Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ishmael Falke. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ishmael Falke. Näytä kaikki tekstit

maanantai 24. lokakuuta 2022

Extra-neitsyt evankeliumi / Tehdas Teatteri 23.10.2022

Jotenkin koko ajatus kuulostaa absurdilta: yhden miehen poliittinen esineteatteriesitys Palestiinan ja Israelin konfliktista, toteutettuna dildoilla ja muilla seksileluilla. Samaa mahtoivat miettiä rahoitusta antaneet säätiöt hakemusta lukiessaan. Mutta onneksi rahoitus onnistui, esitys valmistui, ja siitä tuli juuri tämänlainen! Ishmael Falke on ehkä paras ihminen toteuttamaan tämmöisen hieman erikoisemman esityksen, juuri tästä aiheesta. Tel Avivissa syntynyt nukketeatteriosaaja on asunut pitkään Suomessa, ja on yksi meikäläisen nukketeatteriskenen arvostetuimpia ja taitavimpia taiteilijoita. 

Grus Grus Teatterin ja Tehdas Teatterin yhteistuotanto Extra-neitsyt evankeliumi käy tunnissa läpi konfliktin syyt, seuraukset, todellisuuden ja historian. Hauskasti ja opettavaisesti, eikä todellakaan ryppyotsaisesti. Kyllä kymmenien dildojen puvustaminen ristiretkeläisiksi, assyrialaisiksi, mamelukeiksi, ottomaaneiksi ja mm. Napoleoniksi on vaatinut kyllä aikaa ja vaivaa, kiitos Helena Markku tästä. 

Yhdessä Falken kanssa me katsojat Tehdas Teatterin vintillä, seksikaupan lavasteissa, kuvittelemme olevamme vuoden 2000 Beetlehemissä. Sovimme yhdessä myös että hän on sinne avattavan seksikaupan myyjä. Yleisö pääsee myös osallistumaan, sillain sopivasti ja hauskasti. Serpentiinit, vappupillit, kimallehatut juhlistavat meidän nimeämän kaupan (Vihreä 69) avajaisia.  Ja sitten alkaa, se loputon asiakkaiden ramppaaminen. Vaikka haluaako kukaan heistä ostaa seksileluja? Vai onko tulijoilla poliittisia pyrkimyksiä, kenties jopa pahat mielessä? Kas kun ensimmäinen intifada sattuukin seksikaupan avajaisiin ja kaduilla kuohuu muistakin syistä kuin että seksilelut ovat saapuneet kaupunkiin.

Jarkko Forsmanin valot tukevat tapahtumia ja toimintaa, ja lopussa hieman äänitehosteiden ja muiden kanssa jännittävätkin. Valtteri Alasen äänisuunnittelu toimii myös.

Vierailevia ohjaajia on peräti kaksi: palestiinalainen nukketeatteritaiteilija Husam Abed ja israelilainen ohjaaja Idit Herman. En tiedä millainen prosessi tämä kolmen asiantuntijan kimppaohjaushomma on ollut - olisinpa ollut kärpäsenä katossa. Kannattaa muuten katsoa tämä Ylen juttu esityksestä! Siitä selviää myös miksi esitys on toteutettu nimenomaan dildoilla.

Vuosia olen koittanut ymmärtää mistä koko konfliktissa on kyse mutta vasta Extra-neitsyt evankeliumin myötä oivallan asian (tai saan ainakin jonkunlaisen aavistuksen siitä). Se on samalla hulvattoman hauska ja nokkela esitys, mutta toki myös traaginen ja surumielinenkin. Politiikkaa käsitellään eri kanteilta. Lähi-itään ei vaan ole saatu rauhaa, ei kaikkien näiden vuosienkaan aikana. Falke on mestarillinen, niin tarinankertojana kuin tunnelmanluojana, nukettamisesta puhumattakaan. Rauhankyyhky on erinomaisen hyvä vastanäyttelijä. Näemme myös jongleerausta, pääsemme laulamaan yhdessä "Tämä maa on luvattu maa" ja koemme taivaasta laskeutuvan enkelin. Viiksien avulla Falke muuntautuu seksivälinekauppiaaksi, ja taas asiaa kommentoivaksi Ishmaeliksi.

Omat tunteet vaihtelevat laidasta laitaan, esityksen tunnelman mukaan. Välillä itku ei ole kaukana, välillä saa nauraa maha kippurassa ja sitten taas on karnevalistinen meininki. Tai pistää vihaksi. Harvinaislaatuista, että tunnin aikana pääsee moiselle tunteiden vuoristoradalle. 

Extra-neitsyt evankeliumi on ainutlaatuinen show, jonka loput esitykset ovat ansaitusti loppuunmyytyjä. Ei helppo aihe, ei Falkelle eikä katsojillekaan, mutta erittäin tärkeä, kiinnostava ja viihdyttävä. Ikäsuositus 18, ihan aiheesta.


Esityksen kuvat Jussi Virkkumaa.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

perjantai 6. marraskuuta 2020

Väistämätön - Oundviklig / Grus Grus Teatteri, TIP-Fest, Kruununmakasiinin vintti 5.11.2020

Tänään opin jotain uutta (kiitos Paula Susitaival!). Niiden hienojen systeemien, missä esimerkiksi pallo liikkuu monenkirjavien kapistusten läpi ja aina seuraava kaatuva objekti sysää seuraavan liikkeelle, nimi on Goldbergin kone (Rube Goldberg machine) tai Englannissa Heath Robinson contraption. Goldberg oli amerikkalainen sarjakuvapiirtäjä ja W. Heath Robinson brittiläinen. Piirroksissaan herrat esittivät monenlaisia laitteita, joista monet eivät varmaankaan toteutettuina toimisi. Vaan kyllä näitä saadaan toimimaan, katsokaapa vaikka tämä video maailman suurimmasta Goldbergin koneesta, mikä lopulta sytyttää joulukuusen valot palamaan! Myös suosikkipiirrettyni eli Wallace & Gromit hyödyntää vastaavia ketjureaktiokapistuksia. Vaan ehkäpä kaikkein käsittämättömin on tämä, kiinnittäkää erityistä huomiota pianoon ja kitaraan!

Mutta mitä tekemistä Goldbergin koneella on Grus Grus Teatterin uuden esityksen Väistämätön - Oundviklig kanssa? Paljonkin. Nerokas Ishmael Falke on kehittänyt ja ohjannut työryhmänsä kanssa Forum Marinum -museon Kruununmakasiinin vintille henkeäsalpaavan, hurmaavan ja huimapäisen esityksen, missä nähdään lukuisia Goldbergin koneita. Esitys on immersiivinen, eli kun katsojat on lähtöselvitetty, ohjeistettu ja kuumavesipulloilla varusteltu alakerran check-in tiskillä, olemme omillamme. Syttyvät ja sammuvat valot ohjaavat kulkuamme sokkeloisella vintillä. Kohtaus kohtaukselta ihmeellinen maailma avautuu ymmyrkäisinä ihmettelevien silmiemme eteen. Huikaisevan hienoa!

Teatterin kotisivuilla kysytään: Onko historia jotain, mikä tapahtuu meille sillä aikaa, kun katsomme sivusta sen tapahtuvan, vai onko se jotain, mitä olemme itse mukana tekemässä? Tämä mielessään kannattaa vintillä vaeltaa. Kuinka paljon muistamme ja mitä tapahtumia olemme unohtaneet? Aika on lineaarista ja taaksepäin ei ole menemistä, mutta onneksi on muistot, valokuvat ja muut tallenteet - ja tämän kaltaiset esitykset.

Esineitä on käytetty yli 300, mutta vaikuttaa että niitä voisi olla tuhansiakin. Vanhoja tavaroita, siis rukkeja ja heinähankoja, ufonmallisia ilmankostuttajia ja kirjoituskoneita, kokometallisia silitysrautoja, hetekoita, keinutuoleja, kossupulloja, mankeleita ja vaikka mitä. Olen tietoinen että aikaa ei voi pysäyttää eikä sen suuntaa muuttaa, allekirjoitinhan aikaviisumin lähtöselvityksessä, mutta Kruununvintillä toivoisin ettei tämä esitys loppuisi koskaan. Matkaamme ajallisesti eteenpäin, halonhakkaajineen agraari-Suomesta eteenpäin, päätyen käsidesin ja hengityssuojainten luokse. Sataan vuoteen mahtuu paljon asioita. Esimerkiksi monenlaista kuulokuvaa (Kenen joukoissa seisot kajahtaa komeasti jonkun työväentalon backstagellekin kuultuna), ja ennenkaikkea monenlaisia näköhavaintoja. Esityksen voisi varmaan nähdä sadasti ja silti joka kerralle löytäisi uutta katsottavaa, oivallettavaa ja ihailtavaa. Tällä haavaa kaikki esitykset ovat loppuunvarattuja (paitsi yksi, mutta sekin varmaan menee sillä välin kun tätä kirjoitan), koska joka esitykseen mahtuu vain 15 ihmistä kerralla. Toivon hartaasti että niitä saataisiin lisää!

Goldbergin koneita nähdään monenlaisia, osa käyttää ihmisen työpanosta alkuunsysäävänä voimana, osa jotain muuta. Metsurin tekemät klapit sysäävät vaunun liikkeelle, kunhan siinä on tarpeeksi massaa. Esitys on sanaton (toki lähtöselvityksen ja opastuksen saa kummallakin kotimaisella), ja opaskyltit ovat kaksikielisiä. Välillä radiosta tai televisiosta tulee suomenkielistä ohjelmaa. Matkan varrella pääsemme todistamaan myös urheilu-Suomen kultahetkiä, menneen talven lumia nekin. Mykkiä ihmishahmoja putkahtaa esiin yllättävissä paikoissa, osana lavastettuja pikku näyttämöitä. 

Mietin miten kauan tätä on vintille rakennettu. Mietin myös miten kauan kestää kaiken asettaminen esityskuntoon. Mietin monenlaista kun vaellan tunnin verran vintillä hämärässä, yllätyksestä toiseen. Nauruja, epäuskoisia äännähdyksiä, mutta enimmäkseen me vain olemme hiljaa nauttimassa.

Jarkko Forsmanin valosuunnittelu on dynaamista ja millintarkkaa. Sen lisäksi että se opastaa katsojia eteenpäin, se myös ohjaa katseemme oikeaan suuntaan. Myös Niklas Nybomin mukaansatempaavat äänet herättävät mykät kuvaelmat eloon. Lavastaja Johanna Latvala on tehnyt mielikuvituksellisen ja jättimäisen urakan taikoessaan nämä näkymät vintille. Mikä määrä tavaraa ja miten hienoja kohtauksia. Sandrina Lindgren ja Janna Haavisto ovat toimineet sekä luovina teknikoina että asuista vastaavina, huikea urakka sekin. Ville Kurki on dramaturgina. Ishmael Falke ohjaajana on tehnyt myös ison työn pitääkseen kaiken kasassa. 

Grus Grus Teatteri on kyllä vertaansa vailla. Näinä korona-aikoina kun muualle lentämään ei pääse, niin he lanseeraavat henkinen lentoyhtiö -konseptin. Aikamoisia matkoja tämän henkisen lentoyhtiön siivillä on päässyt vuosien varrella kokemaan. Esitykset jaksavat aina yllättää ja sävähdyttää ja Väistämätön oli kyllä ihan lyömätön. Toivottavasti saadaan lisäesityksiä, koska haluan tälle lennolle uudelleen. Ja uudelleen. Ja uudelleen... 


Kuvien copyright Jussi Virkkumaa.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

sunnuntai 22. syyskuuta 2019

Full Measures / Grus Grus teatteri & Tehdas teatteri, 22.9.2019

Kun Grus Grus Teatteri ja/tai Tehdas teatteri tekee jotain uutta, niin siihen on jo valmiiksi lyöty laatuleima. Sama koskee oikeastaan kaikkea mitä Ishmael Falke ja Sandrina Lindgren puuhaavat, varsinkin yhdessä. Onneksi ennätin katsomaan uusimman teoksensa Full Measures, koska tätä ei todellakaan kannata missata.

Esityksessä lavalla on nainen, mies ja lukuisa määrä timpurinmittoja. Tiedättehän, sellaisia keltaisia kasaantaittuvia kapistuksia. Tunnin aikana ehditään kaikenlaista; pureutua mittaamiseen usealta eri kantilta ja tarkastella länsimäisen taiteen historiaakin. Mitä kaikkea sitä voikaan mitata, vähän itsestäänselvyyksiä, mutta hieman uudesta näkökulmasta.


Idit Hermanin yhdessä Falken ja Lindgrenin kanssa ohjaama Full Measures on kiinnostava sekoitus objektiteatteria, fyysistä komediaa ja jonkunlaista minimalistista performanssiesitystä. Puhetta on, englanniksi, ja se tukee hyvin esitystä, sukeltaen mittaamiseen jonkunlaisena tarkentavana esittelynä. Miten kaiken voi ilmaista vieläkin pienemmässä mittakaavassa ja aina tarkemmin. Sanaleikkejä sisältävä esitys on aina jo lähtökohtaisesti hyvä. Runollisen puheen voisin lukea vaikka painettunakin teoksena. Kehonkieli on minimaalista, hyvin tarkkaa ja liioittelematonta. Kuin hidasta tanssia.

Esitys sujuu siis kuin paritanssi: mitta taipuu moneen, lentokoneesta kellotauluun ja asunnon pohjapiirrokseen. Olemmeko me kaikki mittaamisen orjia? Voiko parisuhteen perustana olla toisesta saadut sopivat mittaustulokset ja -arvot?

Niklas Bertel Nybom on taas kerran suunnitellut upeat äänitehosteet mittojen kuvioita taustoittamaan, ja nauhaltakin kuullaan erilaisia high-alkuisia sanontoja. Tämähän on myös opettavainen esitys. Tyyli on jotenkin lakoninen, kaikki on verkkaista ja eleetöntä ja ilmeetöntä. Huomiota ei viedä pois itse asiasta eli mittauksen ihmemaailmasta. Ainoana lavastuksena on muutama tuoli ja metallikehikko, joka toimii mittojen telineenä alussa ja lopussa. Tuttuun tapaan Jarkko Forsman vastaa hienosta valosuunnittelusta.


Lopulta mittojen loputon muotoilu päätyy viidakoksi ja kauniisti valaistu Garden of Even on yllättävä, mutta sitten kuitenkin jotenkin looginen lopputulema. Ja viidakossa voi luopua lopuistakin sivilisaation rippeistä ja palata alkujuurilleen. Linnunlaulun ja teknon tahtiin. Kaiken mittaamisen tavoite ei aina ole se suurin, pisin, isoin, vaan myös keskiarvo, keskiverto kelpaa. Ehkä jopa paremminkin.

Tunnin mittainen Full Measures on ajankohtainen ja ajaton, tekninen ja luonnonläheinen. Mitään ei ole liikaa tai liian vähän, vain juuri sopivasti. Pienimuotoinen ja kansainvälinen esitys, joka toivon mukaan kaksikon edellisen yhteistyön (Näkymättömät maat) tavoin lähtee valloittamaan Suomea ja maailmaa. Tässä, kuten siinäkin, esiintyjien kehot pannaan likoon ja otetaan mukaan esitysalustaksi. Kaunista ja oivaltavaa, hypnotisoivaakin.


Kuvien copyright Jussi Virkkumaa.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.