Luon lumet
punaisen talon portailta
katselen sinnitteleviä autoja
joiden ohi vilkaistessaan näkee kaiken
mitä päivä tarvitsee ollakseen kokonainen.
Hangesta voi lukea
yön horjuvat tunnit
keltaiset terveiset tien varressa
snägärin jäätyneet sinapit kuorissa
hiekoitus leviää kuin ajatukset
joilla luistella
yli Töölön lahden
kaupunki näyttäytyy köyhänä
mutta onnellisena vaimona
valmiina opiskelemaan läpi liiton
mitä on olla omistamatta
jakaa kaikki vapaasta tahdosta.
Isken lapion nietokseen
Koffin kinokseen
ja vasta sitten juon pois sen
onnellisena
tietän että olen löytänyt jotain
tästä ajasta
kun kaikki on ylös kirjattuna
runoksi jota muistella
kun korkkaa ensimmäisen keskarinsa
vuosien päästä
jonakin toisena talvena
jossakin toisessa paikassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti