M•A•U•K•U•J•A

Taas on yksi vuosi muutamaa tuntia vailla paketoitu pulkkaan, raketit jo paukkuvat ulkona ja täällä onneksi karvaiset kuorsaavat rauhallisina. Henkilökuntakin siinä partaalla. Alkuvuosi meni rauhallisesti, ajoittain valitellessa keski-ikäisen kissakodin tylsyyttä, mutta loppuvuosi... noh, ei se mennyt ihan niin kuin piti. Kyllä tätä vuotta aika armottomasti leimaavat viimeisen kahden kuukauden tapahtumat eli Maunon menetys täysin yllättäen. Vieläkin Maunon ajatteleminen nostaa vedet silmiin, vaikka onhan meillä toki paljon iloakin ollut, kun saimme nopeasti ihanan Lyyran paikkaamaan kaverivajetta. Lyyra on ottanut ison paikkansa nuoruuden innolla ja isolla sydämellä ja siitä olemme äärimmäisen kiitollisia. Neiti on teinihengessä energiapakkaus, joka jaksaa, jaksaa ja jaksaa ja sen lisäksi on ihanalla sylikissan luonteella varustettu. Ja miksi neiti poseeraa tässä Ison Idolin kanssa? No kun se on yöllä tiputettu seinältä suoraan henkilökunnan päälle – kuvia ei täällä kumarreta

Lyyra ei aluksi oikein ottanut kiipeilytolppaa omakseen, vaikka henkilökunta aika alkupäivinä kerran nosti apinan puuhunkin ihan varta vasten. Edellisessä kodissaan oli kyllä kuulemma kiivennyt tolppaa ja nukkunut yläpesässä, mutta tuo meidän tolppa on aika paksu, eikä sellainen perinteinen pesäpuiden kapea tolppa. Ehkä siksi sitä ei mielletty kiipeämiseen sopivaksi omin päin. Päivänä eräänä henkilökunta kuitenkin soffalta huomasi tolppaa ylös ampaisevan ohjuksen ja nappasi kameran käteen – tosin siinä vaiheessa neiti oli ehtinyt jo ihan tolpan loppuun asti ja no, päälle. Öhöm. Tuo meidän tolppa kun ei ihan kattoon asti yletä, kun sitä on jouduttu ihan ensimmäisestä asunnosta lyhentämään, kun huonekorkeus oli kolmisen metriä. Täälläkin sitä on 2,7 m, että riittää sitä kiivettävää siinäkin. Alas Linnan katolle laskeuduttiin sitten toiselta puolelta, ja siinä ei paljon silakasta näy kun tolpan taakse itsensä venyttää. Pikkuisen joutui sihtaamaan, että hyppy alas koriin Li

Toivotamme kaikille blogin lukijoille oikein lämmintä joulua! Tänä vuonna meillä ei kuvattu joulukuvia, eikä siten syntynyt sivutuotetta kalenteriakaan. Sattuneesta syystä. Joulukortit oli jo tilattuna, ennenkuin meidän kokoonpano muuttui, vanhalla kuvalla, ja ne saapuivat samana päivänä kun Mauno lähti luotamme. Lyyran kanssa otettiin pari harjoitusotosta tonttulakin kanssa, ja yksi niistä päätyi kansainväliseen toivotukseemme. Lyyra ei varsinaisesti nauttinut fleecepipasta, vaan heilui kuin Stevie Wonder se päässä, joten kuvia ei kovin montaa tullut. Selkeää joulukalenteriposeeraajan ainesta Lyyrasta kyllä näytti löytyvän, joten saa nähdä mitä ensi vuonna tapahtuu. Ja hei, let's be careful out there eli jos otatte glögiä, ottakaa varovasti älkääkä ainakaan ajako!

Nukkuminen ja kissat, ne kuuluvat yhteen. Ja uusi kissa tuo vähän uusia nukkukuvioita talouteen. Mauno ei ollut koskaan kovin innokas nukkumaan henkilökunnan kanssa öitä, päikkäreitä kylläkin joskus. Eppu on ollut vähän sellainen semi-innokas, puuskittain se tykkää nukkua yöllä henkilökunnan kanssa, lähinnä jaloissa, mutta joskus kyljessäkin. Lyyra taas on kasvattajan luona viimeisen vuoden ollessaan nukkunut kuulemma aika tiukasti kasvattajan kainalossa, usein peiton allakin. Täälläkin Lyyra liimantui heti ensimmäisestä yöstä henkilökunnan kylkeen, mutta peiton alle toki tohtinut mennä vaan piti vähän kuitenkin tarkkailla. Nyt tilanne on vakiintunut siihen, että Lyyra JA Eppu nukkuvat henkilökunnan sängyssä, ja henkilökunta kiskoo peittoa päälleen ja koittaa saada muutakin sänkytilaa kuin pienen reunapaikan. Eppu selkeästi haluaa nukkua siellä missä Lyyrakin. Jos Lyyra nukkuu sängyssä, niin tekee myös Eppu. Ehkä jotain pientä mustasukkaisuutta henkilökunnasta, ehkä Lyyr

Jos on bloggari, tykkää valokuvata ja vielä kissaihminen, niin eihän sitä niinkuin virallisesti ole ihan normaalien kirjoissa, kaiketi. Ajatukset kulkevat spagetti-reittiä ja käytös perässä samaa rataa. Niinkuin vaikka kun tulee iltasella kotiin ja eteiseen päästyä (nyt kun oven raossa ei ole enää Maunon nenää...) takkia ja kenkiä pois ottaessa silmät alkavat hakea missä kissat ovat ja ovatko jossain näkysällä. Sitten kun ne bongaa... YHDESSÄ NUKKUMASSA FATISSA IKKUNALLA! Ensireaktio on alkaa kiljumaan ja sössöttämään ja mennä silittelemään ja pusuttelemaan, onhan tämä suloisuus näkyvillä ihan ekaa kertaa, että on ihan itsekseen, omin päin, hakeuduttu nukkumaan yhdessä. Joku jarruhihna kuitenkin leikkaa kiinni ja käsi hapuilee kännykkää, että tästä on saatava kuvatodiste. Pimeä olohuone, kännykkä ja etäisyyttä useampi metri, mutta kun ei suinpäin uskalla lähemmäksikään. Zoomia sen mitä kestää ja kuva. Kun kännykkäkuvaus ei saa suikeroihin vipinää, tulee ajatus... josko ehkä

Lyyra on nyt asustellut täällä kaksi viikkkoa ja elämä alkaa tasaantua, vaikka välillä mennäänkin vähän ylös ja alas. Ensimmäisten tuntien suhinoista on tultu pitkä matka lyhyessä ajassa. Ensin valloitettiin henkilökunnan sydän. Se oli helppoa. Vaikka teknisesti ottaen Lyyra tulikin koeajalle, koska kahta aikuista kissaa nyt vaan ei ole itsestäänselvän helppoa laittaa yhteen, ja palautusoikeus oli sovittuna, oli henkilökunta tositarkoituksella liikkeellä ja valmis tekemään kaikkensa, että tässä on Lyyran loppuelämän koti. Helppoa ei olisi ollut tehdä toisenlaista päätöstä, mutta ainakin toistaiseksi näyttää vahvasti siltä, että tällä kombolla mennään. Lyyran mielestä huiskaleikit on parhainta mitä on. Pieniä hiiriä tuli mukana pari pakettia ja niillekin on vihdoin löytynyt käyttöä kun ensipäivien arkuus on väistynyt ja malttaa jo pelaillakin. Korvat. Ne on myös. Ja herkällä. Kaikki kerrostalon äänet seurataan, mutta päivä päivältä rauhallisemmin. Pientä – ja yksi vähän