Tapaus Isomäki - From 1918

Tapaus Isomäki - From 1918
Jämsän draamateatteri
ohjaaja: Risto Hakola
näyttelijä: Reijo Ahonen
 
Jämsän valkoisen terrorin uhrina teloitettiin sisällissodan aikana noin 80 jämsäläistä, valtaosin työväenliikkeen aktiiveja. Teloitusten toimeenpanijoina toimi Jämsässä pääosin neljän kopla: jämsäläiset suurtilallinen Jalmari Saari (Saaren Jallu) ja Juho From (Rummin Jussi) sekä muualta Jämsään sisällissodan alussa tulleet Veikko Sippola Kärkölästä ja Tyko Isolukkari Lammilta.

Jämsän valkoinen terrori ja tapahtuneet teloitukset olivat koko Suomen oloissa poikkeukselliset monestakin syystä johtuen. Ensinnäkin teloitettujen määrä on Jämsän kokoisella paikkakunnalla poikkeuksellisen suuri. Mutta sen lisäksi Jämsässä ei sisällissodan aikana ollut minkäänlaista rintamalinjaa eikä varsinaisia taisteluja Jämsässä käyty lainkaan. Kaiken huipuksi teloitukset toteutettiin ilman minkäänlaista oikeudenkäyntiä ja näin ollen myöskin ilman mitään näyttöjä syyllisyydestä saati tuomituksi tulemista.

Näin voidaan Jämsän surullisten tapahtumien yhteydessä perustellusti puhua 80 teloituksesta, jotka olivat murhia. 80 teloitusta, 80 murhaa, joista lopulta ei tuomittu ketään, vaan koko Suomessa ainoat lopulta syytteeseen joutuneet Jalmari Saari, Juho (Johannes) From ja Veikko Sippola vapautettiin lopulta pesidentti Svinhufvudin armahduslain nojalla.

80 teloitusta, 80 murhaa, mutta yksi selviytymistarina: opettaja Kaarlo Isomäen tapaus. Jämsänkoskelainen opettaja Kaarlo Isomäki haettiin vain kaksi viikkoa sisällissodan puhkeamisen jälkeen kotoaan kuulusteltavaksi. Kuulustelijoina toimivat Jalmari Saari ja Johannes From. 

Erikoiseksi Isomäen vangitsemisen tekee se, että hän oli puoluekannaltaan nuorsuomalainen, siis oikeistolainen, ja koko vangitsemisen taustalla näyttää olleen yksinomaan henkilökohtainen kauna ja viha. Isomäen työpaikka oli Jämsänkosken koulu ja sen johtokunnan puheenjohtaja, suojeluskunnan esikunnan jäsen Jari Grönholm oli vahvasti eri mieltä koulun kehittämisestä.

Isomäki siirrettiin Jämsästä Jyväskylään, josta edelleen Kokkolaan vankileirille. Samalla leirillä oli myös helmikuun alkupuolella vangittu työväenyhdistyksen sihteeri August Laine. Kokkolassa Isomäki oli sisällissodan loppuvaiheessa jo vapautettu, kun viikkoa sodan päättymisen jällkeen Saaren Jallu ja Frommin Jussi tulivat kuitenkin hakemaan Isomäkeä ja Lainetta muka kuulusteluihin. Todellisuudessa Laine ja Isomäki kuljetettiin Elisabethin metsiin teloitettavaksi, mutta kuin ihmeen kaupalla Isomäki onnistui pakenemaan Fromilta ja kokkolalaiselta vanginvartijalta metsään.

Isomäki piileskeli kolme kuukautta metsissä. Hän pysyi hengissä syöden marjoja, juuria, jätteitä ja muita metsän antimia. Lopulta hän riutuneena päätyi Petäjäveden suojeluskunnan haltuun. Petäjävedeltä hänen opettajaystävänsä Viljo Hirsjärvi ja Jämsän yksi mahtimies, tilanomistaja Joonas Vuolle-Apiala avustivat hänet Helsinkiin sairaalaan.

Vaikka Isomäen teloittamisessa Saari ja From vetivät vesiperän, niin samalla Pohjanmaan kierroksella kaksikko haki Närpiöstä Jämsässä vangitut työväenliikkeen "tekijämiehet" Hugo Hartenin, Herman Salmelan ja Samuli Lehtisen ja teloittivat heidät Seinäjoella. Millä valtuudella Saari ja From Pohjanmaan retkelleen lähtivät?

Oikeuskäsittelyssä suojeluskunnan esikunta kiisti, että se olisi lähettänyt Saaren ja Fromin Kokkolaan. Toisaalta he kuittasivat esikunnalta matka- ja päivärahat kymmeneltä päivältä toukokuun 21. päivänä.

Tässä ovat kehykset Jämsän draamateatterin monologinäytelmään Tapaus Isomäki - From 1918. Näytelmän on ohjannut Jämsän tapahtumista artikkelisarjankin kirjoittanut Risto Hakola ja kaksiosaisessa monologinäytelmässä Kaarlo Isomäkeä (I osa) ja Rommin Jussia (toinen osa) sekä eräitä sivuhenkilöitä esittää sama mies, veteraaninäyttelijä Reijo Ahonen.

                                            II
Bar Tonan parkkipaikka on täynnä autoja. Väenpaljous ei kuitenkaan johdu Bar Tonan vetovoimasta vaan tällä kertaa ihmiset ovat suuntautuneet Jämsän vanhaan kirjastotaloon, joka toimi viime vaaleissa myös äänestyspaikkana. Nyt se on muuttunut teatteriksi. Lavastus on vaatimaton: keinutuoli, penkki ja pöytä, jossa on vesiämpäri ja viinapullo ilman etikettiä.

Tuoleja paikalle on tuotu noin sata ja ne tulevat täyteen pelkästään ennakkovarauksella lippunsa lunastaneista. Vain pari ennakkoliputonta mahtuu katsomoon peruutusten tähden. Jämsäläiset ja jämsänkoskelaiset ovat joukolla tulleet katsomaan vuoden 1918 tapahtumia Jämsässä, omaa historiaansa.
Valot sammuvat. Sitten syttyy punainen kohdevalo, opettaja Kaarlo Isomäki (Reijo Ahonen) kävelee näyttämölle, istuu keinutuoliin ja alkaa kertoa. Hän kertoo pidätyksestään ja joutumisesta kuulusteluihin suojeluskunnan kansliaan. Hän kertoo: 

"Kansliassa tapaan kotipitäjäni miehen, entisiltä kauhun päiviltä tutun S:n (Jalmari Saari). Tervehtiessäni kääntää hän katseensa sivulle. S:n apuri F (Johannes From) mittaa rauhattomana lattiaa miekan kärjen matalalta varrelta viiltäessä maahan. Jämsäläinen vanki Laine (August) on myöskin noudettu sellistä kansliaan. Käsirautoihin kytkettynä yritän sopertaa. 'Miksi kohtelette kuin suurta pahantekijää?'"

Tästä kuulustelusta alkaa opettaja Kaarlo Isomäen painajainen. Teatterissa Isomäen kujanjuoksu on tiivistetty kolmeen varttiin, joiden aikana katsoja ennemmin hengästyy kuin pitkästyy. Hakolan dramatisoima teksti on tiheää, ehkä liiankin tiukkaan puristettua ja esityksen aikana Reijo Ahonen esittää nopeatempoisen moniäänisen tulkinnan Kaarlo Isomäen kohtalosta. Hetkittäin tällaisen ikääntyvän katsojan on hivenen vaikea pysyä eri henkilöhahmojen tasalla.

Mutta monologi paljastaa katsojalle paitsi koko sisällissodan epäinhimillisyyden myös pohjia myöten erään merkittäisen yksittäistapauksen. Se on monologi pahuudesta ja vihasta, joka saa vallan, ja järjettömyydestä johon nämä johtavat. Reijo Ahonen muuntuu hienosti moneksi, hänen puheilmaisuunsa ei helpolla löydä vertailukohtaa edes ammattiteattereista, mutta laajan tekstimassan ja jatkuvien kovien kontrastien tähden kehollinen ilmaisu kärsii Isomäki-osassa. On ymmärrettävää, että näyttelijä ei repeä aivan kaikkeen samassa näytöksessä.

.......
Seuraa 20 minuutin kahvi-, tupakka- ja vessatauko. Minä etsin takkiani vaatenaulakosta, mutta se on siirretty toiseen paikkaan. Sätkäpussi kädessä lähden ulos ja satun hipaisemaan naulakkoa, joka näyttää kaatuvan pelkästään ilmavirrasta. Pääosa tauosta meneekin yrittäessäni pitää humalaista naulakkoa pystyssä. No lopulta jätän sen nojaamaan seinää vasten ja ehdin polttaa sätkänkin ennen kuin esitys jatkuu.

.......
Sali pimenee. Näyttämölle syttyy valo. Keinutuolissa istuu Rummin Jussi vanhana miehenä, nimensä Heinoksi muuttaneena. Vuosi on 1948. Hänen luonaan on joku toimittaja kyselemässä vuoden 1918 tapahtumista. Hän lupaa vastata kysymyksiin samalla hinnalla minkä sai palkkioksi Jämsän murhatöistä 1000 markkaa vainajasta, 1000 markkaa vastauksesta. "Pääset halvalla, markan arvo oli silloin paljon suurempi."

Rummin Jussi ei kadu mitään. Tai se häntä kaduttaa, että ei ottanut maksua kaikista ruumiista heti, sillä sodan päättymisen jälkeen suojeluskuntalaiset käänsivät selkänsä hänelle, maksut teloituksista jäivät saamatta ja häntä hylkivät sekä punaiset että valkoiset niin että hän joutui pakenemaan pitkin Suomea maineen kiiriessä nopeasti perässä tai edellä Tampereelle ja Etelä-Suomeen asti. Rummin Jussi oli kuuluisa koko maassa ja tunnistettiin vaikka eri nimellä esiintyessäkin.

"Sinä kysyt paljonko niitä teloituksia oli. Noin kuudessakymmenessä olin mukana, mutta montako itse ammuin, sitä on vaikeampi sanoa, ehkä nelisenkymmentä."

Näytelmän toinen puolisko, Rummin Jussin jakso, on temmoltaan hitaampi ja seesteisempi kuin Isomäen ilotulitus ja nyt Reijo Ahonen löytää myös ilmaisuunsa voimakasta eläytymistä, seesteisyyttä ja syvyyttä.

Esityksen loppupuolella pureudutaan myös niihin syihin, miksi aiemmin työvenyhdistyksenkin porukoissa liikkuneesta miehestä tuli kylmäverinen tappaja ja tunteeton teurastaja. Häntä oli kiusattu hänen lapsuudessaaan. Hänet oli myyty huutolaispoikana, häntä oli piesty ja hyljeksitty. Hän  etsi hyväksyntää ja 1918 hän etsi sitä suojeluskunnasta ja Jämsän valkoisten joukosta. Siinä kaikki.

Katsojalle jätetään itselleen vastattavaksi kysymys: Riittääkö tämä? Riittääkö katkeruus tekemään ihmisestä tunteettoman murhaajan. Mistä juontui Saaren Jallun silmitön viha työväenyhdistystä kohtaan, johtuiko pelkästä kiusatuksi tulemisesta se, että Rummin Jussi hänen käsikassaranaan teloitti kymmeniä ihmisiä. Näytelmä esittää kysymyksen ihmisen moraalista, hyvyydestä ja pahuudesta, vihasta ja sen oikeutuksesta.

Ja lopuksi. On paskapuhetta mitä Jämsän seudussa kirjoitetaan: "Tämä näytelmä ei ole poliittinen dokumentti. Oleellinen kysymys on, miksi ihminen tekee toiselle pahaa." Nimenomaan poliittinen dokumentti tämä on. Se on kallellaan vasemmalle, mutta miten Jämsän tapahtumissa kukaan voisi ollakaan valkoisen terrorin puolella, väkivallantekojen, teloitusten, murhien ja murhaajien puolella. Ei, katsojan on pakko ottaa kantaa humanismin puolesta. Mutta poliittisena dokumenttina näytelmä Tapaus Isomäki - From 1918 on hyvin totetettu, voimakas ja koskettava esitys.

Esityksen jälkeen ablodit ovat valtavat. Sadan hengen yleisö taputtaa voimakkaammkin kuin harvoin, jos koskaan, olen missään suuremmassakaan teatterissa kuullut. Ne osoittavat että jämsäläiset ovat tehneet rauhan ja sovinnon oman historiansa kanssa. Sen muistoksi Jämsän kirkkomaalla on rauhan ja sovinnon muistomerkki. Mutta samalla näitä karmeita historian sivuja ei saa koskaan unohtaa. Siksi vuoden 1918 tapahtumat ja Jämsän terroriteot on syytä nostaa esiin juuri tänään, tänäkin vuotta, tasan sata vuotta niiden tapahtumisen jälkeen.

Jämsä 1918 - Sisällissodan surullisimmat lehdet osa 5

Opettaja Kaarlo Isomäen tarina

Jämsän vuoden 1918 tapahtumat sisältävät kymmeniä kuolemaan johtaneita kärsimysnäytelmiä. Opettaja Kaarlo Isomäki selvisi kuitenkin murhayrityksestä hengissä ja julkaisi vuonna 1920 pienoisromaanin Henkipattona. Risto Hakolan esseesarjan viides osa tiivistelmänä.
                    V
"Kansliassa tapaan kotipitäjäni miehen, entisiltä kauhun päiviltä tutun S:n (Jalmari Saari). Tervehtiessäni kääntää hän katseensa sivulle. S:n apuri F (Johannes From) mittaa rauhattomana lattiaa miekan kärjen matalalta varrelta viiltäessä maahan.

Jämsäläinen vanki Laine (August) on myöskin noudettu sellistä kansliaan. Käsirautoihin kytkettynä yritän sopertaa. 'Miksi kohtelette kuin suurta pahantekijää?'"

Edellä mainittu on katkelma opettaja Kaarlo Isomäen vuonna 1920 julkaistusta pienoisromaanista Henkipattona. Isomäki pääsi pakenemaan kuin ihmeen kautta teloittajaltaan Rummin Jussilta Kokkolassa ja lähti käymään oikeutta Jalmari Saarta ja Johannes Frommia vastaan.

Isomäen selviytymisen ansiosta Saari ja From katsottiin syyllisiksi August Laineen murhaan ja Kaarlo Isomäen murhan yritykseen, vaikka heidfät Svinhuvudin armahduslain nojalla armahdettiin. Joka tapauksessa Saari, From ja Kärkölän murhista syytetty Veikko Sippola olivat ainoat, jotka sisällissodan tapahtumista joutuivat oikeuden eteen koko Suomessa.

Isomäki vangittii Jämsässä, vaikka hän oli puoluekannaltaan nuorsuomalainen. Mitä ilmeisimmin hänet vangittiin puhtaasti henkilökohtaisista syistä. Isomäen työpaikka oli Jämsänkosken koulu ja sen johtokunnan puheenjohtaja, suojeluskunnan esikunnan jäsen Jari Grönholm oli vahvasti eri mieltä koulun kehittämisestä.

Isomäki siirrettiin Jämsästä Jyväskylään, josta hänet siirrettiin Kokkolaan vankileirille. Samalla leirillä oli myös helmikuun alkupuolella vangittu työväenyhdistyksen sihteeri August Laine.

Jämsästä Kokkolaan ei kuitenkaan selitystä Isomäen ja Laineen tapauksista. Viikkoa myöhemmin Saaren Jallu ja Frommin Jussi tulivat kuitenkin hakemaan Lainetta muka kuulusteluihin. Todellisuudessa Laine ja Isomäki kuljetettiin Elisabethin metsiin teloitettavaksi, mutta kuin ihmeen kaupalla Isomäki onnistui pakenemaan Fromilta ja kokkolalaiselta vanginvartijalta metsään.

Isomäki piileskeli kolme kuukautta metsissä. Hän pysyi hengissä syöden marjoja, juuria, jätteitä ja muita metsän antimia. Lopulta hän riutuneena päätyi Petäjäveden suojeluskunnan haltuun. Petäjävedeltä hänen opettajaystävänsä Viljo Hirsjärvi ja Jämsän yksi mahtimie, tilanomistaja Joonas Vuolle-Apiala avustivat hänet Helsinkiin sairaalaan.

Vaikka Isomäen teloittamiessa Saari ja From vetivät vesiperän, niin samalla Pohjanmaan kierroksella kaksikko haki Jämsässä vangitut työväenliikkeen "tekijämiehet" Hugo Hartenin, Herman Salmelan ja Samuli Lehtisen ja teloittivat heidät Seinäjoella.

Millä valtuudella Saari ja From Pohjanmaan retkelleen lähtivät? Oikeuskäsittelyssä suojeluskunnan esikunta kiisti, että se olisi lähettänyt Saaren ja Fromin Kokkolaan. Toisaalta he kuittasivat esikunnalta matka- ja päivärahat kymmeneltä päivältä toukokuun 21. päivänä.

Jämsä 1918 - Sisällissodan surullisimmat lehdet osa 3

Saaren Jallu, Rummin Jussi ja Sippola surmatöissä

Jämsän valkoisen terrorin toteuttajista tuli legendaarisia hahmoja punaisten keskuudessa. Myös valkoinen puoli antoi valkoiselle terrorille jämsäläiset kasvot, ehkä suunnatakseen huomion terrorista yleensä "terrorin sairastuttamiin poikkeusyksilöihin". Jopa Tampereen vapaudenpatsas sai punaisilta  pilkkanimen Rummin Jussi. Tiivistelmä Risto Hakolan artikkelisarjan kolmannesta osasta.
                                                 III
"Saaren määräyksestä oli todistaja ollut teloituksissa läsnä, mutta vastenmielistä kuin toimitus oli, ei Mäkinen voinut sanoa, kuka kulloinkin vankeja surmasi, eikä todistaja edes kaikkia ampujia tuntenut, kun olivat vieraan seurakunnan miehiä.

Jalamari Saaren ja Juho Frommin (Rummin-Jussi) oli todistaja ainakin nähnyt ampumassa, samoin kuin Isolukkariksi kutsutun miehen ja arvattavasti Veikko Sippolankin.

Vangit olivat ammuttaviksi tuotaessa ollut kytketyt käsiraudoilla yhteen ja näin  ollen  usein toinen saanut odottaa, kunnes toveri ensin oli tapettu. Päällysvaatteita ei vangeilla ammuttavaksi tuotaessa ollut, mutta ammutuilta oli niiltä, joilla paremmat kengät oli jalassa, jalkineet otettu ennen hautaamista pois."

Punaisten johtohenkilöiden pidätyksen jälkeen melko pian, helmikuun puolivälin tienoilla, alkoivat Jämsässä punaisten tai sellaisiksi leimattujen murhat. Puhdistusten kaava oli seuraava: henkilöiden vangitseminen aseiden tai asiapapereiden etsimisen yhteydessä, vankien säilyttäminen Saaren talossa, vangittujen kuulustelut, toisinaan kidutukset "tunnustusten" saamiseksi ja teloitukset, ensin Saaren kartanon mailla, sittemmin kirkon kellotapulissa ja myöhemmin hautausmaalla joukkohautaan. Konkreettisten murhaamisten toteuttajana oli pääasiassa yllä mainittu nelikko.

Saari oli jämsäläinen ison talon isäntä ja poikamies, sisällissodan aikaan 45-vuotias ja suojeluskunnan esikunnan jäsen. Hänen henkilöhistoriastaan tiedetään pitkäaikainen ja leppymätön viha työväenaatetta kohtaan.

Miksi jämsäläisest Johannes Fromista sitten tuli reilun parinkympin ikäisenä "tyypillinen luokkaloikkari" ja kylmäverinen teloittaja, "Rummin Jussi", josta väsäiltiin arkkiveisuja. Jussin elämästä tiedetään, että hänestä tuli lapsena orpo ja hän eli lapsuutensa ja nuoruutensa huutolaisena. Ennen sisällissotaa hän oli ottanut osaa työväenliikkeen toimintaan luennoilla ja kursseilla. Oliko hänellä tarve uulua johonkin, jossa pääsi "toteuttamaan" luontoaan tai kostamaan koko ihmiskunnalle kaltoin kohtelunsa?

Kolmikymppinen Veikko Sippola tuli Jämsään rintamalionjojen läpi Kärkölästä ja Tyko Isolukkari Lammilta. Sippola oli lähtöisin Pohjanmaalta ja hänestä tiedetään ennen sotaa leppymärön viha "punikkeja" kohtaan ja epäonnistuminen rakennusmiehenä Helsingissä. Sippola toimi Jämsässä vangitsijana, kuulustelijana ja aktiivisena teloittajana. Maaliskuun alkupuolella hänet mainitaan Korpilahden suojeluskunnan päällikkönä ja lisäksi hän osallistui Tampereen valtaukseen. Missä Sippola liikkuikin, siellä syntyi ruumiita, myös korpilahtelaisia ammuttiin.

Saari ja Sippola joutuivat, oikeastaan ainoana valkoisena Suomessa oikeuteen sisällissodan aikaisista tapahtumista, Sippola tosin kesän 1918 Kärkölän murhista. Saari oli syytettynä Kokkolassa toukokuussa 1918 tapahtuneesta jämsäläisen August Laineen murhan yllytyksestä ja jämsänkoskelaisen opettaja Kaarlo Isomäen murhayritykseen yllytyksestä. Rummin Jussi joutui oikeuden eteen kymmenen vuotta tapahtumien jälkeen syytteistä Laineen murhaan ja Isomäen murhan yritykseen. Syytetyistä Saari tuomittiin elinkautiseen kuritushuonerangaistukseen, mutta kaikki syytetyt vapautettiin lopulta ns. Svinhufvudin armahduslain nojalla.