä,
jossa on lasihelmiä, enkä oikein ole tiennyt miten sitä
oikein kuuluisi käyttää.

menneiden pyhien aikana onnistuin löytämään TÄÄLTÄ
oikein oivan ohjeen ja sitä sitten kiireesti toteuttamaan.
aika tarkasti yritin ottaaa opiksi ja aikaahan siinä kului
vaan tykkään kovasti lopputuloksesta.

siinä innostuksessani tein samalla muutaman paperi-
ruusunkin korttia koristamaan...

 ILOISTA UUTTA PAKKASVIIKKOA HYVÄT VIERAILIJAT !

maanantai 16. syyskuuta 2013

syksyisiä värejä...


niin se auttamattomasti kesäaika loppuu ja siirrytään syksyisimpiin
tunnelmiin. eilen oli vielä ihan mukavan lämmin, mutta tänään tuntuu
jo aika vilpoiselta.

vaan eipä masennuta ja iloitaan upeista syksyn väreistä, jotka 
tulevat näytille kylmentyvien öiden jälkeen. mahtavaa väriloistoa on 
siis takuuvarmasti tulossa ja sitä sopii ihastella.

sain pari uutta kukkaleimaa ja heti piti taas yrittää leimausta 
vaikka se onkin meikäläisen ikuinen kompastukivi. pistin pikkuisen 
jopa harjoitellen maskausta ja se oli oikeinkin hauskaa. tälleen kun 
sitä aloittelee varovasti ja on tyytyväinen pieniinkin saavutuksiin, niin
intoa saattaa riittää pitemmäksi aikaa....

      ANTOISAA UUTTA ALKAVAA VIIKKOA TEILLE KAIKILLE !

tiistai 13. elokuuta 2013

vähän erilaista...


pistin tässä taas kerran yrittäen leimausta ja embossausta.
töpötin kuviin vähän väriäkin - älkää hyvät värittäjät nyt
vallan kauhistuko;) kuvan päälle levitin mod pot ´ia, väri
levisi mukavasti ja kuva sai kiiltävän pinnan.

ehken lopputulos ei nyt ensiluokkainen olekaan, niin ihan
hauska aina edes yrittää opetella jotain uutta...

perjantai 9. elokuuta 2013

kesäkortteja...


kyllä osasi olla melkoisen hieno luonnon ilotulitus viime
yönä. pakko ihailla salamointia ja sadetta parvekkeelta yön
pimeydessä. tosi harvoin tänne etelään osuu tällaista upeaa
näytöstä.

kesä on kuitenkin vielä mielessä;) ovathan viisaat tietäjät
luvanneet meille pitkää ja lämmintä syksyä ja sehän meille
sopii paremmin kuin hyvin...

                LEPPOISAA VIIKONLOPPUA ;)

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

perhonen...

tänä aamuna heräsin vähän liiankin aikaisin ja kun siihen
aikaan ei oikein sovi ruveta liikoja puuhailemaan, niin
pistin tehden yhden kortin. kovin tuli hempeä vaan eipä
haittaa. turkoosi on kaunis väri ja perhosia näkee enää
niin harvoin...

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

tummia sävyjä...

 
 
jo pidemmän aikaa on mielessä ollut tehdä tämmöinen keskeltä avattava kortti ja vihdoin sain sen aikaiseksi. ihan kiva vaihteeksi tehdä jotain vähän erilaista. tuloksena on tämmöinen vähän yksinkertaisempi versio...
 
rohkaisin mieleni ja otin tällä kortilla osaa haasteeseen
cards galore  - anything goes

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

keijupostia...

 
tervehdys teille kaikki ihanaiset plokilaiset! vaikka täällä päässä on ollut kovin hiljaista, niin silti olette olleet lämpöisin ajatuksin mielessä. sitä kun heittäytyy tälleen vapaalle, niin näin siinä sitten lopulta käy. iskee laiskuus ja tulee muutenkin niin kovin mukavuuden haluiseksi, että totuus meinaa vallan unohtua. yritin tosin laittaa näitä askartelujuttuja johonkin viisaaseen järjestykseen, mutta homma osoittautui aika toivottomaksi, koska niitä on jostain kumman syystä kertynyt melkoinen määrä - taisivat vaan mennä entistä enämpi sekaisin...
 
minulla oli kyllä hyvä tarkoitus vielä vähän aikaa jatkaa tätä korttitaukoa vaan kuinka siinä sitten kävikään? sattui niin uskomaton onni, että olin voittanut KK:n kuukaudenkortti äänestyksessä aivan huikean tuotepalkinnon sinellistä. iso kiitos kaikille äänestäneille;) ihanaa voittaa jotain näin herkullista. minä, joka vielä rakastan keijuja, niin kyllä osui hienosti kohdalle. en sitten tietty malttanut olla tekemättä korttia näistä kaikista ihanuuksista ja hempeäähän siitä sitten tuli....
 
vähän piti miettiä ensin, kun en millään meinannut saada kuvaa siirrettyä. jotain muutoksia on siis täälläkin tapahtunut uuden vuoden myötä. kaikki muutoksethan tuottavat tällaiselle tavalliselle tollolle aina suurta pulmaa...
 
      IDEARIKASTA UUTTA ASKARTELUVUOTTA &
 
         LEPPOISAA LOPPIAISEN JATKOA !