Näytetään tekstit, joissa on tunniste kierrätys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kierrätys. Näytä kaikki tekstit

keskiviikkona, maaliskuuta 07, 2012

Turtle power

Kolme pientä kilpikonnaa marssi näin...


Nämä kovasti pidetyt kilpparit valmistuivat jo aikoja sitten mutta ujoina kavereina ovat olleet kameran tavoittamattomissa tähän saakka. Nyt hiihtolomalla sitten reipastuivat ja antoivat ottaa potretit.


Kankaat ovat tilkkuja omista kätköistä (jee, vihdoinkin! jotain käyttöä noille vuosikausia säilömilleni tilkkukasoille) ja lasten ihan itsensä valitsemia. Keskikuvassa ylin kilpikonna on esikoisen, keskimmäinen kilppari kuuluu nuoremmalle tyttärelle ja pinon alin on juniorin itsensä 'disainaama'... lempparivärinen.


Kaava löytyi huippupaikan, Pinterestin  kautta ja on Stuffed Fabric Turtle. Ihan ohjeen mukaan tein paitsi pään kiinnitin väärin päin mutta lasten (ja minunkin) mielestä se on noin päin parempi. Samoin nappisilmät piti laittaa koska miten ne muuten näkee eteensä. No eipä mitenkään. Ihania ovat!

lauantaina, tammikuuta 28, 2012

Juhlia juhlan perään

Meillä vuoden alku on aina juhlallista aikaa, pieniä tyttöjä on juhlittavana monta kappaletta. Tänään mennään 2 pienen ihanan siskoksen synttärijuhliin, vuoden täyttävä pikkuneiti löytää paketistaan nämä pehmokirjaimet.


Vuosi sitten siskonsa sai vastaavanlaisen setin, sieltä löytää myös tarkempia speksejä halutessaan.

Näiden juhlien jälkeen aloitetaan valmistauminen seuraaviin juhliin. Liki 8 vuotta sitten nuuhkuttelin vieressäni makaavaa pientä pellavapäätä, tänään tuo neitokainen on yhä pellavapää ja reipas ekaluokkalainen. Kutsut kaverisynttäreille hän teki itse vanhoista tapetinpaloista.


Onnea rakas 

maanantaina, tammikuuta 16, 2012

Salaiselle ystävälle

Osallistuin loppuvuodesta eräällä foorumilla eräänlaiseen pakettivaihtoon. Minun lähettämistäni paketeista löytyi mm. nämä.

Lokakuun pakettiin meni kämmekkäät syntymäpäivälahjaksi.


Mallina ihan peruslapanen peukalokiilalla, lankana Nalle ja puikot 3 mm.
Tuli kivat ja värikin on luonnossa kauniimpi. Koristukset askarteluhuopaa.

Kortissa on käytetty muuten tyttären itse valitsemaa ihanaa tapettia kun hänelle tehtiin kesällä oma koululaisnurkka lastenhuoneeseen, siitä mahdollisesti kuvia myöhemmin.

Joulukuun pakettiin meni sitten mm. piparimuottien ja piparkakkumausteiden kanssa nämä esiliinat. Puoliessu on aikuisen kokoa (on leveämpi kuin tuo kuvassa näkyvä osuus) ja pikkuessu taas meni 5-vuotiaalle pikkutytölle.


Kankaat ovat vanhoja tyynyliinoja (ryhdikästä puuvillaa, ostettu aikoinaan paikallisesta Fidasta eurolla 4 kpl), niissä oli myös valmiina ommeltu tuo pitsi jota en viitsinyt siitä purkaa.


Koristeena käytetty pätkiä kotoa löytyneistä koristenauhoista, lapsen essuun nauhojen värit valitsi meidän 5-vuotias.



Helmaan ompelin aikoinaan hommatut 'tuotemerkit'. Nämä käsityöt menivät siis samaan osoitteeseen syksyn aikana, kaikki materiaalit löytyivät kotoa valmiina ja osa vielä oli kierrätettyjä. Olen siis erittäin tyytyväinen :)

torstaina, kesäkuuta 30, 2011

Hatutusta

Helle yllättää joka kesä... aina lapsilta puuttuu/on hukassa sopivat hellehatut. Ei sillä, ilokseen näitä kyllä ompelee.


Kaavana näissä on Ottobren ilmaiskaava, löytyy täältä. Kuminauha lisätty niskaan kokoa säätämään/pienentämään.


Päällikankaat on ostettu aikoinaan Kodin Ykkösestä, tämän hatun lieriin on laitettu tukikangasta (vaikkakin 'vääränlaista').


Minäkin innostuin tilaamaan töihini kiinnitettäviä 'tuotemerkkejä', täältä tuli nopeasti ja halvalla.


Tähänkin lieriin olisi ollut hyvä laittaa lisätukea mutta ompelin näitä juhannuksen aikaan maalla ja mukana oli vain vääränlaista tukikangasta. Tosin tuo on itsessään melko paksua kangasta.


Vuorikankaat ovat vanhoja tyynyliinoja, kukallinen oman äitini kapioista.

* * *

Ahkeroin taannoin myös osan keskeneräisistä neuletöistäni loppuun, lapasia taisi olla viidet (ihan perussellaisia joten niistä ei kuvia) ja sitten tämä Maalitaulu-pipo (kuten mieheni asian ilmaisi).


Lanka: Artesano Superwash Merino ja Novita 7 veljestä 
Puikot ja koukku: 4 mm


Harmaa merinolanka on loput poikasen slipariin varatuista langoista ja koska se loppui ihan kalkkiviivoilla niin tein työn valmiiksi vastaavan paksuisella langalla. Tuli ihan jees mielestäni, varmasti tulee käyttöön. Tämä olen siis tehnyt itselleni vaikka 5-vuotiaani toimiikin mallina.

torstaina, huhtikuuta 28, 2011

Pöllöpuku

Esikoinen halusi tämän vuoden vappunaamiaisiin pukeutua pöllöksi. Neljässä tunnissa valmistui tämä täksi päiväksi. Eilen aloitin ja tänään lopetin eikä mennyt kuin tunnin yli puolenyön... ai miten niin viime tippassa.



Idea ja ohjeet: Last-Minute Kids' Owl Costume by Ellen Baker

Minä käytin paitana oman vanhan ruskean t-paitani (helmaa ja hihoja lyhennetty) ja sulat on leikelty rikkinäisistä/tahraisista/muuten vaan kauheista vaatteista (lue miehen vanhoista vaatteista). Pöllönaamari (johon muuten löytyy linkki ohjesivulta) on kumilenkeillä kiinnitetty aurinkolaseihin. Tämä on ihan mahtava!!!


Ohuita pipojakin on tullut surauteltua, nämä on Mikun ohjeella tehtyjä. Kankaat ovat uusia, kaikki Triteksistä. Jokainen sai itse valita kankaan joten ovat ne sitten olleet mieleisiäkin.

Pääsiäisen parasta antia... kivien heittelyä veteen

Täytti muuten tämäkin blogi 5 vuotta viime viikolla joten arvontaa kohta luvassa!

torstaina, huhtikuuta 14, 2011

Kesämielellä

Tätä paljon käytettyä kaavaa oli pakko kokeilla kun huomasin sen kirjastosta lainaamassani Ottobressä. Oli(si ollut) kyllä helppo ja nopea tehdä... tosin minä tapani mukaan jäin 'nutaamaan' pikku yksityiskohdissa kuten irrotin kaikki napit ja ompelin ne uudelleen kiinni limenvihreällä langalla entisen turkoosin sijaan. Mitäpä sitä ihminen luonnolleen voi, heh.

Tämä yksilö on tehty ajatellen kuumia hellepäiviä ja neiti Kesäheinää.


Kolmen konstin mekko, koko 128 cm
Ottobre 3/2009

Kankaat: turkoosiraidallinen on miesten vanha kauluspaita (hyödynnetty rintatasku ja napituslista), limenvihreä  Eurokankaasta aikoinaan löydetty kangaspala.
Muuta: vihreä nauha on tsi-vinonauhaa. Tekeminen oli helppoa kuin mikä :)


Kuvissa pilkistää Novamelinan blogiarvonnasta voittamani Maatuskamummo, se on aivan ihana! Kannattaa tutustua sekä blogiin että kauppaan.

Oli muuten taas kaverisynttärit eskarilaisella, lahjaksi meni mm. tämä pussukka. Toiselle puolelle kirjailtu synttärisankarin nimen ensimmäinen kirjain.





Pussukka
Malli ja kaava (taas) by Hippu

Kaikki pussissa käytetty materiaali on kierrätettyä lukuunottamatta ompelu- ja kirjontalankaa, kirjaimen kangas tuli edellisen ompeluksen jämätilkusta.

perjantaina, huhtikuuta 08, 2011

Pikatikki

Esikoinen on siinä iässä että kaveripiirissä kiertää ahkerasti Ystäväni-kirjat. Äidille tuli taas herätys todellisuuteen kun tyttären kirjassa oli erään kaverin vastaus kysymykseen Mitä haluaisit minulle... Toivoisin että sinäkin saisit penaalin koululle (eskari on siis koulun tiloissa). Voi häpäisy ja nolous, olihan siitä puhetta syksyllä (!) että pitäisi sinne oma penaali viedä mutta ajattelin asian olevan hoidossa kun siitä ei ole enää puhuttu syksyn jälkeen. 

Eilen illalla valmistui sitten puolessa tunnissa penaali, tyttö sai valita kankaat itse. Väriksi valikoitui tietenkin tyttären lempiväri.




Ohjeena käytin Hipun loistavaa tutoriaalia pussukan ompeluun, ilman kaavaa tällä kertaa. Kankaat leikkasin ihan vaan vetoketjun levyisiksi neliöiksi ja ompelin. Vihreä kangas on kirpparilöytö tältä viikolta, sisäkangas on uutena ostettu mutta kaapissa kauan marinoitunut. Vetoketju (20 cm) kirpparilta ostettu ja perhonen askarteluhuopaa. Äiti tää on ihana

sunnuntai, helmikuuta 20, 2011

Pehmokirjaimia

Synttärihumu vaan jatkuu, tänään oli vuorossa pienen kummitytön 2-vuotissyntymäpäivä ♥. Lahjukseksi meni mm. nämä yksittäiset pehmokirjaimet jotka - yllätys yllätys - muodostavat peräkkäin laitettuna kummitytön nimen.


Kirjaimet ovat Ottobren ilmaiskaavoista ja kankaat kaikki kierrätettyjä (esim. R- ja A-kirjaimet ovat opiskelukämppäni vanhoja keittiöverhoja). Näitä on tilattu lisää omien lasten toimesta.

lauantaina, helmikuuta 05, 2011

Juhlapäivä

Minun esikoiseni, Neiti Kesäheinä, täytti tänään 7 vuotta.

Juhlaputki alkoi eilen kaverisynttäreillä ja minä ompelin koristeeksi pätkän lippunauhaa.


Tai no pätkän ja pätkän, mopo lähti keulimaan oikein kunnolla, piti vaan ihan muutama viiri tehdä... joo, niitä tuli kaiken kaikkiaan yli 60. Lyhempi nauha on n. 1,5 m ja pidempi reilu 8 m.

Ei ollutkaan mikään helppo homma saada kieputettua pidempää nauhaa huoneen ympäri.

Mutta vähän ristiin ja rastiin, tuonne ja tänne niin hyvä siitä tuli. Mahtuu vielä (lyhyt) aikuinenkin kulkemaan alta kumartelematta.

Viirit on tehty kierrätyskankaista ja ovat kooltaan 10 x 20 cm.

Kesällä taidan laittaa tämän terassin kattoon.

sunnuntai, lokakuuta 24, 2010

Joulun salaisuus vol 1

Arvatkaapas mitä... minä tiedänkin mitä pukki tänä vuonna tuo lahjaksi. Tässä pieni maistiainen (tai pitäisikö sanoa koekappale).


Pussukkan kaava ja ohjeistus Hippu-blogin Emmiltä
Kankaat ja pitsi kierrätettyjä, vetoketju uusi mutta ostettu kirpparilta.

Tämä oli tosi nopea ja helppo tehdä (Kiitos hyvien ohjeiden!) joten näitä tulette näkemään täällä lisääkin. Tukikangasta tosin pitää käydä ostamassa, minä jätin sen pois tästä (koska ei ollut kotona kuin mustaa) mutta siitä tuli vähän liian 'lötkö' minun makuuni. Muuten tykkään kovasti!!!

maanantaina, heinäkuuta 05, 2010

Serkkuselle lahja


Meidän suvun lapsimäärä kasvoi yhdellä kun lapset saivat ensimmäisen serkkunsa. Tuliaisiksi vietiin mm. tämä.


Turvaistuinvaate

Malli: SK 2/2009
Kankaat: vihreä (kierrätys)puuvillaa ja sininen joustofroteeta.


Tässä vaate on avoinna.
Lapsi on tarkoitus laittaa tuonne vihreiden 'osien' alle,
ylempi on siis huppu ja alempi jalkapussi.
Sivut taitetaan sitten siihen peitoksi.


Fiilis ihan hyvä. Olisin varmasti kokeillut tätä omilla lapsillani jos siihen olisi aikoinaan ollut kaavat.

Ohjeista poiketen valitsin vuorikankaaksi joustofroteen fleecen sijaan ajatuksena että se olisi miellyttävämpi ja viileämpi kesävauvalle... no, koko on kyllä vastasyntyneelle aivan liian iso joten tosi toimiin tämä päässee vasta syksymmällä. Fleece olisi sittenkin ehkä ollut ihan hyvä valinta. Ehkäpä teen myöhemmin vielä sellaisen jos tämä osoittautuu toimivaksi.

perjantaina, lokakuuta 10, 2008

Luopumista

Minä olen ihan hirmuisen huono luopumaan. Mistään tai kenestäkään. Siksi mennyt kuukausi oli vaikea. Alkushokki lamautti vähäksi aikaa (myös blogin) mutta mikä on parempaa terapiaa kuin käsityöt. Niinpä olenkin päässyt jopa melkein maaniseen vauhtiin niissä, tosin neulonnassa purkamista taitaa tulla enenmän kuin valmista materiaalia. Nyt pääasia on kuitenkin tekemisen ilo... kai sen pitäisi aina sitä olla mutta välillä tunnustaudun kyllä aika suorituskeskeiseksi.

Mutta iloisempiin asioihin. Naapuriin syntyi veljessarjan jatkoksi pieni tyttö ja väritoivomukset olivat sen mukaiset. Tämän vaaleanpunaisempia kankaita ei meiltä löytynyt :)

Malli: Liivimekko, Ottobre 4/08
Koko: 68 cm

Kankaat ovat kierrätyskankaita omista kätköistä, pellavaa ja puuvillaa. Napit löytyivät nappilaatikosta. Toivottavasti on mieleinen.

Kangaslaatikon pohjalta löytyi myös vuosia sitten saamani kirjailtu tyynyliina. Sen on aikoinaan tehnyt isosisko pikkuveljelleen. Tarkkaa valmistumisvuotta ei muistanut kukaan mutta veikkaus oli 1950 -luku. Kuinka moni tänään valmistettu tyynyliina on vielä 50 vuoden päästä aivan kuin uusi? No tämä vanhus pääsi pienen kaimansa pään alle ristiäispäivänä. Poika sai pappansa nimen.

lauantaina, elokuuta 30, 2008

Puikkopussi

Kiitokset kaikille onnitteluista ja kommenteista edellisissä posteissa <3!!!>
Käyn toki vastavierailulla aina kaikkien kommentin jättäneiden luona mutta nykyään on usein vain yksi käsi käytössä joten viestin jättäminen jää harmittavan harvinaiseksi toimeksi. Kyllä minä vielä joskus saan sen toisenkin käden kirjoittamiseen :)

Mutta ei täällä pelkästään vain sitä vauvaa nuuhkita. Eilen meni hermot noihin parittomiin sukkapuikkoihin lipaston laatikon pohjalla joten ompelin niille uuden kodin. No joo, menihän siihen koko päivä kun aina ehdin yhden sauman ommella niin taas oli jollain lapsella asiaa ja piti keskeyttää mutta iltauutisten aikaan sain tämän valmiiksi. Tykkään.

Kääryle kiinni

Mittoja: korkeus 25 cm ja leveys 50 cm
Puikkotaskujen korkeus 17 cm, leveydet 2 cm - 6 cm

Puikkopussin kriteereinä oli keltaisen kangaspalan koko ja 20 cm sukkapuikot.


Vilautus

Kankaat ovat taasen kierrätyskamaa, valkoinen on vanhasta lakanasta ja keltainen on ehtaa 'retroa' sieltä jostain vuosikymmenten takaa, vanha verho ollut aikoinaan. Vieläkin tätä samaa kangasta on maalla saunan ikkunassa mutta nämä olivat jääneet ylimääräisiksi. Anopilta sain, tänks :)
On tässä kyllä omat vikansa, ainakin se ettei kaikki sukkapuikot mahdu tuonne. Siis häh, en tiennytkään että niitä on noin paljon.

Ja nyt kyllä herkimmät lukijat säikähtävät koska täällä on TAAS esillä vaippahousut. Mutta täytyyhän sitä valmistuineita töitä esitellä ettei kukaan luule minun toimettomana täällä istuvan ;)

Malli: Tiuhtis-villikset (koko nb) by Petra
Lanka: Zitron Loft merinovilla
Puikot: 3,5 mm
Muuta: Monia malleja kokeilleena taisin löytää nyt Sen Mallin,
ihan huippuhyvä ohje ja istuvuus. Tällä ohjeella teen varmasti lisää.

Tässä ne ovat... molemmat täydelliset samassa kuvassa <3>

perjantaina, heinäkuuta 18, 2008

Kaikenlaisia timantteja :)

Kesälomalta päivää :). Eli vihdoin alkoi minun kesälomani, mies jäi siis pois töistä ainakin 4 viikoksi... toivottavasti pääsisi pitämään isyysvapaan siihen putkeen. Eli meillä H-hetki sen kun lähestyy, niveliin on jo hiipinyt se kipeä turvotus jonka vain synnytys parantaa. Tylsää kun ei enää pysty tekemään mitään... onneksi sentään jotain ehdin tekemään alkukesästä.

Ihan ensiksi kuitenkin suuret kiitokset edellisen postauksen kommenteista!

Nuoremmalle tyttärelle yöpaita, kierrätysmateriaalista tietenkin ;). Lakanan olen saanut äidiltäni (joka on ostanut sen Virosta), materiaalista ei ole tietoa - tuntuu ja näyttää pellavalta mutta on kai sittenkin ihan puuvillaa. Ihanan pehmoista kuitenkin.


Huono kuva mutta kai tuosta selvää saa. Kaava on otettu Elsebeth Gyntherin Ompele lapselle -kirjasta (en nyt valitettavasti muista kummasta) ja malli on yksinkertaisen nerokas (aivan timantti) tunika-malli. Periaatteessa olisin voinut tehdä tuon kahdesta samanlaisesta kappaleesta mutta tein takakappaleen kuitenkin kahdesta osasta jotta sain siistin halkion niskaan pukemisen helpottamiseksi.

Tässä vielä vähän tarkempia yksityiskohtia, pikkuisen ekstraa tuohon yksinkertaiseen malliin.


Sitten vielä tunnustus, sain sen sekä Kianalta että Kiolta. Olen erittäin otettu ja mielissäni!

Säännöt:
1. Voittaja saa laittaa logon blogiinsa
2. Linkitä siihen blogiin josta sait sen
3. Nimeä vähintään 7 blogia sen saajaksi
4. Laita noiden blogien linkit sivullesi
5. Jätä viesti blogeihin, jotka nimesit voittajaksi

Olen tylsimys koska en nimeä ketään erityisesti vaan ojennan tämän kaikille loistaville ja inspiroiville blogeille :). Ja niitähän löytyy paljon!

Vauvalle on myös valmistunut jotain, yritän ehtiä laittamaan niistäkin kuvia huomenissa.

tiistaina, heinäkuuta 01, 2008

Prinsessapukujuhlat

Esikoisen kerhokaverilla oli 4-vuotissynttärit joiden teemana oli prinsessajuhlat. (Oli muuten meidän 4-vuotiaan NELJÄNNET naamiaisjuhlat tänä vuonna ja kolmessa on ollut joku tietty rajattu teema! Voi sitä äidin stressin määrää - varsinkin kun äiti on saanut päähänsä että aina pitää tehdä uusi puku ;P)

No kruununjalokivet on rajautunut kuvista pois - voitte kuvitella tähän jatkoksi vielä Tiimarin timanttikruunut päähän - mutta tosi prinsessahan ei kenkiä pidä kesällä... kuulemma. No minkäs sille mahtaa. Mekot sain kuitenkin tehtyä - tapani mukaan viime tipassa. Malli on Juju-kirjasta linnanneitomekko. Hauska ja helppo malli. Sen verran nämä eroavat toisistaan että esikoisen mekossa on halkio niskassa ja nappikiinnitys siellä, kuopuksella on toinen olkain avoinainen (kuten alkuperäisessä mallissa) ja kiinni se pistetään piiloneppareilla.

Esikoisen mekko (110 cm)

Kuopuksen mekko (90 cm)

Kankaat ovat vanhoista iltapuvuistani kierrätettyjä, esikoisen mekkoon kankaan ja satiininauhan otin tästä ja kuopuksen mekkokangas on puvusta jonka tein 7 vuotta sitten ystäväpariskunnan häihin. Sittemmin sillä on edustettu myös parit pikkujoulut ja ainakin yhdet häät joten sen oli korkea aika päästä jalostumaan jo vähän erilaisiin bileisiin :). Silkkinauha löytyi sattumalta omista nauhakätköistä. Molemmista löytyy helman alta pätkät morsiustylliä, ainoa asia jonka ostin näihin. 2 juhlamekkoa tuli siis kustantamaan yhteensä 5,90 euroa - ei paha.

Minun 'prinsessamekkoni' on tässä, ommeltu samalla mallilla kuin edellinen äitiyshame.

Kangas on Myllymuksujen pallotrikoota, päätynee varmaankin jatkojalostukseen mahan vähän pienetessä :)