M•A•U•K•U•J•A

Ei me ihan toimettomina olla oltu. Mutta ei se silti tulosta tarkoita. Harjoitellaan. Jos vaikka yhden näpsyn sais, missä olis kaikki kohdallaan. Tai edes ilmeet. Tai jotain. Kuukausi aikaa. Jaksaa, jaksaa. Hiki kyllä hommassa tulee.

Henkilökunta on aika vähän ollut viime aikoina paikalla valoisaan aikaan, joten ei ole kuvia eikä oikein muutakaan kerrottavaa poikien elämästä tänne blogiin. Jotain on kuitenkin tullut napattua kännyllä tuonne henkilökunnan omaan Instaan (ei julkinen), joilla voi nyt ehkä vähän nostaa jotain valkoista lippua, että kyllä me hengissä täällä ollaan vaikka hiljaista pitääkin. Pojat toivovat maailmaan rauhaa ja rakkautta. Paitsi rauha on suhteellinen käsitys ja kotona saa riehua. Tämä oli näky eräs päivä kun henkilökunta tuli kotiin. Ei kyllä tullut ihan yllärinä, koska avainta lukossa kääntäessä kuului sisältä kovaa ryskettä. Joko siellä oli juuri ralli meneillään tai sitten Eppu heräsi päikkäreiltä Pesäpuun katolta ja pomppasi hieman kovalla vauhdilla alas. Ainakin häntä oli epäkunnossa, kun henkilökunta pääsi sisään asti. Taas oli laatikkopäiväkin. Parasta oli kun ruuat oli purettu kaappeihin ja sai myllätä laatikkopinossa ja riehua kaverin kanssa. Saksalaiset osaa toimitta

Ihan ensimmäiseksi: MUKAVAA ISÄNPÄIVÄÄ poikien isille Simballe ja Indylle sekä yhteiselle Manu-papalle! Hienot pojat olette tuottaneet maailmaan! * * * Sitten eiliseen henkilökunnan visiittiin Helsingin Messukeskukseen, jossa muiden messujen ohessa vietettiin Lemmikkimessuja ja siellä CFA:n kissanäyttelyä. Yleisimmin kissanäyttelyt Suomessa ovat kansainvälisen FIFén alaisen Kissaliiton järjestämiä ja niissä näyttelyjen kulku on hieman erilainen. Niissä käydään päivän aikana yhdellä tuomarilla ja jos hyvin käy, lopuksi vielä paneelissa useamman tuomarin arvosteltavana kisaamassa BIS- eli Best in Show -tittelistä. CFA-näyttelyt ovat kuitenkin kulultaan hieman erilaisia, niissä käydään päivän aikana useammassa ringissä eli tuomarilla eikä yhteistä loppukilpailua ole. Tämä näyttely oli kuuden ringin, eli molempina päivinä kissat kiersivät kolmen tuomarin arvosteluissa. Henkilökunta meni moikkaamaan tuttua Ausaren kissalan Chandani-neitiä, mutta olipa siellä muutama muukin maukul

Epulla on nimittäin muutamia varsin pinttyneitä tapoja. Useimmat niistä liittyvät ruokailuun. Ne ärsyttävimmät nimenomaan sen nirsoilupuoleen (ei niin ettei se ruokaräjähdystä muistuttava sotkeminenkin hieman joskus ärsyttäisi).  Herra Peipposella on tapana unilta herättyään tulla henkilökunnan kimppuun kerjäämään ruokaa. Ruokaa kerjätään tuijottamalla, vinkumalla surkeasti sekä sarvikuonotyyppisillä puskuilla. Erityisen sinnikkäästi. Tämän tavan ärsyttävyys liittyy sekä sinnikkyyteen, että siihen, että Peipponen ei käy edes katsomassa keittiössä, että olisiko sitä ruokaa jo tarjolla. Useimmiten nimittäin on. Ei, suoraan vaan henkilökunnan kimppuun ja kerjäämään. Joskus henkilökunta sitten tarpeeksi ärsyynnyttyään kantaa herran keittiöön ruokapaikalle. Sitä kutsutaan meillä Ateriakuljetukseksi. Täällä kuljetuksessa ei tosin yleisempään tyyliin kuljeteta aterioita asiakkaiden luokse, vaan asiakas aterialle. Kipot ovat koko tässä asumisemme ajan olleet samassa paikassa, joten