M•A•U•K•U•J•A

Meillähän ei raksuja syödä ruokana, kupista, vaan ne ovat ekstraherkku. Sitä herkkua kyllä tarjotaan päivittäin, mutta aina jonkinmoisen aktiviteetin muodossa, eli raksut heitetään pitkin keittiön lattiaa etsittäväksi (samalla kun henkilökunta karkaa ulos ovesta...) tai sitten aktiviteettilaudalta tai muista kätköistä poimittaksi. Raksut ovat kuitenkin molemmille pojille kovin mieleisiä, ja erityisesti Mauno on niiden perään. Mauno tietää missä niitä säilytetään, ja jos vain jotain toimintaa on kyseisen keittiön kaapin tienoilla, on siellä Maunokin. Henkilökunta tyhjensi tiskaria ja kriminaali oli heti paikalla. Ensin vähän kurkistettiin sinne kuppiin, missä raksuja on. Ja sitten kun vähän venytti niin ylettyihin se kuonokin sinne kuppiin nom nom nom. Tällä kertaa henkilökunta ei häätänyt rikollista vaan nappasi käsillä olevan kameran, aitoon kissabloggarityyliin. Normaalisti Maunolla siis ei ole lupaa syödä raksuja kaapista. Joskus on kyllä käynyt niin että henkilökunta

Eppu potee pesänoloutta. Henkilökunta päätti reippaana ommella pojille uudet pesät työpöydälle, samasta kankaasta kuin työtuolit on verhoiltu, jotta pojat voisivat pitää henkilökunnalle seuraa värikoordinoiduissa pesissä. Ei mennyt ihan kuin Strömsössä... Henkilökunta yritti tehdä huolellista työtä ja täyttää pesät mahdollisimman täyteen, jotta niistä tulisi pulleita eivätkä ne heti litistyisi käytössä ja pesussa. No, pesistä tuli niin pulleita, että sopisivat paremmin hamsterille... Eppu yritti kaikesta huolimatta nukkua pesässä sohvalla, mutta kyllähän sitä selvästi nolotti. Mauno kävi kokeilemassa, totesi ettei ole tarpeeksi mukava ja teki oman pesän tyynykasaan. Ihan vähänniinkuin jotain sormimerkkiäkin tuossa näytettäisiin... Ei jaksaisi purkaakaan täytettä pois, joten pitää nyt katsella, suostuisivatko pojat makaamaan nämä littaan vai pitääkö etsiä joku pentukoti näille.

Eläinruokavalmistaja  Almo Nature  on jo muutaman vuoden ajan tehnyt yhteistyötä eri taiteilijoiden kanssa ja nyt on vuorossa italialainen Oscar-voittaja Gabriele Salvatores ja hänen lyhytelokuvansa The Promise. Alkuperäinen idea on Pier Giovanni Capellinon, Almo Naturen perustajan. Elokuva kuvaa ihmisen ja koiran tuhansien vuosien rinnakkaista suhdetta muistaen koiran taustan sudesta kesyyntyneenä ihmisen kumppanina. Elokuvassa koira nähdään ihmisen kumppanina kautta historian, erilaisissa tehtävissä kuten vartiokoirana, metsästyksessä, eläinkokeissa ja jopa avaruudessa. Alkuperältään villistä sudesta onkin kasvanut yhteiskuntaan oma koiravirkamieskunta, niin poliisin, tullin kuin vartiointiyritysten käyttöön, sekä avustamaan näkövammaisia että haistelemaan diabeetikon verensokeria (ns. hypokoira). Koiria koulutetaan yhä luovemmin: monet varmaankin muistavat hiljattain sosiaalisessa mediassa levinneen uutisen Jekusta, joka nimitettiin tehtäväänsä Vantaan Energia Oy:n kaukol

Henkilökunta kävi vielä kerran moikkaamassa Ausare-kissalan C-pentuja, jotka ovat tulleet siihen ikään, että ensi viikolla alkavat matkansa omiin uusiin koteihinsa, paitsi Chandani, joka jää äitinsä seuraksi ja aikanaan toivottavasti tuottamaan uusia pentusia maailmaan. Tarjoilu tarkastettiin etukäteen. Pennut olivat päiväunimoodissa, mutta annas olla kun piti kuvia ottaa, sitten sitä virtaa alkoikin löytymään, eikä paikalla oikein tahdottu pysyä. Tässä Sahara-tyttönen ja Sheeni-sisko köllöttelevät vielä ihan rauhassa. Saharan silmät ovat porukan vihreimmät, pennuthan syntyvät sinisilmäisinä ja siitä sitten väri muuttuu keltaisen kautta karviaisenvihreäksi ajan kanssa, aina pariin vuoteen asti voi muutos kestää. Porukan ainoa hopea Chandani jää äitinsä ja tätinsä sekä Osiris-sedän luokse asumaan. Luulisin, että tämä on Sheeni, mutta voinpa hyvin olla väärässäkin... Tämä ainakin on Sahara, joka on matkalla Maunon ja Epun entiselle hoitajalle, joka jostain kumman s

Toivotamme oikein hyvää äitienpäivää poikien äideille Neffille ja Cleolle, kasvattajaäideille Annikalle ja Päiville sekä kasvatuskotiäideille Raijalle ja Elinalle! Pojat ovat saaneet heiltä hyvät eväät elämäänsä. Kiitos siitä!

Eppu päätti hoitaa pois sen mikä pentuaikana on jäänyt tekemättä. Nyt, kypsässä 6 vuoden iässä, Eppu kävi kastautumassa vessanpytyssä. Yleensähän nämä dippaukset ovat pentujen puuhia, mutta meillä ei kumpikaan ole moista kokeillut. Ennen. Henkilökunta oli suihkussa kun vierestä kuului armontonta ryminää. Kurkkaus verhon raosta totesi mustan salaman ampaisevan ulos kylppäristä ja ravistelevan takatassujaan. Henkilökunta hoiteli suihkuttelut loppuun ja totesi olohuoneen lattialla vanan kosteita jalanjälkiä sekä takajalkojaan nuolevan Pöpinkäisen. Ei muuta kuin herra kyytiin ja kylppäriin suihkuun. Se ei onnistunutkaan tuosta vaan, vaan herra pisti vastaan koko 7 kg:n voimallaan ja armottomalla syvällä mourunalla, jonka varmaan koko talo kuuli, sen verran oli voimaa huudossa. Yhden karkausreissun jälkeen herra saatiin saarrettua kylppäriin, ovi kiinni ja kevyt suihku takaosastoon. Muutaman naarmun joutui henkilökunta ottamaan vastaan paniikissa taistelevalta jättiläiseltä – kuinka

Pömpeli on ollut nyt meillä kolmisen kuukautta ja käyttö on ollut maltillista. Kyllä sitä käytetään joo, mutta ei se nyt mikään huippusuosittu ole. Käyttö tukahtui melkein täysin, kun pömpeli siirtyi olohuoneesta työhuoneeseen (johon se oli alunperin ajalteltu...), mutta palautui, kun pömpeli suosista palautettiin olkkariin. Pääkäyttäjä on selkeästi Pebomir Kuukunainen, joka pesii mustapöllönä Pömpelin huipulla ja joskus jopa kolosissa. Pepponen myös raapii kylkiä aika aktiivisesti sekä ajoittain intoutuu kurittamaan roikkuvia pallosia ja lintuja. Pömpelin katolle ei selvästikään mahdu kahta, sitäkin on koitettu ja tappeluksihan se menee. Voittaja näissä pesätappeluissa on järjestään Pepponen, joka massallaan jyrää hentoisen Makkosen, jonka ego ei myöskään kestä alle jäämistä. Sehän on jo nähty, että Eppua ei haittaa olla alla – ehkä muistatte joku aika sitten olleen kuvan mau-pinosta työpöydän pesässä. En tiedä onko pesäkolojen reikä liian pieni tai jotain, mutta nukkumapaik