Tie nimeltä Yin, Jouni Hallikainen

 

Pieni, elegantti kirja yinjoogasta

Olen harrastanut joogaa noin 20 vuotta. Silti opin edelleen jatkuvasti uutta, eikä vähiten joogan useiden eri suuntausten ansiosta. 

Yinjooga on yksi viimeaikaisista kiinnostuksen kohteistani. Joogaopettaja Jouni Hallikaisen pieni ja kompakti teos Tie nimeltä yin (2022) toimii mainiona johdatuksena tähän joogamuodoista lempeimpään, jossa kirjaa lainatakseni "yhdistyvät kiinalainen taolaisuus ja intialainen joogaperinne". Tämän teoksen luettuani olen sittemmin tehnyt myös Hallikaisen ohjaamia online-tunteja ja pitänyt niistä melko lailla. Lisäksi pöydänkulmallani lukemista odottavat myös kaksi muuta Hallikaisen kirjoittamaa, huomattavasti kookkaampaa ja seikkaperäisempää yin-kirjaa (Yinjooga - Olemisen taito & Total Yin - Terveyttä, tyyneyttä ja tyytyväisyyttä yinjoogalla).

Tie nimeltä yin sisältää sekä filosofista, monin paikoin jopa runollista pohdintaa yinin olemuksesta, kuin myös vaihe vaiheelta etenevän joogaharjoituksen. Yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että jooga vaatii ohjausta, jotta asanat voi toteuttaa turvallisesti ja juuri itselle parhaalla mahdollisella tavalla. Erityisesti joogapolun alussa osaavan opettajan henkilökohtainen opastus avustuksineen on paikallaan. Tämän kirjan sisältämä helppo ja rauhallinen harjoitus on kuitenkin sellainen, että se onnistuu mainiosti myös kirjan välityksellä. Tässä kun ei nyt varsinaisesti mitään päälläseisontoja tai rajuja taaksetaivutuksia tai kiertoja tehdä. Enemmänkin käännytään sisäänpäin, ollaan ja hengitetään. Ja juuri tätä moni ihminen todella tarvitsee.

Kirjan kauniit kuvat ovat Iida 
Ojanperän käsialaa.

Aleister Crowley - Suuren Pedon elämä ja teot, Gary Lachman

 

Elämäntarina, syvä ja mystinen kuin Loch Ness

Kerran huolestuneet munkit pyysivät häntä apuun, koska valkoinen bikkhu ei ollut päiväkausiin koskenut heidän tuomaansa veteen ja ruokaan. Kun Crowley lähti tutkimaan asiaa, hän näki, että Bennett leijui ilmassa. Tuuli keinutti hellästi levitoivan gurun liikkumatonta kehoa.

Jotkut elämänkerrat ovat kohteensa kokoisia, toiset tuntuvat venytetyiltä, ja sitten on niitä, jotka vaikuttavat kattavuudestaan ja laajuudestaan huolimatta raapaisevan vain kuvailemansa kohteen pintaa. Blondie-yhtyeestäkin tutun Gary Lachmanin Aleister Crowley - Suuren Pedon elämä ja teot (Aleister Crowley: magick, rock and roll, and the wickedest man in the world, 2014), kuuluu näistä kategorioista viimeiseen. 

Hermetic Order of the Golden Dawnin jäsen, ja Thelema-uskonnon perustaja, Aleister Crowley (1875-1947) tuntuu eläneen lukuisia eri elämiä: hän oli vuorikiipeilijä, kirjailija, runoilija, joogi, (väitetty) vakooja, heroiiniriippuvainen, okkultisti ja (kuolemansa jälkeen) myös kultti-ikoni, joka kiinnosti muun muassa The Beatlesia, The Rolling Stonesia, Black Sabbathia, David Bowieta ja Led Zeppelinin Jimmy Pagea. Riskaabeleista ja tabuja rikkovista rituaaleistaan tunnettua Crowleyta on epäilty syyksi muun muassa Montaukin ufohavaintoihin ja Loc Nessin hirviöön. 

Tämä Crowleyn elämän suunnaton väriskaala ja moninaisuus on sekä tämän elämänkerran vahvuus, että heikkous. Lachmanin teos on kaikessa tapahtumakylläisyydessään kiinnostava, mutta toisaalta  nopealiikkeisen päähenkilön edesottamusten tunnollinen kertaaminen on ajoittain sekavaa seurattavaa, ja uusia nimiä vilisee teoksen sivuilla sellaisella tahdilla, että perässä on vaikea pysyä. Varsinkin, kun kirjassa ei, harmillista kyllä, ollut mukana elämänkerroille melko yleistä kuvaliitettä, joka olisi auttanut yhdistämään nimet kasvoihin (kuvaliitettä kaipaili myös Heini L.). 

Olenkin sitä mieltä, että Crowleyn kaltaisen hahmon kohdalla parhaiten saattaisi toimia keskittyminen vain tiettyyn ajanjaksoon tai aihealueeseen per. kirja. Tällainen teos on esimerkiksi Netherwood: Last Resort of Aleister Crowley (2012), joka fokusoituu Crowleyn viimeisiin aikoihin ennen kuolemaa. Tuon kirjan lukeminen saattaisi kiinnostaa itseäni, sillä huomasin liikuttuvani lukiessani vanhan, kuolemaa tekevän Crowleyn edesottamuksista. Hän ei ollut enää "Suuri Peto", vaan vanha ja hauras mies, joka ilahtui, kun joku tuli tervehtimään häntä. 

Eniten pidin tässä elämänkerrassa siitä, miten syvällisesti Lachman tunsi Crowleyn, ja analysoi tämän persoonaa ja elämää, sekä koko okkultistista kulttuuria ylipäätään. Kirjoitusote oli asiantunteva ja melko neutraali, olematta kuitenkaan liian kuiva. Varsinkin kirjan loppupään analyysi siitä, miten Crowley ja hänen ideologiansa näkyy populaarikulttuurissa, oli kiinnostavaa luettavaa:

En usko, että Jay-Z:n tai Lady Gagan kuunteleminen ajaa ketään saatananpalvojaksi. Vaarana on seikka, josta David Tibet huomautti vuosikymmeniä sitten: Crowley ja hänen kaltaisensa hahmot tarjoavat liiankin helpon mutta väkevän kuvaston mielikuvituksettomille ihmisille, jotka eivät kykene luomaan omaa kuvakieltään tai edes ymmärtämään, mihin mainittu kuvasto viittaa tai mihin sillä pyritään. 

Vielä kerran on todettava, että yhden yleisluontoisen elämänkerran lukeminen ei riitä, jos haluaa ymmärtää, mistä Crowleyssa pohjimmiltaan oli kyse. Varsinkaan, kun Lachmanin kirja ei keskittynyt Crowleyn filosofiaan spesifisti, vaan kurotteli moniin eri suuntiin, käyden läpi myös ystävyys- ja rakkaussuhteet, kulloisenkin terveydentilan muutoksen, matkan, julkaistun kirjan, tehdyn rituaalin ja nousseen kohun, taloudellista tilannetta myöskään unohtamatta. 

Oliko Crowley lopulta pelkkä kapinoiva, hedonistinen sekopää, vai väärinymmärretty nero? Kuka tietää. Ikoni hän joka tapauksessa on edelleen. 

Itse näen Crowleyssa paljon samaa kuin kirjailijana ja journalistina tunnetussa Hunter S. Thompsonissa. Molemmat olivat poikkeuksellisen vauhdikkaita ja vaikealuonteisia miehiä, joiden elintavat olivat kaikkea muuta kuin normaalit, saati suositeltavat. Toisaalta sekä Thompson että Crowley olivat myös älykkäitä ja aikaansa edellä olevia yksilöitä, jotka tekivät omilla aloillaan (journalismi, okkultismi, jooga..) uraauurtavia avauksia, joiden ansiosta heidät tullaan muistamaan vielä pitkään. 

JOOGAA! Petri Leppänen & Tommi Tukiainen

"Joogasalilla ei kannata katsoa, miten vieruskaveri taipuu. Voi tulla uskon puute. Tai voi se zenpatakin."

Petri Leppäsen ja Tommi Tukiaisen JOOGAA! -teos (julk. 2015) on tähän mennessä mahdollisesti persoonallisin joogakirja, jonka olen koskaan lukenut. Mukana ovat toki ne perinteiset joogan kahdeksan haaraa (Yama, Niyama, Asana..), asiaa joogan vaikutuksista ja filosofisista taustoista, mutta sen lisäksi Tukiainen ja Leppänen ovat tuoneet mukaan myös paljon uusia, ihan tavallisen joogaharrastajan arkeen liittyviä näkökulmia. 

Tämän visuaalisesti näyttävän kirjan sivuilta löytyy perinteisen joogajargonin lisäksi muun muassa suomalaisen joogakulttuurin historia, ihmisläheistä havainnointia siitä mitä tapahtuu, kun oma harjoitus alkaa polkea paikoillaan ja motivaatio laskee, sekä pohdintaa joogan kaupallistumisesta. 

JOOGAA! on ehdottomasti teos, joka jokaisen suomalaisen joogin kannattaa lukea, sen verran monipuolinen ja ajankohtainen se on. Normaalisti olen tottunut lukemaan näin inspiroivia ja osuvia tekstejä vain Ananda-joogalehdestä.

Matemaattisia olioita tai jaettuja unia, Leena Krohn

Itämaisista filosofioista ammentava novellikokoelma

Olen alkanut pitämään Leena Krohnista toden teolla. Jo Krohnin tuoreempi novellikokoelma Erehdys (julk. 2015) oli hieno elämys, tästä Finlandia-palkitusta Matemaattisia olioita tai jaettuja unia -kirjasta (julk. 1992) puhumattakaan. Olen joogaharrastukseni myötä perehtynyt jonkin verran itämaiseen filosofiaan, ja tämä 12:ta novellin kokoelma näyttää ammentavan hyvin vahvasti juuri tuosta lähteestä. Esimerkiksi seuraavassa pätkässä Krohnin voi nähdä sivuavan Jnana joogaan liittyvää, hindulaista Neti neti -analyysia: 

Ihminen muuttuu samalla tavalla kuin pyörre virrassa. Vaikka vesi joka virtaa vaihtuu, pyörre silti pysyy - se on aina kohdallaan. Vain kahdeksan kuukautta eikä ihmisessä ole enää yhtään samaa molekyyliä. Silti hänen hahmonsa on sama, hän tuntee itsensä ja muut tuntevat hänet. Mikä pitää hänet koossa?

Neti neti -analyysi tarkoittaa "ei tämä, ei tämä" -metodia, jonka avulla pyritään selvittämään, mitä minuus todella on. Onko se yhtä kuin ruumis, mieli, sielu tai aivot? Vai ei mitään edellä mainituista? 

Fantasiakirjailijoilla on tapana ammentaa inspiraatiota saduista, taruista ja myyteistä. Krohnin tapauksessa lähteet tuntuisivat johtavan poikkeukselliseen suuntaan, Intiaan. Poissa ovat esimerkiksi kelttiläiset ja muinaisnorjalaiset mytologiat, joita fantasiassa niin usein käytetään, ja tilalle on otettu hindulainen filosofia, kuten Advaita Vedanta. Virkistävää vaihtelua! Heti kirjan alussa Krohn heittää ilmoille hypoteesin, jonka mukaan hyvin nuoret lapset ovat valaistuneita, mutta iän myötä tämä tila katoaa:

Kun ihminen on hyvin nuori, hän ei irrota vielä itseään ulkomaailmasta eikä kuluvaa hetkeä eilisestä tai huomisesta. Hän on yhtä sekä aikansa että ympäristönsä kanssa. Mutta myöhemmin ihminen ei keskity kokemiseensa vaan siihen, mitä hän on jo kokenut ja mitä hän pian odottaa kokevansa. Eilinen ja huominen eivät jätä häntä rauhaan.

Kaikille tästä teoksesta pitäville suosittelen lämpimästi Suomen suurimpaan joogalehteen, Anandaan, tutustumista. Sen sivuilta voi lukea vastaavanlaisia, itämaista henkisyyttä käsitteleviä artikkeleita ja kolumneja, joskin ei-popularisoituna, alkuperäisessä kontekstissaan.

Matemaattisia olioita tai jaettuja unia -teoksen novelleja voi toki tulkita ilman itämaista filosofiaakin, mutta oman kokemukseni mukaan juuri tuo näkökulma on tämän kirjan kohdalla hyvin hedelmällinen.

Patanjalin Yoga-Sutra - Joogan filosofia, Måns Broo

Maailman vanhin jooga-raamattu yllätti 

Osallistuin juuri elämäni viidennelle astangajoogaleirille, ja sieltä mukaani tarttui maailman vanhin pelkästään joogaan keskittyvän teos, Patanjalin Yoga-sutra (julk. noin 350 jKr.). Olen jo vuosia ollut hyvin tietoinen tästä joogafilosofian kivijalasta, ja nyt voin vihdoin tyytyväisenä kertoa lukeneeni sen! Kyseessä on vieläpä ainoa suoraan alkuperäiskieli sanskritistä tehty suomennos (julk. 2010), jonka takana on Åbo Akademin uskontotieteen laitoksen opettaja ja joogalehti Anandan päätoimittaja, Måns Broo.

Pidin Broon tavasta kirjoittaa. Akateeminen tausta näkyi paitsi alkuperäistekstin suorana käyttämisenä, myös objektiivisuutena ja harkittuna kriittisyytenä, lehtitausta taas selkeytenä ja soljuvuutena. Monesti Broo esimerkiksi avasi vaikeaselkoisia tekstejä käytännönläheisillä esimerkeillä, ja pyrki sitomaan sutrat toisiinsa tekemällä viittauksia eteen- ja taaksepäin aina sopivan paikan tullen.

Jos tarkkoja ollaan, on Yoga-sutra itsessään vain 196:n, aforismimaisen lauseen pituinen. Suurin osa tämän 246-sivuisen kirjan tekstistä koostuukin sutrille elintärkeistä kommentaareista, joita ilman itse sutria on pitkälti mahdoton ymmärtää. Kirjan alussa Broo vertaakin sutria luentomuistiinpanoihin ja kertoo, että Intiassa sutra-teoksia opiskellaan yhä niin, että oppilas opiskelee aluksi sutrat ulkoa, ja tämän jälkeen opettaja avaa niiden sisällön oppilaalleen omin sanoin.

Mitä Patanjalin Yoga-sutrien sisältöön tulee, täytyy minun myöntää yllättyneeni. Mukana oli toki odotettavia viisauksia, kuten Om-tavun merkityksen avaus, ja sutra, jossa sanotaan: "Jooga on mielen toimintojen pysäyttämistä". Nämä eivät kummastuttaneet. Myös eettinen koodisto, ja tarinat joogan kautta saavutettavista yliluonnollisista kyvyistä, kuten taidosta muuttua näkymättömäksi tai lentää, olivat odotettavissa. Se, mikä minut yllätti, oli Patanjalin negatiivinen suhde aineelliseen maailmaan ja ihmiskehoon. 

Aiempien joogasta lukemieni kirjojen perusteella odotin löytäväni lempeitä ja positiivisia sanoja kehon ja mielen yhteen sulauttamisesta, mutta törmäsinkin ohjeisiin, joiden avulla saavutetaan erillisyys. Tunnetta voi verrata siihen, kun leppeän ja silotellun rippileirin jälkeen erehtyy lueskelemaan Vanhan Testamentin tulikivenkatkuisia uhkauksia. Ristiriidan nykypäivän länsimaisen joogakulttuurin ja Patanjalin Yoga-sutran välillä oli havainnut myös niin ikään tästä Måns Broon käännöksestä blogannut Saija Sillanpää.

En tiedä, minkälaista filosofiaa pohjimmiltani odotin, mutta Yoga-sutrat, joka edustaa yhtä hindulaisuuden kuudesta klassisesta filosofiasta, on pohjavireeltään hyvin kaukana esimerkiksi lempeästä ja maailmoja syleilevästä tiibetin-buddhalaisuudesta, johon olen Pema Chödrönin teoksien kautta tutustunut. Tiibetin-buddhalaisuudessahan uskotaan, että yksikään ihminen, asia tai tapahtuma ei ole pohjimmiltaan yksiselitteisen paha, ja korkein päämäärä on sulautua yhteen, ymmärtää, ettemme ole erillisiä entiteettejä. Samkhyaan oppinsa pohjaava, monessa kohtaa buddhalaisuutta kritisoiva Patanjali taas korostaa maailman pahuutta ja elämän tuottamaa tuskaa, ja kehottaa pyrkimään täydellisen pesäeron tekemiseen tuosta kaikesta. Jooga on vain väline lopullisen päämäärän, erillisyyden, saavuttamisessa. Kuten 16. sutrassa todetaan: "heyam duhkham anagatam - Tuleva tuska on vältettävä".

Parasta Patanjalin Yoga-sutrassa olivat rauhallinen pohjavire, ja aivoja stimuloivat ajatusleikit muun muassa siitä, miten ihmismieli toimii, kuinka havainnot ulkomaailmasta syntyvät ja millainen maailmankaikkeuden rakenne on. Patanjalin mukaanhan maailmassa on varsinaisen maan (bhurloka) ohella useita eri tasoja, muun muassa kuusi erillistä helvettiä ja seitsenosainen manala, sekä viisiosainen taivas. Mainittakoon vielä, että näistä tasoista löytyy esimerkiksi ihmissyöjiä, demoneita ja puoli-ihmisiä. Yhtenä kommentaattoreista toimineen B.K.S. Iyengarin mukaan tämä maailmankaikkeuden makrokosmos on myös rinnastettavissa ihmiskehon mikrokosmokseen.

Lyhyesti Yoga-sutraa voisi kuvailla yllättäväksi yhdistelmäksi muinaista psykologiaa, filosofiaa, uskontoa ja myyttejä. En usko tämän teoksen vaikuttavan omaan vakaumukseeni (perus-luterilainen) tai edes joogaharrastukseeni juurikaan, mutta oli kiehtovaa tutustua näinkin erilaiseen ja itselle vieraaseen maailmankatsomukseen.

Light On Pranayama - The Yogic Art of Breathing, B.K.S. Iyengar

Hengitys ja mitä sillä voi tehdä

B.K.S. Iyengar (1918-1914), tuo joogan kuninkaaksikin nimetty, ja maailman sadan vaikutusvaltaisimman ihmisen joukkoon valittu guru ehti julkaista elämänsä aikana yhteensä 14 jooga-aiheista kirjaa. Nyt lukemaani Light On Pranayamaa (julk. 1981/2012) pidetään yhtenä hänen pääteoksistaan, eikä syyttä.

Kyseessä on hyvin kattava ja asiantunteva katsaus pranayamaan, eli joogatraditioon kuuluviin hengitysharjoituksiin, joihin perehtymistä suositellaan, kun asana-harjoitus on tullut tutuksi. Tässä klassikkokirjassa jokainen pranayama-harjoitus esitellään vaihe vaiheelta, kohderyhmää, vaikutuksia ja mahdollisia riskejä unohtamatta. Monesti mukana on myös havainnollistavia valokuvia ja piirroksia.

"Pranayama is the bridge between the body and the Self"

Oikein tehtyjen pranayama-harjoitusten terveysvaikutukset ovat huomattavat. Iyengar mainitsee muun muassa nämä:

- Tyyneyden ja itsetuntemuksen lisääntyminen
- Keskittymiskyvyn ja muistin paraneminen
- Verenkierron ja aineenvaihdunnan vilkastuminen
- Keuhkojen vahvistuminen
- Uniongelmien helpottuminen
- Vastustuskyvyn ja elinvuosien lisääntyminen.

Kiinnostuin pranayamasta jo vuonna 2011, mutta toistaiseksi olen päässyt osallistumaan sangen harvoille pranayama-tunneille, niitä kun ei valitettavasti ole tarjolla samaan tapaan kuin joogatunteja. Pääasiassa olen saanut opetusta joogaretriittien yhteydessä. Niinpä tämä perinpohjainen ja käytännönläheinen teos on minulle kullan arvoinen; Light On Pranayama on ehdottomasti niitä kirjoja, joihin tehdään alleviivauksia, ja joihin palataan aina uudestaan.

Turvallisuus ennen kaikkea

Erityisesti arvostin Iyengarin harjoitusten turvallisuudelle ja tarkoituksenmukaisuudelle antamaa huomiota. Kerta toisensa jälkeen hän korostaa, että harjoituksen aiheuttamaa huonoa oloa ei saa jättää huomiotta.

Aiemmin tekemissäni pranayama-harjoituksissa en ole aina tajunnut kuunnella omaa kehoani tarpeeksi hyvin, ja tämä on johtanut muun muassa heikotukseen ja kehon turhaan jännittymiseen. Kerta toisensa jälkeen olen väen vängällä yrittänyt pysyä opettajan ja muiden kurssilaisten tahdissa, vaikka kapasiteettini ei olisikaan antanut myöden. Kiitos tämän kirjan, aion jatkossa kuunnella itseäni paremmin, ja unohtaa ryhmäpaineen.

Teksti hengitti monellakin tasolla

Paitsi hengitysharjoituksia, Light On Pranayama sisälsi myös melkoisen rautaisannoksen suorastaan runolliseksi yltyvää joogafilosofiaa. Runsaasti sanskritinkielisiä termejä sisältänyt teksti toi mieleeni välillä lähinnä spekulatiivisen fiktion, mutta oli lukukokemuksena kuitenkin hyvin rauhoittava ja kaunis:

"Where there is Yoga,

There is prosperity, success, freedom,

and bliss."

Nainen katolla, Maija Vilkkumaa

Looginen jatke elämänmakuisille lyriikoille

Maija Vilkkumaan esikoisromaani, Nainen katolla (julk. 2013) tarttui puolihuolimattomasti mukaani viimeisimmällä kirjastoreissullani. Minun ei myöskään ollut tarkoitus lukea sitä näin pian (vain muutama päivä lainaamisen jälkeen), mutta sitten tulin silmäilleeksi kirjan vetävän takakannen, ja lukeneeksi pari hulvatonta kohtaa sisäsivuilta, enkä enää voinut laskea nidettä käsistäni. Toden totta: tällä tekstillä oli erinomainen imu! 

Sinällään tämä ei tällaista vanhaa Vilkkumaa-fania (kolme ensimmäistä levyä löytyvät hyllystäni) tietenkään yllätä. Olen tiennyt jo kauan, että Vilkkumaa osaa kirjoittaa, kiitos hänen erinomaisten lyriikoittensa. 

".. ja sitten hän ajattelee että siinä juuri on hänen ongelmansa, mikään ei kelpaa hänelle"

Monesti suomalaisten naiskirjailijoiden teokset ovat mielestäni liian synkkiä ja pessimistisiä, enkä esimerkiksi ole erityisemmin nauttinut Riikka Pulkkisen tai Inka Nousiaisen teoksista. Ei siis ole yllättävää, että myös Vilkkumaan kertoma tarina, joka sisältää muun muassa keskiluokkaista eksistentiaalista tuskaa, ihmissuhdedraamoja, itsemurhayrityksiä, masennusta ja kuolemaa oli minusta ajoittain liian ankeaa luettavaa. Tai kuten Helsingin Sanomien Suvi Ahola totesi: "Iloisia tapahtumat ja tarinat eivät ole. Nainen katolla on Talvisotaa rankempi ja vihaisempi."

Se mikä kuitenkin pelasti tilanteen Vilkkumaan kohdalla, oli moniäänisyys. Tarinassa oli useita eri hahmoja, ja näin en lukijana uponnut yhdenkään toimijan ongelmiin liian syvälle; näkökulma vaihtui riittävän usein. Lisäksi osa hahmoista oli varsin hauskoja, ja näin tarinan yleisvire ei muuttunut liian synkeäksi. Erityisesti pidin räväkästä stand up -koomikko Linda Pertusta, ja kotiäiti Silja Seppälän luomasta sivupersoonasta, maailmalla uskomatonta uraa tekevästä Gwendolynistä. Välillä nauroin ääneen:

Facebook. Vitun sosiaalinen media jossa on pakko olla. Jossa joku on koko ajan silleen et "tänään syömme itsemetsästetyn yksisarvisen sisäfilettä ja sen seurana pakurivittukääpäminttubasilikahöystöä pihan omista antimista pehmeän ja tunnelmallisen marmorikeittiömme nurkassa, jossa ruokailuryhmämme aistikkaine desingvalaisimineen eteerisesti värähtelee." VOI VITTU!

Tämä Linda Pertun purkaus puhutteli minua melko lailla, koska onhan se niin, että Facebook on melkoinen itsekorostushelvetti. Lisäksi tämä(kin) kohta toi mieleen Pasan ja Atpon aina yhtä viihdyttävät vitutuskirjat.

"Hän menee joka ilta voimajoogaan

 Ja tuttaviaan paheksuu.."

Näin varsin myötämielisen arvion lopuksi minun on kuitenkin nostettava esille eräs riitasointu, joka särähteli korvaani tuon tuostakin Nainen katolla -kirjaa lukiessa. Astangajoogan harrastajana en nimittäin voinut olla kiinnittämättä huomiota tapaan, jolla Vilkkumaa kirjoittaa joogasta. 

Jo Ärsyttävä tapa -biisistä tuttu kuittailumentaliteetti lajia kohtaan jatkui Vilkkumaan esikoisteoksessa vahvana. Erään kirjan päähahmon paras ystävä kun on Suomen kuuluisimpana joogaopettajana tunnettu Tessu, eli Teresa Riekki. Tessu kuvataan kirjassa itseriittoisena ja löyhämoraalisena pintaliitäjänä, jolle kaikki on helppoa. Kunniatohtorin arvonimi ja Linnankutsukin saadaan ihan tuosta noin. Niin, ja tietysti Tessu ahmii hirvittävät määrät huonolaatuista henkistä kirjallisuutta.

Ei jää epäselväksi, etteikö Vilkkumaa pitäisi joogaajia ärsyttävinä yli-ihmisinä, jotka nolaavat itsensä seuraamalla typeriä huuhaa-filosofioita. "Järkevät ihmisethän" taas tunnistaa siitä, että he käyvät Metallican keikoilla, kuten kirjassa jämäkästi todetaan. 

Ymmärrän toki Vilkkumaan perusidean, hän kun kirjoittaa satiirisella otteella myös monista muista nyky-Suomen ilmiöistä, kuten esimerkiksi juuri somesta. Ongelma on vain siinä, että toisin kuin hyvin onnistunut some-läppä, tämä joogaharrastajia kohtaan suunnattu vinoilu on sen verran kömpelöä, että minua alkoi lähinnä nolottamaan kirjailijan puolesta. Jos haluaa kuittailla, kannattaisi ensin perehtyä aiheeseen hieman syvemmin, ettei kaiva maata omien jalkojensa alta esimerkiksi outoihin asiavirheisiin sortumalla:

Tessu nauraa jutulle K-Raudasta ja sanoo että hänenkin itse asiassa pitää mennä pian, Hyvä Olo -messut ovat tulossa ja Tessun joogakoulu järjestää siellä retriitin. 

- Retriitti messuilla? Joku ei nyt ihan täsmää.. Minun on mahdotonta kuvitella, että mikään joogakoulu lähtisi pitämään retriittiä messuvieraiden kuhinan keskelle. Varsinkaan, kun vielä selviää, että nämä Hyvä Olo -messut järjestetään Messukeskuksessa, ja viereisessä hallissa on menossa American Car Show. Mitä seuraavaksi, ehkäpä posliinikaupassa järjestetty hiehohuutokauppa, tai välkkyvillä discovaloilla sisustettu epilepsiaklinikka?

Ok, ehkä Vilkkumaa ajatteli tämän retriitti Messukeskuksessa -jutun olevan loistavaa satiiria, mutta minusta juttu oli kuitenkin lähinnä outo, ja haiskahti enemmänkin asiantuntemattomuudelta. Meluisa messuhalli on joogaretriitille suunnilleen yhtä toimiva pitopaikka, Linnatuulen rekkaparkki.

Kuten lajin harrastajat hyvin tietävät, järjestetään joogaretriitit aina mahdollisimman rauhallisessa ja syrjäisessä paikassa. Tämän tuo esille myös Maijan nuorempi kollega Chisu, joka harrastaa astangajoogaa:

Neljän kympin kriisin tunnistaa siitä

Ettei ryppyvoiteet enää mihinkään riitä

Näyttää keskisormee Onnelassa nuorille

Ja kiipee joogaretriitille ylös vuorille

(Kriisit)

Mitä kirjalliseen joogasatiiriin tulee, kuittaili Pauli Kohelo joogaharrastajille paljon hauskemmin ja osuvammin kirjassaan Kassan kautta (julk. 2014). Nauroin ääneen.

Pari kirjavinkkiä joogaharrastajille: Yoga Dharma & Yoga Yãjñavalkya

Kurkistus Suomen tunnetuimman astangajoogaopettajan kirjahyllyyn

Osallistuin elokuun alussa Petri Räisäsen astangajoogaretriitille Hämeenkyrössä sijaitsevassa Frantsilan Hyvän Olon Keskuksessa. Retriitti oli elämäni neljäs. Mysore-tyylisten joogatuntien, tekniikkatuntien, hengitysharjoitusten ja meditaation ohella istuimme myös alas keskustelemaan. Ja mikäs sen luontevampi tapa aloittaa juttutuokio, kuin tutustua pariin merkittävään joogateokseen! Kirjat olivat minulle ennestään vieraita, mutta herättivät mielenkiintoni.

Vaikka jooga onkin monille ennen kaikkea yhtä kuin fyysinen asanaharjoitus, jonka oppii parhaiten tekemällä, voi siitä niin halutessaan löytää myös paljon muita mielenkiintoisia tasoja, kuten hengitysharjoitukset, ja joogafilosofian monine eri vivahteineen. Merkittävää on huomata, että kyse on nimen omaan filosofiasta, ei uskonnosta. Petriä lainatakseni: jooga sopii kaikille, uskonnollisesta vakaumuksesta riippumatta. Joogin pitää pystyä olemaan kuin kotonaan niin kirkossa, kuin moskeijassakin. Niin haluttaessa joogaa voidaan toki käyttää oman uskonnollisen vakaumuksen tukena. Esimerkiksi monet luostareissa asuvat nunnat ja munkit harrastavat joogaa.

Yoga Dharma, Hamish Hendry

Yoga Dharma (julk. 2014) on Iso-Britannian kuuluisimman astangajoogaopettajan, Hamish Hendryn, käsialaa. Sri K. Pattabhi Joisin oppilaana kunnostautuneen Hendryn kirjassa keskitytään joogafilosofiaan, ei niinkään asanoihin. Yoga Dharmaa on kehuttu vuolaasti muun muassa Elephant Journal -lehdessä, mutta sen voi ostaa tällä hetkellä ilmeisesti vain suoraan Hamish Hendryltä itseltään.

Ulkoasultaan riisuttu kirja alkaa sanoilla:

Before you start reading this book breathe long and deep. This is the only practice in this book and may be the most important.

Yoga Yãjñavalkya, kääntänyt A. G. Mohan

Yoga Yãjñavalkya on ikivanha, sanskritin kielestä käännetty joogakirjallisuuden klassikko, johon viitataan joogamaailmassa toistuvasti. Sitä pidetään yhtenä tärkeimmistä koskaan kirjoitetuista joogateoksista. Yoga Yãjñavalkyassa Yãjñavalkya-niminen mies kertoo vaimolleen Gãrgille joogan kahdeksasta haarasta, jotka ovat yama, niyama, ãsana, prãnãyãma, pratyãhãra, dhãranã, dhyãna ja samãdhi. Kyseessä on syvällinen katsaus joogafilosofiaan.

Tämän käännöksen (julk. 2013) takana on modernin joogan perustajana pidetyn Sri T Krishnamacharyan opissa ollut A. G. Mohan.

Mohanin käännöstä on kiitelty muun muassa näin:

It takes a great deal more than knowledge of Sanskrit to make an accurate and meaningful translation of any of the ancient yoga texts, such as the Yoga Sutras of the Yoga Yajnavalkya. Only trough his long experience and study with Krishnamacharya and subsequent untiring scholarship has A. G. Mohan prepared himself adequately for this task. No other active yoga teacher can match Mohan's depth of knowledge and understanding of these texts. We are grateful to him for his lucid translation. 

ASTANGA - Joogaa Sri K. Pattabhi Joisin perinteen mukaan, Petri Räisänen

Jos saisin omistaa vain yhden astangajoogakirjan, valitsisin tämän

- Mun mielestä sun Minna kannattaa ostaa Petri Räisäsen Astangajoogakirja. Siinä on nimittäin todella tarkasti ja seikkaperäisesti selitetty kaikki nää ykkössarjan liikkeet, joita yrität nyt opetella tekemään ulkomuistista. Ja ne on siinä myös oikeassa järjestyksessä.

Näin minua ohjeisti porilainen joogaopettajani Pauliina kolmisen vuotta sitten. Olin tuolloin aloittanut säännölliset astangajoogatunnit Astanga Shalassa, ja kuljetin vielä mukanani A4-arkille painettua lunttilappua, josta kaikki ykkössarjan asanat löytyivät pieninä piirroskuvina. Jokaisen mysore-tunnin alussa asettelin tuon paperin huolellisesti joogamattoni eteen, ja vilkuilin sitä tuon tuostakin. Pauliinan minulle suosittelema Petri Räisäsen ASTANGA - Joogaa Sri K. Pattabhi Joisin perinteen mukaan -kirja (2005/2009) on laajennettu, luksusluokan versio tuosta lunttilapusta. Ostin sen pian yllä kuvaamani keskustelun jälkeen, enkä ole katunut hetkeäkään. Jotkut kirjat yksinkertaisesti kannattaa omistaa. Tämä on yksi niistä.

Räisäsen ASTANGA-kirjasta löytyvät paitsi yksityiskohtaiset ja käytännönläheiset ohjeet kaikille ykkössarjan asanoille, myös hengitysohjeet, bandha-ohjeet ja drishtien paikat jokaisen asanan jokaiseen vaiheeseen. Tämän detaljisemmaksi eivät joogan kirjalliset ohjeet enää voi mennä. Tällainen teos onkin kuin taivaan lahja jokaiselle paljon yksin kotona harjoittelevalle joogille. Hyvää opettajaa tämä kirja ei tietenkään korvaa, mutta se toimii erinomaisena tukena ja lisämotivaattorina joogasalikäyntien välillä.

Itse olen käyttänyt tätä kirjaa asanojen mieleen palauttamiseen esimerkiksi silloin, kun harjoitukseeni on tullut kerralla monta uutta asanaa, ja en ole hallinnut niitä vielä riittävän hyvin. Tällöin olen joogannut kirjaimellisesti tämän kirjan sivuja käännellen. Tunnustan, että näissä tilanteissa en ole ollut kylliksi pedantti perehtyäkseni Petrin ohjeisiin täysin yksityiskohtaisesti (esim. katseenkohdistukset ja bandhat). On kuitenkin ollut mukava tietää, että siihenkin on niin halutessani mahdollisuus.

Joidenkin asanoiden kohdalle olen kirjoittanut itselleni
muistiinpanoja. Vaativampien asanoiden kohdalla olen
myös lisännyt päivämääriä, jolloin sain ne mukaan
omaan harjoitukseeni.

Räisäsen kirjan asanoiden ulkopuolelle kurottuvat tietoluvut (kuten tekstit astangajoogan historiasta, filosofiasta ja positiivisista vaikutuksista ihmiseen) ovat lisäksi mitä kiinnostavinta ja inspiroivinta luettavaa. Jos esimerkiksi joskus tuntuu, että motivaatio harjoituksen tekemiseen ei meinaa riittää, ei tarvitse kuin vilkaista aukeamaa joogan sisäisistä ja ulkoisista vaikutuksista, ja taas jaksaa kummasti. Tähän kirjaan on myös helppo tarttua uudestaan ja uudestaan, koska sen runsaasti kuvitetut ja kauniit sivut suorastaan kutsuvat selailemaan.

Orvokki Leukaluun urakirja, Miina Supinen

Ammatinvalintapsykologi Orvokki Leukaluu
tarjoaa tässä äänikirjassa kaiken, mitä uraputkeen,
oravanpyörään tai toimistokuutioon halajava
tarvitsee. 40 selvitystä suomalaisille sopivien
ammattien perimmäisestä luonteesta. Pelkäätkö
ettei sinulle löydy mitään maan päältä? Ei hätää.
Leukaluu ohjaa sinut jumalallisella varmuudella taivaalle:
kuumailmapallokuskiksi.

Päiväni Orvokki Leukaluun seurassa

Tämä 3h 28 min. pitkä äänite, Miina Supisen luoma Orvokki Leukaluun urakirja (julk. 2013), testattiin kenttäolosuhteissa: autoa ajaessa, siivotessa ja joogatessa. Kuuntelu tapahtui yhden päivän aikana. Seuraavassa raporttini:

Aamu, matkalla töihin

En ole koskaan aiemmin kuullut Orvokki Leukaluusta. Tämä johtunee pitkälti siitä, että en kuuntele radiota. Koskaan. Tai no, silloin saatan kuunnella vahingossa, kun autostereoni vaihtavat äkkiarvaamatta musiikin/äänikirjan pakotetusti radioon, ja alkavat suoltamaan jotain hätätiedotetta tyyliin: "Pietarsaaren alueella juomavesi on keitettävä..och samma på svenska.." 

Noh, joka tapauksessa. Tähän äänikirjaan tartuin kirjastossa ihan puhtaasti boksin reippaiden kansitekstien perusteella. Ne lupailivat suuria: 

"Orvokki Leukaluu on alun perin tullut tutuksi Yleisradion Uraradiossa 100 000-päiselle kuuntelijajoukolle. Niin. Onneksi meillä on Orvokki, kun työelämässä varmaa on vain muutos. Tuolla pitkällä, papiljottikampauksessa esiintyvällä yhteiskuntamme tukipilarilla on jotain tekemistä myös näyttelijä Miitta Sorvalin kanssa. Levy pyörimään!"

Tein työtä käskettyä, ja työnsin ensimmäisen levyn autoni soittimeen. Alku oli kuitenkin pettymys. Harjaantumattoman kuuloinen naisääni kävi läpi pitkästyttävän ja väkinäisen prologin, joka ärsytti minua jostain syystä ihan suunnattomasti. En jaksanut kuunnella sitä yhteen menoon: vaihdoin äänikirjan 90-luvun poppiin, ja ajelin töihin huonotuulisena. Minä en kestä aamuisin minkäänlaista sekundaa, ärsytyskynnykseni on siihen vuorokaudenaikaan hyvin alhainen. 

Iltapäivä, matkalla kotiin

Sade on jatkunut koko päivän. Suuntaan autoni nokan kohti kotia, ja päätän karaista mieleni. Pakkohan sen kökkö-prologin on kohta päättyä. Pakko. Ja niin onneksi käykin: Vihdoin kuulen itse Orvokin äänen: Rauhallinen, huolellisesti jokaisen sanan ääntävä nainen tuo välittömästi mieleeni pokerinaamaisen Liisa-tätini. No niin! Ehkä se tästä!

Olen aina ollut hitaasti lämpenevää tyyppiä, eivätkä äänikirjat ole poikkeus. Alan kuitenkin pitämään Orvokista melko nopeasti. Ensimmäinen ilahduttava repliikki liittyy siihen, miten Orvokki päätti tehdä äänikirjan, jotta kiireiset ihmiset, jotka ajavat autojaan, voisivat kuunnella häntä.

- Kuinkas sattuikaan! 

Myös jo ihan ensimmäisenä tarkastellun ammatin (eräopas) käsittely saa suupieleni nousemaan hieman ylöspäin, vaikka vielä en olekaan tarpeeksi lämmennyt, jotta voisin nauraa ääneen. Sen aika on myöhemmin..

Orvokin puhetta on erittäin helppo kuunnella autossakin, koska hänen äänensä on voimakkuudeltaan hyvin tasainen ja ulosantinsa selkeä. Kiitokset siitä. Nimim. "Vuoden 2001 Volkswagen ei ole sisämelutasoltaan niitä automaailman alhaisimpia". 

Ilta, siivoamassa

Olen hieman väsynyt, mutta päätän kuitenkin pyyhkiä pölyt ja imuroida. Orvokki saa pitää minulle seuraa kannettavan cd-soittimen välityksellä. Nyt alan tosissaan viihtymään hänen seurassaan. Sängyn alta imuroidessani kuuntelen juttua jalkahoitajan ammatista, jossa on tärkeää "lopettaa liotetun jalan raspaaminen ajoissa, koska jalka-Eldorado on pelkkä myytti". 

Pari mielenkiintoista ammattiesittelyä lipsahtaa valitettavasti sivu korvien, koska kirjaston cd:t näyttävät olevan edellisten käyttäjien jäljiltä hieman naarmuilla. Soitin hyppii joidenkin ammattiesittelyjen yli tylysti. En kai koskaan saa tietää, millaista on akvaarionhoitajan tai rokkitähden työ.
- Mutta noh, lainaäänikirjan suosiolla on aina seurauksensa..

Siivouksenaikaisista juttupätkistä suosikikseni nousevat konservaattori ja hammaslääkäri. 

Ote konservaattorin ammatin kuvauksesta:

Suosittelen sinulle eläinten täyttäjän, eli konservaattorin uraa. Eläintentäyttäjä työskentelee eläintieteellisen museon kellarissa. Hän käsittelee eläinten ruhoja dipaten niitä kemiallisiin liemiin ja kovertaen niitä ontoksi. Kaikkein antoisinta työssä on eläinten asemointi. Tarkoitus on luoda vitriineihin luonnosta tuttuja kuvaelmia. orava puussa, kettu kolossa, hylje jäälautalla ja niin poispäin. Perinteisesti konservaattori pyrkii jäljittelemään luontoa: hakemaan mahdollisimman eläväistä ja luonnollista sommitelmaa. 

Mielestäni on kuitenkin aiheellista kysyä, onko luonnon jäljittely enää nykyaikaa? 2010-luvun lapsi osaa olla vaativa. Hän näkee parilla napinpainalluksella tai hipaisulla minkä tahansa eläimen televisiossa tai internetissä. Eläinmuseon liikkumattomat asetelmat näyttävät hänestä ikävystyttäviltä..

Antoisinta nykyaikaisille konservaattoreille on keskittyä lasten pelotteluun. Se on helppoa ja palkitsevaa, kun oivaltaa muutaman perusniksin.

Eläimiä kannattaa sijoitella vitriinien ulkopuolelle, paikkoihin joihin ne eivät oikeastaan kuulu. Olisi hyvä jos eloton kuono osuisi museovieraan pakaraan tai polvitaipeeseen, kun hän peruuttaa saadakseen kokonaisvaikutelman jostakin vitriinistä. Heikkohermoiset kirkuvat jo tässä vaiheessa. Tämän jälkeen museovieras katsoo ympärilleen ja kohtaa kymmenien elottomien lasisilmien tuijotuksen. Niitä on ikkunalaudoilla, portaikoissa, käytävillä. Hän alkaa ounastella jotakin mätää. 

Jos museovieras on nähnyt elämässään yhdenkin kauhuelokuvan, hänen mieleensä tulee, että täytetyt eläimet ovat heränneet henkiin. Jos konservaattorissa on yhtään sähkömiehen vikaa, pelottelun voi nostaa aivan uudelle tasolle. Ajattele kauko-ohjattavia mursuja, lokkeja ja villisikoja, kuvittele kiemurtelevia anakondia.. 

Museovieras juoksee sydän kurkussa kohti ulko-ovea, mutta sen konservaattori on vääntänyt takalukkoon jo valmiiksi. Museovieras kääntyy kauhuissaan ja tapailee taskustaan kännykkää. Juuri kun hän on soittamassa, ovi aukeaa. Kännykkä putoaa lattialle ja särkyy. Ovesta marssii esiin luurankojen saattue: pienjyrsijöitä, kotieläimiä, suurpetoja, dinosauruksia ja viimeisenä itse maailman herra, Homo sapiens.

Tällä tavoin konservaattorin sinänsä tasapaksuun elämään saa pientä vipinää ja piristystä.

- Melkoisia naurunpyrskähdyksiä kirvoittanut Orvokki Leukaluun kuvaus demonisia piilolinssejä käyttävästä sadisti-hammaslääkäristä oli samanhenkinen, kuin tämä yllä oleva iloittelu. Leukaluu neuvoi tulevaa hammaslääkäriä muun muassa soittamaan vastaanotollaan nauhalta kidutettujen ihmisten huutoja oikean tunnelman luomiseksi, ja ottamaan potilaat vastaan aina jokin palvelevasta rautakaupasta ostettu, järeähkö työkalu (kuten akkuporakone tai keskikokoinen saha) toisessa kädessään. Kauhusta pyörtyneet, tajuttomat asiakkaat on helpompi hoitaa.

- Kätevää!

Pyykkien viikkaaminen, pölyjen pyyhkiminen television päältä, ja imurin raahaaminen nitisevissä rappusissa on väsyneenä tiistai-iltanakin melkein mukavaa, kun saa kuunnella samalla näin holtittoman hauskaa pakinointia. Sanoisinkin, että Orvokki Leukaluu on mitä parhainta siivousseuraa!

Myöhäinen ilta, joogaamassa

Päätin arki-iltani tuttuun tapaan joogamatolla. Etukäteen olin arvellut, että Orvokin tasainen ääni ja hilpeät jutut olisivat mitä ihanteellisinta joogaseuraa. Pitkälti näin olikin. Sain harjoitukseeni sekä energiaa, että varmuutta. 

Yhden ongelman kuitenkin kohtasin: keskittymistä ja tasapainoa vaativa Bhujabidasana-asento meni kirjaimellisesti persiilleen, koska alkoi naurattamaan liikaa. Normaaliin tapaan nostin itseni ilmaan käsien varaan, ja laskin pääni lattiaan, mutta sitten en enää meinannutkaan saada päätäni takaisin ylös, ja kun lopulta onnistuin, kaaduin parin sekunnin huojumisen jälkeen suoraan selälleni. Tuli naurettua melko lailla. Mutta no, naurujoogahan on uusinta uutta!

(ihanayoga.com)

Syynä tähän repeämiseen oli seuraava, sangen turmiollinen pätkä:

-Modisti. Nyt minulla on edessäni Sirkun viesti Kiikoisista. Näin hän kirjoittaa:

"Hyvä Orvokki Leukaluu. Olen kiinnostunut hattujen tekemisestä. Kertoisitko minulle modistin työstä? Kavaljeerini Roobert Sinimailas tarjoili minulle aamupäivällä konjakkia ja tunnen, että pegasoksen siipi on sipaissut minua." 

-Vastaan runomuodossa. Esitän varoittavan runon pirkanmaalaisesta modistista, joka sai maistaa mainetta. Näin käy, jos suomentyttö yrittää liikaa.

Hattujentekotaidot ovat meillä riittävät, mutta kysymys kuuluu, onko käytöksemme riittävän sivistynyttä ja raffinoitua maailman muotipääkaupunkeihin? 

Modisti sen todisti

Varoittava modaliteetti

Modisti sen todisti, catwalkilla kolisti

Superhuippumalli päässään outo knalli

Kuohuviini maittaa, parastansa laittaa 

meidän reipas modisti, hän hattumuodin uudisti

Jälleen uusi lippis, kuoharia kippis!

Mutta liikaa maisteli ja hetken päästä taisteli

kanssa paparazzin meidän reipas modisti

Ja aivan kesken matsin pääsi hältä yrtsi

katsomossa istui Voguen koko toimitus

Kuka on tää kuvotus? 

Meidän reipas modisti

Modistimme mokaus

Liiallinen dokaus

Tuomittava käytös

Pilalla on näytös

Känniörvellykset, sellit, pidätykset

Päätyi Paris mätciin, kyllästyivät lätsiin muotilehdet ihan

Ja päälleen sai hän vihan

Tuo meidän reipas modisti

On oppitunti kova

Jos muodin supernova

Liikaa ottaa skumppaa, niin societee dumppaa

Tätä hervotonta horjumis- ja muksahtelukohtausta lukuun ottamatta kaikki sujui hyvin. Äänikirja vieläpä päättyikin samaan aikaan loppurentoutukseni kanssa. Erinomaista! 

-Kiitos Miina Supinen, teit sateisesta tiistaistani hauskan.

Tästä eteenpäin asetan sinut samaan kastiin Sinikka Nopolan, Tuomas Kyrön, Alivaltiosihteerin ja Veikko Huovisen kanssa. Olet kerrassaan mainio!

P.S. Myös Maija ja eräs kaimani ovat viihtyneet tämän eeppisen uraoppaan parissa.

Sorruin taas lainaamaan

Oh god dammit!

Just can't get enough

Olen kirjabloggari, joka ehtii lukemaan liian vähän. Päivät menevät töissä ja illat aikaavievien harrastusten parissa, sekä toisinaan myös freelancerkeikoilla tai vapaaehtoistyössä. Kirjaan ehdin monesti uppoutua vasta nukkumaanmennessä, ja silloinkin vain muutaman minuutin ajan, ennen kuin nukahdan. Joskus saatan herätä yöllä, ja lukea muutaman sivun lisää, kunnes simahdan uudestaan. Siinäpä se. 

-Mutta! Tästä huolimatta hamstraan itselleni luettavaa aivan yltiöoptimistisena. 

Esimerkiksi tänään menin kantakirjastooni uusimaan avoimessa yliopistossa käynnissä olevaan esseekurssiini liittyviä kirjalainoja (informaatiotutkimus ja interaktiivinen media), ja tokihan oli taas aivan pakko lainata siinä sivussa viisi uutta romaania, vaikka kotona on vielä edellisiäkin lainoja odottamassa lukemista. Olo oli kuin teinitytöllä Hennesin alennusmyynnissä! Silmät loistaen kannoin kirjoja tiskille ja kiittelin, että "Onpas teillä taas täällä vaikka mitä kivaa! Pakko lainata!". 

Nämä esseemateriaalit johdattivat minut huonoille teille.

Lukemisen kanssa kilpailevat harrastukseni:

Hevoset. Omistan issikan, ja kaksi ponia.

Jooga. Yksi parhaista asioista maailmassa.

Akvaariokalat. Viimeksi tänään soittelin kaladiilerilleni: Kolme
suloista, mutta melko kallista pikku kalavauvaa odottelee minua
Porissa.. En malta odottaa, että pääsen hakemaan ne kotiin!

Edit: The morning after

Kello on 07.54. Eilen illalla tuli sitten taas ratsastettua, joogattua, bloggailtua ja luettua kirjaa töiden jälkeen. Nyt väsyttää. Silmät puoliummessa etsiskelen käsiini _mitä_ tahansa_ kofeiinia sisältävää elintarviketta, ja väännän toimistopöytäni kirkasvalolampun täysille. Välillä tuntuu, että maailmassa on yksinkertaisesti hieman liikaa kivoja ja kiinnostavia juttuja, joiden parissa haluan viettää vapaa-aikaani. 

-Onneksi sentään viikonloput on keksitty!

Yoga Mala, Sri K. Pattabhi Jois

An indispensable handbook for students and teachers of yoga.
This small book by one of the great yoga figures of our time
attests to the timeless nature of ashtanga yoga practice. Based
on vinyasa - the coordination of breath and movement - ashtanga
yoga has become one of the most widespread and influential
styles of practice today, and Yoga Mala is its most important
written guide.

Joogakirjallisuuden klassikko

Pattabhi Jois (Guruji) was a legend in the practice of yoga.

-R. Sharath

Vihdoinkin luin tämän kirjan! Olen käynyt ensimmäisellä astangajoogakurssillani talvella 2006-2007, ja jo silloin kuulin Sri K Pattabhi Joisista (1915-2009) ja Intian Mysoresta, jossa hän opetti. Niin ikään olen jo kauan tiennyt tämän klassikkoteoksen olemassaolosta, ja suunnitellut sen lukemista. Olenkin hyvin tyytyväinen, kun saan liittää tämän kirjan viimein luetut-listaani.

Pattabhi Jois toi astangan länsimaihin 60-luvulla, ja niinpä voidaan sanoa, että hänen ansiostaan minäkin lajia nykyisin harrastan. Yoga Malan (julk. alun perin vuonna 1962) kirjoittamisen Pattabhi Jois aloitti vuonna 1958. Kirja kirjoitettiin käsin, ja sen työstäminen kesti kolme vuotta. Yoga Mala on Pattabhi Joisin päätutkielma. Siinä käsitellään kaikki kahdeksan astangajoogan haaraa: yama, niyama, asana, pranayama, pratyahara, dharana, dhyana ja samadhi.

Intialainen kulttuuri oli teoksessa vahvasti läsnä, kuten odottaa sopikin. Yoga Mala onkin paitsi innostava joogaopas, myös läpileikkaus intialaiseen maailmankatsomukseen, ja elämään 1900-luvun puolivälin Intiassa. Tästä erilaisesta kulttuuritaustasta johtuen osa Pattabhi Joisin näkemyksistä kuulosti tietenkin vierailta. Esimerkiksi muutamaan kertaan mainittu uskomus siitä, että ihminen päätyy harrastamaan joogaa vain, jos on harrastanut sitä myös edellisessä elämässään, sai minut lähinnä hymähtelemään. En myöskään aio jatkossakaan päällystää harjoitustilani lattiaa lehmänlannalla.

Yoga Malassa ei sinällään ollut hirveästi uutta tietoa minulle, käsiteltiinhän siinä ensimmäistä asentosarjaa, jota olen tehnyt vuosia Joisin oppeja seuraavien opettajien ohjauksessa. Se, mitä tästä sain, oli lisämotivaatio omaan joogaharjoitukseeni, ja mielenkiintoinen matka joogafilosofian juurille. Pattabhi Joisin rakkaus ja usko astangajoogaan välittyi kirjan sivuilta hyvin vahvasti, ja tarttui minuunkin. Lisäksi kiinnostukseni pranayamaan, eli hengitysharjoituksiin, joiden avulla mielenhallinta ja keskittymiskyky paranee, kasvoi entisestään.

- Suosittelen tätä kirjaa lämpimästi kaikille astangajoogasta kiinnostuneille!

Ohjattu ykkössarja Sri K. Pattabhi Joisin kanssa:

Once we practice yoga, we come to realize its ananda (bliss). 

Whether one is young or old, whether one is a woman or a man, or suffering from a disease or weakness, if one practices yoga, then one can attain perfection. Indeed, anyone - men and women of all ages, sick or weak - can practice yoga, except those who are lazy.

Jooga ja elämän voima, Donna Farhi

Joogaharjoituksessa kukaan ei häviä

Jooga ja elämän voima (engl. Bringing Yoga to Life: The Everyday Practice on Enlightened Living, julk. 2003) on syvällisin ja haastavin kirja, jonka olen hetkeen lukenut. Kiinnostuin tästä Donna Farhin toisen, enemmän asanaharjoituksiin keskittyvän joogakirjan, Kehon ja mielen joogaa -kautta. Siinä Farhi kirjoitti joogan henkisestä puolesta niin inspiroivasti, että kiinnostukseni hänen tuotantoaan kohtaan heräsi. Oleellista Donnan tavassa kirjoittaa on ennen kaikkea lempeä ja kannustava pohjavire.

Donna korostaa tässä kirjassa, että tärkeintä joogassa ei ole se, pystymmekö seisomaan puoli tuntia päällämme, vaan ennen kaikkea sisäisen tyyneyden ja selkeyden löytäminen, sekä täysivaltainen oman hyvinvoinnin parantuminen.

Tämä hyvä olo säteilee myös ympäristöön: ihmisestä tulee joogan myötä ystävällisempi ja myötätuntoisempi. Kaikkien ei myöskään ole edes tarkoitus tehdä samaa harjoitusta, koska jokainen joogan harrastaja on ainutkertainen yksilö.

Tämä näkemys joogan tärkeimmistä tavoitteista on lohduttava, koska olen jo jonkin aikaa ollut oman harjoitukseni kanssa jumissa yhdessä ja samassa kohtaa: helpotetussa Bhujapidasanassa:

Joka kerta kun harjoitamme, joka kerta kun hengitämme

ja yritämme keskittää mielemme,

joogan tavoite on jo tavallaan saavutettu.

Se ei ole sen kummempaa.

Kirjatilaus Adlibriksestä

Hyvää joulua minulle:

Joitakin kirjoja ei voi vain lainata, ne pitää omistaa

Minulla on säilytystilaa kirjoille vain rajallisesti, ja rahaa tarvitsee muuhunkin, kuin kirjojen ostamiseen. Pääsääntöisesti ostankin kirjoja vain kolmesta syystä:

1. Kyseessä on joku lempikirjailijoistani (esim. J.K. Rowling).
2. Kirjassa on tietoa, jota tarvitsen toistuvasti (esim. joogakirjat).
3. Haluan lukea kirjan, mutta sitä ei kerta kaikkiaan saa lainaksi kirjastosta (esim. jotkin elämänkerrat, joita ei ole edes suomennettu).

Tuossa hetki sitten sain Adlibrikseen tekemäni kirjatilauksen: J.K. Rowlingin uusi, aikuisille suunnattu romaani oli itsestään selvä valinta, olenhan tutkinut hänen Harry Potter -kirjasarjaansa muun muassa gradussani, ja ehkä vielä joku päivä jatkan samaa aihetta väitöskirjassani.

Tulee olemaan mielenkiintoista katsoa, miten Rowling pärjää Tylypahkan ulkopuolella, uudella maaperällä. Olen kirjastojen suuri ystävä, mutta tämä oli pakko ostaa omaksi ihan periaatteesta.

Astangajooga on kiinnostanut minua jo noin kymmenen vuoden ajan, ja viimeiset kaksi vuotta olen käynyt säännöllisesti tunneilla ja kursseilla (http://www.astangashala.fi/). Harrastan joogaa sekä fyysisistä että psyykkisistä syistä: se hoitaa erityisesti selkääni ja rauhoittaa mieleni. Uskonnollista ulottuvuutta tällä harrastuksella ei minulle ole.

Jooga on samanlainen laji kuin ratsastuskin: parhaiten oppii tekemällä, osaavan opettajan ohjauksessa, ei niinkään kirjasta lukemalla. Nyt päätin kuitenkin tehdä poikkeuksen, ja panostaa käytännön sijasta vaihteeksi teoriaankin.  Näiden joogakirjojen tilaamisen takana ovat seuraavanlaiset motiivit:

 -Sri K Pattabhi Joisin Yoga Mala: Tämä on astangajoogan ehdoton klassikkoteos, jota näkee paljon esimerkiksi joogaretriiteillä. Sri K Pattabhi Jois on omien joogaopettajieni esikuva ja guru. Tai Guruji, kuten Hanne Sydänmaa (http://www.hanneyoga.com/) sanoisi.

-Light on Pranayama, The Yogic Art of Breathing, B.K.S. Iyengar: Pranayama on kiinnostanut minua siitä lähtien, kun osallistuin Frantsilan Hyvän Olon Keskuksessa (http://www.frantsilanhyvanolonkeskus.fi/) Frank Kappaksen (http://www.frankkappas.com/) pranayama-tunneille retriitin yhteydessä. Näissä hengitysharjoituksissa on jotain uskomattoman rauhoittavaa ja meditatiivista. Tästä on pakko oppia lisää. Aloitetaan kirjalla.

- Jooga ja elämän voima, Donna Farhi: Pidän tavasta, jolla Farhi kirjoittaa joogan henkisestä puolesta. Toivon, että tämä kirja antaa minulle motivaatiota harjoitella. Farhin kirjoitustyylin ja ajatusmaailman tuntien tämä kirja tulee todennäköisesti olemaan hyvin positiivinen ja rentouttava lukukokemus.

Juurikin näin.

Vienan punainen kuu, Laila Hirvisaari

Jos minulla olisi tapana lopettaa tylsien kirjojen lukeminen kesken, niin....

Aikaisemmin Laila Hietamiehenä tunnettu Laila Hirvisaari (synt. 1938 Viipurissa) on tuottelias ja menestynyt kirjailija, yksi niistä, joiden nimen pitkälti jokainen suomalainen tunnistaa sen kuullessaan. Myös kasvot ovat tulleet tutuiksi lehtien kansista. Suomessa Hirvisaaren teoksia on myyty yli neljä miljoonaa kappaletta, ja erilaisten palkintojen joukosta löytyy esimerkiksi Lukijan Finlandia vuodelta 1993,  ja kirjailijaliiton tunnustuspalkinto vuodelta 2011. Hirvisaari on erikoistunut historiallisiin romaanisarjoihin ja näytelmiin, jollainen äänikirjana kuuntelemani Vienan punainen kuu -teoskin on. Vienan punainen kuu on julkaistu alunperin vuonna 1992, mutta äänikirjaksi se luettiin vuonna 2010.

Kuuntelin 13-tuntisen äänikirjan pätkissä, samalla joogaten. Aina kun ei pelkkä Ujjayi-hengitys saa minua jaksamaan läpi kotona tehtävän, yksinäisen harjoituksen. Mieli alkaa harhailemaan. Niinpä rauhallisella poljennolla luettu äänikirja voi olla todellinen pelastus. Tällä kertaa Erja Mannon pehmeä ääni ei kuitenkaan miellyttänyt minua niin paljoa, kuin on joidenkin aiempien äänikirjojen kohdalla. Kaikki kunnia professorinkin arvonimen saanelle Hirvisaarelle, hän on tehnyt merkittävän elämäntyön. Mutta se ei ole minua varten. 

Suomen sisällissodasta ja erityisesti sitä edeltävästä ajasta kertova Vienan punainen kuu ei nimittäin vanginnut mielenkiintoani kuin vasta loppumetreillä. Äänikirjan takakannen otsikko "Dramaattisia ihmiskohtaloita tarunhohtoisessa Viennassa" tuotti hämäävän, ja äänikirjaa kirjastosta lainatessa tunnetasolla valintaan ratkaisevasti vaikuttaneen assosisaation Wienin ja Venetsian kaltaisiin paikkoihin. Mieleni liihotteli kohti Marie Antoinette -henkisiä maailmoja hälyttävää vauhtia, ja koska äänikirjan kannetkin olivat kauniit, lainasin sen. Takatekstiä en kiireessä lukenut kovin tarkasti. 

Teoksen todellinen olemus valkeni kuitenkin pian. Tarinassa ei puhuttu "tarunhohtoisesta Viennasta" muistaakseni kertaakaan, sen sijaan tapahtumat sijoittuivatkin syrjäiseen, ja ankean kuuloiseen paikkaan nimeltä Uhtua. Suurin osa teoksen kestosta tuntui kuluvan siihen, että ärsyttävästi nimetty päähenkilö nimeltä Aniviisu (eli Anna-Liisa) ei hyväksynyt elämäänsä Kanadasta palannutta isoisäänsä, joka rakensi Aniviisulle ja itselleen upean talon Kuittijärvellä sijainneelle niemelle. Loputon valitus siitä, miten tyttö ei suostunut muuttamaan pienestä koinsyömästä pirtistä komeaan kartanoon tuskastutti minut siinä määrin, että muistan elävästi, miten mutisin tuskastuneena ääneen Prasarita Padottanasanassa pää alaspäin: "Voi saamari, voisko tää saman hokeminen jo loppua? Oikeasti! En jaksa kuunnella tätä enää!"

Mitä tulee kirjassa käytettyihin nimiin, korvaani särähtivät ärsyttävästi Uhtuan ja Aniviisun lisäksi ainakin nimet Teppana, Nasti, Purlakka ja Ilja Huotarista käytetty lempinimi Buobo. Miksi juuri nämä nimet piti valita? Esimerkiksi nimi Nasti toi nimittäin heti mieleeni englannin kielen sanan "nasty". Teppana taas on liian lähellä sanoja "käppänä" ja "keppana". Joka kerta, kun Manto lausui ääneen jonkun näistä nimistä, minusta tuntui, kuin joku olisi tökkäissyt minua kepillä, tai raapinut liitutaulua kynsillään. 

Kirjan ongelma oli se, että henkilöhahmot olivat liian yksitoikkoisia, särmättömiä ja huumorintajuttomia, enkä samaistunut keneenkään. Tämä oli kuolinisku mielenkiinnolleni, koska tarinan aika ja paikkakaan eivät kiehtoneet tai puhutelleet erityisemmin. Lisäksi päähenkilöiden lapsuudesta kerrottiin minusta liian pitkästi. Vasta lopussa, kun sota valkoisten ja punaisten välillä alkoi, heräsi mielenkiintoni. Aloin jännittämään päähenkilöiden puolesta, ja mietin, kuinka kauheaa olisi joutua samanlaiseen tilanteeseen. Kirjan viimeiset lauseet, joissa Hirvisaari kertoi löytämästään nuoren naisen haudasta ja siitä, miten tämä hauta inspiroi hänet kirjoittamaan Vienan punaisen kuun, olivat mielestäni kirjan parhaat. Tämän tiedon olisi voinut minusta sijoittaa jo kirjan alkuun.

Kiitos joogaseurasta Laila, kehitit luonnettani. En luovuttanut, kuuntelin loppuun asti.  OM