tiistai 22. joulukuuta 2015
maanantai 21. joulukuuta 2015
vintagea Jouluun...
niin se on hyvät Ystävät, että enää on kolme yötä Jouluun.
silleen se odotettu Joulu sieltä tulla jolkottelee - aika kiva.
ihanaa päästä syömään herkkuja, nukkumaan, syömään ,
lukemaan, nukkumaan ja lukemisen välissä taas syömään.
kirja odottaa hyllyn päällä lukijaansa ja lukija pidättelee
itseään, ettei vaan ennen Jouluaattoa avaisi kirjaa...
JÄNNITTÄVIÄ NÄMÄ VIIMEISET ODOTUKSEN PÄIVÄT...
perjantai 18. joulukuuta 2015
koristettuja laatikoita...
katsos, kun painoin vika nappulaa ja kuvat tulivat ilman
tekstiä vaan onneksi vielä varmaan kerkiää. näin sitä
tekevää sattuu. kysehän ei voi mitenkään olla kiiressä
sähläämisestä. no, ei ihan oikeasti. tässä on otettu hyvin
rauhallisesti kynttilöitä poltellen ja tunnelmaan virittäytyen.
käynti läheisessä kauppakeskuksessa saa ihmisen kummasti
arvostamaan kodin rauhaa.
Joulun lahjojen ei välttämättä tarvitse aina olla suuria vaan
pienempikin lahja kauniissa paketissa voi olla ihan hyvä
Joulumuistiainen...
sunnuntai 13. joulukuuta 2015
lunta odotellessa...
tänään pudotti ihan pienen valkoisen kuorrutuksen maahan
vaan sekin suli tosi vikkelään pois - valitettavasti. eihän sitä
lunta nyt metritolkulla tarvitse tulla, mutta kevyt valkeus
olisi ihan kiva tähän pimeyteen.
kuvakin on sumea, kun päivät ovat olleet harmaita ja pimeitä.
kortti on jo lähtenyt maailmalle, joten se nyt on tyytyminen
tähä versioon...
KIVAA UUTTA, ALKAVAA JOULUN ODOTUS VIIKKOA !
vaan sekin suli tosi vikkelään pois - valitettavasti. eihän sitä
lunta nyt metritolkulla tarvitse tulla, mutta kevyt valkeus
olisi ihan kiva tähän pimeyteen.
kuvakin on sumea, kun päivät ovat olleet harmaita ja pimeitä.
kortti on jo lähtenyt maailmalle, joten se nyt on tyytyminen
tähä versioon...
KIVAA UUTTA, ALKAVAA JOULUN ODOTUS VIIKKOA !
perjantai 11. joulukuuta 2015
tiistai 8. joulukuuta 2015
sunnuntai 6. joulukuuta 2015
torstai 3. joulukuuta 2015
onnenkortteja...
kityttyä vain Joulukortteihin, mutta onhan meitä, joilla on
ihan omiakin juhlia näin Joulun alla. niitä unohtamatta laitan
tänne vaihteeksi jokusen onnittelukortinkin.
kuulun itse niihin onnettomiin, jotka ovat pienenä saaneet
kärsiä siitä, kun synttäri- ja Joululahjat tulivat samassa pake-
tissa. se oli vaan niin epäreilua. näin vanhemmiten olen oppinut
elämään tämän kaamean trauman kanssa ja siinä on arvatenkin
yksi selitys sille miksi minusta on tullut tällainen ;) ;)
nuo kaksi alinta korttia saattavat hyvinkin vaikuttaa tutuilta.
ne ovatkin uusia versioita vanhoista, joiden kuvat hävisivät
aiemmin täältä...
tiistai 1. joulukuuta 2015
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)