Keijon runo- ja taidepaja

                                       

Joulun parhaat kirjat ja taidelahjat

Keijon kirja- ja taidepajasta

Tiedustelut ja tilaukset: 

puh. 046-6640671

email: keijo.nevaranta@gmail.com

tai fb:n messengerviestinä

Keijo Nevaranta: Lintujen silmissä kivien kylmyys

runokokoelma 52 s. Keijo Nevaranta 1982, Non Art Books 2022

30 e (sis. postituskulut)

Keijo Nevaranta: Aamulla hän lähti

novellikokoelma  107 s. Kesuura 2021

35 e (sis. postituskulut)

Keijo Nevaranta: Aika

-runoja 35 vuoden ajalta

runokokoelma 216 s. Kesuura 2018

35 e (sis. postituskulut)

Keijo Nevaranta: Ihmisen alue

runokokoelma 104s. Kesuura 2015 

30 e (sis. postituskulut)

Keijo Nevaranta: Rajakivet

runokokoelma 76s. Non Art Books 2008

30 e (sis.postituskulut)

Kuvataidetta

Maisemavaikutelmia- sarjasta 15x20 cm a 60e (kehystetty)

Rihmastot sarjasta 40x30cm a 300 e

Maisemavaikutelmia Tunturista 30x40 cm a 300 e (kehystetty)

Pieni taidekertomus

 

Vuoden 2000 vaihteessa oli Millennium, jolloin odotettua maailmanloppua ei sitten ollutkaan. Itse olin puhki ja tyhjä taiteen tekemisestä. Väritkin olivat hukassa. Päätinkin aloittaa uuden vuosituhannen puhtaalta pöydältä.

Ryhdyin maalaamaan valkoista ympyrää valkoiselle pohjalle. Teos sai nimekseen Aika I. Jatkoin teemaa teoksella Aika II jossa valkoinen ympyrä. Sittemmin maalauksilla Lakeuden horisontti ja Meri, joissa oli jo värejäkin.

Nämä kaikki teokseni tuhoutuivat erään näyttelyn jälkimainingeissa, kun teokseni jäivät talveksi näyttelytilan kylmään varastoon ja homehtuivat siellä talven mittaan. Hain kuitenkin maalaukset kotiin. Ja pikkuhiljaa home kuivui ja kuoli pois, vain sen arvet jäivät maalauksiin tummina tahroina.

Olen kuljettanut eri muutoissa viimeisen vuosikymmenen tuhoutuneita teoksia mukanani. Noin vuosi sitten sattui kuitenkin omituinen tapaus. Muuan henkilö, joka on aikanaan ostanut minulta yksityiset tähtikartat (musta ympyrä mustalle pohjalle, tähtikarttana 500 hopeanväristä nuppineulaa eteläisen pallonpuoliskon tähtikartan mukaan ja hopeanvärinen kehä ympyrän ulkopuolella) sekä kuunpimennys (niinikään ympyrä neliöllä vuoden 2015 täydellisestä kuunpimennyksestä) halusi töiden kumppaniksi tämän Aika I, joka on paitsi tuhoutunut myös kadonnut.

Lupasin hänelle noin vuosi sitten että voin maalata Aika III samaan tyyliin, kunhan muilta kiireiltäni ehdin. Maalaus on kehittynyt sitkaasti. Olin hukannut ison harpin, jolla olin aiemmin piirtänyt ympyröitä ja uusi ympyrä syntyi vapaalta kädeltä lähes ympyränmuotoista mattoa apuna käyttäen.

Kuvittelin että valkoisen ympyrän maalaaminen valkoiselle pohjalle sallisi pienen fuskaamisen. Onkin kuitenkin täysin päin vastoin. Juuri valkoinen pohja korostaa valkoisen maalauksen kaikkia virheitä.

Nyt olen kuitenkin maalauksessa loppusuoralla. Pyrin kyllä perfektionistina täydellisyyteen, mutta siihen en juuri tässä maalauksessa pääse. Kiitän kärsivällistä ystävääni, joka on pian maksanut maalauksen ennakkoon jo kahteen kertaan. En kuitenkaan vieläkään lähetä työtä tilaajalle, vaan tuon sen ensin esille kesäkuun näyttelyyni Kajaanin kirjaston Taidekujalle.

Tilaustyön toteuttaminen oli tuskallista. Siitä oli kuitenkin se onnellinen seuraus, että se sai minut tekemään toisinnot kaikista muistakin tuhoutuneista teoksista. Joista tähän liitettyinä esimerkkeinä uusi Aika III ja uudelleenmaalattu Aika II.

Taiteilija Olavi Korolaisen (9.5.1931-1.2.2022) muistolle

"Taiteilija Olavi Korolaisen tuotannossa on oleellista se, että muuttuminen on pysyvää” (Liisa Rautiainen)

Vuonna 1957 kemiläinen kuvataiteilija Olavi Korolainen asetti ensimmäisen kerran töitään näytteille Kemissä järjestettyyn Lapin taiteen vuosinäyttelyyyn.

Hän oli kulkenut omia teitään jo ensimmäisessä näyttelyssä maalaukselliseen modernismiin ja omintakeisuuteen. Se erotti hänet perinteiseen realismiin pitäytyvästä lappilaistaiteilijoiden joukosta.

Olennaista Olavi Korolaisen tuotannossa oli alusta lähtien pelkistäminen. ”Se on sitä, ettei tavallaan pelkistä vaan ottaa turhaa pois. Tein aika realistisia kuvia silloin 50-luvulla, mutta kyllä minä niistäkin jätin turhaa pois”, Korolainen totesi haastattelussa 90-luvulla.

Olavi Korolaisen tuotantoon on alusta lähtien liittynyt myös geometrisuus ja varsinkin suorakaiteen ja neliön käyttö sommittelun elementteinä. Se juontaa juurensa paljon kauempaa, 40-luvulta, jolloin hän kiinnostui Kasimir Malevitsin ”Mustan neliön ihmeestä”.

Informalismi ja "korolismi"

50-luvun loppu oli suomalaisessa taiteessa aikaa, jolloin abstraktin taiteen johtavaksi taidesuuntaukseksi kehittynyt informalismi omaksuttiin Suomessakin. Myös Olavi Korolaisen taiteessa alkoi 60-luvun vaihteessa näkyä rakenteita vapaasta informalismista.

”Se oli kyllä tärkeä vaihe. Siinä maalaustekniikkaa, värejä ja maaleja, kaikkea sellaista oppi käsittelemään. Siinä uskalsi rohkeasti liikkua väripinnoilla”, Korolainen kertoi haastattelussa.

Vaikka Olavi Korolainen 60-luvun tuotannossaan sai vaikutteita informalistisesta ilmaisusta ja erityisesti sen materiaalinkäsittelytavoista, hänen taidettaan tässäkään vaiheessa ei voi luonnehtia pelkästään informalismin leimalla, ei ainakaaan spontaanin maalauksen mielessä.

Olavi Korolaisen ehkä informalistisimmat kokeet ovat poltetun puun mustan ja hehkuvan punaisen yhdistelmät 60-luvun alkupuolelta. Hänellä on kuitenkin läpi koko tuotannon säilynyt tietty analyyttinen asenne maalauksessa, hänen maalauksensa perustuvat sommittelulliseen kurinalaisuuteen, jossa geometriset elementit ovat läsnä.

Olavi Korolainen sai vaikutteita eri ismeistä, mutta suodatti ne omaan taiteeeseensa sellaisen seulan kautta, että yleisnimikkeeksi hänen tuotannossaan voidaaan mainita ismittömyys. Tyypillisimmin hän on koloristi ja hänen ominta ismiään on korolainen ”korolismi”.

60-luvulla Olavi Korolainen kävi läpi useita eri värikausia äärimmäisyydestä toiseen, informalismin mustasta ja punaisesta hän siirtyi hehkuvan punaiseen, joka sai rinnalleen vastavärin vihreän, oli keltaista ja kultaista kautta, kunnes hän eri vaiheiden jälkeen päätyi 70-luvulla toiseen äärimmäisyyteen, valkoiseen kauteen ja sen jälkeen jälleen kaikkien värien käyttämiseen.

”Onhan niitä erilaisia värikausia ollut ja varsinkin valkoisista näkee, kuinka äärirajoilla se on ollut” taiteilijan vaimo Ritva Korolainen muisteli 90-luvulla.

Kemin kultakausi

60-luvusta tuli Kemin taiteen kultakausi. Kemissä marssi jo 50-luvun lopulla esiin modernistinen ja uutta etsivä taiteilijajoukko, joka oli keskenään aktiivisessa vuorovaikutuksessa.

Vuonna 1965 perustetun maineikkaaan Ryhmä Kemin juuret ulottuvatkin 50-luvun lopulle, jolloin Nina Vanas, Harry Porko, Olavi Korolainen ja Liisa Rautiainen aktivoivat kemiläistä kuvataide-elämää radikaalisti. Kemin kuvataideyhdistyksen kuvataidejaostoon liittyivät piaan mukan myös Toivo Hoskari ja Lea Kauppi ja näin Ryhmä Kemi oli perustamista vaille koossa.

60-luvun lopulta 1970-luvun alkupuolelle oli Kemin taiteen kultakausi. Myös kaikilla ryhmän jäsenillä voidaan sanoa olleen oma kultakautensa 60-luvun lopulta 70-luvun alkupuolelle. Lehtikulta tuli äkkiä suosituksi kemiläismaalareiden väribaletissa, mutta se ei johtunut mistään laumasieluisuudesta vaan siihen on hyvin maanläheinen ja luonnollinen selitys:

”70-luvulla kulta oli yllättävän halpaa. Se oli jostain syystä halpunut. 60-luvun alussa se oli niin kallista, että minua pelotti, kun ne sanoivat kullan hinnan. Ei sitä silloin 60-luvulla kyllä reilusti käyttänyt.”

Maalari ja kuvanveistäjä

Olavi Korolaisen tuotannossa kuvataiteen rajoja hämärtävät kokeilut näkyvät vain marginaalisesti. Hän on tunnusomaisesti maalari, jonka tuotannossa kuitenkin 70-luvulla alkoi näkyä selvä kehitys veistoksellisempaan suuntaan. Jonkinlainen vaikutus optis-kineettisestä taiteesta näkyy 70-luvun alkupuolen maalauksissa ja esimerkiksi 1976 Länsi-Pohjan Keskussairaalan seinämaalauksessa.

Olavi Korolaisen tuotannossa voidaan nähdä tiettyjä kausia, tiettyjen teemojen pohdintaa, tietyn reitin kulkemista, kunnes asia on loppuun käsitelty ja jatketaan taas eteenpäin. Korolaisen tuotannossa voidaan nähdä yhtäaikaisia ja rinnakkaisia kehityssuuntia, mutta luonteenomaisesti hän läpi koko tuotantonsa on tehnyt koko ajan synteesiä.

Olavi Korolainen oli jo 60-luvulla käynyt läpi erilaisten maalausalustojen kirjon ja 80-luvulla Korolainen löysi taiteeseensa uuden puumateriaalin ”kertopuun”. Kertopuu mahdollisti maalauksellisen ja veistoksellisen ilmaisun yhdistämisen. Maalauksista tuli yhä veistoksellisempia Korolaisen rouhiessa, käsitellessä ja antaessa uutta muotoa kertopuiselle pohjamateriaalille.

Toinen uusi mahdollisuus oli perinteisen nelikulmaisen pohjamuodon hylkääminen niin että 80-luvun loppuun mennessä maalauksellinen muoto vapautui yhä enemmän.

Vuonna 1989 valmistui Olavi Korolaisen mittavin julkinen taideteos, Kemin ammattioppilaitoksen seinämaaalaus. Ammattioppilaitoksen seinään maalattu teos – konstruktivistinen ”Kone” - oli mitoiltaan peräti 5 metriä x 39 metriä. Kahdessa kuukaudessa toteutetun teoksen maalaamisessa Korolaisella oli apunaan taideopiskelijoita. Valitettavasti teos hävitettiin myöhemmin osittaain salaa, taiteilijalta lupaa kysymättä.

Pellille maalaus ja puusta veistos

1990-luvulla ehkä näkyvin uudistuminen Olavi Korolaisen taiteessa on siirtyminen paksun kertopuun jälkeen taas maalauksellisempaan suuntaan ja kaksiulotteiseen maalauspohjaan.

Pelti- ja alumiinipohjat tulivat uudelleeen voimakkaasti maalausten pohjamateriaaleiksi ja 90-luvulle oli tyypillistä 80-lukua perinteisemmin värien ja sommittelun ehdoilla toimivien maalauksellisten maalausten tekeminen suorakaiteen muotoiselle pohjalle. 90-luvun loppua kohden maalauspohjaksi Korolaisen taiteesssa valikoitui jälleen usein myös perinteinen maalauskangas.

Vuonna 1998 Kemin Taidemuseossa järjestettiin Olavi Korolaisen kuvataiteilijauran 40-vuotisjuhlanäyttely. Minulle tarjoutui mahdollisuus toimittaa ja kirjoittaaa näyttelyyn näyttelykirjanen ”Uusiutumisen jatkuva pysyvyys – Kuvataiteilija Olavi Korolaisen elämää ja tuotantoa”.

Kun tätä pienoiselämäkertaa kirjoittaessani yritin tehdä yhteenvetoa hänen siihen astisesta taiteellisesta tuotannostaan, Olavi Korolainen ei suostunut antamaan kovinkaan pitkälle meneviä johtolankoja siihen, mitä hän 90-luvun maalauksisssaan ja taiteessaan on pyrkinyt tekemään. Korolainen vastasi lakonisesti: ”Maalauksen tai veistoksen. Pellille maalauksen tai puusta veistoksen.”

Olavi Korolaiseen taiteilijaura jatkui aktiivisesti vielä 2000-luvun alkuvuosina, kunnes Alzheimerin tauti ja sen myötä paheneva muistisairaus katkaisivat Olavi Korolaisen taiteellisen työskentelyn. Olavi Korolainen menehtyi pitkällisen sairauden jälkeen kotipaikkakunnallaan Kemissä 11.2.2022, mutta hänen taiteensa jää elämään hänen kuolemansa jälkeenkin.

Lähde: ”Uusiutumisen jatkuva pysyvyys”. Olavi Korolaisen 40-vuotisjuhlanäyttely. Näyttelykirjasen toimittanut ja taiteilijaelämäkerran kirjoittanut Keijo Nevaranta. Valokuvat Pekka Korolainen. Esipuhe: Museotoimenjohtaja Unto käyhkö ja museoamanuenssi Pekka Rönkkö. Lyhyt katsaus Korolaisen taiteilijauraan: Museoamanuenssi Arja Helistö.

Runoudesta ja kuvataiteesta

Runous ja ylipäätään kaikki taide on vaarallista oleskelua tuntemattomalla alueella.

Sitä ei kuitenkaan tee huvikseen eikä itselleen, kuvataide ja musiikki tarvitsee yleisön, runous tarvitsee jonkun joka lukee.

Pahimmassa tapauksessa taiteilija kuolee tämän taiteen tekemisen yrittämiseen kuten Vincent van Gogh, Vilho Lampi, Timo K. Mukka tai Kalervo Palsa.

Se on yritys tehdä ihmiskunnalle hyvää, omalta osaltaan, antaa ihmiskunnalle apuja kuten työläiset tekevät työmailla töitä ja rakennustyömaalla tekevät rakennuksia.

Se ei ole taloudellisesti kannattavaa. Jokaisen näyttelyn tekemiseen menee rahaa ja runokirjan kirjoittamiseen menee aikaa, jonka voisi käyttää toisinkin, ehkä paremmin.

Mutta minä en tiedä miten paremmin olisin voinut tehdä. Olen kolmasosan perustoimeentulotuestani käyttänyt näyttelyihin silloin kun niitä on. Olen järjestänyt näyttelyitä esimerkiksi hoitolaitoksissa, jotain virikkeitä vanhuksille.

Mitä maailma olisi ilman taidetta?

Hyödyllistä työtähän on vaikka muurata kiviseinää ja rakentaa kerrostaloja. Hyödyllistä työtä on olla siivooja tai kaupan kassa. Mutta onko ylipäätään hyödyllistä olla yhteiskunnan elättinä ja tehdä taidetta? Valtio on linjannut niin että siitä ei saa ainakaan palkkaa, ellei ole Juhani Palmu tai Johanna Oras.

Silti en hirtä vielä itseäni. Toivon että jotain siitä mitä maalaan ja kirjoitan antaa teille katsojille ja lukijoille edes hivenen jotain.

Vermeer, Griet ja helmikorvakoru

Tracy Chevalier: Tyttö ja helmikorvakoru

suom. Arja Gothoni, 335 s., Otava 2001

Tracy Chevalier on kirjoittanut pari vuosikymmentä sitten kehutun ja kohutun kirjan hollantilaisen kuvataiteilijan Vermeerin elämästä. Kirjasta tehty elokuva on ollut Oscar-ehdokkaanakin kolmessa eri kategoriassa. Kuvataiteilijana luin kirjan mielenkiinnolla.

Vermeer on minulle melko vieras taiteilija 1600-luvun loppupuolelta, wikipedia määrittelee hänen tyylisuunnaksen laatukuvamaalauksen ja barokin. Itse Vermeerin tuotannosta jäljellä on nykyään 32 aitoa teosta ja 5 mahdollisesti aitoa/väärennöstä Hänen kuuluisin teoksensa lienee Turbaanipäinen tyttö, josta kimmokkeen on saanut kirja Tyttö ja helmikorvakoru.

Romaani Vermeeristä ja hänen taiteestaan on mielenkiintoinen palvelijatar Grietin näkökulmasta katsottuna. Grietillä on näkökulmaa taiteeseen koska hänen tapaturmaisesti sokeutunut isänsä oli kaakelin tekijä ja -kuvittaja.

Näin kuuluisaksi romaaniksi kirja ei kielellisesti tai rakenteellisesti ole mitenkään mielenkiintoinen. Se on tyypillinen viihde- tai historiallinen romaani, jonka päähenkilöstä kuitenkaan tavallinen lukeva yleisö ei ole koskaan kuullutkaan. Kirjoittajan kerronnassa on kuitenkin jotain, joka ottaa lukijan otteeseensa. Se tulee ehkä Vermeerin maalausten kautta.

Kirjassa ei siis kerrota itse taiteilija Vermeeristä paljoakaan, hänen perheestään kyllä. Vermeer oli melko intohimoinen taiteilija, joka sai kaikkiaan 15 lasta, joista neljä menehtyi pian syntymän jälkeen. Taiteilijana hän oli laiskempi: maalasi noin kolme maalausta vuodessa mesenaateilleen. Lopulta Vermeer ajautui taloudellisiin vaikeuksiin ja kuoli.

Kuviteltu Griet oli Vermeerin palvelustyttönä ehkä hänen tuotantonsa huippukautena 1664-1666, hän ajautui ensin isänsä sokeutumisen jälkeen Vermeerin palvelijattareksi, sittemmin avustajaksi ja malliksi. Hän on kansikuvan helmikorvakoruinen tyttö. Jälkisanoissaan Tracy Chevalier perustelee miksi Turbaanipäisen tytön malli ei hänen mielestään ole tavanomainen malli vaan palvelijatar.

Chevalier on alunperin tietokirjatoimittaja. Hänen romaanissaan historialliset, taidehistorialliset ja aikakautiset kulissit ovat kohdallaan. Niiden välissä romaani ryhtyy elämään siinä maisemassa, ajassa ja yhteiskunnallisessa tilanteessa missä romaanin henkilöt elävät. 1660-luvun Hollannissa, Delftissä, erään nykyään melko kuuluisan taidemaalarin ja hänen palvelijattarensa kotikaupungissa.

Maija Keräsen maalauksia Taikavakassa

Maija Keräsen maalauksia

esillä Taikavakassa Jämsässä

marraskuun loppuun asti

Kajaanilaisen Maija Keräsen maalauksia on esillä näyttelynä Jämsässä Taikavakan tiloissa marraskuun lopulle asti. Näyttelyssä on esillä tuoreita luontoaiheisia maalauksia: metsää, puita, kasveja, hedelmiä ja vihanneksia... Ne on maalattu Jämsänkoskella menneen kesän aikana. Keränen on emerita kuvaamataidon opettaja ja ammattitaiteilija, jonka näyttely ”Maalauksia monikulttuurisuudesta” on samaan aikaan esillä Oulun läänissä Oulun aluetaidemuseon järjestämällä vuoden mittaisella näyttelykierroksella

• Olen tehnyt taidetta 1-vuotiaasta lähtien, aloitin heti kun sain kynän käteeni. Isä oli hankkinut suuren paperirullan ja siitä oli levitetty paperia keskelle olohuoneen lattiaa. Rullasta sai paperia aina kun oli tarvis eli päivittäin. Viihdyin yksin taiteiluineni, mutta alakerran ystäväni Arja oli usein katsomassa piirräntääni. Makasin paperin päällä, piirsin ja kerroin tarinoita, kertoo vuonna 1950 syntynyt Maija Keränen.
• Kun olin ensimmäisellä luokalla Kankaan kansakoulussa Kouvolassa, opettajani Eeva Paronen sanoi ensimmäisessä vanhempainillassa vanhemmilleni, että tuosta tytöstä tulee taiteilija. Ollessani sikotaudissa kotona kaksi viikkoa, opettaja toi minulle taidetarvikkeita. Kevätnäyttelyssä oli esillä ”Maijan eläintarha”. Siitä se ura sitten urkeni.
• Sain jo keskikouluaikana palkintoja taiteen tekemisestä Kouvolan taidekilpailuissa. Sain koulusta kuvaamataitostipendinkin. Muistan ostaneeni sillä rahalla uimapuvun. Töitäni oli esillä Kouvolan Taideseuran vuosinäyttelyissä. Tein tuolloin jo puupiirroksiakin.
• Keskikoulun jälkeen menin Savonlinnan Taidelukioon ja pidän sitä ratkaisevana tulevalle ammatilleni. Sen jälkeen matka jatkui Helsinkiin Taideteolliseen korkeakouluun eli nykyiseen Aalto-yliopistoon. Pääsin sisään jo lukion toiselta luokalta, mutta palasin vielä Savonlinnaan opiskelemaan lukion loppuun. Aloitin sitten opiskeluni Helsingissä vuonna 1971. Valmistuin graafikoksi vuonna 1977. Samana päivänä muutin perheellisenä Suomussalmella.
• Leipäni olen tienannut kuvaamataidon opettajana, koska vähitellen tajusin, että taiteella ei ainakaan Kainuussa pysty elämään. Kainuu ei ole kohdellut minua mitenkään silkkihansikkain, mutta siellä on kotini. Nyt eläkkeellä teen kuvataidetta täyspäiväisesti ja jatkan taiteen tekemistä kunnes kuolen pensseli kädessä.
  
  Taikavakan näyteikkunan lisäksi maalauksia on esillä myymälän sisällä liiketilan peräseinällä. Kaikkiaan esillä on nelisenkymmentä impressionistista akryylimaalausta. 

Monikulttuurisuutta ja maan antimia

   

                                                       Maija Keränen maalaa akvarellia.

                                                                 

Monikulttuurisuutta ja maan antimia
Maija Keräsen taide kiertää Oulun lääniä

Maija Keränen: Maalauksia monikulttuurisuudesta
Oulun aluetaidemuseon kiertonäyttely
Maija Keräsen taidetta esillä 9 kunnassa
Näyttelykierros 2.8.2019-31.5.2020

Kajaanilaisen Maija Keräsen taidenäyttely ”Maalauksia monikulttuurisuudesta” lähtee vuoden mittaiselle kierrokselle Oulun läänin eri kunnissa. Oulun aluetaidemuseo on valinnut Maija Keräsen työt kiertonäyttelyyn, joka on esillä yhdeksässä Oulun läänin kunnassa elokuusta ensi vuoden toukokuuhun. Näyttelykierroksen aloittaa Kuusamo-talon Kaamosgalleriassa 2.8. - 31.8.2019 esillä oleva näyttely. Näyttelyn viralliset avajaiset ovat 6.8. kello 18, jolloin taiteilija on paikalla esittelemässä teoksiaan.

• Olen tehnyt taidetta 1-vuotiaasta lähtien, aloitin heti kun sain kynän käteeni. Isä oli hankkinut suuren paperirullan ja siitä oli levitetty paperia keskelle olohuoneen lattiaa. Rullasta sai paperia aina kun oli tarvis eli päivittäin. Viihdyin yksin taiteiluineni, mutta alakerran ystäväni Arja oli usein katsomassa piirräntääni. Makasin paperin päällä, piirsin ja kerroin tarinoita, kertoo vuonna 1950 syntynyt Maija Keränen.

• Kun olin ensimmäisellä luokalla Kankaan kansakoulussa Kouvolassa, opettajani Eeva Paronen sanoi ensimmäisessä vanhempainillassa vanhemmilleni, että tuosta tytöstä tulee taiteilija. Ollessani sikotaudissa kotona kaksi viikkoa, opettaja toi minulle taidetarvikkeita. Kevätnäyttelyssä oli sitten esillä Maijan eläintarha. Siitä se ura sitten urkeni.

Maija Keräsen taiteen tekeminen jatkui sitten Kouvolan tyttölyseossa kahden virikkeellisen kuvaamataideopettajan Ritva Hjellmanin ja Ritvaliisa Pettisen ohjauksessa. Keskikouluaikana Maija Keränen kuului Kouvolan Taideseuraan, jossa opettajina olivat Esko Tirronen, Ulla Rantanen ja Sirkka-Liisa Lonka.

• Sain jo keskikouluaikana palkintoja taiteen tekemisestä Kouvolan taidekilpailuissa. Sain koulusta kuvaamataitostipendinkin. Muistan ostaneeni sillä rahalla uimapuvun. Töitäni oli esillä Kouvolan Taideseuran vuosinäyttelyissä. Tein tuolloin jo puupiirroksiakin.

Keskikoulun jälkeen Maija Keränen lähti Savonlinnan taidelukioon isän houkuttelemana. Se oli Suomen ensimmäinen taidelukio ja oppilaita tuli Savonlinnaan pitkin Suomea. Oppilaat asuivat vuokra-asunnoissa.

• Sen jälkeen matka jatkui Helsinkiin Taideteolliseen korkeakouluun eli nykyiseen Aalto-yliopistoon. Pääsin sisään jo lukion toiselta luokalta, mutta palasin vielä Savonlinnaan opiskelemaan lukion loppuun. Aloitin sitten opiskeluni Helsingissä vuonna 1971. Valmistuin graafikoksi vuonna 1977. Samana päivänä muutin perheellisenä Suomussalmella.

• Keväällä 1980 minulla oli ensimmäinen suurempi näyttely opiskelukaverini Päivikki Kallion kanssa Elimäellä Piika ja renki -galleriassa. Olin tuolloin äitiyslomalla ja kahden pikkulapsen äiti. Siitä lähtien olen pitänyt näyttelyitä vaihtelevasti eri paikkakunnalla.

• Leipäni olen tienannut kuvaamataidon opettajana, koska vähitellen tajusin, että taiteella ei ainakaan Kainuussa pysty elämään. Kainuu ei ole kohdellut minua mitenkään silkkihansikkain, mutta täällä olen ja pysyn. Nyt eläkkeellä teen kuvataidetta täyspäiväisesti ja jatkan taiteen tekemistä kunnes kuolen viimeisenä päivänä pensseli kädessä.

Maalauksia monikulttuurisuudesta

Maija Keräsen maahanmuuttajaprojekti alkoi loppiaisena 2013, jolloin hän sai luvan osallistua maahanmuuttajien kotoutuskoulutuksen suomen kielen opiskelijaryhmiin tutustumaan kotoutettaviin ja piirtämään heitä.

• Kajaanissa sain paljon ystäviä yli 50 kansallisuudesta. Heinäkuussa 2013 minulla oli näyttely maahanmuuttajatöistäni Lasse Lyytikäisen avustuksella Paltaniemen Eino-Leino talon pihapiirin Lystinurmen näyttelytilassa. Näytteillä oli yli 300 työtäni. Avajaisissa esiintyi upea ryhmä eri-ikäisiä kongolaisia tanssijoita ja muusikoita pimeään yöhön asti.

Maija Keräsen maahanmuuttoprojekti jatkui aktiivisesti pari vuotta ja satunnaisesti vieläkin. Hän on piirtänyt ja maalannut maahanmuuttajia rakkaudella heidän omaa kulttuuriaan kunnioittaen. Erilaisuuden hän kokee suurena rikkautena, suvaitsevaisuutena ja ystävyytenä.

• Maahanmuuttajatöilläni otan kantaa myös rasismia ja vihapuhetta vastaan, monikulttuurisuuden ja suvaitsevaisuuden puolesta. Kaikki me ihmiset olemme lopulta samanlaisia. Kaikki me kaipaamme kotia, turvaa, työtä, koulutusta, ystäviä, rauhaa ja rakkautta.

Maan antimia

Monikulttuurisuus on pääteemana myös Oulun aluetaidemuseon kiertonäyttelyssä. Lisäksi näyttelyissä on esillä akvarelli-, akryyli- ja öljymaalauksia muista aiheista. Esillä on kasveja, hedelmiä, puita, marjoja ja muita maan antimia.

• Taiteessani aiheet ja tekniikat vaihtelevat. Välillä vain kudon, ompelen värjään, tuunaan vaatteita ja teen esineinstallaatioita kirppislöydöistä, kierrätysmateriaaleista. Sitten maalaan jälleen uusin innoin ja olen taas matkalla kohti uusi haasteita.

Oulun aluetaidemuseotutkija Janne Kauppisen järjestämä näyttelykierros on esillä yhdeksässä Oulun läänin kunnassa heidän tilaaminaan 2.8.2019 - 31.5.2020.

Näyttelypaikat

Kuusamo, Kaamosgalleria	elokuu 2019
Kestilän kirjasto	syyskuu 2019
Pyhännän kirjasto	lokakuu 2019
Taidetalo Väinölä, Oulainen	marraskuu 2019
Tillarigalleria, Nivala	tammikuu 2020
Haapajärven kirjasto	helmikuu 2020
Raahen kirjasto	maaliskuu 2020
Taivalkosken kirjasto	huhtikuu 2020

Pohjantähti,  Pudasjärvi       toukokuu 2020

Kuvataiteilija Jorma Kuula - Post Scriptum osa III

Kun suojelusenkeli myöhästyy töistä 2/2

Demoniset enkelit

"Se mikä näyttelyssä nousee päällimmäiseksi, ovat kuitenkin uudet enkelisarjat. Näyttelyn nimi on sattuvasti, satuttavasti Demoninen omakuva. Työt satuttavat. Taiteilija on kamppaillut demoniensa kanssa ja tuloksena on kärsimyssilmäisiä kuvia, maalauksia joissa enkelitkin ovat haavoittuneita ja itkevät verta. Tai niiden suudelmissa hengittää kuoleman kylmä kosketus. Viimeisen vuoden aikana taiteilija on maalannut enkelisarjaa, jossa huumorin taustalla väijyy yksinäisyys ja hätä. Kuulan maailmassa onnellisia ei ole olemassa, ei edes onnellisia enkeleitä. Hänen uudet maalauksensa ovat viiltäviä tuskan huutoja, kärsimyksen ja yksinäisyyden kuvauksia.

Enkelit jaetaan Bambergin ilmestyskirjan mukaan 12 eri luokkaan. Jorma Kuulan enkeleitä on Kemin Taidemuseon näyttelyssä karkeasti luokitellen kahta lajia, eivätkä kummatkaan nouse kovin korkealle taivaallisessa hierarkiassa. On kärsiviä, kuoleman kanssa kamppailevia enkeleitä, kalmankalpeita kuolettavasti suutelevia enkeleitä öljyvärimaalauksissa ja toisaalta Hugo Simbergin hengessä tehtyjä akvarellienkeleitä, joiden elämä on maallisen onnetonta. Enkelit ovat tämän elämän surkimuksia ja epäonnistujia, niitä jotka kapakoissa valomerkkiin asti purkavat maailmantuskaansa ja olemisensa kipeyttä.

Jorma Kuulan enkelitkin elävät demonien vallassa. Taistelussa enkeli kamppailee käärmeen kanssa hengestään kuin kreikkalaisen jumaltarun titaani. Rakkaus ja Suudelma eivät ole nekään Kuulan visioissa mitään kauniita asioita. Suudelma on Juudaksen suudelma, kuolemanenkelin kylmä kosketus. Järkyttävyyttä löytyy myös Mustasukkaisuudessa, jossa enkelin hylkäämän miehen katseessa viiltää Kuolevan eläimen ahdistus. Haavoittuneesta enkelistä Kuula sanoi jo näyttelyn tiedotustilaisuudessa, että hänen haavoittuneella enkelillään ei ole kantajia. Se joutuu olemaan yksin, helvetin yksin, kuten tekijänsäkin.

Jos näissä enkelimaalauksissa soi haavoittuneen linnun laulu, niin toisen, humoristisemman kuvan antavat ravintola Ramonan enkelit. Työt ovat satiirisia, enkeleitä puutteineen ja paheineen. Näiden töiden edessä suupielet voisivat vääntyä hymyynkin, mutta toisaalta enkeleiden huumori on mustaa. Ne ovat omakuvanomaisia elämässä epäonnistujia.

Lohduton, kovin lohduton on tällä hetkellä taiteilija Jorma Kuulan maailmankuva. Mutta hänen työnsä, hänn demoninen työskentelynsä antaa näyttelyyn vielä yhden tulkintamahdollisuuden. Töissä soi haavoittuneen linnun laulu, ne ovat kärsimyskuvauksia, mutta niin kauan kuin taiteilija jaksaa työskennellä, se pitää tekijänsä hengissä. Siinä on tämänkin näyttelyn perimmäinen positiivinen sanoma.

Näyttelyn kauneimpia teoksia on hiilellä ja hyvin niukalla värillä kankaalle luonnosteltu Omakuva 12.11.1993. Siinä kuvassa nähdään itsesääliinsä vajonnut, surkeileva taiteilija taustallaan muisto naisesta. Mutta taiteilijan edessä on maalauskangas – ja vaikkakin itsesääliin ja surkeuteen, yksinäisyyteen ahdistuneena: niin kuitenkin Taiteilijana!”

Keijo Nevaranta

Pohjolan Sanomat

15.1.1996