Jes! Tänään ne vihdoin saapuivat. Tilasin Marcopaperilta Amerikasta spellbindersin leikkausstansseja. Spellbindersillä oli jotain toimitusvaikeuksia ja saapuminen kesti sitten reilu kolme viikkoa. Mutta hyvää kannattaa odottaa. Ja palvelu oli erittäin ystävällistä tuossa paikassa, joten viipymisestä huolimatta tilauksesta jäi hyvä mieli. Huono puoli oli se, että sinne joutui faksaamaan tai soittamaan visanumeron. Mutta sain rakkaan mieheni soittamaan, joten en joutunut itse änkyttämään ja tavaamaan ikävän pitkää sukunimeäni. Eli nämä saapuivat ( nuo ihanat varpaat ovat saapuneet jo 15 kk sitten, mutta neiti halusi ne välttämättä samaan kuvaan ;) )
Kokeilin heti perhosia, niitä ehkä eniten jännityksellä odotin, kun en ole moisia ennen nähnyt. En ole ostanut embossausmattoa, jonka periaatteessa vaatisivat tuon kohokuvion tekemiseen. Joten ei kun luovuutta peliin ja kokeilut käyntiin. Lopulta oli tyytyväinen tiimarista ostamaani huopalevyyn. Sitä kun laittoi kaksi kerrosta niin pelitti aika hyvin. Kuva on huono, mutta tykkään kyllä näistä perhosista.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste BigShot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste BigShot. Näytä kaikki tekstit
tiistai 8. huhtikuuta 2008
lauantai 8. maaliskuuta 2008
BigShotin onnellinen omistaja
Menin sitten ja ostin Sizzixin Big Shotin. Oli tarjouksessa Sinellissä satasella. Olin jo päättänyt tilata Cuttlen, mutta kun tuo oli sopivasti tyrkyllä...
Nyt sitten etsimään sopivia stansseja meiltä ja maailmalta. Mm. Tämä mua kiinnostaisi kovasti, mutta postitus olisi halvempaa kun olisi vain noita pitkiä stansseja, eikä niissä välttämättä ollut muuta kiinnostavaa. Spellbindersit ainakin tarvin. Täytyy selvittää vaan, että tarvitseeko niitä varten jonkun lisämaton vai onnistuuko ihan noin.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)